lauantai 5. maaliskuuta 2011

Tapas-lautanen Joan Mirón hengessä


Jokapäiväistä leipää -blogin Hanna haastoi jo jokin aika sitten valmistamaan ruokaa taiteen inspiroimana. Idea oli niin oivaltava, että siihen oli osallistuttava.

Ensimmäinen taiteilija, joka ruoasta tuli mieleen, oli suuri venäläinen avangardeisti Kazimir Malevitš. Aasinsiltamainen yhteys ruokaan syntyi vuonna 2009 Wäinö Aaltosen museossa pidetystä näyttelystä. Pitkän tutkinnan jälkeen näyttelyssä olleet Malevitšin ja hänen koulukuntansa muiden venäläisten taitelijoiden teokset todettiin väärennöksiksi. Aivan kuten suurin osa kauppojemme ruoasta on viime aikoina tuomittu väärennökseksi (tai vähintäänkin sen syömisestä pitää tulla huono omatunto).

Eihän väärennettyä ruokaa saa tehdä! Niinpä käänsin maantieteellisen kelkkani länteen ja hain inspiraation samoihin aikoihin vaikuttaneesta katalonialaisesta Joan Mirósta. Taiteilijan leimallinen espanjalaisuus päätti myös lautasen sisällön: grillattua paprikaa, manchegoa, tomaattihilloa, ilmakuivattua kinkkua, leipää, oliiviöljyä ja mustia oliiveja.

Ja jos taide kertoo maailmasta mitään, niin kummassa maassa on ollut viime vuosisadan alkupuolella enemmän elämäniloa, Venäjällä vai Espanjassa?

11 kommenttia:

  1. Pensselit esiin! Taiteiluaikaa on jatkettu 6.4 asti.

    Ja kuvasta kiitos kahdelle vakituiselle kuvausassarille, jotka nukkuivat koko työskentelyn ajan.

    VastaaPoista
  2. Tosi hienosti oivallettu toteutus monella tasolla. Pistit riman aika korkealle sitten...

    VastaaPoista
  3. Todellakin. Miró on mun lemppari, ja olin ajatellut osallistua jollain hänen työllään. Tästä ei kyllä enää taida paremmaksi saada, voipi siis olla että käännyt Picasson puoleen.

    Ps. Mirón näyttely on tällä hetkellä Espoon Emmassa, sinne !

    VastaaPoista
  4. Täälläkin Miró-fani, joka ihastui myös tähän ruokateokseen. Houkutteleva ja kaunis!
    Voisit markkinoida tämän tapaslautasen WeeGeen kahvilaravintolaan. Uskon, että olisi kysyntää!

    VastaaPoista
  5. WAU! Todella hieno väreissään ja sisällössään.

    Aaaltosmuseopohdinta oli mahtava oivallus.

    VastaaPoista
  6. Niin magee! Erittäin siisti, olen ihan täpinöissäni!

    VastaaPoista
  7. Miróa fanittavana kirja- ja taidebloggaajana pisteet tästä! EMMAn näyttely kandee muuten katsastaa - ties mitä lisäviboja sieltä saattekaan taiteelliseen keittiöön. Käväisin esikatsastamassa avajaiset, siitä enemmän täällä: http://www.noraexlibris.fi/vain-ympyroita-kolmioita-muotoja-ja-miro/

    VastaaPoista
  8. P.S. Ja Hannalle pointseja taide-ruoka-taide -haasteesta! :-)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kannustavista kommenteista. Ja vinkistä EMMA:n näyttelystä, joka olisi mennyt ihan ohi ilman tätä!

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä Miró on taidemaalarina vähän ansiotonta arvonnousua saanut, veistokset on ihan tyylikkäitä kyllä. Mutta ilahduttava annos kyllä, nostan sen paljon korkeammalle jalustalle estetiikassa kuin Mirón tusinakaupalla väkerretyt psykedeliatrippikuvaelmat!

    VastaaPoista