Chez Jasu

Kappelin Helsinki Design Menu

2012-01-31T23:05:00.001+02:00

HOK-Elanto kutsui meidät tammikuun piristykseksi nauttimaan Kappelin Helsinki Design -menun, joka on suunniteltu Helsingin Design-pääkaupungin kunniaksi. Vaikka kuinka haluaisin kehua ja tykätä, niin en oikein voi. Valitettavasti meidän kohdallame sekä ruoka että palvelu olivat vähän hakusessa. Sääli, sillä Kappelin sijainnilla, miljööllä ja historialla voisi olla mahdollisuudet vaikka millaiseen tarjontaan.

Palvelu oli sinänsä ystävällistä, mutta hyvin ylimalkaista. Annoksista ei pöytään tuodessa kerrottu kysymättä mitään. Ei edes sitä, mitä annoksessa on. Viineistä kysyessäni vastaukset olivat "tuossa on lista" ja "joo, se on sellainen riesling". Näiden vastauksien jälkeen totesin, että on turha yrittää virittää keskustelua viineistä. Vettä ei tuotu lisää kuin erikseen pyydettäessä, ja silloinkaan sitäei kaadettu laseihin, vaan kannu iskettiin pöytään. Pieniä juttuja, mutta vaikuttavat asiakaskokemukseen.

Menusta jäi vähän hämmentynyt olo. Mikä siinä oli Helsinkiä? Mikä designia? Vai oliko menun tarkoituskaan mitenkään representoida kumpaakaan? Jos ei niin, niin miksi sellainen nimi?

Itse löysin teeman, joka oli rasvaisuus ja raskaus. Annoksissa oli käytetty reippaasti majoneesia, kermaa, öljyä ja smetanaa. Edes salaatti sinappisella kastikkeella ei tehnyt linjasta poikkeusta. Edes näin sydäntalvella ei ihminen, en edes minä, kaipaa näin raskasta ruokaa. Jos menu pysyy listalla koko vuoden ehdottaisin pientä kevennystä kun ilmat lämpenevät.

Silakka Skagen - Hieno aloitus, joka nosti odotuksia aika korkealle. Aavistuksen liian suolainen, mutta silti illan parasta antia.

Täysin ennakko-odotuksista poiketen poronkieli oli vaimolleni yksi menun helmistä.

Salaatti siitä mitä jääkaapista sattuu löytymään. Meilläkin syödään kotona tällaisia, minkä takia en haluaisi syödä niitä ravintolassa. Aivan käsittämätön esitys.

Jokirapukeiton maussa oli aika teollinen ja keinotekoinen lämmikuppi-klangi. Keitto oli myös niin tulinen, että osa jäi syömättä. Tarjoilija kertoi kysyttäessä, että se oli katkarapusoppa. Hovimestarin mukaan keiton ei pitänyt olla lainkaan tulinen.

Herkkutatteja timjamismetanassa, vaikka nimen olisi pitänyt olla toisin päin. Annoksessa maistui vain pelkkä timjami ja smetana. Miksi peittää täysin pääraaka-aineen maku?

Siika oli hyvää, mutta lautasella ollut voitaikinatyyny herätti meissä vähän ihmetystä. Kai kalalle voisi vähän mielenkiintoisempaa lisuketta keksiä kuin paistettu voitaikina?

Tervetullut sorbetti. Ensimmäinen kevyt ja raikas annos.

Pisteet espressosta.

Toisia kokemuksia voi käydä lukemassa ainakin täältä ja täältä.

Hedelmäkakku jouluksi, uudeksi vuodeksi ja loppiaiseksi

2012-01-17T22:20:00.000+02:00

A big fruit cake, todellakin nimensä veroinen! Nigel Slaterin Appetite -kirjasta löytyi hedelmäkakun ohje isolla alkukirjaimella. Hedelmä- ja pähkinätöryä melkein kaksi kiloa, näön vuoksi mukaan vähän jauhoja ja rasvaa ja paistetaan uunissa kolme tuntia. Kopioin alla olevaan ohjeeseen määrät suoraan kirjasta. Pienensin oman kakkuni ainekset kahteen kolmasosaan, mutta puolikkaastakin määrästä tulisi aika hyvän kokoinen kakku.

Kun hedelmäkakut tunnetusti paranevat vanhetessaan, tein kakun älykkäästi jo viikkoa ennen joulua. Aattona totesin sen olevan vähän kuivahkoa ja ettei se niin kovin erikoiselta maistu. Uutena vuotena maku oli jo vähän kehittynyt ja loppiaisena kakkua söi jo aivan iloksi. Nyt kuukausi leipomisesta, kun syömme viimeisiä paloja, on kakku mehevöitynyt täydellisen pehmeäksi ja makeaksi. Ensi vuonna on joulukakun leipominen merkattava kalenteriin jo marraskuun puolelle.

Tavoistani poiketen uskallaudun suosittelemaan reseptin oheen täydellistä viiniä: Don Guido Pedro Ximénez 20 Years, joka yksinkertaisesti maistuu rusinoista puristetulta viiniltä. Tuota kun ryystää yhtä aikaa kakun kanssa, on suussa hyvin, hyvin täyteläinen tunne. Toimii hienosti myös makeanhimoon ja verensokeriheikotukseen, kun litrassa on 400 grammaa sokeria.

350 g voita huoneenlämpöisenä
350 g tummaa sokeria (muscovado)
1 kg kuivattuja hedelmiä (viikunoita, luumuja, aprikooseja, taateleita, kirsikoita, sukattia)
5 munaa
100 g jauhettua mantelia
150 g hasselpähkinää
500 g kuivattuja rypäleitä (rusinoita, sulttaanirusinoita, korintteja)
5 rkl brandyä
1 appelsiinin mehu ja kuori
1 sitruunan mehu ja kuori
1/2 tl leivinjauhetta
350 g vehnäjauhoa
Pilko kuivatut hedelmät pieniksi ja murskaa pähkinät huhmareessa. Siirrä suureen astiaan ja sekoita joukkoon brandy sekä appelsiinin ja sitruunan mehu ja kuori.

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen kokoajan vatkaten. Sekoita joukkoon kulkosta hedelmät ja pähkinät.

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhjo ja kääntele ne varovasti seokseen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele se. Kumoa taikina vuokaan.

Paista kakkua ensin tunti 160 asteessa. Alenna lämpöä 150 asteeseen ja paista vielä kaksi tuntia. (Jos ohjeen määriä pienentää, lyhenee luonnollisesti myös paistoa-aika. Oma 2/3 taikina oli uunissa 2,5 tuntia)

Haukigratiini

2012-01-11T09:59:00.000+02:00

Uusivuosi (vaikka olikin virallisesti vielä aatto, eli vanhavuosi) jatkui simpukoiden jälkeen haukigratiinilla, jonka inspiraation sain täältä. Alkuperäisestä ohjeesta ei jäänyt jäljelle muuta kuin idea ja valkokastike, mutta väliäkö sen. Näinhän hyvät reseptit juuri toimivat: ponnahduslautana johonkin ihan uuteen.

1 isohko hauki filee
sopivasti perunoita (kiinteämaltoinen lajike)
paketillinen tuoreita vihreitä papuja
voita ja oliiviöljyä
punaista maitoa
vehnäjauhoa
valkopippuria
muskottipähkinää
gruyeria (noin 100g)
tilliä
suolaa

Leikkaa haukifilee noin neljän sentin viipaleiksi ja mausta suolalla.

Kuori perunat ja leikkaa tulitikkurasian kokoisiksi. Keitä perunat melkein kypsiksi ja valuta.

Leikkaa pavuista päät ja keitä vedessä viitisen minuuttia.

Tee valkokastike niin kuin se yleensä valmistetaan. Mausta valkopippurilla, muskotilla ja gruyerilla. Valmista valkokastiketta saa olla noin 3-4 dl.

Paista kaloihin paistopinta nopeasti pannulla. Yhdistä uunivuoassa kalat, perunat sekä pavut ja revi mukaan tilliä. Kaada päälle valkokastike ja raasta päälle vielä lisää gruyeria.

Gratinoi vuokaa uunissa grillivastuksen alla 5-10 minuuttia, kunnes pinta saa väriä.

Espanjalaisia sinisimpukoita

2012-01-07T20:47:00.000+02:00

Vuosi vaihtui lumettomasti, mutta leppoisasti. Yksi vieras ja yksi koira kävi avantouimassa lammessa ja muut kannustivat rannalla. Kaikki söivät hyvin ja ihailivat ilmaiseksi naapurin raketteja aitiopaikalta. Alkupalana nautittiin espanjalaishenkisiä sinisimpukoita, jotka olivat todella raikkaan ja tuoreen makuisia.

1 kg sinisimpukoita
1 pieni punainen paprika
1 pieni keltainen paprika
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl sherryviinietikkaa
1 dl kuohuviiniä (cavaa)
2 vartta kevätsipulia

Pese simpukat juoksevan veden alla ja poista mahdolliset "parrat". Heitä pois kuolleet simpukat, eli ne jotka eivät sulkeudu kopautettaessa.

Pilko paprikat ja valkosipuli ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna oliiviöljy isossa kasarissa erittäin kuumaksi. Paista paprikoita ja valkosipuleita hetki ja lisää simpukat. Kaada joukkoon etikka ja viini (jotka kiehahtavat heti) ja sulje kansi. Anna simpukoiden höyrystyä kannen alla viitisen minuuttia.

Silppua päälle kevätsipuli ja tarjoa vaalean leivän kera, jolla voi mopata simpukoiden lientä. Ja jätä syömättä avautumattomat yksilöt.

Maalaiselämää ja erikoiskahvia

2012-01-05T20:43:00.000+02:00

Saimme välipäivinä harjoitella kunnolla maalaiselämää, kun nautimme ja kärsimme kahden vuorokauden sähkökatkoksesta. Pienenä yllätyksenä myös juoksevan veden tulo lakkasi melkein samantien. Vesipumppu kun toimii tietenkin sähköllä. Valutimme samantien jäljellä olevan juomaveden astioihin ja katkon pitkittyessä aloimme kantaa käsin pesuvettä ämpäreillä pihan toisesta kaivosta.

Jo aiemmin sisäänajettu puuliesi pääsi tosikäyttöön – sekä ruoanlaitossa että talon lämmittämisessä. Aamukahvit keittyivät ensimmäistä kertaa elämässäni pannussa. Jostakin takaraivosta muistui, että kiehautettuun veteen kaadetaan porot, annetaan kuohahtaa, ja odotetaan kunnes kahvi selkeytyy ja porot painuu pohjalle (jos jollain on parempia neuvoja, niin saa antaa tulevaisuutta varten). Vähän erilaiseltahan se maistui kuin moccamasterilla tehtynä. Jotenkin pannukahvin suodattamattomuus maistuu myös suussa omituisena sameutena. Ja kyllähän niitä poroja jää kupin pohjalle ja hampaiden väliin. Valitettavasti Pauligin syksyllä lähettämissä erikoiskahveissa ei ollut yhtään pussia pannujauhatusta.

Harmittavin asia sähköttömyydessä oli ruokien lämpeneminen jääkaapissa ja pakastimessa. Joulun alla saamani siskoni lammas pääsi onneksi hoitoon ystävien pakkaseen, mutta raapaisevan paljon marjoja ja itsetehtyä tomaattikastiketta joutui heittämään pois. Tilanteemme ei onneksi ollut niin kurja kuin kuulemani tarinan pariskunnalla. He menettivät neljänpäivän sähkökatkon takia kahden arkkupakastimen sisällön ja lihat kokonaisesta poron vasasta.

Joulu tuli, sähköt meni

2011-12-29T11:50:00.000+02:00

Onneksi kuitenkin vasta Tapaninpäivän aamuna. Tässä vaiheessa oli jo suurin osa jouluruoista tehty ja syöty. Kinkku paistui leivinuunissa puolitieteellisesti, josta kuva muistiinpanoksi ensijoulua varten. Uunissa paloi puita edellisiltana yksi pesällinen ja aattoaamuna toinen.

Tänä jouluna pöydästä löytyi (ainakin)

rosolli

kylmäsavulohi

graavilohi

savusiika
sinappisilli

muikunmäti ja sipulihakkelus
sienisalaatti
vihreäsalaatti
palvattu lammas
kinkku
lanttulaatikko
punajuuri-ohra-vuohenjuustolaatikko
peruna
viherpippuri-rosmariinikastike

Kiitos vieraille avusta ja seurasta!

My First Puuliesi

2011-12-12T21:53:00.000+02:00

Kymmenen päivää uudessa kodissa tulee pian täyteen ja paikka alkaa vähitellen näyttää ihan asuttavalta. Viimeiset muuttolaatikot ovat lähdössä huomenna pois ja lattiapinta-alasta suurin osa on jo näkyvissä. Valaisimiakin olen asentanut niin, ettei iltaisin tarvitse kulkea enää taskulampun kanssa.

Edellisen asunnon kaasuliedestä luopuminen tekee edelleen kipeää, mutta onneksi ikävää lieventää uuden keittiön leivinuuni ja puuliesi, joita olen harjoitellut käyttämään. Ensimmäinen harjoitus puuliedellä oli glögin valmistus, joka onnistui aika hyvin: glögi lämpeni nopeasti eikä palanut pohjaan!

Toisena haastavampana kokeena haudutin jouluista punakaalta padassa, joka sekin onnistui kohtuullisesti. Nopealla käytöllä voisi sanoa, että lämmön säätäminen on hankalampaa kuin kaasulla, mutta paljon helpompaa kuin hiiligrillillä.

Kaali olisi kannattanut suikaloida juustohöylällä ihan ohueksi, jolloin se olisi kypsynyt vähän nopeammin ja tasaisemmin. Kaalin kanssa tarjottiin paistettua halloumia ja tapenadea.

1/2 punakaali
1 omena
1 dl rusikoita
1/2 dl punaviikiä
2 rkl glögitiivistettä
1 rkl balsamicoa
1/2 tl suolaa
mantelilastuja

Leikkaa kaali juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Pese omena, poista siemenkota ja pilko lohkoiksi. Laita kaali, omenat ja rusinat pataan ja kaada sekaan viini, glögi ja balsamico. Mausta suolalla.

Hauduta miedolla lämmöllä, kannella peitettynä ja välillä sekoittaen, kunnes kaali on pehmeää.

Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla kunnes saavat väriä. Ripottele mantelit valmiin kaalin päälle.

Kaappien tyhjennystä eli lammaskeittoa linsseillä

2011-11-29T12:59:00.000+02:00

Viime ajat on meillä paljolti mennyt tavaroiden pakkaamiseen ja kaappien tyhjennykseen. Tässäkin muutossa on ollut neuroottinen tarve päästä eroon kaikista ylimääräisistä tavaroista ennen muuttoa. Erityisesti tätä on saanut tehdä keittiössä käyttämällä loppuun mahdollisimman monta avattua pussia, purkkia, tölkkiä ja pulloa. Ruokalista on siis tavallistakin enemmän koostunut siitä "mitä kaapista löytyy".

Myös pakkasesta on tullut vastaan kivoja löytöjä. Kuten sitruuna-jugurttimarinoitua lammasta.

2 keskikokoista sipulia
2 porkkanaa

1 varsisellerin varsi
1 valkosipulin kynsi

1 tl jeeraa jauhettuna
ripaus kanelia
2 rkl oliiviöljyä

75 g vihreitä linssejä
7,5 dl liha- tai kanalientä
kourallinen kypsää lampaanpaistia riivittynä
silolehtipersiljaakevätsipuliasuolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit, porkkanat, varsiselleri ja valkosipulit niin pieniksi kuutioiksi kuin jaksat. Kuumenna öljy padassa ja paista jeeraa ja kanelia hetki. Lisää kasvikset ja hauduta miedolla lämmöllä pehmeiksi.

Laita linssit pataan ja kaada liemi päälle. Kiehauta ja anna porista kannen alla kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa nestettä.

Lisää lihat, silputtu persilja ja kevätsipuli. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Vielä vähän luomukanasta

2011-11-19T22:37:00.000+02:00

Lyhyenä jatkona jokin aika sitten kirjoittamaani postaukseen luomukanoista. Olen valmistanut kaksi neljästä ostamastani Pajuniemen luomukanasta. Ero tavalliseen broileriin on ollut melkoinen. Kanoihin sopii hyvin kuvaus "kuivan kesän oravasta", sillä reilun kilon painoisissa linnuissa ei ole ollut syötävää juuri nimeksikään.

Verrattuna tavalliseen broileriin rintalihat ovat mitättömät, siivissä ei ole syötävää yhtään, mutta koivet ovat varsin reippaat. Valitettavasti liha niissä on ollut molemmilla kerroilla äärettömän sitkeää. Parhaiten kana sopisi kokonaisena valmistettavaksi ja käsin syötäväksi. Yksi per syöjä.

Tavallaan tämä on aika ymmärettävää, koska tehotuotettu broileri on tunnetusti jalostettu kasvattamaan suuret rintalihakset kaiken muun kustannuksella. Tämä ei selvästikään ollut sitä, muttei myöskään ihan sitä mitä odotin.

Mielummin syön ranskalasita luomukanaa. Tai olen syömättä kokonaan.

Lanttua haasteesta

2011-11-12T21:00:00.000+02:00

Kiitos Uusi Musta ja Hanna! Ilman teitä tämäkin herkku olisi jäänyt tekemättä. Uusi Musta järjesti ruokabloggaajille haasteen suomalaisten juuresten puolesta. Haasteessa haetaan suomalsisille juureksille makupareja maailmalta.

Itselleni sattunutta lanttua ei nopean googlauksen perusteella käytetä ruoanvalmistuksessa juuri missään muualla kuin Suomessa, Ruotsissa ja satunnaisesti Englannissa. Täten melkein minkä tahansa ainesosan lisääminen lantun oheen luettakoon cross-kitcheniksi. Tekemäni lanttulastut kantavat hienoisia kaikuja lähi-idästä, vaikka juuret ovatkin syvällä suomalaisessa mullassa. Kirjaimellisesti.

Me söimme lantut kuumana suoraan pelliltä sellaisenaan. Jos jotakin näiden ohessa haluaisi tarjota, olisi se ehdottomasti pitkään haudutettua, barbeque-maustettua porsaan kylkeä Lastut toimivat melkein yhtä hyvin kylmämä kuin kuumana. Tuolloin annostelisin hunajaa vähän maltillisemmin. Se tahtoi vähän vetistää lanttuja.

Ensi viikolla juureksista on vuorossa palsternakka, jota haastan tekemään Vatsasekaisin Kilinkolin ja Kädenvääntöä -blogit

puolikas (350g) lanttu
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl jeeraa jauhettuna
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl konjakkia

Kuori lanttu ja leikkaa siivuiksi kuorimaveitsellä. Kuivaa siivut keittiöpyyhkeeseen.

Sekoita kulhossa lanttusiivut, suola, jeera ja oliiviöljy. Kaada lantut uunipellille ja levitä mahdollisimman tasaisesti yhteen kerrokseen. Paista 250 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia eli kunnes alkavat vähän palamaan..

Paahda lanttujen paistuessa seesaminsiemenet kuivalla pannulla. Sekoita hunaja ja konjakki juoksevaksi.

Yhdistä lantut, seesaminsiemenet ja hunaja ja nauti heti.

Myydään keittiö...

2011-11-08T13:38:00.000+02:00

...ja kaupan päälle pari huonetta.

Nyt on tullut haikea aika luopua rakkaasta keittiöstä ja antaa keittovuoro seuraavalle.

Keittiön keskipisteenä on Smegin kaasuliesi, joka oli lähtökohta koko remonttia suunniteltaessa.

Keittiön suunnitteli Asmo Noronen, joka on sittemmin kunnostautunut muun muassa Iskun muotoilujohtajana.

Kaikki koneet ovat italialaisia Smegeja, paitsi jääkaappipakastin, joka on Fisher & Paykel.

Virallisempi esittely löytyy täältä.

Luomukanaa, vihdoin!

2011-10-27T09:19:00.000+03:00

Valitus ja purnaus luomukanan olemattomasta olemassaolosta ei ole ollut aivan turhaa. Me lopetimme vuoden alussa tavallisen eli tehotuotetun broilein syömisen kokonaan ja kuin sattumalta luomun valikoima on viimeaikoina ilahduttavasti kasvanut.

Ranskalaista luomukanaa, jota aikaisemmin näki vain kauppahallissa, on ilmestynyt monien markettien valikoimiin - myös oman pienen lähikauppamme pakastealtaaseen. Samoin Viskilän tilan eettisesti kasvatettuja kukonpoikia saa nykyään muualtakin kuin Maatilatorilta. Viimeisimmässä Glorian ruoka ja kotiviini -lehdessä olleen jutun ansiosta kukonpojat ovat arvatenkin pitkälle loppuunmyytyjä. Ainakin toivottavasti.

Iloisin yllätys oli Pajuniemen syksyllä markkinoille tuoma suomalainen luomukana. Jostakin ymmärsin, että kyseessä oli kokeilu, ja kanoja sai vain pääkaupunkiseudun Citymarketeista. Toivottavasti asia saa jatkoa. Onneksi ehdin ostaa pienen pakastimeni niitä täyteen.

En edelleenkään tiedä mikä broilerin ja kanan käsitteellinen ero virallisesti on. Itse miellän broilerin olevan tehotuotettu teollisuuden tuote ja kana taas eettisesti kasvatettu ja vähän mukavammin elämänsä elänyt laji. Jotenkin luomubroileri ei käsitteenä oikein kuulosta hyvältä. Epämiellyttävää lisäinfoa löytyy täältä.

Jeerakana
1 kokonainen kana
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
3 tl jeeraa
1/2 tl kuivattua chiliä jauhettuna
1/2 sitruunan mehu
suolaa

Sulata kana ja paloittele kahdeksaan osaan ( ja keitä luista ja rippeista liemi toiseen ruokaan).

Murskaa jeera huhmareessa ja paahda kuivalla pannulla chilin kanssa. Lisää pannuun öljy, voi ja ja sitruunamehu. Jäähdytä.

Laita kanat uunipannulle ja mausta suolalla. Kaada päälle jeeraseos ja hiero kanojen pintaan.

Paista 200 asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes kanat ovat rapean kypsiä.

Puolilämmin maksasalaatti

2011-10-20T21:54:00.002+03:00

Tällaista salaattia sain sukulaisissa menneenä juhannuksena. En ole ikinä (enkä edelleenkään) ollut mikään maksan ystävä, mutta tässä ruoassa se menee alas aika helposti. Asiaa helpottaa myös se, ettei broilerin maksa maistu niin kamalasti maksalle, kuten vaikkapa ala-asteen maksakastike. Kai sitä vielä tarjoillaan?

Ohje on kirjasta, jonka kannen muistan hyvin, mutta nimestä ei ole mitään hajua. Suluissa omat muutokset.

2 isoa perunaa (1/2 kg perunoita)
4 rkl oliiviöljyä
400 g broilerinmaksaa
1 sitruunan kuori ja mehu
8 (4) kevätsipulin vartta
pieni nippu tuoretta silolehtipersiljaa
2 keitettyä kananmunaa
1 tl kuivattua chiliä (tuore chili pilkottuna ilma siemeniä)
Keitä perunat kypsiksi, anna jäähtyä hetki ja kuutio.

Kuumenna pannulla ruokalusikallinen öljyä ja ruskista maksa kypsäksi perunoiden kiehuessa. Pilko maksat pienemmiksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Laita perunat ja maksat kulhoon struunamehun ja -kuoren, silputun kevätsipulin, persiljan ja kananmunalohkojen kanssa.

Sekoita joukkoon loppu öljy ja chilit ja mausta tarpeen mukaan

Kuhaa iltapalaksi

2011-10-15T21:39:00.000+03:00

Iltapäivä kului odotettua pidemmälle livemusiikkiakuunnellessa ja laattakauppoja kierrellessä. Kotiin tullessa päivällisaika oliauttamattomasti ohi. Jääkaapissa odottavia kuhafileitä olisi ollut sääliseisottaa seuraavaan päivään, joten valmistin niistä vähän tukevamman iltapalanpäivällissuunnitelmia karsimalla ja yksinkertaistamalla.

Vaikka olikin älyttömän hyvää, niin jälkikäteen tuli mieleen, ettei kalanpaistaminen ole kaikkein järkevintä, jos seuraavan kerran pääsee suihkuunmaanantaiaamuna…

2-3 kuhafilettä
suolaa
oliiviöljyä ja voita paistamiseen

pieni kourallinen kalamata-oliiveja
pieni kourallinen grillattuja paprikoita
pari rkl mantelilastuja
pari isoa kaprista

nippu silolehtipersiljaa (ilman varsia)
pieni valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
suolaa

Suolaa kalat ja siirrä jääkaappiin.

Laita persilja ja valkosipuli tehosekoittimeen ja aja hienoksi. Lisää koneen käydessä ripaussuolaa ja pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Kaavi tahna kulhoon ja sekoitalusikalla joukkoon niin paljon oliiviöljyä, että seos on sopivan juoksevaa.

Halkaise oliivit ja leikkaa paprikat ohuiksi siivuiksi.Yhdistä kulhossa.

Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla kunnes saavat vähän väriä.

Paista kalat ja kokoa lautaselle viimeistellen kapriksella.

Röstihköjä perunakakkuja uunissa

2011-10-06T22:01:00.002+03:00

Viimeisiä veidään. Yrttipenkissä sinnittelevät vielä rakuuna, salvia ja silolehtipersilja, joista kahta ensimmäistä käytin näihin "röstiperunoihin".

Raastoin perunat harmikseni turhan pienellä terällä, joten taikinasta tuli aika tiivis ja kakkumainen. Pysyivätpähän hyvin kasassa. Kiinteämaltoisempi lajike olisi myös toiminut paremmin. Pannun sijaan perunat päätyivät rengasmuotin kautta pellille ja uuniin.

Jostain syystä muna maistui vähän kurjasti läpi, joten sen voisi varmaan jättää kokonaan pois. Seuraavalla kerrralla pienellä kehittelyllä siis vielä parempaa.

PS. Perinteistä röstiperunaohjetta etsiessä googlasin ensimmäisen hakutuloksen sanalle röstiperuna. Ensimmäinen kommentti on aika kuolematon...

1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1/2 kg perunoita
(1 muna)
2 rkl voita huoneenlämpöisenä
1 rkl tuoretta rakuunaa
1 rkl tuoretta salviaa
suolaa ja mustapippuria

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota oliiviöljyssä pannulla.

Kuori ja raasta perunat. Kuivaa raaste keittiöpyyhkeesen. Sekoita raaste, sipulit, (muna), silputut yrtit ja voi pieninä nokareina. Sekoita ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Muotoile massasta rengasmuotilla matalia kakkuja ja paista 200 asteisessa uunissa 30-45 minuuttia kunnes vaikuttavat kypsiltä.

Puutarhan viimeiset omenat eli omenainen suklaakakku

2011-10-03T20:05:00.000+03:00

Tässä oma panokseni Pauligin järjestämään Makupari-kilpailuun, jossa haetaan erilaisille kahveille seuraksi sopivaa suuhun pantavaa. Toinen toistaan hienompia baakkelsseja ovat vääntäneet melkein kaikki ruokabloggaajat. Parasta herkkua voi äänestää ilmeisesti vain facebook-ihmiset, mutta Chez Dominique-illallisen arvontaan voi osallistua ihan sähköpostiosoitteella. Vaikkei se niin ihmeellinen ravintola olekaan ;)

Pohja:
150 g voita

2 dl sokeria
2 luomukananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl luomukaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
2 dl kirpeitä kotimaisia omenoita raastettuna
1 dl kuohukermaa
omenamehua kostutukseen

Kuorrutus:
170 g tummaa suklaata
1 tl voita
0,5 dl vahvaa Pauligin Kenya-kahvia
0,5 dl kuohukermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja kaneli. Lisää taikinaan. Lisää lopuksi omenaraaste ja kuohukerma, vatkaa varovasti sekaisin. Paista kakku voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin 1 h. Kumoa kuumana ja jäähdytä. Kostuta jäähtynyt kakku omenamehulla.
Valmista kuorrutus: sulata suklaa vesihauteessa, lisää voi, kerma ja kahvi. Kaada juokseva kuorrutus kakun päälle ja anna jäähtyä.

Syystaboulleh olosuhteiden pakosta

2011-09-25T22:29:00.001+03:00

Olen puhunut blogissani aiemmin siitä, että tiettyjä klassikkoja ei pitäisi mennä sorkkimaan ja "parantelemaan". Olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt oli pakko, kun oikeita aineksia ei kaapista löytynytkään.

Persiljaa kasvoi pihalla hienosti edelleen, mutta tomaatteja ja kevätsipulia ei löytynytkään kaapista. Sen sijaan löytyi fenkolia ja saksanpähkinöitä. Hyvin toimi näinkin. Vielä kun olisi ollut granaattiomenaa, niin salaatti olisi saanut pikkuisen lisäväriä.

50 g bulguria
fenkoli
iso nippu silolehtipersiljaa
pari vartta tuoretta minttua
kourallinen saksanpähkinää kevyesti rouhittuna

pieni valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
noin yhden sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä

Keitä bulgur ohjeen mukaan kypsäksi ja purista kuivaksi. Halkaise fenkoli ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Leikkaa persilja ja minttu silpuksi. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Yhdistä ainekset kulhossa.

Murskaa valkosipuli huhmareessa suolan kanssa tahnaksi. Lisää joukkoon mausteet ja sitruunamehu sekä viimeisenä oliiviöljy. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja tarkista maku.

Makkarapannu ja lohkoperunoita syyskuun tiistaihin

2011-09-21T17:43:00.000+03:00

Täydellistä kotitekoista roskaruokaa syksyisenä arkena. Ruoassa yhdityi kivasti erilaisia tekstuureja: rapea korppujauho, jauhoinen peruna ja öljyinen tomaattikastike. Tyyliin sopiva loppusilaus tuli tujauksesta perinteistä tabascoa.

10 keskikokoista perunaa
pari rkl oliiviöljyä
suolaa
oksa tuoretta rosmariinia pieneksi leikattuna
1 tl Espeletten chiliä
kourallinen korppujauhoa

4 hyvää makkaraa maun mukaan
1 chorizo
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl BBQ-kastiketta
1 tölkki tomaattimurstaa
iso nippu tuoretta silolehtipersiljaa
(tabascoa)

Pese perunat, halkaise neljään tai kuuteen osaan ja laita uunivuokaan. Sekoita perunoihin muut ainekset ja paista 225 asteisessa uunissa kypsiksi eli noin kolme varttia.

Pilko makkarat, chorizo ja sipulit pieneksi ja kaada kuumalle pannulle. Ruskista hetki ja lisää BBQ-kastike sekä tomaattimurska. Hauduta ilman kantta 5-10 minuuttia kunnes ruoka saostuu. Sekoita joukkoon silputtu persilja.

Omenapiirakka appelsiinimarmeladilla

2011-09-10T14:54:00.000+03:00

Omenapuut ovat tehneet tänäkin kesänä kiitettävästi satoa. Omenoista on lähinnä tullut tehtyä omenapiirakoita, joista tässä yksi. Täyte happamine omenoineen ja marmeladeineen oli enemmän aikuisten kuin lasten makuun. "Ei liian makea"!

Pohjan ohje on perinteinen pullatainikaohje, jonka reseptin kopsasin täältä.

0,5 l maitoa2 pussia kuivahiivaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
200 g margariinia (eli voita)
noin 1 kg jauhoja

1 rkl voita
1 kg happamia omenoita (rautatieomena)
2 rkl appelsiinimarmeladia
1 rkl muscovado-sokeria

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Riko kananmunat maidon joukkoon.

Lisää hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma sekä alusta mukaan hieman jauhoja.

Anna seistä noin 15 min ennen kuin lisäät loput jauhot. Vaivaa sula rasva taikinaan.

Anna kohota noin 30 min ajan.

Pilko omenat lohkoiksi ja paista voissa pannulla. Lisää marmeladi ja sokeri ja paista vielä hetki.

Muotoile taikina irtopohjavuokaan ja kaada omenapaistos päälle. Voitele taikinan pinta munalla.

Paista 200 asteisessa uunissa kypsäksi.

Ranskalaista kanaa espanjalaisittain

2011-09-04T20:30:00.000+03:00

Periaatteessa olisin halunnut tehdä umpiranskalaista kukkoa viinissä coq au vin, mutta kun perheen toisella aikuisella on ruokavamma pekonia ja toisella herkkusieniä kohtaan niin oli parempi tehdä jotain muuta. Ranskalainen luomukana päätyi lopulta espanjalaishenkiseen pataan, jossa pekoni korvaantui chorizolla ja herkkusienet paprikoilla.

Kokonaisen kanan ostossa on hyvänä puolena, että rippeistä saa helposti keitettyä lientä. Varmasti ilman lisäaineita ja aromeja.

kokonainen kana kahdeksaan palaan leikattuna
suolaa ja mustapippuria
vehnäjauhoja
oliiviöljyä
chorizo-makkara
pari valkosipulinkynttä
pari punasipulia
punainen ja keltainen paprika
3 dl punaviiniä
oksa tuoretta rosmariinia
nippu silolehtipersiljaa
kourallinen kalamata-oliiveja
sitruuna

Mausta kanat suolalla ja pippurilla ja leivitä vehnäjauholla. Paista kanoja paistinpannulla oliiviöljyssä kunnes pinta saa väriä. Siirrä kanat pataan.

Pilko chorizo kuutioiksi ja paista samalla pannulla pari minuuttia. Lisää joukkoon pilkotut sipulit, valkosipulit ja paprikat. Paista kasviksia hetki kovalla lämmöllä ja kaada päälle viini.

Kumoa kasvikset ja viini pataan kanojen joukkoon. Lisää mukaan yrtit. Hauduta pienellä liekillä puolisen tuntia, kunnes kanat ovat kypsiä.

Sekoita oliivit joukkoon ja hauduta vielä hetki. Raasta päälle sitruunankuorta.

Parempaa suodatinkahvia

2011-08-31T22:06:00.002+03:00

Pauligin koulutusasiantuntija Emmi Hämäläinen kertoi viisi helppoa vinkkiä parempaan suodatinkahviin:

1. Älä käytä puhtaan veden kaatamiseen kahvipannua, jottet kaada keittimeen kahvirasvaa.

2. Tasaa kahvijauheen pinta suodatinpussissa. Älä ravistele tai kopistele, jottei suodatinpussi mene tukkoon.

3. Sekoita valmista kahvi pannussa, jottei vahva kahvi jää pohjalle ja laiha pinnalle.

4. Juo kahvi puolen tunnin kuluessa keittämisestä.

5. Käytä avattu kahvi viikon sisällä.

Kahta ensimmäistä sääntöä on tullut rikottua ihan koko ajan. Myös neljättä monesti töissä.

Parempaa kahvia. Heti aamulla.

Marinoidut sipulit

2011-08-27T21:38:00.003+03:00

Tarkoituksenani tehdä samanlaisia marinoituja sipuleita, joita saa nepalilaisissa ravintoloissa salaatin ja poppadom-leipien kanssa. Kahlailin muutamia reseptisivuja, mutten löytänyt juuri sopivaa ohjetta. Valitsin lopulta David Lebovitz ohjeen osaksi sillä perustella, että kuva näytti lähimmäksi siltä, mitä olin hakemassa.

Muokkasin ohjetta vähentämällä mausteista neilikkaa ja lisäämällä tähtianista. Liemeen mahtui myös enemmän sipulia kuin alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin.

Hyviä olivat, vaikkeivät Everestin sipuleilta maistuneetkaan. Näistä tuli hiukan turhan makeita ja pehmeitä. Jos tiedät olin hakemassa ja tiedät siihen vielä reseptin niin jaa toki!

1,8 dl valkovinietikkaa
50 g sokeria
ripaus suolaa
laakerinlehti
5 maustepippuria
pari kokonaista neilikkaa
kokonainen tähtianis
pieni kuivattu chili
keskikokoinen punasipuli ja keltasipuli

Kiehauta kattilassa etikka ja mausteet. Kuori ja halkaise sipulit.ja leikkaa ne ohuehkoiksi viipaleiksi. Lisää sipulit kattilaan ja anna kiehua hiljalleen 30 sekuntia.

Anna sipulien jäähtyä liemessä ja siirrä desinfioituun lasipurkkiin. Säilytä jääkaapissa.

Salaatteja paistetuista perunoista ja vähän kaikesta

2011-08-21T22:05:00.000+03:00

Kasvimaa tuotti tänä kesänä salaattia kirjaimellisesti niin paljon kuin jaksoi syödä. Ja vähän enemmänkin. Niin hyvää kuin erilaiset salaatit ovatkin, on näin loppukesästä tullut jo pienoinen kyllästyminen pelkkään vihreään. Onneksi salaattiin voi donkata mukaan ihan mitä tahansa - kuten vaikkapa paistettuja perunoita.

Foliojuureksia ja nieriää

2011-08-18T22:01:00.003+03:00

Kesälomafiiliksiä parin viikon takaa: perunoita ja punajuuria foliossa sekä grillattua nieriää tillillä ja fenkolinsiemenillä. Sääennuste näyttää ikävästi entistä epävakaisempaa, joten leppoisimmat grillaukset taitaa olla jo takana.

Kuvan grillilämpömittarin idean olen napannut Siskot kokkaa -blogista. Digitaalisen paistolämpömittarin anturi työnnetään viinipullonkorkin läpi, ja korkki kiinni grillin kanteen. Loistava keksintö!

Vähän robustimpi saltimbocca

2011-08-11T22:22:00.001+03:00

Saltimbocca on kiistattomasti huima makuyhdistelmä, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Vähän on vaan harmittanut, kun ohjeissa neuvotaan käyttämään yksi salvianlehti per lihapala. Siis miksi vain yksi? Onhan salvia vahvan makuinen, mutta silti...

Klassikko-ohje joutui vähän venymään, kun laitoin vasikan entrecoteen molemmin puolin nipun salviaa, timjamia ja rakuunaa. Päälle käärin schwarzwaldin kinkkua, joka selkeän savuisena sopi mainiosti tähän versioon.

Perinteisesti saltimbocaa kypsennetään pannulla ja haudutetaan viinissä, mutta nämä päätyivät luontevasti grilliin. Kypsän lihan päälle lorautin tilkan balsamicoa ja nautin ulkona hyvällä ruokahalulla.

Keskisuuri porevesivertailu ja kilpailu

2011-08-05T22:45:00.001+03:00

Pahoittelen, että tämä kirjoitus tulee kymmenen vuotta myöhässä. Keskustelu siitä, mikä kallis ulkomaalainen kivennäisvesi sopii parhaiten kenenkin makumieltymyksiin, on vaan niin kaksituhatlukulaista. Jostain syystä marina siitä, miten Helsingistä ei saa mistään ravintolasta Vossia, tuntuu nyt hyvin, hyvin kaukaiselta.

Tänään näin taantuman kynnyksellä (taas) ja hiilijalanjälkeä tiedostaen laulamme yhdestä suusta samaa virttä siitä, miten "meillä Suomessa on maailman puhtain ja paras kraanavesi", "pullotetuissa vesissä on tuhatkertaisesti mikrobeja hanaveteen verrattuna" ja "oikeastihan ne pullovedet maistuvat kaikki ihan samalta". Kenties selvimmin muutoksen on huomannut ravintoloissa. Yhä useammassa korkeankin profiilin ravintolassa (ja ehkäpä erityisesti juuri niissä) porevettä tilatessa saa pöytään karahvin, jonka vesi on hiilihapotettu ravintolassa paikan päällä.

Pullotetun veden järkevyttä on omassakin perheessä tullut mietittyä. Varsinkin, kun poreveden kulutus on luokkaa litra per päivä. AGA:n tarjotessa AQVIA hiilihapotuslaitettaan pääsin kokeilemaan, miten kuplivaa vettä saa tehtyä kotona. Aika kivasti saa!

Laitteen ensimmäiset iloiset yllätykset olivat, ettei se tarvitse sähköä eikä se pidä juurikaan ääntä. Ruotsissa valmistettu laite on myös yllättävän jämäkkä ja painava (mikä on yleensä laadun merkki, paitsi kitaroissa ja fillareissa), vaikkei ylläkään ihan Dualitin leivänpaahtimen tasolle. Ulkonäkö on tietysti makuasia, mutta AQVIA on vastaavista näkemistäni laitteista tyylikkäin ja omaan keittiööni sopivin.

Käyttöönotto ja käyttö oli helppoa, ja yhtäkkiä lasissa oli itsetehtyä porevettä, joka maistui... no, poreilevalta vedeltä. Eipä arvatenkaan juuri muulta.

Viikon säännöllisen käytön jälkeen yleisarvio: hyvää vettä helposti. Käytössä ilmeni pari pikkuvikaa. Alussa laiteesta valui vettä ylivuotoventtiilin kautta pöydälle. Pienoinen suunnitteluvirhe, joka ei haittaa, kun oppi käyttmään "oikein" ja tyhjentämään välillä astiaa pullon alla. Toinen vika on se, että pullon korkin tiivisterengas tippuu vähän liian herkästi.

Puhtaasti taloudellisesti laskien AGA:n hiilihapotuslaitteella tehdyn veden hinta muodostuu seuraavasti. Laskelmassa veden kulutus on litra päivässä:

1. Laitteen ostohinnan kuoletus kolmen vuoden aikana: 140 € : 365 litraa x 3 = 0,13 € /litra

2. Hiillihappopatruuna 10 € : 50 litraa = 0,2 € /litra

Yhteishinta ensimmäiseltä kolmelta vuodelta on siis 33 senttiä litralta. Hintaero tähän asti juomaamme Lidlin Saskiaan, joka maksaa 40 senttiä litralta, ei siis ole huomattava. Etuna tietysti on ekologisesti vähän siistimpi omatunto ja täysien ja tyhjien pullojen raahaamisen puuttuminen. Hiilihappopatruuna kun on vähän kevyempi kantaa.

Tein vaimoni kanssa puolisokkotestin kuudella vedellä: San Pellegrino, Perrier, Hartwall Vichy, Lidl Saskia ja itse poreutettu hanavesi sekä vanhalla soodasifonilla että AQVIAlla. Kaikkia vesiä oli tullut juotua aiemminkin ja jokaisesta oli jonkinlainen ennakkomielikuva, joka myös monen kohdalla piti paikkansa. San Pellegrino ja Vichy olivat ainoat, jotka tunnistin varmuudella sokkona.

Maistelussa vedet jakautuivat selvästi kahteen leirin: miellyttävät, pehmeät ja pienikuplaiset sekä hyökkäävät, agressiiviset ja suurikuplaiset. Molempiin kastiin päätyi kolme vettä. Sekä oma että vaimoni makumieltymys oli selvästi ensimmäisissä. Sekä minun että vaimoni kolmen kärjessä olivat samat vedet, vaikkakin eri järjestyksessä. Yhteispisteissä palkintosijat menivät näin:

1. San Pellegrino
2. Lidl Saskia
3. AGA AQVIA

Voittajaa kehuttiin pehmeäksi, pyöreäksi, pienikuplaiseksi, miellyttäväksi, neutraaliksi ja makeahkoksi. Kovin suuria eroja kolmikossa ei ollut, ja mitä tahansa niistä joisi mielellään päivittäin. Joudessa nousi mieleen fundamentalinen kysymys: miksi vedessä pitäisi olla poreita ylipäätään. En tiedä, mutta hanavettä sellaisenaan ei vaan tule juotua juuri koskaan.

AGA lahjoitti yhden AQVIA-laitteen lukijalahjana, joten jos haluat oman koneen, kirjoita kommentteihin, miksi juuri sinä haluaisit/ansaitsisit/tarvitsisit laitteen itsellesi. Paras perustelu valitaan kahden viikon kuluttua 20.8.!

Kesäinen kanakeitto

2011-07-29T22:33:00.003+03:00

Ilokseni huomasin sekä Stokkan Herkkuun että lähi K-markettiimme tulleen myyntiin ranskalaista luomukanaa. Ilokseni erityisesti siitä syystä, että lopetimme vuoden vaihteessa broilerin syömisen kokonaan. Nyt pakkasessa kölliikin pari hyvän kokoista kanaa, jotka ovat toivottavasti eläneet vähän kivemman elämän kuin kotimaiset tehobroiskut. Hiilijalanjäljestä en tiedä, enkä välitäkkään.

Kana tuli suuremmalta osin syötyä jo aiemmin toisena ateriana. Raakaa kanaa palotellessa otin talteen rintarangan sekä paloja siivistä ja jaloista, joista keitin liemen. Syömättä jääneet lihat raavin talteen keittoa varten.

2 porkkanaa
2 vartta varsiselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3-4 perunaa
oliiviöljyä
1 tl tajine-tahnaa
vajaa litra kanalientä
kourallinen sokeriherneen palkoja
kypsää kanaa pieneksi riivittynä
limeä
suolaa
silolehtipersiljaa

Pilko porkkanat, sellerit, sipuli ja valkosipulit pienikisi kuutioiksi. Kuullota öljyssä padassa pehmeäksi. Kuori perunat ja pilko pieneksi. Lisää perunat sekä tahna pataan ja kypsennä hetki. Kaada joukkoon liemi ja anna kiehua, kunnes perunat kypsyvät.

Leikkaa sokeriherneet pariin osaan ja lisää keittoon kanojen kanssa. Kuumenna ja mausta suolalla ja limellä maun mukaan. Viimeistele keitto silputulla silolehtipersiljalla.

Pitaleivät grillissä

2011-07-25T23:12:00.001+03:00

Täydellinen pitaleipäresepti on löytynyt.

Ohje kuvineen ja selityksineen löytyy täältä. Olen tehnyt onnistuneesti tuolla ohjeella leipiä nyt kahdesti. Jauhojen määrän suhteen en ole ollut kovin tarkka, vaan tehnyt fiiliksellä sellaisen taikinan, jota jaksaa vaivata käsin 10-15 minuuttia.

Molemmilla kerroilla olen kypsentänyt leivät pallogrillissä. Lämpö oli melko kuuma, jolloin leiville riitti noin puolentoista minuutin paisto per puoli. Hauskinta leivissä on se, että ne todellakin kypsyessään täyttyvät ilmalla ufoiksi. Täyttäminen onnistuu helposti, kun leivät ovat sisältä aivan onttoja.

Jälkimmäisellä kerralla käytin leivissä 50/50 tavallista ja kokojyvävehnäjauhoa. Taikiknaa sai vaivata melkoisen kauan ennen kuin se muuttui sileäksi ja kimmoisaksi. Lopputulos palkitsi vaivauksen

Käytimme täytteenä edellisen postauksen lammasta, uutta sipulia, piquillo-paprikoita, tajine-tahnaa sekä oman pihan salaattia, persiljaa ja minttua. Aivan täydellistä kesäruokaa!

Grillattu lampaanviulu ja couscoussalaatti

2011-07-20T22:54:00.002+03:00

Pakastimessa köllinyt lampaanviulu päätyi kesäloman kunniaksi grilliin. Jo talvella tuli kokeiltua kokonaisen viulun grillaamista pallogrillissä. Näin kesällä homma onnistui vielä paremmin, kun grillin äärellä pystyi olemaan koko kypsennyksen ajan. Aikaa paistoon meni kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia. Lämpötila grillissä oli keskimäärin 130 astetta.

Lammas oli maustunut puolitoista vuorokautta marinadissa, jossa oli

1 rkl suolaa
3 valkosipulinkynttä murskattuna
nippu tuoretta minttua silputtuna
2 tl kuivattua oreganoa

1 dl luonnonjogurttia
loraus oliiviöljyä
1/4 säilöttyä sitruunaa hienoksi leikattuna

Laventeli-manteli-appelsiinikakku

2011-07-16T22:12:00.008+03:00

Pihallamme on vuosia kasvanut laventeli, jota ei ole tullut käytettyä ruoanvalmistuksessa koskaan. Syy tähän on ollut yli kymmenen vuotta sitten pölynimurissamme käytetty hajukuusi, joka pöllytti imuroidessa asunnon täyteen laventelinkaltaista aromia. Hajustin lensi pian imurista roskiin, mutta kamala mielleyhtymä laventelin ja pölyn kesken säilyi paljon, paljon kauemmin.

Tänä kesänä uskaltauduin kokeilemaan laventelia kakkupohjassa. Kokeilu onnistui sikäli, ettei tullut tunnetta, että on syömässä pölypussia. Laventeli ei maistunut liikaa.Oikeastaan sitä oli pohjasta vaikea erottaa. Enemmän maistuivat appelsiini ja manteli.

Ohje on pienesti muuteltuna Diana Henryn kirjasta Crazy Water Pickled Lemons.

pohja
8-10 laventelin varren kukinnot
200 g sokeria
250 g suolatonta voita
2 appelsiinia (mehu puristettuna ja kuori pieneksi pilkottuna)
4 munaa vatkattuna
200 g vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta + ripaus suolaa sekoitettuna
60 g manteleita hienoksi jauhettuna

täyte
100 g ricottaa
100 g maitorahkaa
25 g tomusokeria
appelsiinimehua

Jauha sokeri ja laventelit hienoksi jauhoksi tehosekoittimessa. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää appelisiininkuoret ja -mehu sekä munat ja vatkaa kuohkeaksi. Käänetele jauhot ja mantelit puuhaarukalla joukkoon.

Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 190 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vartti ja irrota vuoasta.

Sekoita kulhossa ricotta, rahka ja tomusokeri. Notkista tarvittaessa appelsiinimehulla sopivaksi ja levitä kakulle.

Entrecoteen mainingissa

2011-07-13T18:32:00.000+03:00

Käväisin remontin keskellä korkkaamassa ystäväni keittiön pyöräyttämällä pienet pippuripihvit. Lähikaupan tiskillä pyysin kunnon pihviä - ja sain kunnon pihviä. Kahden entrecoteen paketti painoi miehekkäästi piirun verran alle kilon. Lautasen sivuun tuli noukittua kasvimaalta hiukan salaattia kevennykseksi.

Fillarilla matkatessa oli pakko valita reppuun teflonpannu valurautaisen sijaan. Pienestä pelosta huolimatta uskollinen Bourgeat paistoi melkoisen hyvät pihvit. Liedestä vaan riittävästi hönkää! Liesituuletin (eikä onneksi palohälytin) ei ollut vielä käytössä, joten ainut järkevä paikka oli syödä partsilla: sekä savun että sään takia.

Seuraavia aterioita odotellessa!

Lammastartar

2011-07-05T23:42:00.007+03:00

Tähän ohjeeseen kannattaa varmistaa kaupassa, että liha on varmasti tuoretta ja ensiluokkaista. Tein tiskillä selväksi, että aion syödä sen raakana ja myyjä uskottavasti vakuutti, että lihan voi syödä sellaisenaan.

Valmistaessa tartria tuli maisteltua vähän joka vaiheessa. Taas kerran hämmästyi sitä, miten raa'an lihan maku sellaisenaan on hämmästyttävän mieto. Hyvänmakuinen ja raikas, mutta mieto. Mieleen tuli väkisin edesmenneen Linda McCartney lausuma: "jos haluat tietää miltä liha maistuu, pure poskeasi".

Sitruunamehu kannattaa lisätä juuri ennen tarjoilua, koska sitruunan happo alkaa kypsyttää lihaa heti ja muuttaa tartarin harmahtavaksi.

100 g lampaan ulkofilettä
6 cocktailkurkkua
1/3 tuoretta chiliä
tuoretta minttua
1 tl karkeaa dijonia
oliiviöljyä
suolaa
tilkka sitruunamehua
pari viipaletta maalaisleipää

Laita lammas noin puoleksi tunniksi pakkaseen.

Leikkaa kohmeinen liha fileerausveitsellä oikein ohuiksi siivuiksi ja siivut pieneniksi kuutioiksi. Siirrä kulhoon jääkaappiin.

Pilko kurkut, chili ja minttu mahdollisimman pieneksi pipuraksi. Lisää ne sinapin kanssa lihan joukkoon ja sekoita. Kaada mukaan loraus oliiviöljyä, jotta seos notkistuu hiukan. Mausta suolalla maun mukaan.

Paahda tai grillaa leivät. Sekoita tartariin tilkka sitruunamehua ja lusikoi leipien päälle.

Kuhaa leivinpaperikäärössä

2011-07-01T19:05:00.003+03:00

Kuha ei ole ikinä kuulunut lempikaloihini. Sen maku on mielestäni aina ollut vähän lamea ja persoonaton ja koostumus kypsänäkin pehmeän rakenteeton eli vähän kuin söisi kaupantädin tekemää lastenruokaa. Tänään kalatiskin tuorein kala oli kuhafile, joten annoin sille taas uuden tilaisuuden.

Valmistin kuhan uunissa leivinpaperiin käärittynä tomaattihöystön kera. Kala oli oikein onnistunut ja kokonaisuus balanssissa. Suola oli kohdallaan; samoin kypsyys. Lisukkeet tekivät hyvin tehtävänsä, eikä mikään maku lyönyt liikaa läpi. Silti mielessä kävi silti ajatus, että "kyllä tämä siiasta olisi vielä maukkaampi".

Uusi sipuli maistui tomaatin kanssa hyvin yhteen kypsennettynäkin. Jos jotain pitäisi korjata, niin vähän happoa voisi lisätä: tilkan sitruunamehua tai valkoviiniä. Tällaisenaankin nestettä tuli jonkin verran, joten kannattaa varoa tekemästä kalakeittoa.

Erinomainen kesäateria uusien perunoiden ja vihreän salaatin kanssa.

kaksi isohkoa kuhafilettä
kymmenisen kirsikkatomaattia
yksi uuden sadon sipuli tai pari vartta kevätsipulia
pari valkosipulin kynttä
pari laakerinlehteä
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Suolaa kalat molemmin puolin.

Pese ja halkaise tomaatit. Leikkaa sipuli ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa tomaatit, sipulit, laakerinlehdet ja basilikanlehdet, pari kierrosta mustapippuria (vähän sitruunamehua) ja tilkka oliiviöljyä.

Levitä leivinpaperin päälle loraus oliiviöljyä. Aseta paperin keskelle fileet ja lusikoi niiden päälle tomaattiseos. Taita leivinpaperin sivut yhteen paketiksi ja nido kiinni. Paista 200 asteisessa uunissa noin kaksikymmentä minuuttia.

Ehdottomasti maailman paras cheddar ja juustokauppa

2011-06-28T23:34:00.005+03:00

Sallinette kömpelön otsikon, kun kerron sen viittaavan Jamie Oliveriin ja eritoten hänen kirjoihinsa, jotka eivät vaan millään käänny hyväksi suomeksi. Aasinsilta Jamie Oliveriin taas tuli herran kotimaasta, jossa käväisin äskettäin kauppareissulla hakemassa härkäpapuja.

Poikkesin samalla Neal's Yard Dairy juustokaupassa ostamassa kilon mainiota Montgomery's cheddaria. Kauppa sijaitsee kätevästi Borough Marketin vieressä, ja on auki läpi viikon silloinkin kun ei ole toripäivä. Toinen liike Neal's Yardilla on Covent Gardenissa. Hämmästyttävintä kaupassa ei ole käsittämättömän hyvät juustot tai palvelu, vaan se että kaikki juustot lepäävät hyllyillä sellaisenaan. Eivät siis kylmäaltaissa tai jääkaapeissa.

Tajusin asian, kun ensimmäistä kertaa kävin kaupassa ja kyselin miten juustot säilyisivät, kun lentoni lähtisi vasta illalla. Vastaus oli jotakuinkin, että "mitäs väliä sillä on, kun juusto ei ole eläissään nähnyt jääkaappia". Myyjän mukaan viileä huonelämpö on juustolle paras lämpötila. Mitäs siihen sanomaan?

Kaupassa sisällä oli arviolta 17 tai 18 astetta lämmintä, koska ulkoa sisään tullessa se ei tuntunut mitenkään erityisen viileältä. Vähän samalta kun menee kesällä ulkoa hyvin ilmastoituun sisätilaan.

Minua lämpimässä kypsytetyt ja säilytetyt juustot eivät pelota. Päinvastoin! Olen syönyt Montgomeryani suurella nautinnolla. Silti herää kysymys, onko Suomella ja Iso Britannialla samanlaiset säädökset elintarvikkeiden säilytyksestä, hygieniasta, kylmäketjuista ym. Vai noudatammeko me säädöksiä vaan vähän eri tavalla.

Pari kysymystä härkäpavuista

2011-06-20T21:17:00.000+03:00

Voisiko joku kertoa, miksei Suomesta voi mistään ostaa härkäpapuja tuoreena? Kun melkein mitä vaan eksoottista tuontitavaraa pallon toiselta puolelta löytyy lähikaupankin tiskistä, niin miksei härkäpapuja.

Toinen asia, mitä ihmettelen on, miksei sitä kasvateta Suomessa myyntiin. Härkäpapu kun sopii mainiosti Suomen oloihin ja ainakin omalla kasvimaalla kasvoi melkein itsestään. Maatiainen ry sivuilta löytyi mielenkiintoista tietoa kasvin pitkästä historiasta Suomessa.

Tällä kertaa salaattiainekset piti käydä hakemassa Lontoosta asti.

Kesälaatikko uusista perunoista ja fenkolista

2011-06-13T21:08:00.000+03:00

Tulipa kevyt kesälaatikko: ihan ilman kermaa, pekonia ja valkosipulia. Juustoa sentään oli, muttei sekään tehnyt ruoasta raskasta. Idea tähän tuunattuun janssoninkiusaukseen ruokaan tuli uusimmasta Jamie-lehdestä.

noin puoli kiloa uusia perunoita
iso fenkoli
200 g kuorittuja katkarapuja
sitruuna
1 tl kapriksia
150 g turkkilaista jugurttia
75 g englantilaista cheddaria
1 tl karkeaa dijonia
tuoretta tilliä
suolaa ja valkopippuria

Pese perunat ja keitä suolalla mastetussa vedessä lähes kypsiksi. Halkaise fenkoli, leikkaa ohuiksi suikaleiksi ja keitä viitisen minuuttia. Valuta perunat ja fenkolit ja kumoa uunivuokaan. Kun perunat ovat hiukan jäähtyneet leikkaa ne puoliksi tai paksuiksi viipaleiksi. Lisää mukaan raastettu sitruunankuori, katkaravut ja kaprikset. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Yhdistä kulhossa jugurtti, sitruunamehu, juustoraaste ja puolet tillistä. Kaada seos vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin vartti tai kunnes ruoka saa väriä. Koristele laatikko lopulla tillillä.

Kaalikääryleiden kunnian palautus

2011-06-07T22:52:00.001+03:00

Tuskin milleen ruoalle kouluruoka on tehnyt yhtä paljon hallaa kuin kaalikääryleille. Oikeastihan kaalikääryleet ovat ihan parasta ruokaa, vaikka muistikuva niistä saakin vatsan kääntymään ylösalaisin.

Muista klassikkoinhokeista kesäkeitto on edelleen yhtä vastenmielistä kuin lapsena (eihän keiton liemeä voi tehdä maidosta - paitsi kalakeiton). Tillilihasta tykkäsin jo koulussa. Sitä pitäisikin valmistaa pitkästä aikaa.

Ohje oli ihan perinteinen, mutta täytteen maustoin pienellä määrällä kanelia ja savustettua paprikaa.

Cheddarlohi ja piparrada

2011-05-26T20:36:00.001+03:00

Keväällä Anzku heitti jossakin kommentissa idean kalan kuorruttamisesta juustolla. Uunissa valmistetun kalan kuorrutus juustolla, tai millä tahansa, vie ajatukseni suoraan kahdeksankymmentä luvulle, mutta piti sitä kuitenkin kokeilla.

Lohen piti saada kuorrutus karkeasta dijonista ja englantilaisesta cheddarista. Kiireessä sinappi unohtui juuston alta, mutta muistinpa kolmesta aineksesta kaksi. Grillasin lohta 225 asteessa uunin ylätasolla grillivastuksen alla noin vartin. Tuossa ajassa kala kypsyi sopivasti ja juusto alkoi saamaan väriä.

Kalan oheen tein piparrada-tyyppisen lisukkeen pilkkomalla puolikkaan paprikan ja yhden varsisellerin varren pieneksi pipuraksi. Mukaan pilkoin yhden valkosipulin kynnen ja pienen nipun silolehtipersiljaa. Sekoitin joukkoon ripauksen suolaa, ruokalusikallisen oliiviöljyä ja teelusikallisen sherryviinietikkaa. Toimi hyvin rasvaisen kalan vastapainona.

Paranneltu Tinan varhaiskaalimuhennos

2011-05-23T20:37:00.003+03:00

Tämä ohje on monesti hyväksi havaittu resepti varhaiskaalista. Alkuperäinen resepti on Tina Nordströmin Tina. -kirjasta. Kirjan ohjeessa ei ole sulatejuustoa, mutta muistelisin, että Tina olisi laittanut sitä ruokaan jossakin televisio-ohjelmassa. Tai sitten olen keksinyt sen itse. Hyvin se kuitenkin sopii yhteen kaalin ja maidon kanssa, mutta kunniaa en itselle ihan varmuudella osaa ottaa.

Kirjan ohjeessa ei ole myöskään ole käytetty sitruunamehua tai muutakaan happoa, mikä hiukan ihmetyttää. Kaalin makeus tulee hauduttaessa tosi hyvin esiin, joten ruoka tarvitsee yllättävän paljon suolaa ja happoa. Sopivat määrät löytyy tietysti vain maistamalla.

Tinan ohjeessa on myös mainittu vain suola ja pippuri. Tarkemmin pippuria erittelemättä käyttäisin ainakin itse aina mustapippuria. Tähän paljon paremmin sopii kuitenkin maustepippuri.

puolikas varhaiskaali
öljyä ja voita paistamiseen
1 rkl vehnäjauhoa
2,5 dl maitoa
2 rkl sulatejuustoa
sitruunamehua
suolaaruohosipulia
maustepippuria

Suikaloi kaali hienoksi ja kuullota voissa ja öljyssä pehmeäksi. Ripottele päälle vehnäjauhot ja lisää maito. Hauduta ilman kantta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Sekoita joukkoon sulatejuusto.

Maista ja lisää suolaa ja sitruunamehua maun mukaan. Silppua joukkoon vielä silputtua ruohosipulia ja rouhi lopuksi päälle maustepippuria.

Paahdetut fenkolit ja tomaattirisotto

2011-05-05T21:35:00.001+03:00

Lautasella fenkolia ja risottoa, joita useimmiten tulee valmistettua kaavamaisesti samalla tavalla: fenkoli raakana ohueksi siivutettuna salaatissa tai jonkinlaisena lisukkeena ja risotto... no perusrisottona.

Jostain syystä keksin vasta nyt käyttää tomaattimurskaa risottoon. Idea ei liene maailman uusimpia ja erikoisimpia, mutta minulle se tuli mieleen vasta nyt. Kasvisliemen joukkoon valutettu purkki Muttia: toimivaa ja hauskaa vaihtelua.

Fenkolit halkaisin neljään osaan, sivelin oljyllä ja ripottelin päälle korppujauhoa ja parmesaania ja työnsin uuniin. Kypsennyslämpö ja -aika meni ihan fiiliksellä. Ja vähän pieleen menikin. Risoton valmistuessa fenkolit olivat pehmenneet, mutta silti raa'ahkoja. Eivät siis kypsiä eikä raakoja. Ei raikkaan rapsakoita eikä pehmeän makeita. Syötyä tuli, tottakai. Seuraavaksi voisi kokeilla fenkolia grillissä. Yhtään vinkkiä?

Lämmin porkkanaraaste mintulla, kanelilla ja fetalla

2011-04-26T22:52:00.002+03:00

Pääsiäinen tuli ja meni. Meilläkin syötiin lammasta, kuten monessa muussakin kodissa, joten ei siitä sen enempää. Lisukkeesta sen sijaan vähän lisää.

Yhdeksi lisukkeeksi valmistin lämpimän porkkanasalaatin, joka ajatuksena tuntuu melko epätoimivalta: lämmitetty porkkanaraaste. Löysin ohjeen Smitten Kitchen -blogista, jonka ruoat eivät ole juurikaan pettäneet. Onneksi ei tämäkään.

Tein salaatin jokin aika sitten orjallisesti alkuperäisen ohjeen mukaan. Tuolla kertaa harissa maustoi ruoan liian tuliseksi, joten annostuksen kanssa kannattaa olla maltillinen.

Toisella kertaa heitin ohjeesta koko harissan mäkeen ja käytin sen sijaan puolikkaan pienestä kuivatusta chilistä, jonka annostuksen senkin olen oppinut kantapään kautta. Lisäsin myös kanelia ja vaihdoin persiljan kevätsipuliin. Reseptiä voisi kehittää entisestään käyttämällä myös rusinoita, mikä paitsi sopisi ruokaan, veisi raasteajatuksen asteen verran lähemmäs kouluruokamuistoja.

350 g porkkanoita kuorittuna ja raastettuna
4 rkl oliiviöljyä
pari valkosipulin kynttä pilkottuna
1/2 tl kumianan siemeniä
3/4 tl jeeraa
1/2 tl jauhettua paprikaa
1/2 tl kanelia
puolikas pieni kuivattu chili jauhettuna
1/2 tl sokeria
puolikkaan sitruunan menu
suolaa
tuoretta minttua
silolehtipersiljaa tai kevätsipulia
100 g fetaa

Paista pannulla öljyssä valkosipulia, kuminaa, jeeraa, paprikaa kanelia, chiliä ja sokeria pari minuuttia. Nosta liedeltä ja lisää sitruunamehu ja ripaus suolaa. Lisää porkkanat pannulle ja sekoita. Lisää vielä yrtit ja anna maustua noin tunti. Murenna päälle feta ennen tarjoilua.

Parempi ruoka, parempi mieli?

2011-04-18T21:02:00.008+03:00

Tämä ei ole ravintola-arvostelu. Tämä ei edes yritä olla ravintola-arvostelu, vaan kotimatkalla taksin penkillä raapustettujen ajatusten puhtaaksikirjoitus.

Kävin viikonloppuna ensimmäisen kerran syömässä illallista Chez Dominiquessa. Seura oli paras mahdollinen ja ilta ihan loistava. Silti tuntemukset neljän ja puolen tunnin syömisen, kuuden ruokalajin, suunnilleen yhtä monen pikkunapostelun ja juustojen jälkeen olivat hyvin ristiriitaiset. Suomen arvostetuintakin ravintolaa pyörittävät ihmiset.

Artsua lautasella

Annokset olivat alusta loppuun taideteoksellisen kauniita. Annoksen tekemiseen käytetyn käsityön määrä oli helppo ymmärtää. Miniatyyrikokoisia salaatteja ja yrttejä käytettiin ruoissa ahkerasti.

Yhteistä annoksille oli erilaisten suutuntumien yhdistäminen samassa annoksessa. Lautasella toistui usein majoneesimainen pehmeys, rapea kräkkeri, erilaiset jauheet ja helmimäinen tapioka. Näiden yhdistäminen samassa annoksessa kerta toisensa jälkeen alkoi pidemmän päälle tuntua jopa vähän liian laskelmoidulta.

Makuja voisi kai kuvailla kompleksisiksi ja moniuloitteisiksi. Tai vastakohdan kautta: ne eivät olleet selkeitä ja puhtaita makuja siinä mielessä, mikä ruokamaailman trendi on: kala maistuu vain kalalta ja liha lihalta ja mausteena käytetään vain suolaa ja pippuria. Tämä sinänsä ei ole hyvä tai huono asia, vaan pelkästään tyyliseikka. Puhtaimmillaan raaka-aine maistui aivan ensimmäisenä pöytään tuoduissa friteeratuissa kasviksissa, jotka oli käsittämättömästi viipaloitu tavallista A4-arkkia ohuemmiksi.

Annoksista parhaimmat olivat alkupalana tarjottu "sipulikeitto" ja pääruoista tryffeleillä maustetttu häränhäntäragu.

Viinimenun sai onneksi myös puolikkaana eli jokaisen ruoan kanssa sai viiniä vain 6 cl. Tästä ei listalla ollut mitään mainintaa, mutta älysin onneksi kysyä asiasta. Puolitoista pulloa viiniä yhdellä aterialla per henkilö kun tuntui aika paljolta...

Palvelu on taitolaji

Salihenkilökunnan käytös oli yllättävän formaalia. Luonnollisesti kaksi tähteä velvoittavat jonkinlaiseen jäykkyyteen, mutta silti olin odottanut hiukan rennompaa otetta. Kun ruoat tuotiin pöytään, tarjoilija kertoi niistä ainoastaan nimen tai lyhyesti, mitä lautasella on. Mielellämme olisimme kuulleet vähän enemmän valmistustavasta, raaka-aineista ym., mutta ilmeisesti ravintolassa luotetaan siihen, että ruoka puhuu puolestaan.

Samoin sommelier kertoi viineistä ainoastaan nimen, tuotantoalueen, rypäleen ja vuosikerran. Samat asiat, jotka voi lukea itse pullosta. Tietoa vaikkapa siitä, miksi juuri tämä viinin oli valittu tälle ruoalle, sai nyhtää. Hämmästyttävää oli, ettei lisätarinaa juuri tullut seuraavillakaan kierroksilla, vaikka olimme osoittaneet kiinnostusta asiaan.

Sommelirin käytös tuntui ajoittain jopa ylimieliseltä: hän tietää viineistä aivan valtavasti, muttei halua kertoa niistä mitään! Hyvässä paikassa luulisi salihenkilökunnalla olevan pelisilmää lukea asiakasta tyyliin "noille voi runoilla ja kertoa enemmän" ja "noita on parempi olla häiritsemättä yhtään ylimääräistä".

Valitettava pohjanoteeraus koettiin, kun yksi seuralaisistamme oli ruokien välissä käymässä naistenhuoneessa. Sommelier tokaisi närkästyneenä "ruoka on valmis, mutta asiakas ei". Lausahdus ei ollut meidän korvillemme tarkoitettu, mutta se kuului helposti pöytäämme. Hetken päästä hän tuli hoputtamaan naisteenhuoneesta saapuvaa toisen seurueen naista meidän pöytäämme taputtamalla kärsimättömästi tuolin selkänöjaa.

Ymmärrettävästi ruoat halutaan tarjoilla täydellisinä ennen kuin vaahdot latistuvat ja jäädykkeet sulavat. Silti tapauksesta tuli olo, että asiakas on ravintolaa varten eikä ravintola asiakasta.

Kala takaisin keittiöön

Yhtenä pääruokana tarjottu merikortti oli omassa annoksessani suolattu hyvin epätasaisesti. Samaa vikaa oli seurueessamme toisessakin annoksessa. Kaksi oli moitteettomia. Hetken miettimisen jälkeen kerroin asiasta tarjoilijalle, joka palautti kalan keittiöön. Palautteeni käsiteltiin erittäin hienosti. Koska uuden annoksen valmistus olisi vienyt aikaa, korvattiin asia yhdellä ylimääräisellä ruokalajilla koko porukalle.

Suolan käyttö kautta linjan oli hyvin runsaskätistä. Paikoitellen makuumme jopa liian. Runsas suola ei sinänsä ole virhe, vaan makuasia. Epätasainen suola sen sijaan on virhe.

Loppu hyvin?

Kannattiko käydä? Ehdottomasti, ihan yleissivistyksen takia.

Oliko hintansa arvoista? Kyllä, vaikka asia tietysti riippuu, mihin sitä vertaa. Illallisen hinnalla olisi voinut syödä kuusi viikkoa Amican lounasta. Toisaalta sama raha olisi helposti mennyt muutamaan fillarin osaan. Autokorjaamossa sillä ei sanota edes päivää.

Tuleeko mentyä uudestaan? Hyvin todennäköisesti ei. Siitäkin huolimatta, että ilta kaikesta kritiikistä huolimatta oli todella upea. Chez Dominiquella on paikkansa suomalaisessa ravintolamaailmassa, mutta omaan maailmaani se ei oikein mahdu. Jos haluan syödä hyvin, on suuntana edelleen Uudenmaankatu 9-11.

Lampaan niskaa ja juureksia uunissa

2011-04-11T21:50:00.000+03:00

Tämä oli kauden viimeinen talviruoka ja tästä eteenpäin syksyyn asti syödään pelkkää salaattia. Jälkeenpäin mietittynä ei kuluneena talvena tullut perinteisiä lihapatoja tehtyä kauhean paljoa. Hirveä, joka on talviruokaa jos mikä, en tainnut valmistaa kertaakaan. Tähän auttaisi tietysti, jos lähipiirissä olisi enemmän metsästäjiä.

Tämä lammaspata on hiukan muunneltuna Nigel Slaterin sarjasta, joka viime vuonna tuli televisiosta. Ruokaan tulee melko paljon nestettä, joten se on oikeastaan jotakin padan ja keiton väliltä.

vajaa kilo lampaan niskaa
vehnäjauhoa
oliiviöljyä
pari isoa sipulia
pari palsternakkaa
3 juuripersiljaa
4-5 perunaa4-5 valkosipulinkynttä
tuoretta rosmariinia
tuore chili
vettä
kuivaa vermuttia
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa sipulit reiluiksi paloiksi ja valkosipulit kahtia. Kuori palsternakat ja juuripersiljat. Leikkaa palsternakat pituussuunnassa neljään osaan ja juuripersiljat poikittaisuunnassa kahteen, jotta palat ovat suunnilleen saman kokoisia ja muotoisia. Pese perunat ja lohko neljään osaan.

Jauhota lihat kauttaaltaan ja paista öljyssä kuumalla pannulla. Nosta pois reikäkauhalla.

Paista sipuleita ja juureksia samassa öljyssä. Lisää rosmariini ja chili ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita lihat kasvisten päällä. Kaada loraus viiniä ja kiehuvaa vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät osittain.

Hauduta pataa kannella peitettynä puolestatoista kahteen tuntia 150 asteisessa uunissa.

Kevätpossua ja paputahnaa

2011-04-05T22:47:00.000+03:00

Porsaassa itsessään ei ollut mitään keväistä (vs. kevätkananpoika), mutta ruoka kokonaisuudessaan maistui aivan keväältä. Ehkä sen teki kevätsipuli tai korianteri tai kaikki yhdessä.

Erityisen tyytyväinen olin makujen tasapainoon. Sherryviinietikan ja chilin hapokkuus taittoi hyvin lihan rasvaisuutta. Käytin ruoassa Fataliin liemeen säilöttyjä Aji Cristal -chilejä, joissa on kivasti makua ilman älytöntä tulisuutta.

pari palaa kassleria
oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 purkki kikherneitä
1 varsi kevätsipulia
1 Aji Cristal chili
sherryviinietikkaa
korianteria
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa valkosipulit pieniksi kuutioiksi ja paista nopeasti kasarissa öljyssä. Lisää pavut ja jatka paistamista hetki. Ota osa pavuista syrjään ja nuiji loput tahnaksi.

Lisää loraus etikkaa (tai muuta happoa) ja ripaus suolaa ja tarkista maku. Laita kokonaiset kikherneet takaisin. Lisää lopuksi pilkottu chili, kevätsipuli ja korianteri.

Mausta kasslerit suolalla ja pippurilla ja paista kuumalla pannulla molemmin puolin.

Porkkana-mantelikakku pinjansiemenillä

2011-03-31T21:48:00.001+03:00

Aloituskynnys leivontaan on aavistuksen matalampi, kun ohjessa on edes hienoisia viitteitä ruoanlaittoon kuten tässä: porkkanaa, mahtelia ja pinjansiemeniä. Alkuperäinen resepti on Stephanie Alexander's Kitchen Garden Companion -kirjasta.

Ohjeessa käytettiin self raising flouria eli itsestään kohoavaa jauhoa, jota Suomessa ei liene missään myynnissä. Asiaa sen kummemmin miettimättä lisäsin taikinaan puolikkaan teelusikallisen leivinjauhetta. Jälkeenpäin tarkistettuna päättelyni ei mennyt ihan pieleen.

Kakku ei kohonnut ihan toivotusti, mutta onneksi sen korvasi hurjan hyvä mehukkuus. Maku olisi kaivannut lisää hapokkuutta: sitruunan kuoren voisi raastaa koko sitruunasta ja ehkä puristaa mehuakin joukkoon.
Makeutta oli sen sijaan riittämiin, eli sokerissa voisi vähän säästellä.

1 rkl voita
120 g kuorittuja manteleita
125 g porkkanaa
2 rkl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
kaksi munaa
125 g sokeria
2 rkl pinjansiemeniä

Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja voitele paperi pehmeällä voilla. Jauha mantelit tehosekoittimessa hienoksi. Raasta porkkanat ja laita kulhoon mantelirouheen kanssa. Lisää joukkoon sitruunan kuori, jauhot ja leivinjauhe.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja sekoita taikinaan.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti taikinaan. Kaavi taikina vuokaan ja ripottele pinjansiemenet päälle.

Paista 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia kunnes kakku on kypsää.

Venäläinen lohiseljanka

2011-03-24T22:07:00.000+02:00

Vielä hetki on aikaa talvikeitoille. Viimeisimmässä Viini-lehdessä oli hyvän kuuloinen venäläisen lohiseljankan ohje. Keitto sopi hienosti juuri tähän vuoden aikaan. Reseptistä poiketen käytin lihalientä, kun kalalientä ei löytynyt pakkasesta. Tämä taisi tuoda makuun vähän ekstratäyteläisyyttä ja keitto toikin elävästi mieleen lähiluostarimme borssikeiton.

Vaikka etikkaisen hapan maku ei sinänsä kaivannut mitään, tuntui vähän oudolta, kun keitossa ei ollut perunaa. Syödessä tuli heti olo, että "tästä kyllä puuttuu jotakin". Aivot kai ovat niin tottuneet siihen, että kalakeitossa on perunaa. Hämmästyttävää, sillä perunaa ei monesti lautaselleen kaipaa.

Keiton kanssa joimme lehden suosittelemaa itävaltalaista Grüner Veltliner Lössterassen valkkaria. Sekin oli hyvää. Kaikki tuli juotua.

Alla oleva ohje on pienennetty parille hengelle.

2 isoa sipulia
25g voita
25g tomaattisosetta
0,5 rkl vehnäjauhoja
0,75 l kalalientä
merisuolaa
1 suola- tai etikkakurkku
50 g herkkusieniä
4 mustaa kivetöntä oliivia
6 vihreää kivetöntä oliivia
0,5 rkl kapriksia
200 g lohifileetä

1 laakerinlehti
1 timjaminoksa
3 valkopippuria
3 maustepippuria
puolikas valkosipulinkynsi halkaistuna

Kuori ja halkaise sipulit. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi kattilassa ja hauduta sipuleita vartti. Lisää tomaattiosose ja hauduta viisi minuuttia. Lisää jauhot ja anna imeytyä.

Lisää kuuma liemi vähitellen kattilaan. Laita mausteet harsoon tai suodatinpussiin ja sido kiinni. Lisää mausteet ja suola keittoon.

Kiehuta hiljalleen 45 minuuttia. Poista maustepussi. Viipaloi kurkut, oliivit ja herkkusienet ja lisää keittoon. Keitä 10 minuuttia.

Kuutio kala, lisää keittoon ja keitä kunnes kala on kypsää.

Taatelipiparit

2011-03-14T21:34:00.000+02:00

Taatelireseptejä googlatessani ihmettelin miksi monissa ohjeessa ei kuitenkaan käytetty taatelia. Aika kauan meni, ennen kuin tajusin sanan (date recipes) hauskan kaksoismerkityksen.

Alla oleva ohje on sekoitus aika monesta taatelipipariohjeesta, joita netistä löysin. Lopputulos oli ihan yllättävän syötävä siihen nähden miten vähän makeaa tulee leivottua. Suutuntuma oli sopivan pehmeä, johon pähkinäsattumat toi vaihtelua. Mieleen tuli aiemmin tekemäni skonssit (joista lukiessa havahduin, että vuosi on kohta kulunut ja olisi aika tehdä niitä briosseja).

Huomasin myös, että tällainen ohje on täydellinen valmistettavaksi innokkaan kaksi ja puolivuotiaan apurin kanssa: kaikki ainekset kulhossa sekaisin ja uuniin. Voi olla, ettei tämä jää viimeiseksi kerraksi!

100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 munaa
1,5 dl vaahterasiirappia
100 g tuoreita taateleita pieneksi pilkottuna
50 g pecanpähkinää rouhittuna
1,5 dl kaurapuurohiutaleita

Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita joukoon vatkatut munat ja siirappi ja lopuksi taatelit, pähkinät ja hiutaleet. Lusikoi pellille pyöreähköjä (tai minkä muotoisija haluatkaan) kekoja ja paista 175-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.

Viinilaseja maistelemassa

2011-03-09T12:02:00.003+02:00

Decanter järjesti eilen Essi Mäntylahden johdolla ruokablogisteille tastingin, jossa saimme kokeilla vaikuttaako juomiseen käytetty lasi viinistä saatuun nautintoon. Ja jos vaikuttaa, niin miten.

Harrastan ruokaa, en viinejä, joten suhteeni viiniin on aika arkinen: tärkeintä on, että se maistuu hyvälle ja sitä on riittävästi. Useimmiten hyllystä tulee valittua tuttu, hyväksi maistettu viini tai kysyttyä vinkkiä myyjältä (illan aikana selvisi myös, ettei tiettyjen Alkojen myyjiltä kannata välttämättä kysyä suosituksia...).

Aikaisemmat kokemukseni Riedelin laseista ovat hiukan kaksijakoiset. Perheessämme oli käytössä Riedelin Ouverture punaviinilasit. Kauniita laseja meni rikki siihen tahtiin, että viiniharrastus alkoi käydä kalliiksi. Vaihdoimme merkkiä suosiolla vähän edullisempaan Schott Zwieseliin, jonka isot punaviinilasit ovat olleet käytössä kaikenlaisten viinien ja toisinaan jopa oluen juomissa. Schottit ovat Riedelin tapaan hyvin ohutseinäisiä, joten en tiedä onko kyse vain sattumasta, mutta näitä on hajonnut vain noin yksi vuodessa.

Näillä kokemuksilla oli mielenkiintoista päästä maistamaan neljää eri tyyppistä viiniä ja yhtä konjakkia kuudesta erilaisesta lasista. Perusajatus Riedelillä on toiminnallisuus ennen muotoilua. Suunnittelun lähtökohta on siis toinen kuin perinteisessä lasinvalmistuksessa, jossa tarkoituksena on ollut tehdä hyvännäköinen lasi. Onneksi Riedelin lasit ovat yksinkertaisuudessaan myös tavattoman kauniita (ja hyvän kuuloisia).

Herra Riedel on suunnitellut lasin eri rypäleille/alueille niin, että kunkin viinin ominaisuudet tulevat lasissa parhaiten esiin. Maistelimme viinejä ensin niille suunnitellusta "oikeasta" lasista, jonka jälkeen maistoimme samaa viiniä toisen rypäleen lasista ja vanhanaikaisesta "standardisoidusta" maistelulasista.

Hämmästyttävästi sauvignon blancin hedelmäisyys latistui suurisuisessa chardonnay-lasissa. Toisin päin taas tammitettu chardonnay tuntui hyökkäävältä kapeasuisesta lasista. Useasti erot olivat helpommin havaittavissa tuoksussa kuin mausssa. Maistelussa näitä kahta aistia ei tietenkään voi irrottaa toisistaan, vaan makuelämys on yhdistelmä molempia.

Selvimmän muutoksen huomasin, kun maistelimme konjakkia pienipesäisestä ja -suisesta aromilasista ja sen jälkeen suurisuisesta ns. perinteisestä konjakkilasista. Ensimmäisessä sekä tuoksu että maku olivat miellyttävän hedelmäiset, vaniljaiset ja vähän makeat. Jälkimmäisessä lasissa pelkkä nuuhkaisu käräytti nenäkarvat ja maussa päällimmäisenä oli polttava alkoholi.

Maistelun välissä Essi kertoi myös miten laseista huolehditaan ja saadaan ne pysymään ehdänä. Tiskiharjaa parempi väline puhdistamiseen on sieni, koska harja on patojen kuuraamisen jäljiltä jo valmiiksi likainen. Laseja ei kannata laittaa tiskialtaaseen likoamaan vaan pestä juoksevan veden alla. Pesun jälkeen lasin annetaan valua hetki, jonka jälkeen sen voi kuivata puhtaalla liinalla.

Luonnollisesti koko lasikeskustelun voisi helposti leimata snobistiseksi hienosteluksi, mutta tuskin kenenkään paikallaolijan tarvitsi kuvitella eroja tuoksussa ja maussa eri lasien väleillä. Jos viineissä on eroja, on niitä myös laseissakin. Lopulta kyse on siitä, että sopivalla viinilasilla voi hyvästä viinistä saada enemmän irti.

Ja jottei ilta olisi mennyt pelkäksi juopotteluksi (tokihan syljimme kaikki viinit pois...), saimme nauttia keittiömestari Marko Laasosen valmistamia vietnamilaisia rullia, joissa riisipaperiin oli kääritty lohta, ankaa ja tofua. Suomessa uutuutta olevat sormisyötävät, ovat kuulemma suosittua syötävää Englannissa ja Australiassa. Ensimmäisen maistelukerran perusteella rullille uskoisin ja toivoisin menestystä myös Suomessa. Minuun nämä upposivat perinteistä sushia paremmin.

Mozzarella-tomaatti-leipävuoka

2011-03-07T22:06:00.001+02:00

Nopeana kommenttina vain, että Nellen bloggaama mozzarellatomaattivuoka on hyvää! Alkuperäinen ohje on Hans Välimäen Lusikka Soppaan! -kirjasta, mikä osoittaa, että kahden Michelin-tähden kokki osaa tehdä vähän arkisempaakin ruokaa.

Käytin vuokaan päivän vanhaa maalaisleipää, mikä osoittautui hiukan ongelmalliseksi. Syömistä aloittaessamme leipä oli vielä melko napakka, mutta vettyi syömisen aikana niin, että vuoan loppu oli aika puuromaista. Alkuperäisen ohjeen patonki toiminee paremmin. Tai sitten reilusti kuivahtanut vuokaleipä. Parasta ruoka on joka tapauksessa suoraan uunista tulleena.

Tapas-lautanen Joan Mirón hengessä

2011-03-05T21:33:00.003+02:00

Jokapäiväistä leipää -blogin Hanna haastoi jo jokin aika sitten valmistamaan ruokaa taiteen inspiroimana. Idea oli niin oivaltava, että siihen oli osallistuttava.

Ensimmäinen taiteilija, joka ruoasta tuli mieleen, oli suuri venäläinen avangardeisti Kazimir Malevitš. Aasinsiltamainen yhteys ruokaan syntyi vuonna 2009 Wäinö Aaltosen museossa pidetystä näyttelystä. Pitkän tutkinnan jälkeen näyttelyssä olleet Malevitšin ja hänen koulukuntansa muiden venäläisten taitelijoiden teokset todettiin väärennöksiksi. Aivan kuten suurin osa kauppojemme ruoasta on viime aikoina tuomittu väärennökseksi (tai vähintäänkin sen syömisestä pitää tulla huono omatunto).

Eihän väärennettyä ruokaa saa tehdä! Niinpä käänsin maantieteellisen kelkkani länteen ja hain inspiraation samoihin aikoihin vaikuttaneesta katalonialaisesta Joan Mirósta. Taiteilijan leimallinen espanjalaisuus päätti myös lautasen sisällön: grillattua paprikaa, manchegoa, tomaattihilloa, ilmakuivattua kinkkua, leipää, oliiviöljyä ja mustia oliiveja.

Ja jos taide kertoo maailmasta mitään, niin kummassa maassa on ollut viime vuosisadan alkupuolella enemmän elämäniloa, Venäjällä vai Espanjassa?

Patatas bravas

2011-03-01T22:01:00.002+02:00

Voisiko espnajalaisempaa olla kuin gambas al ajillo, manchego ja patatas bravas?

Tällä kertaa lautasella oli vain kahta viimeistä. Tavallisesti tapaksena nautitut perunat olivat nyt pääruokana ja seuraksi napsittiin oliiveja ja juustoa. Yleensä perunat tarjotaan joko tomaattikastikkeen tai aiolin kanssa, mutta meillä lautaselle päätyi molempia. Tyylirikko annettaneen anteeksi. Aioli ja perunat kun ovat myös niin hyvä yhdistelmä.

Perunat
1,5 kg kiinteitä perunoita
1 litra kasviöljyä paistamiseen
suolaa

Kastike
2 tölkkiä kuorittuja tomaatteja
6 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
1 pieni kuivattu chili
2 laakerinlehteä
1/2 tl kuivattua oreganoa ja timjamia
1 iso sipuli
1 vihreä paprika
1 dl valkoviiniä
1/2 tl sokeria
1 tl savustettua paprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria

Aloita kastikkeesta. Kaada puolet oliiviöljystä kasariin ja paista viipaloituja valkosipuleita kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää chili, tomaatit ja mausteet. Hauduta parikymmentä minuuttia, kunnes kastike sakeutuu.

Ruskista samalla toisessa pannussa pieniksi pilkottuja sipuleita ja paprikoita lopussa öljyssä. Kun kasvikset ovat karamellisoituneet, lisää joukkoon viini. Kiehauta ja kaada tomaattikastikkeen joukkoon. Sekoita ja anna poreilla viitisen minuuttia.

Kuori perunat ja pilko noin kolmen sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi. Uppopaista huuhdotut ja kuivatut kuutiot parissa erässä ensin 150-asteisessa öljyssä, jotta ne pehmenevät mutteivät ruskistu. Nosta pois ja paista uudestaan 190-asteisessa öljyssä rapeiksi ja kullanruskeiksi.

Terveisiä keittiöstä eli paistettu kirjolohen nahka

2011-02-25T11:56:00.001+02:00

Olen aina pitänyt nahasta. Sekä kalan että broilerin. Siinähän se maku on - paistopinnassa. Aivan kuten laatikkoruoissa parasta on kuivahtanut ja vähän palanut pinta.

Yksi varhaisista ruokamuistoista lapsuudesta on sunnuntaiateriaksi grillatun (sellaisessa pöytämallisessa laitteessa, jossa liha pyöri vartaassa) broilerin nahka: mausteinen, rapeaksi paistunut nahka, joka on kuitenkin alapinnaltaan mehukas ja rapsahtaa purtaessa kivasti. Muistan noukkineeni nahat myös niiden lautasilta, jotka eivät tästä herkusta välittäneet.

Tämänkertainen hors-d’œuvre syntyi suunnittelematta ja melkein itsestään. Paistoin salaattia varten kirjolohifilettä pannulla voissa ja öljyssä. Kala oli paistunut nahkapuoli alaspäin jo hyvän aikaa miedolla lämmöllä, kun käänsin kalan. Nahka oli pysynyt ehjänä ja paistunut kauniisti, joten nostin sen syrjään, maltoin mieleni, enkä pistänyt nahkaa suuhun sellaisenaan. Leikkasin sen poikittaissuunnassa siivuiksi lautaselle ja maustoin sormisuolalla.

Ja kuten saattaa arvata se maistui juuri siltä itseltään: paistetulta kalan nahalta. Joko siitä tykkää, tai sitten ei.

Porkkana-omenamuffinsit kaikilla täytteillä

2011-02-20T21:00:00.002+02:00

Mehukasta ja rapeaa. Maukasta ja melkein terveellistä. Kolmesta sukupolvesta koostunut testiryhmä kiitteli yksimielisesti. Muffinsien aineslista on melkoisen pitkä, mutta valmistus on helppoa, kun kaikki ainekset ovat esillä.

Ohje on Ottolenghin keittokirjasta, ja kirjoitin sen tuohon alle sellaisenaan. Muuttelin ohjetta jättämällä taikinasta pois rusinat ja kookoshiutaleet ("eihän se voi tarvita noita kaikkia!"), täytteestä auringonkukansiemenet vaihtuivat pinjansiemeniin ja seesaminsiemenet olivat tavallisia vaaleita. Puolitin koko taikinan ja sain kymmenisen muffinsia.

Taikina
300 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia
ripaus suolaa
4 munaa
160 ml kasviöljyä
280 g sokeria
2 tl vanilliinisokeria
220 g porkkanaa raastettuna
200 g omemaa karkeaksi raastettuna
100 g pecanpähkinöitä
100 g sulttaanirusinoita
50 g kookoshiutaleita

Täyte
50 g suolatonta voita pieninä kuutioina
75 g vehnäjauhoja
25 g muscovadosokeria
50 g puurohiutaleita (ruispuurohiutaleet toimivat oikein hyvin)
15 g auringonkukansiemeniä
25 g kurpitsansiemeniä
15 g mustia seesaminsiemeniä
1 rkl vettä
1 rkl kasviöljyä
1,5 rkl hunajaa

Aloita täytteestä. Yhdistä kulhossa voi, jauhot ja sokeri ja nypi sormin yhteen. Sekoita mukaan hiutaleet ja siemenet sekä viimeisenä vesi, öljy ja hunaja. Lopputulos on irtonainen ja kostea, murumainen massa.

Lämmitä uuni 170 asteeseen.

Sekoita taikinaa varten jauhot, leivinjauhe, kaneli ja suola. Vatkaa toisessa astiassa sekaisin munat, öljy, sokerit sekä porkkana- ja omenaraasteet. Kääntele joukkoon pähkinät, rusinat, kookos sekä lopuksi jauhot siivilöytynä. Lusikoi taikina muotteihin ja ripottele reilusti täytettä päälle. Paista uunissa noin 25 minuuttia.

Nautaa, ruohosipulia ja soijaa

2011-02-17T21:47:00.002+02:00

Lähtökohdat helmikuun Japani-aiheiselle ruokahaasteelle ovat vähän heikot. En ole koskaan käynyt Japanissa. Itäisin paikka, jossa olen vieraillut on Moskova, josta Japani on sekä faktisesti että mielikuvissa aika kaukana.

En myöskään ole kymmenistä yrityksistä huolimatta oppinut rakastamaan sushia. Onhan se ihan ok, mutta yleensä tyydyn juomaan Sapporoa ja näykkimään vaimoni lautaselta. Ja sitä olisi kuitenkin syötävä kolme lautasellista, jotta nälkä lähtisi.

Mutta koska haasteena oli laveasti Japanilaistyylinen ruoka, uskaltaudun osallistumaan. Mitä japanilaisesta ruoasta tulee mieleen: selkeät maut, raaka kala, soija, esteettisyys ja yksinkertainen asettelu, puikot, valaan pyynti, kendo, tytöt koulupuvuissa ja vilkuttava kissa. Näistä ajatuksista syntyi ruoka: nautaa, ruohosipulia ja soijaa.

Lihaa ostaessa kannattaa mainita, että aikoo syödä sen raakana. Jos myyjä alkaa empimään ja miettimään, jätä ostamatta.

100-150 g naudan sisäfilettä
ruohosipulia
soijaa
riisiviinietikkaa
seesaminsiemeniä
suolaa

Leikkaa filee syitä vasten kolmeen osaan. Nuiji palat kelmun läpi niin ohuiksi kuin saat.

Aseta lihojen sisään pieni nippu ruohosipulia ja kääri rullalle. Riputtele päälle suolaa ja paahdettuja seesaminsieminiä. Tarjoa soijan ja riisiviinietikan kanssa.

Ja jos raaka liha ei ole suurinta herkkuasi, paista kääryleet nopeasti pannulla, kuten tein (kuvauksen jälkeen) viimeiselle palalle. Toimii!

Keittiön kulmakivet

2011-02-14T21:55:00.005+02:00

Ennen joulua uutisoitiin näkyvästi tutkimuksesta, jossa oli selvitetty suomalaisten ruoan poisheittämistä. Pääpiirteissään tulos oli, että suomalaiset heittävät ruokaa pois kymmeniä kiloja, ja suuri osa roskiin päätyvästä ruoasta olisi edelleen syömäkelpoista. Tutkimuksen mukaan huonoiten pärjäsivät sinkkunaiset.

On tietenkin hyvä, että tällaistakin tutkitaan, ja sen tuloksia julkaistaan joka lehdessä samaan aikaan hämmästeltäväksi, mutta miten se vaikutti? Ehkä joku heräsi ja muutti tottumuksiaan, mutta eiköhän ruoan kulutus jatku ihan samanlaisena.

Turhia hurskastelematta väittäisin, että taloudessamme päätyy syömäkelpoista ruokaa roskikseen melko vähän. Määrää kasvattaa se, ettei lasten ruokahalua (tai muuten vaan halua syödä) ole kovin helppo ennustaa. Useimmiten roskiin on päätynyt jääkaappiin unohtunut ja vanhentunut purkki jotakin, joka oli heräteostos tai hetken mieliteko ja jonka hankkimista siinä vaiheessa ihmettelee. Kokemuksesta olen jo onneksi oppinut välttämään näitä jääkaapin perukoille päätyviä asioita.

Jannan haastamana kokosin luettelon oman keittiöni kulmakivistä, joita kaapista löytyy aina ja joita ei takuulla tarvitse koskaan heittää pois.

Jääkaappi
appelsiinimarmeladi
edam tai muu leivänpäällisjuusto
kananmuna
ketsuppi
luonnonjugurtti
oliivi, kokonainen, vihreä
parmesaani tai cheddar*
puikulaperuna
porkkana
silolehtipersilja*
sinappi, karkea ja sileä dijon
sitruuna
tomaatti
Valion rasvaton luomumaito ja sininen hyla tiiliskivimaito*

Kuiva-ainekaappi
couscous
harmaa merisuola*
hunaja
kahvipapu
kikherne
kokonainen manteli
kuivahiiva
ohrasuurimo
oliiviöljy*
puolikarkea vehnäjauho
risottoriisi
ruisjauho
sherryviinietikka
sipuli
spaghetti
suodatinkahvi
taloussokeri
tomaattimurska ja kuorittu tomaatti
tumma balsamico
täysjyvävehnäjauho
valkosipuli
mausteet, joista tärkeimpinä mustapippuri, savustettu paprika, kaneli, jeera, laakerinlehti, muskottipähkinä, kuivattu chili ja sahrami

Pakastin
itsetehty tomaattikastike
itsetehty lihaliemi
jääkuutio
lehtitaikina

Tarkennuksena muutamaan kohtaan:

Nigel Slaterilla on Appetite -kirjassa hieno neuvo, jota olen noudattanut vuosia: osta mieluummin yksi iso kimpale juustoa kuin monia pieniä erilaisia juustoja. Iso pala säilyy kauemmin hyvänä ja tulee todennäköisemmin syötyä, kun taas pienet kovettuvat ja kuivuvat nopeasti.

Silolehtipersiljaa ei ihan aina ole kaapissa, koska sitä ei kaikkialta saa. Salaateista ja tuoreyrteistä se on ainoa, jota tulee ostettua aina, vaikkei olisi suunnitellut käyttävänsä sitä johonkin tiettyyn ruokaan.

Luomumaitoa kuluu järjetön määrä ja siitä lähes kaikki lasten suihin. Hyla-maito taas menee kahviin. Ei suinkaan allergian takia, vaan koska se vaahdottuu paremmin kuin mikään muu.

Suola on Gueranden harmaa merisuola, koska se on huippuhyvää, sitä voi käyttää kaikkeen ja hinnan puolesta sitä raaskii ostaa.

Oliiviöljy on ROI Monocultivar Taggiasca, tismalleen samoista syistä kuin suola. En ole sitä ihmistyyppiä, joka keräilee monia erilaisia öljyjä eri käyttötarkoituksiin.

Tryffelimozzarellat

2011-02-10T22:47:00.002+02:00

Ruokahommia-blogissa olleen kirjoituksen innoittamana kävin läpi keittiöni kaappeja lajitellen niissä olevia aineksia mielessäni välttämättömyyksiin, turhuuksiin ja johonkin siltä väliltä.

Ennen omaa listaani keittiön kulmakivistä lyhyt katsaus yhteen ruoka-aineeseen. Tryffeliöljy ei mitenkään ansaitse paikkaansa keittiön tärkeimpien ainesten joukossa, vaan on ehdottomasti lähempänä turhuutta. Silti sitä löytyy kaapistani melkein aina. Miksi? En ole ihan varma. Tarkemmin kun ajattelee, sitä tulee useimmiten ostettua paluumatkalla lentokenttien herkkukaupoista, kun on sellainen epämääräinen olo, että pitäisi muka ostaa jotakin, muttei oikein tiedä mitä.

Kovin monikäyttöinen tryffeliöljy ei ole, koska tiedän sille vain kaksi käyttötapaa: lorauksena perunamuusin joukossa ja mozzarellan marinoimisessa ranskankermaan sekoitettuna. Erinomaisia tapoja silti molemmat. Tryffelimozzarellat olivat aikanaan Via-ravintolan alkupalalistalla, josta nappasin ohjeen omaan keittiööni.

Loppukaneettina tryffeliöljyn turhuudesta: tryffelin maku öljyssä on lähes poikkeuksetta peräisin aromista, koska "tryffelissä ei ole eteerisiä öljyjä, eikä niitä siten saa liukenemaan oliiviöljyyn". Näin valaisee Mats-Eric Nilsson Petos lautasella- ja Aitoa ruokaa -kirjoissa. Melko tylsää.

kaksi palloa mozzarellaa

pieni purkki ranskankermaa
1 tl tryffeliöljyä

tilkka maitoa tai kermaa
tuore punainen chili
mustapippuria
oliiviöljyä

Sekoita tryffeliöljy ranskankermaan ja laimenna tilkalla maitoa tai kermaa, jotta koostumus notkistuu hiukan. Levitä osa maustetusta ranskankermasta tarjoilulautaselle. Viipaloi mozzarellat ja levitä ne lautaselle hiukan lomittain. Lusikoi loput ranskankermasta juustojen päälle.

Painele tuorekelmu tiiviisti pintaa vasten, jotta se ei kuivu. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Koristele juuri ennen tarjoilua chilillä, mustapippurilla ja lorauksella oliiviöljyä.

Siikaa ja nuudelia

2011-02-07T20:24:00.001+02:00

Vilpitön tarkoitukseni oli ostaa silakkaa, jotta saisin vähintään sen oman 400 grammaa täyteen. Ei ollut silakkaa, muttei onneksi pangasiustakaan. Sen sijaan löytyi tuoretta kuhaa ja siikaa. Ensimmäisen hinta alkoi nelosella, joten päädyin jälkimmäiseen.

Pannulla paistetun kalan seuraksi keitin nuudeleita ja porkkanoita, jotka maustoin kypsänä soijasta ja riisiviinietikasta (50/50) sekoittamallani liemellä. Päälle riivin tuoretta korianteria ja ruohosipulia. Ei ehkä maailman omaperäisin ruoka, mutta aasialainen makumaailma oli kivaa vaihtelua. Tällainen ruoka on myös niitä harvoja, jonka pystyy tekemään vartissa valmiiksi ihan oikeasti eikä vain keittokirjan mukaan.

Silakkaa, kilohailia ja vähän muuta

2011-02-04T09:41:00.002+02:00

Paino sanalla vähän.

Riista- ja kalatalouden tutkimulaitos lähetti postia merialueen kalasaaliista viime vuonna. Tiedotteen mukaan saaliista silakkaa ja kilohailia on suurin osa. Tarkalleen ottaen 97 prosenttia.

Jos saaliista leijonan osa on näitä pikkukaloja, niin miksi kaupan kalatiskissä kaikkia lajeja on kuitenkin suunnilleen sama määrä? Ja yhtä siikaruokaa kohden pitäisi syödä sata kertaa silakkaa. Mitä ihmettä?

Merialueen ammattikalastuksen lajikohtaisten saaliiden ennakkoarvio vuonna 2010.

RKTL:n tilastopäällikkö Anssi Ahvonen vahvistaa aavistukseni: suurin osa silakasta ja kilohailista päätyy turkistarhoille rehuksi. Suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin vain 400 grammaa silakkafilettä henkeä kohti.

Onneksi meille on lennätetty kasvatettua pangasiusta, kun minkit syövät kotimaista kalaa merestä. Mitähän sitä viikonloppuna söisi?

Ysäri carpaccio kumkvatilla

2011-01-31T21:08:00.002+02:00

Kuka vielä haluaa muistaa edellisen suuren ruokatrendin ennen luomua ja lähiruokaa? Niinpä. Se on vähän kuin silmälasimuoti, jota naureskellen muistelee vanhoista valokuvista. Kymmenen vuotta sitten fuusiokeittiössä yhdisteltiin iloisesti ja surutta raaka-aineita ja valmistustapoja eri puolilta maailmaa.

Ruokaa tehtiin aineksia, jotka eivät mitenkään luontaisesti kuuluneet yhteen. Lajinsa parhaimpana ja pahimpana on mieleeni jäänyt Glorian ruoka ja kotiviini -lehdessä ollut cocktailpala, jossa yhdistyi tuore papaija ja savumuikku. Muita trendin ominaisleimaisia piirteitä olivat sivun mittaiset ainesluettelot ja ravintola-annokset, joissa ruoka pinottiin lautaselle mahdollisimman korkeaksi asetelmaksi.

Vaikka tästä ruokamuodista päästiin onneksi jo aikoja sitten, kokeilin ennakkoluulottomasti yhdistää fuusiokeittiön hengessä kumkvatin ja raa'an naudanlihan. Hyvästä ajatuksesta huolimatta yhdistelmästä ei tullut ihan kuolematonta. Ehkä todellisia klassikkoja ei pitäisi yrittää jalostaa.

Maukasta brittiläistä ruokaa

2011-01-25T17:28:00.003+02:00

Vietin viime viikon Lontoossa työmatkalla, jota sain venytettyä hiukan lomailunkin puolelle. Vapaa-aika meni enimmäkseen syödessä ja vähemmän juodessa. Kuvia ei tällä kertaa tullut otettua, kun en jaksanut kantaa oikeaa kameraa mukana. Annosten - ja ravintolassa ylipäätään - kuvaaminen on minusta vähän vaivaannuttavaa; varsinkin kännykällä, josta ei saa kuvausääntä eikä tarkennuksen salamaa pois päältä. Päätin suosiolla olla kuvaamatta ja keskittyä syömiseen. Alla aakkosjärjestyksessä hyviä paikkoja, joista osassa kävin ensimmäistä kertaa, osa taas oli entuudestaan vanhoja tuttuja.

Aiempia Lontoo-postauksia löytyy täältä ja täältä.

Abu Ali Restaurant
Halvoista hinnoista, nuhjuisuudestaan ja vaatimattomasta ulkoasusta huolimatta kenties parasta libanonilaista ruokaa, jota maan ulkopuolella olen syönyt. Tunnelmaa tuovat tungos, ulkona palavat shisha-piiput ja kieli, josta ei ymmärrä montakaan sanaa. Abu Alissa, kuten muissakaan kaltaisissaan ravintoloissa, ei ole alkoholitarjoilua, joten ruokajuomaksi hummukselle, taboullehille ja kibbeheille valikoituu Coke tai Sprite, jotka sopivat tilanteeseen täydellisesti. Edgware Roadin ympäristö on Lontoon pikku-Beirut, joten alueelta löytyy kymmenittäin (vähän fiininpiäkin) libanonilaisia ravintoloita.

Canteen
Tilasin jokin aika sitten ravintolan keittokirjan netistä, joten itse ravintolakin piti käydä tsekkaamassa. Canteenin idea on tarjota perinteistä brittiläistä ruokaa paikallisista raaka-aineista laadukkaasti tehtynä. Käydessäni myöhäisellä lounaalla sekä peura että kana olivat loppu, joten päädyin kaikkein englantilaisimpaan eli fish and chipsiin. Annos oli hyvin perinteinen ja yllätyksetön: leivitetty turska, ranut, tartar-kastike ja keitettyjä herneitä. Ei hyvä annos muuta tarvitsekkaan.

Mietin syödessä, onko se hyvä vai huono merkki, jos moni raaka-aine on loppu. Huono sikäli, ettei ole osattu tilata tavaraa oikeaa määrää - tai sitten sitä ei ole saatu haluttua määrää. Sikäli taas hyvä, ettei ole ostettu aineksia kerralla koko viikoksi, jolloin seuraava, joka peuraa tai kanaa syö, saa todennäköisesti tuoretta lihaa. Hyvää se kertoo myös ravintolasta sikäli, että annokset ovat kelvanneet jo monelle muulle.

La Fromagerie
Upea juustopuodin, herkkukaupan ja intiimin lounasravintolan yhdistelmä. Lounaalla oli tarjolla salaattien ja piiraiden lisäksi luonnollisesti erilaisia ja eri kokoisia juustolautasia. Huomasin La Fromagerien toimittavan juustot myös Wild Honey -ravintolaan.

Nordic Bakery
Suomalaisomisteinen kahden kahvilan ketju, jossa on tarjolla muun muassa korvapuusteja, ruisleipää, tiikerikakkua ja suodatinkahvia. Rauhallisten kahviloiden hillityn yksinkertainen ilme on viimeistelty Ilmari Tapiovaaran kalusteilla. Suomen kieltä kuulee todennäköisesti tiskin molemmin puolin.

Nordic Bakery -brändin alla on keväällä ilmestymässä kirja suomalaisista ja skandinavisista leipomuksista. Sain selata kirjan juuri painosta tullutta vedosta, joka oli todella vakuuttava. Hienoa, että suomalaisesta ruoasta on tehty kansainvälisen tason kirja, jonka kehtaisi viedä tuliaisena maailmalle kenelle tahansa.

Pizza East
Vanhaan tehdasrakennukseen tehty varsin chic pizzeria. Paikka oli lounasaikaan tupaten täynnä, mikä on tietysti hyvä merkki. Puu-uunista tullut prosciutto-ricotta-pesto-mangoldi-pizzani meni pizzojen top kolmoseen. Valmistetaanko muuten Suomessa missään pizzaa puu-uunissa?

The Rake
Lontoon pienin pubi, jossa on kuitenkin kaupungin suurin olutvalikoima. Paikka löytyy ihan Borough Marketin kulmalta. Pubin ansiosta torin alunperin löysinkin.

Wild Honey
Matkan ainoan varsinaisen fine diningin nautin Wild Honey -ravintolassa, joka on kiitellyn Arbutusin sisarravintola. Lautaselta löytyi mm. rapeaksi paistettua porsaan kylkeä, etanoita ja ankkaa. Ruoka oli tasaisen hyvää, vaikkakin aavistuksen yllätyksetöntä. Plussaa varsin maltillisesta hinnoittelusta ja välittömästä palvelusta.

Paahdettu lihaliemi tähteistä

2011-01-19T19:20:00.002+02:00

Jostain syystä olen aina ajatellut, että lihaliemi kuuluu keittää raaoista luista. Näin voi ollakin, mutta Canteen - Great British Food -kirjassa neuvottiin käyttämään paistin luu lihaliemeen. Samassa ohjeessa oli vinkki pakastaa lientä varten vihannesten ja juuresten kuoret ja kannat sun muut, joita ei käytä ruoanvalmistukseen ja jotka päätyvät yleensä roskiin.

Vaikken ole puritaani siinä mielessä, että kaikki olisi aina tehtävä alusta asti itse, on liemen keittämisessä kaksi ehdottoman hyvää puolta. Ensinnäkin siinä pystyy hyödyntämään raaka-aineet ihan viimeiseen asti. Toiseksi voi olla varma, mitä aineita liemeen on käytetty.

Omaa lientäni varten olin kerännyt pakkaseen perunan- ja sellerinkuoria, kannat ja uloimmat kerrokset sipuleista ja fenkolista sekä pätkän purjoa. Paahdoin kasviksia isossa vuoassa joululampaan ja arabilampaan luiden kanssa.

Kun kasvikset alkoivat saada väriä, kumosin kaikki kattilaan, laitoin sekaan pari kokonaista mustapippuria, laakerinlehden ja vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyivät.

Keitin lientä reilun tunnin ja siivilöin pakasterasioihion. Liemen jäähdyttyä (ulkona hangessa) kaavin kovettuneen rasvan päältä pois.

Lihapiirakat karitsanmunuaistäytteellä

2011-01-15T20:26:00.003+02:00

Harvoin kokkaus sujuu sulavasti suunnitelmien mukaan ilman mitään kommelluksia. Tällä kertaa kävi näin ja lopputulos ylitti kaikki odotukset. Nämä lihapiirakat olivat vuoden paras kokkaus tähän mennessä.

SRE:n blogitapaamisessa Sasu Laukkonen tarjosi Chef & Sommelier -ravintolassa välipalana karitsanmunuaisilla täytettyjä lihapiirakoita, jotka veivät kielen mennessään. Syödessä tuli heti olo, että tällaisia on tehtävä itse.

Googletin lihapiirakan reseptin täältä, enkä muuttanut ohjetta muuten, kuin että jaoin kaikkien aineiden määrän neljällä. Silti taikinasta tuli kuusi hyvän kokoista piirakkaa. Fine dining -lihapiirakoita (eli tulitikkurasian kokoisia) taikinasta olisi tullut parikymmentä.

Täytteenä oli edellisen postauksen lampaasta raavitut rippeet ja kaksi karitsanmunuaista, jotka halkaisin ja paistoin pannulla. Munuaista ja lihaa oli molempia suunnilleen yhtä paljon: kypsänä yhteensä 150 grammaa. Tehosekoittimessa lihat hienontuivat helposti tasalaatuiseksi massaksi.

Lisäksi laitoin täytteeseen pari kukkuraista ruokalusikallista kypsää riisiä, yhden ruokalusikallisen raakaa hyvin hienoksi silputtua sipulia ja silolehtipersiljaa. Mausteena käytin ainoastaan suolaa ja maustepippuria, jonka ehdottomasti kuuluu maistua lihapiirakassa.

Kaulin taikinan LP-levyn (muistattehan vielä LP-levyn?) kokoiseksi ja jaoin kuuteen sektoriin. Levitin täytteen paloille, käänsin toisen puolen kanneksi ja painelin reunan kiinni. Lopputuloksena oli kuusi torven mallista piirasta, jotka saivat kohota liinan alla vajaan puoli tuntia.

Uppopaistoin lihikset isossa valurautapadassa 180-asteisessa öljyssä kaksi kerrallaan. Hämmästyin jälleen, kuinka vähän rasvaa (oikein) uppopaistaessa ruokaan tarttuu: kun kaadoin jäähtyneen öljyn padasta takaisin pulloon, puuttui alkuperäisestä määrästä noin kaksi ruokalusikallista, joista toinen jäi padan karheaan pintaan. Kuudessa lihapiirakassa oli siis yhteensä yksi ruokalusikallinen öljyä!

P.S. Tässä, kuten muissakin kirjoituksissani, huomaan käyttäväni sanoja lammas ja karitsa iloisesti sekaisin, vaikka tiedänkin, että niillä on eroa aivan kuten vasikalla ja naudalla. Siitä huolimatta ne toimivat synonyymeinä blogissani myös jatkossa.

Arabilammas ja taateli-couscous

2011-01-10T21:03:00.002+02:00

Itse paloitellusta lampaasta oli syömisvuorossa etuselkä (kaksivuotiaamme tosin väitti kiven kovaa, että tarjolla oli lampaan pylly). Mukana oli ulkofilettä, kylkiluita ja selkärangan alapuolella köllöttävät sisäfileet. Maustoimme lampaan itämaisilla mauilla, ja ruoasta tulikin aika Lähi-itä -henkinen. Mukana oli hyvin sekä suolaisuutta, happamuutta (sitruuna) että makeutta (taateli).

Erityismaininnan ansaitsevat Hakaniemen hallista löytämäni tuoreet iranilaiset taatelit. Olen karsastanut tuoreita taateleita, koska ne ovat monesti olleet niin kammottavan makeita, että niitä on ollut vaikea käyttää missään. Myyjä vakuutti näiden olevan vähemmän makeita, ja puhuikin onneksi totta. Taatelit olivat pyöreähköjä, sileitä ja hiukan luumun näköisiä. Maistuvampia kuin ne pitkulaiset kurttuiset, joita on monissa kaupoissa juuri nyt irtomyynnissä.

lampaan etuselkä

1 tl korianterinsiemeniä
1 tl sarviapilansiemeniä

1 tl jeeraa

1/2 tl mustapippuria
1/2 tl kanelia
1 tl suolaa

öljyä ja voita

3 sipulia

5 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 dl appelsiinimehua

Siivoa lammas ylimääräisestä rasvasta ja kalvoista. Paahda mausteita kuivalla pannulla ja jauha huhmareessa hienoksi. Hiero mausteet lihan pintaan ja anna maustua jääkaapissa vuorokausi.

Halkaise ja kuori sipulit. Kuori valkosipulit ja lyö ne veitsen lappeella kevyesti rikki. Ruskista lammasta ja sipuleita padassa öljyvoiseoksessa. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja appelsiinimehu. Hauduta kannen alla 150-asteisessa uunissa pari tuntia.

1 1/2 dl couscousia

puolikas säilötty sitruuna

8 tuoretta taatelia
6 pientä luumutomaattia

pieni nippu silolehtipersiljaa

suolaa

Nosta kypsä lammas tarjoiluvadille ja siirrä se takaisin uuniin. Kauho sipulit ja liemi talteen. Laita samaan pataan couscous, pilkottu säilötyn sitruunan kuori, halkaistut taatelit ja tomaatit. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, mitä arvioit couscousin imevän ja hauduta pari minuuttia, kunnes couscous kypsyy ja muut ainekset lämpenevät. Asettele höystö lampaan viereen vadille ja lisää päälle sipulit ja paistolientä. Koristele silputulla persiljalla.

Cheddar-kuminatikut

2011-01-06T23:09:00.005+02:00

Näyttää siltä, että täksi vuodeksi blogini muuttui leivontablogiksi. Kaksi ensimmäistä postausta kun menee kategorian leivonta alle. En ole ihan varma, saisiko tätä kutsua leipomiseksi, koska valmistus valmiista lehtitaikinasta oli ihan liian helppoa. Ja leipominenhan ON vaikeaa!

Pelkästään neljällä aineksella tikuista syntyi uskomattoman hyviä ja addiktoivia. Yksinkertaisuudessaan mieleen tulivat nämä. Maku sinänsä ei ollut mitenkään hämmästyttävä yllätys, vaan ne maistuivat juuri siltä miltä aineslistan perusteella saattoi odottaa. Tikut olivat parhaimmillaan heti paistamisen ja kuvaamisen jälkeen.

neljä lehtitaikinalevyä
75 g englantilaista cheddaria (eli EI sitä hampurilaisjuustoa)
1 muna
1 tl kuminan siemeniä

Ota taikinalevyt pellille sulamaan. Voitele hiukan pehmenneet levyt munalla ja levitä päälle puolet juustoraasteesta ja kuminasta. Painele täyte varovasti kiinni taikinaan. Käännä levyt ja tee sama toiselle puolelle.

Jaa taikinalevyt veitsellä pituussuunnassa kolmeen osaan. Ota kiinni molemmista päistä ja kieritä taikinaa niin, että siitä syntyy "putki". Tee sama lopuille yhdelletoista. Tämä voi olla hiukan konstikasta, jos taikina on ehtinyt sulaa liikaa.

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista kierteitä parikymmentä minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja tikut ovat saaneet sopivasti väriä. Syö heti.

P.S.: Amazonin pukki toi joululomalla autuisan ja riemuisan leipäkirjan, joten leivontapostauksia on tulossa tänä vuonna ainakin pari lisää.

Perunasipulipizza

2011-01-02T21:37:00.005+02:00

Ehkei ihan pizzaa, mutta leipää täytteillä kuitenkin. Muistan lukeneeni ohjeen tällaiseen peruna-sipulitäytteiseen pizzaan usemmastakin kirjasta. Nyt etsiessäni en löytänyt ensimmäistäkään ohjetta, joten resepti syntyi siis ihan takaraivosta.

Paistaminen toi perunoihin mukavaa rapsakkuutta ja makua. Samoin se kypsensi pottuja niin, että ne olivat valmiissa pizzassa kypsän pehmeitä. Kokonaisuuden olisi kruunannut tuore rosmariini, jos olisin sitä muistanut ostaa. Parhaiten se olisi toiminut juuri uunista tulleen pizzan päälle ripoteltuna, koska kuumassa uunissa se olisi turhaan kuivunuta ja palanut. Ilman rosmariiniakin pizza toimi hyvin sunnuntailounaana vihreän salaatin kanssa.

500 g 00-jauhoja tai tavallisia vehnäjauhoja
3,5 dl vettä

12,5 g eli neljännespaketillinen tuorehiivaa

2 tl suolaa

1 rkl hunajaa

6-7 keskikokoista kiinteämaltoista perunaa
2-3 sipulia

oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

100 g parmesaania
(rosmariinia)

Sekoita takinaa varten kaikki ainekset ja vaivaa pöydällä vartti, kunnes taikinaan muodostuu kunnon sitko. Jätä taikina kulhoon kohoamaan noin kolmeksi vartiksi, kunnes se on paisunut kaksinkertaiseksi.

Pese perunat ja viipaloi ne. Kuori ja halkaise sipuli pituussuunnassa. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi ja kuullota niitä nopeasti öljyssä pannulla. Ota sipulit veks ja ruskista perunoita vähän kovemmalla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Muotoile taikinasta pohja ja levitä perunat ja sipulit siihen. Murra päälle parmesaani, valuta kunnon loraus oliiviöljyä ja paista 250-asteisessa uunissa noin vartti, kunnes pizza on saanut väriä. Ripottele päälle silputtua rosmariinia, jos kaapista löytyy.

Joulukinkku sanoi bää!

2010-12-27T23:16:00.004+02:00

Tänäkään vuonna ei joulupöydässämme ollut kinkkua. Nyt possu vaihtui lampaaseen, jonka valmistus aloitettiin jo vähän ennen joulua.

Ennen grillausta viulu sai marinoitua kaksi ja puoli vuorokautta. Tein marinadin huhmareessa parista kourallisesta kuivattua minttua ja oreganoa, mustapippurista, savustetusta paprikajauheesta, suolasta ja oliiviöljystä. Lisäksi pistin veitsellä lihaan koloja, joihin työnsin teräväksi leikattuja valkosipuleita ja tuoretta rosmariinia.

Jouluaattona harjasin grillin lumesta ja latasin sisään pari kiloa brikettejä. Olin onneksi tajunnut ottaa kaikki välineet jo pari päivää aiemmin sisälle lämpenemään ja kuivumaan, joten syttymisen kanssa ei ollut ongelmia. Laitoin viulun viereen vedessä liotetun palan leppää antamaan lihaan savun makua. Grillasin lammasta kuvun alla epäsuoralla lämmöllä puolisentoista tuntia, jonka jälkeen siirsin sen vielä puoleksi tunniksi folion alle 120-asteiseen uuniin: pelkäsin, että liha kuivuu liikaa. Olisin tosin yhtä hyvin voinut kääriä viulun tiukasti folioon ja jatkaa kypsennystä grillissä.

Lammas oli oikein maukas. Pitkä marinointi teki selvästi tehtävänsä. Liha oli lopulta lähes läpikypsää ja melko kuivaa, mutta toisaalta myös repeävän mureaa. Leppä antoin melko reippaasti savuaromia, joka pysyi tietysti pinnassa, eikä maistunut sisäpaloissa lainkaan. Eli tässä voisi antaa pitkät niille, joiden mielestä pallogrilli kelpaa lähinnä nakkien paistamiseen festareilla!

Talvella grillaamisessa on hienoa, kun juomat pysyvät kylmänä!

Aniskeksit

2010-12-21T13:27:00.009+02:00

Vielä ehtii vääntää vaihtoehtoiset joulupiparit. Mä söin nämä teen kanssa jo aikoja sitten, mutta voisivat sopia hyvin myös glögin seuraan. Vähän kovia. Aika hyviä.

Ohje löytyi Frank Camorran ja Richard Cornishin kauniista MoVida Rustica kirjasta.

200 g vehnäjauhoja

75 g sokeria

2 tl jauhettua kanelia
1 dl oliiviöljyä
2 tl fenkolin siemeniä

yhden sitruunan kuori
puoli desiä anislikööriä
muna

Sekoita kulhossa jauhot ja kaneli. Kuumenna öljy pannulla ja paista hetki siemeniä. Kaada öljy ja siemenet jauhoihin ja lisää taikinaan likööri ja sitruunankuori pieneksi pilkottuna. Sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta kolmen sentin paksuinen tanko ja leikkaa siitä parin sentin levyisiä kiekkoja. Kauli kiekot jauhotetulla alustalla ohuiksi ja siirrä pellille. Voitele keksit vatkatulla munalla ja ripottele päälle vielä vähän sokeria. Paista 180 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes näyttävät hyviltä.

Hintatietoisille vinkki Alkon myyjältä: osta liköörin sijaan pieni pullo anisviinaa ja sekoita siihen sopivasti vettä ja sokeria (150-200g/l). Ainakin ruoanvalmistuksessa toimi hyvin.

Tervetuloa! Grillausta ja kahvia!

2010-12-16T20:48:00.010+02:00

Aina ajoittain tulee kaivetuksi hyllystä keittokirjojen klassikot Kotiruokaa ja Tervetuloa! Kotitaloutta 8.-9. luokille. Näissä kirjoissa ei kamalasti puhuta kampasimpukoiden liekittämisestä, mutta ruskean kastikkeen ja karjalanpiirakoiden ohjeet löytyvät varmasti.

Selailin yläasteen kotitalouskirjaa vähän tarkemmin ja löysin aivan hulvattomia juttuja vuodelta 1989.

Kirjasta löytyy Makumuistoja vieraista maista -niminen kappale. Suurista maailmankeittiöistä esitelläään ranskalainen, kiinalainen ja tietenkin venäläinen keittiö. Itsenäistymisestämme oli tuolloin kulunut vasta 72 vuotta! Sen sijaan italialainen ruokakulttuuri ei ollut ansainnut omaa lukua. Se oli niputettu yhteen Välimeren maiden keittiöt -otsakkeen alle.

Hauskimmat kirjoitukset löytyivät kuitenkin kappaleesta Amerikkalainen keittiö.

"Yhdysvalloissa tyypilliseen ruoanvalmistukseen kuuluu runsas puolivalmisteiden käyttö."

"Amerikkalainen tapa on myös kutsua ystävät pihakutsuille grillin ääreen, jolloin suuren lihakimpaleen kypsyessä seurustellaan vilkkaasti. ... Ruokajuomana on yleensä kahvi tai kuumana aikana jäätee."

"Juomana venäläiseen ateriaan kuuluu samovaarissa valmistettu tee. Sitä voidaan myös tarjota aterian lopuksi hunajalla tai vadelmahillolla maustettuna."

Tietääkö kukaan, uskalletaanko nykyään yläasteella kertoa, että grillin äärellä juodaan maasta riippumatta olutta ja viiniä, ja että Venäjällä on ihan ok nauttia votkaa läpi aterian?

Nalle Luppakorvan viimeiset seikkailut

2010-12-13T20:38:00.003+02:00

Keksinpä karhupadalle Rosson lastenlistan hengessä nokkelan nimen!

Valmistin siis viikonloppuna ensimmäistä kertaa karhua. Tarkemmin miettien en ollut sitä aiemmin edes maistanut. Luultavasti ei hetkeen tule maistettua uudestaan.

Halusin tarkoituksella pitää padan mahdollisimman yksinkertaisena, jotta karhun maku pääsisi oikeuksiinsa, eikä peittyisi turhien mausteiden tai lisukkeiden alle. Metsien kuninkaan tarunomainen ja kunnioitusta herättävä olemus antoi odottaa voímakasta makua. Vaikka olin lukenut, ettei karhussa ole kovin vahvaa makua, oli se silti hienoinen pettymys. Jos en olisi tiennyt, olisin helposti luullut syöväni nautaa.

Lihassa oli vieno metsäinen riistan maku, joka omassa suussani maistui hiukan maksalta. Kun kokoliha ei maistu kummoiselta, voisi päätellä, ettei purkeissa myytävä karhusäilyke, jossa varmaan on mukana muutakin lihaa, ole varsinkaan kovin ihmeellistä.

Rakenne sen sijaan oli uskomattoman pehmeä ja murea. Siistin lavan tarkasti ylimääräisistä kalvoista ja rasvasta, joten epämääräisen sitkeitä paloja ei ollut yhtään. Liha vaikutti enemmänkin paistilta tai fileeltä. Kokonaisuudessaan karhu oli kiva kokeilu, muttei missään nimessä niin ihmeellistä, kuin hinnan ja mielikuvan perusteella voisi odottaa.

Padan kanssa söimme uunissa paahdettuja porkkanoita ja palsternakkoja, joille tein glaseerauksen dijonista, hunajasta ja rosmariinista.

vajaa kilo karhun lapaa
kolme sipulia
viisi valkosipulin kynttä
kokonaisia mustapippureita
kokonaisia katajanmarjoja
laakerinlehti
suolaa
voita
desi tummaa olutta

Siisti liha rasvasta ja kalvoista ja kuutioi reiluiksi paloiksi. Ruskista lihat padassa voissa parissa erässä. Ruskista samassa padassa valkosipulit ja puolitetut kuoritut sipulit. Lisää mausteet ja suola. Kaada pataan olut ja kaavi puulastalla irti pohjaan jämähtäneet töhkät. Siirrä pata hautumaan 175-asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Juo loput oluesta.

Baba Ghanoush

2010-12-08T22:51:00.000+02:00

En lannistunut. Totaalisesti epäonnistuneen munakoisokeiton jälkeen päätin kokeilla toista ohjetta, jossa voisin grillata munakoisoja suoraan kaasuliekin päällä. Valmistustapa on munakoisolle sen verran yleinen, etten hetkeäkään uskonut, että syy aiempaan epäonnistumiseni olisi grillaamisessa itsessään. Ja kun kerran kaasu on, niin olisi tyhmää olla sitä käyttämättä. Sitä paitsi suoralla liekillä grillaaminen sisällä vetoaa maskuliiniseen puoleen ja samalla sisälle saa mukavan tuoksun, joka saattaa kuitenkin jakaa kanssaeläjien mielipiteitä. Tuuletin päälle ja menoksi!

Baba Ghanous tai Baba Ganous (en saanut selville, miksi kaksi kirjoitusasua) on hummuksen kaltainen dippisoosi, johon löytyy lukemattomia hiukan toisistaan poikkeavia ohjeita. Ruoan juuret lienevät lähi-idässä, mutta ohjeita löytyi Pohjois-Afrikasta Intiaan. Yhteisenä kaikissa ohjeissa oli munakoiso, tahini ja sitruunamehu. Monissa ohjeissa käytettiin myös kuminaa.

En ole syönyt Baba Ghanoushia Libanonin matkani jälkeen. En tuolloin erityisesti ihastunut siihen, enkä ihastunut erityisesti vieläkään. Syynä ehkä kahtiajakoinen suhtauminen munakoisoon: en ole ihan varma tykkäänkö siitä lopulta vai en. Missään nimessä tämä ei vedä vertoja hummukselle, mutta toimii sille ihan kivana vaihteluna.

munakoiso
pari rkl tahinia

1 tl suolaa

puolikkaan sitruunan mehu
valkosipulinkynsi
ripaus chilijauhetta
pieni nippu silolehtipersiljaa

oliiviöljyä

Grillaa munakoisoa suoraan liekin päällä viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes kuori alkaa kunnolla tummua ja sisus pehmetä. Siirrä syrjään jäähtymään.

Halkaise jäähtynyt munakoiso, irrota kuori ja heitä pois. Vältä kaikkia hiiltyneitä paloja. Kiinteistä munakoisoista kuoren sai kätevästi pois fileerausveitsellä.

Aja munakoisot öljyä lukuunottamatta muiden ainesten kanssa tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Siirrä seos kulhoon ja sekoita lusikalla joukkoon reilusti oliiviöljyä. Maistele ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja sitruunamehulla.

Jäähdytä pari tuntia ennen tarjoamista.

Bataattia, pecanpähkinää ja vuohenjuustoa

2010-12-02T12:46:00.005+02:00

Olisi kiva sanoa, että keksin näin hyvän ruoan omasta päästä. En vaan voi. Ohje on suoraan Smitten Kitchen –blogista, joka on yksi harvoista englanninkielisistä ruokablogeista, joita tulee aktiivisesti seurattua. En tiedä miksi ulkomaalaisia blogeja ei tule luettua juurikaan, vaikka lukemani keittokirjat ja lehdet ovat lähes poikkeuksetta englanninkielisiä.

Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen sivu on 101Cookbooks. On hauskaa, että luin ja ihailin pitkän aikaa tuota blogia tajuamatta sen olevan kasvisruokablogi. Aivan kuin lihasyöjänä minun ei kuuluisi lukea kasvisruokablogia... Erityisesti ihailen noita maanläheisiä ja vähäeleettömiä kuvia.

Bataatit olivat aivan parhaimmillaan suoraan uunista tulleena ja kuumana syötynä. Vähän jäähtyneenä maku vähän latistui. Viimeiset pari menivät jääkaappiin ja toimivat vielä seuraavana päivänä kylmänäkin.

Maut olivat kerrassaan kohdallaa. Ainoastaan shalottisipuli maistui paikoitellen liian tymäkkänä, joten sen määrää voisi vähän pienentää tai vaihtaa punasipuliin. Sipulitkin tietysti ovat keskenään erivahvuisia kuten chilit.

Ilta kaltaistensa seurassa

2010-11-28T22:24:00.006+02:00

Sain kunnian viettää unohtumattoman illan Sre:n järjestämässä blogimiitissä, johon oli kutsuttu tänä vuonna palkittujen ruokablogien tekijät. Vaikka osallistumisprosentti ei yltänyt ihan sataan, oli hienoa tavata tämän alan uusia kollegoja.

Aloitimme illan ravintola Sundmansin viinikellarissa, joka sijaitsee Kauppatorin kulmilla. Kuvasta päätellen tämän hetken sesonkiruoka myydään jossain muualla.

Paikalla oli myös tasavallan presidentin keittiömestari Sirkka-Liisa Ruottinen, joka kertoi ruoanvalmistuksesta ja tavoista linnan keittiöissä ja saleissa. Valitettavasti sen kuuluisan linnan boolin resepti jäi edelleen salaisuudeksi.

Onneksi ei tarvinnut pelkästään juoda kuohuvaa...

Siirryimme illallistamaan vastikään avattuun Chef & Sommelieriin. Kahdella sanalla ravintolaa voisi kuvata intiimiksi ja kodikkaaksi. Keittiömestari Sasu Laukkonen (chef) kertoi laveasti luomu-fine-dining -ravintolansa synnyttämisestä ja raaka-aineiden alkuperästä.

Illan aikana nautimme viiden ruokalajin menun, jonka lisäksi pöytään tuli ainakin saman verran erilaisia koemaistiaisia ja muita terveisiä keittiöstä. Päällimmäiseksi mieleeni jäivät lampaanmunuaistäytteiset lihapiirakat, joita on pakko saada uudestaan tai kokeilla itse.

Jokaisen hyvän ravintolan ja kotikeittiön perusraaka-aine isona...

...ja pienenä. Voin aluslautasena uuskonstailemattomasti rikkinäinen seinäkaakeli entisestä keittiöstä.

Lähi- ja luomulinja piti läpi aterian. Ruoka oli hyvässä mielessä yllätyksetöntä: raaka-aineet maistuivat niiltä itseltään, eikä niiden makuja peitetty mausteilla. Poikkeuksena vain appelsiinisellerilisuke, joka maistui ainoastaan ensimmäiseltä.

Juomapuoli ei ihan yltänyt ruoan tasolle. Emme nauttineet varsinaista viinimenuta, vaan joimme ruokien kanssa yhden valkkarin, punkun ja jälkkäriviinin. Tilanteeseen tosi sopiva ja vähemmän muodollinen setti on hyvä myös siksi, että tulee juotua vähemmän. Viinit itsessään olivat mielenkiintoisia, ja Johan Borgarilla (sommelier) riitti niistä anekdootteja kerrottavaksi. Tosin Douron laakson punkku ja väliruokana nautitut suomalaiset juustot saivat molemmat toistensa huonot puolet esiin.

Vaikkei kokonaisuus ihan ristiriidaton ollutkaan, Chef & Sommelier oli ja on erinomainen ravintola, jolle jo pelkästään luomuideologiansa takia toivoo menestystä.Uusintatsekkaus tulossa viimeistään tammikuussa.

Ilta oli hieno. Iso kiitos siitä sekä kutsujille että kanssablogaajille!

Pimp My Coleslaw

2010-11-25T22:47:00.000+02:00

Banaani, Hedelmäpommi ja nyt uutuutena joka piltin suosikki: kaalinmakuinen jogurtti. Tai ehkä kuitenkin vähän aikuisempaan makuun.

Oikeasti ruoka oli tosi hyvää, ja söimme sitä koko kulhollisen. Tähän piti vaan suhtautua niin päin, että se on jogurtilla maustettu kaaliruoka lähi-itä-twistillä, eikä kaalinmakuinen jogurtti.

Ohje syntyi ihan hatusta, kun piti keksiä vaihteeksi jotain muuta kuin lammaskaalia. Pohjana oli siis coleslaw'n ohje, mutta koska jääkaapissa ei ollut majoneesia, korvasin sen ulkoisesti eniten sitä muistuttavalla aineella, joka oli maustamaton jogurtti. Seesaminsiemenet ja sumakki veivät coleslaw'n makua vähän kaakkoon.

neljännes kaali
1 dl etikkaa
2 dl vettä
muutama kokonainen valkopippuri
laakerinlehti
1-2 dl maustamatonta jogurttia
pari rkl seesaminsiemeniä

sumakkia

Leikkaa kaali pieniksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Kiehauta etikka, vesi, laakerinlehti ja pippuri. Kaada etikka kulhoon kaalin päälle ja anna seistä hetki. Kaada ylimääräinen neste pois. Sekoita kaalin joukkoon jogurtti, paahdetut seesaminsiemenet ja sumakki.

Dialogi marketin kalatiskillä

2010-11-20T22:13:00.003+02:00

Välillä usko kaupan henkilökunnan tietämykseen ja palveluhaluun on koetuksella. Tällä kertaa kalat meinasivat ensin jäädä kokonaan ostamatta ja sitten olin saada vanhaa kalaa. Kuvan voissa paistetut kuhafileet ovat kuitenkin tuoreita, ja höystönä on pikapaistettua punasikuria, pekonia, fenkolia, varsiselleriä ja chiliä - eli yhdenlainen pyttipannu.

Minä:

Päivää. Pitääkö teillä pyyntiajat taulussa paikkaansa?

Myyjä1:

Joo pitää. Tai en mä kyllä tiedä. (Kysyy toiselta myyjältä.)

Myyjä2:

En mä niitä ole sinne päivittänyt.

Minä:
No, mikä teillä on tuoreinta kalaa?

Myyjä1:

Kaikki nämä ovat tuoreita, kun ne ovat täällä myynnissä.

Minä:
Niin, mutta mikä on tuoreinta?

Myyjä1.
Kaikki on tulleet eilen.

Minä:
Milloin ne on pyydetty?

Myyjä1:

No, en mä oikein tiedä. Muutamia päiviä sitten. Ne on kaikki pyydetty yhtäaikaa.

Myyjä2:

Hauki ja kuha on pyydetty tänään aamulla.

Minä:

Kiva. Otan sitten kuhaa.

Myyjä1 alkaa ottaa kuhafileitä tiskistä.

Myyjä2:
Nuo on kyllä vanhoja. Ne tänään pyydetyt on tuolla takahuoneessa. Mä voin käydä hakemassa niitä sulle.

Kyyhkyjä isänpäivänä

2010-11-15T23:39:00.004+02:00

Isänpäivänä meillä nautittiin appiukoltani saamiamme pohjalaisia kyyhkyjä, perunapalsternakkapyrettä, granaattiomena-karpalokastiketta ja karamellisoituja sipuleja.

Aloitin ruoan jo perjantaina sulattamalla kyyhkyt ja maustamalla ne lauantaina suolalla, pippurilla ja tuoreella timjamilla. Sunnuntaina linnut saivat paistopinnan valurautapannulla ja jatkoivat kypsymistä savipadassa viinitilkan kera. Kyyhkyt olivat 175-asteisessa uunissa kolmisen varttia.

Kyyhkyjä oli hieno syödä jo pelkästään siksi, että niitä saa niin harvoin. Maku oli erinomainen - yllättävän riistamainen ja metsäinen. Siitä löysi sekä maksan että sienten aromeja. Rakenteeltaan liha muistutti tiheäsyistä kanaa; maultaan ei yhtään. Kuin todisteena ruoan alkuperästä linnuista löytyi yksi hauli, joka oli päivänsankarille kuin manteli joulupuurossa. Kuvassa näkyy myös kivasti kyyhkyn noutaneen koiran pieni kulmahampaan jälki.

Valmistin kastikkeen yhdistämällä kattilassa yhden granaattiomenan siemenet ja puolisen desiä karpaloita. Nuijin marjat perunanuijalla ja paseerasin tiheän siivilän läpi. Kiehuttelin mehua hiljakseen, kunnes suurin osa nesteestä oli haihtunut ja mehu muuttunut paksuksi. Maustoin kastikkeen aavistuksella suolaa ja mustapippuria ja vatkasin joukkoon nokareen voita.

Ohje karamellisoiduille sipuleille löytyi täältä.

Viinivalintani ruoalle oli hiukan tavallisuudesta poikkeava: sveitsiläinen pinot noir. Kun maassa, joka ei todellakaan ole perinteinen viinimaa, valmistetaan viiniä tunnetusti vaikeasta rypäleestä, eivät odotukset olleet kovin korkealla.

Eivätkä ne ylittyneet. Periaatteessa ajatukseni riittävän kevyestä viinistä, joka ei peittäisi kyyhkyn hienoa makua, toteutui. Hiukan voimakkaampaa viiniä ruoka olisi kyllä kaivannut.

Isänpäivälahja oli huolella valittu ja joka luvussa oli mukana myös "to do with kids"-osio. Mielessä on selvästikin ollut se hiukan suurempi keittiöpuutarha, joka jossakin tulevaisuudessa odottaa. Toivottavasti jo pian.

Suolaiset (makeat) bataattipiiraat

2010-11-11T22:33:00.005+02:00

Ihan hyviä piiraita kaupan valmiiseen lehtitaikinaan tehtynä. Olen kuullut, että lehtitaikinaakin voisi tehdä itse, mutta en kyllä tunne lähipiiristäni ketään, joka sitä olisi tehnyt. Tai sitten en ole vaan jokaiselta kysynyt. Tässä ohjeessa erilaisia täytteitä oli niin paljon, että itse lehtitaikinan maku ei tullut liian voimakkaana. Joskushan lehtitaikinaleivonnaiset maistuvat vain siltä itseltään.

Valmiissa piiraissa bataattien makeus yllätti. Suolan määrää on tällaisessa ruoassa aika vaikea tarkistaa kesken valmistuksen, joten sitä kannattaa annostella reilulla kädellä. Tämäkin ohje on pikkuisen muuteltuna Ottolenghin keittokirjasta. Tällä kertaa kirja ei onneksi pettänyt.

kolme pientä bataattia
paketti lehtitaikinaa
muna
ranskankermaa
100 g englantilaista cheddaria murennettuna
kurpitsan siemeniä
tuore punainen chili pieneksi pilkottuna
ruokalusikallinen oliiviöljyä
valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna
silolehtipersiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria

Paista bataatteja kuorineen 200-asteisessa uunissa 35-45 minuuttia, kunnes ne ovat ulkoa pehmeitä ja sisältä kovia. Anna jäähtyä, kuori ja paloittele noin kolmen millin siivuiksi.

Leikkaa lehtitaikinalevyt neliöiksi ja voitele munalla. Levitä kunkin palan päälle vähän ranskankermaa ja asettele pari kolme bataattiviipaletta. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle juusto, kurpitsan siemenet ja chili ja paista 200-asteiseessa 20-25 minuuttia, kunnes piiraat näyttävät hyviltä.

Kun piiraat ovat uunissa, sekoita pienessä kulhossa valkosipuli, silolehtipersilja, oliiviöljy ja ripaus suolaa. Sudi seos kuumien piiraiden päälle.

Maa-artisokkagratiini

2010-11-08T20:54:00.004+02:00

Löysin Jamie-lehdestä uuden ohjeen maa-artisokkagratiinille. Uutta peruslaatikkoon verrattuna oli käyttää kerman sijaan ranskankermaa ja lisätä siihen sitruunaa. Ohje toimi kohtuullisesti, mutta sitruunaa oli alkuperäisessä ohjeessa makuumme melkoisesti liikaa. Samoin paistoaika oli ihan alakantissa: 40 minuutin paistolla laatikko oli hyvin al dente.

Tämän lisäksi maustakin puuttui vielä jotakin, joka olisi hyvin voinut olla kardemumma. Jotenkin se olisi sopinut maa-artisokan makuun, vaikken ole muistaakseni niitä koskaan yhdistänyt. Alla siis ohje sellaisena kuin tekisin sen nyt uudestaan. Ja varmaan teenkin, koska gratiini oli puutteineenkin hyvää vaihtelua ikuiselle kermaperunalaatikolle.

puoli kiloa maa-artisokkaa
pari isoa perunaa
pieni purkki ranskankermaa
valkosipulin kynsi
pari kourallista parmesaania
timjaminlehdet parista varresta
pari rkl eli vajaan puolikkaan sitruunan mehu
ripaus kardemummaa
reilu kourallinen leivänmuruja tai korppujauhoa
suolaa ja valkopippuria

Sekoita paistovuoassa pilkottu valkosipulin kynsi, timjami, kardemumma, sitruunamenu ja suurin osa parmesaanista ranskankermaan. Maista ja mausta. Kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat viipaleiksi. Sekoita viipaleet ranskankermaseokseen heti pilkottuasi, koska maa-artisokka tummuu ilmassa nopeasti.

Levitä päälle kunnon kerros leivänmuruja ja loput parmesaanista. Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes perunat ja artisokat ovat kypsiä. Ajan kanssa saa olla tarkkana, koska maa-artisokka menee kypsyessään yhtäkkiä muusiksi.

Irlantilainen lammaspata 2.0

2010-11-06T20:49:00.009+02:00

Nopeana kommenttina edelliseen postaukseen: takakyljys ja niska on jo syöty. Viisi palaa odottaa vuoroaan. Ensimmäisenä valmistin kyljyspalan uunissa.

Marinoin lihaa tuoreella rosmariinilla, kuivatulla mintulla ja valkosipulilla kaksi vuorokautta jääkaapissa. Kypsensin lammasta juuresten kanssa miedossa lämmössä uunivuoassa melkein pari tuntia. Lopputulos oli odotuksiin nähden hiukan pettymys. Pala kun pitäisi olla viulun ohella ns. "parasta osaa" lampaasta. Tai siis kaupassa se ainakin olisi sieltä kalliimmasta päästä.

Niskan valmistin tarkalleen samalla reseptillä, jolla onnistuin vuosi sitten. Ohje on tosi konstailematon ja hyvin vuoden aikaan sopiva. Kuten saattoi odottaakin, niska oli hyvin erilainen kuin kyljyspala. Niska hautui nesteessä kannen alla erittäin pehmeäksi ja liha irtosi luusta helposti. Ruoassa oli voimakas lampaan lihan ominaistuoksu - tuoksu, joka varmasti jakaa mielipiteitä.

Myös maku oli vahvempi kuin aiemmin valmistamassani palassa. Saattaa kuulostaa hienostelulta, mutta liha maistui selvästi erilaiselta riippuen siitä mitä kohtaa niskaa söi. Pään puolelta liha oli niin talisen makuinen, että ihan kaikkia paloja ei edes tehnyt mieli syödä. Sen sijaan lapojen puolella lihassa ei ollut tuota villasukkamaista flavouria juuri ollenkaan. Näistä kahdesta palasta niska vei ehdottomasti voiton. Eli otti niskalenkin!

Kuten pataruoat monesti, tämäkin oli kuvauksellisempi ennen uuniin menoa kuin sieltä tullessa.

Lampaan paloittelun lyhyt oppimäärä

2010-11-02T13:52:00.003+02:00

Paloittelin eilen elämäni ensimmäistä kertaa kokonaista ruhoa. Siihen asti suurin kokonainen käsittelemäni eläin taisi olla fasaani, jonka anatomia ja paloittelu vastasi broileria. Nyt pääsin käsiksi kahteen kesälampaaseen eli karitsaan. Serkullani olleista kymmenestä kesälampaasta kaksi päätyi vanhemmilleni ja niistä toisen puolisko meille. Karitsat teurastettiin reilu viikko sitten, ja siitä lähtien ruhot olivat riippuneet maakellarissa noin kuudessa asteessa. Riiputusaika vaihtelee viikosta kolmeen vallitsevan lämpötilan ja riiputtajan mieltymysten mukaan. Kylmällä ilmalla ruhoja on riiputettava pidempään kun taas lämpimällä riittää vähempikin aika.

Elävien lampaiden kokoon nähden ruhot olivat yllättävän pieniä, vaikka kaksivuotiaamme totesikin ensimmäiseksi: ”Tuo ei kyllä mahdu meidän uuniin!” Toinen ruho painoi 14 ja toinen 17 kiloa. Suolistuksen ja nylkemisen jäljiltä ne olivat hyvin siistit ja helpohkot käsitellä. Tuoksu oli hiukan hapan, muttei epämiellyttävä.

Paloittelin lampaat isäni kanssa, joka oli edellisvuonna tehnyt saman työn enoni kanssa. Minulle homma oli täysin uutta, joten kovin paljoa kokemusta ei siis kummallakaan ollut. Keittokirjoistani ainoastaan Kotiruokaa-kirjassa oli lihan riiputuksesta ja paloittelusta jotakin tietoa. Netistä löytyi muutama hyödyllinen sivu.

Paras työkalu urakkaan olisi ollut vannesaha, jollaisella esimerkiksi kauppahalleissa leikataan lihaa. Vannesahalla ruhon olisi voinut halkaista selkärangasta pitkittäin kahtia, jolloin olisi tullut kaksi identtistä, tai oikeammin peilikuvallista palaa. Samoin sillä olisi voinut tehdä helposti kyljyksiä tai parikyljyksiä. Kun vannesahaa ei ollut, piti käyttää vähän luovuutta ja tyytyä tietynlaisiin paloihin.

Kaikista työvaiheista ei tullut otettua kuvia, joten teksti ja kuvat eivät mene ihan samaan tahtiin.

Työ aloitettiin sahaamalla sorkat. Ne olivatkin oikeastaan ainoat osat, jotka eivät päätyneet pakkaseen. Sitten irrotettiin molemmat takajalat. Nämä viulut olivat suurimmat ja lihaisimmat yksittäiset palat, jotka lampaasta tuli. Viulussa paistit ovat luun ympärillä ja painoa niillä oli reilut pari kiloa kappaleelta.

Seuraavaksi leikattiin etujalat. Ne eivät vaikuttaneet olevan lainkaan luulla kiinni muussa ruumiissa, sillä ne irtosivat helposti ilman sahaa vain puukolla viiltämällä.

Tämän jälkeen sahasimme rintalastan halki, jonka jälkeen erotimme niskan sahaamalla sen irti ensimmäisen kylkiluun kohdalta. Koska jaoin toisen lampaan siskoni kanssa, sahasimme niskan rangasta halki ja saimme kaksi samanlaista palaa.

Seuraavaksi leikkasimme kylkiluiden takana roikkuvat vatsanahat pois. Tässä osassa ei ollut paljoakaan lihaa, joten se päätynee grilliin.

Sitten teimme grillikylkiä katkaisemalla kylkiluut. Työ ei sahalla oikein onnistunut, joten isäni keksi käyttää peltisaksia. Luut napsahtelivat poikki noin viiden sentin päästä selkärankaa.

Tässä vaiheessa jäljellä oli enää selkäranka ja siinä kiinni olevat lyhyet kylkiluun pätkät, sekä sen ympärillä olevat sisä- ja ulkofileet. Tästä olisi voinut tehdä poikittain sahaamalla parikyljyksiä tai selkärangan halkaisemalla ja poikittain sahaamalla tavallisia kyljyksiä. Ilman vannesahaa homma olisi ollut tosi työläs, joten jaoimme yksinkertaisesti palan poikittain neljään osaan sopiviksi kerta-annoksiksi.

Sitten jäljellä oli enää palojen siistiminen ylimääräisestä talista ja kalvoista. Saimme yhdestä karitsasta neljätoista pakettia pakkaseen. Sisä- ja ulkofileiden tai eri paistien irrottaminen ruhosta olisi ollut tosi vaikeaa, ja hukkapaloja olisi tullut varmasti paljon. Näin käsiteltynä pois ei jouduttu heittämään muuta kuin sorkat ja ylimääräistä talia.

Päivä oli ehdottoman hyvä oppitunti lampaan anatomiasta. Vaikka olen tiennyt, että niska tai lapa sijaitsee eläimen etuosassa ja vaatii sidekudosten takia pitkää kypsytystä, on se jotenkin helpompi hahmottaa, kun on saanut tutkia kokonaista ruhoa rauhassa ja irrottaa palat omin käsin.

Kuten mainitsin, niin en ollut mukana itse teurastuksessa. En tiedä ottiko kukaan näistä talteen sisäelimiä, mutta luonnollisesti myös niistä voisi loihtia vähän erikoisempia herkkuja, kuten Merituuli ja Jukka olivat tehneet. Talja lähti käsiteltäväksi ja siitä tulee talvella lämmikettä lapsille.

Älä yritä tätä kotona...

2010-10-27T22:00:00.001+03:00

...äläkä missään muuallakaan. Keiton ohje on suoraan useasti hehkuttamastani Ottolenghi: The Cookbookista. Valitettavasti tällä kertaa ei todellakaan osunut napakymppiin.

Vaimoni kuvaili makua runollisesti koiranoksennukseksi tuhkakupissa. Hän sentään söi keittoa kaksi lusikallista ennen kuin pokka petti. Itse en onnistunut nielaisemaan ensimmäistäkään. Yhdessä päätimme, ettemme ole kumpikaan syöneet ikinä mitään näin kamalaa. Lapsille ei uskallettu edes tarjota.

On ihan turha kirjoittaa tarkkaa ohjetta (kokeilisit kuitenkin!) näin huonoon ruokaan. Todettakoon vaan, että ruoka perustui avotulella (suoraan kaasuhellan liekin päällä) mustaksi grillattuihin munakoisoihin, joiden sisus kaavittiin keittoon ja ryyditettiin kermalla ja sitruunamehulla. Voi olla, että infernaalinen tuhkan maku tuli pienen pienistä hiiltyneistä kuoren paloista, joiden päätymistä keittoon ei kyllä millään voinut välttää.

Oliko tästä postauksesta kenellekkään mitään hyötyä? Tuskin, paitsi jos omistat kyseisen keittokirjan, niin revi irti tai teippaa kiinni sivu 91.

Purnausta, lohta linsseillä ja yrttihöystöllä

2010-10-22T14:46:00.000+03:00

Perusruokaa. Kalaa ja linssejä.

Ei muuta kuin, että tuli vaan mieleen ikuinen valitus kotimaisen kalan huonosta saatavuudesta ja korkeasta hinnasta. Aihe on niin loppuun puhuttu, ettei siitä oikein edes jaksa sanoa mitään. Jotenkin ei vaan mene kaaliin miksi Norjasta tuotu kala on edullisempaa ja tuoreempaa kuin kotimainen. Onhan se omalla tavallaan hyvää, ei siinä mitään, mutta silti olisi kiva valita monesti jotain muuta...

Norjan lohen vieressä makaa surullisen sameasilmäinen ja kuivan himmeä siika. Ei houkuttele, vaikka kuinka olisi "eilen tullut". Tullut mihin? Käyttöikänsä päähän? Tutuksi mikrobikasvuston kanssa?

Lapsuudessani paikallinen kalastaja kiersi talosta taloon myymässä silakoita (en ole varma oliko hänellä ikinä mitään muita kaloja) Ladan takakontista. Nykyään kotikulmillani pyörii kalayrityksen auton, joka myy pakastettuna muun muassa pangasiuksia, tonnikaloja, merikrotteja ja miekkakaloja. Sanomattakin on selvää, etteivät ne taida tulla lähivesistöistä.

Jos joku vielä tulisi koti-ovelle tarjoamaan itsepyytämiään tuoreita kaloja, ostaisin heti. Hankkisin etukortin ja mainoslippiksen.

Mutta eihän sellaista tietenkään saa tehdä. Kaloja ei ehkä ole perattu direktiivien mukaisissa oloissa. Tai kylmäketju voi vaikka katketa.

Lauanday Roast Leftovers, eli ruokaa tähteistä

2010-10-18T16:37:00.002+03:00

Yllättäen seitsemän henkeä ei jaksanut syödä parin kilon paistista kuin puolikkaan. Osa meni vieraille matkaevääksi ja lopusta tehtiin sunnuntaina lounasta. Paistin lisäksi käytin edellispäivältä perunapalsternakkamuusin loput. Sekoitin muusiin kokojyvävehnäjauhoa niin paljon, että massa tuntui sopivan jäykältä ja sain muotoiltua siitä pyöreät littanat pihvit. Varovasti paistettuna ja vain kerran käännettynä kakut pysyivätkin aika hyvin koossa.

Paahtopaistiviipaleiden ja paistettujen muusikakkujen lisäksi käytin annokseen pilkottua sipulinvartta, tuoretta punaista chiliä ja paahdettuja pinjansiemeniä. Viimeinen silaus tuli oliiviöljyllä, soijalla ja mustapippurilla. Ollakseen ihan suunnittelematon ruoka, kokonaisuus oli kyllä uskomattoman hyvä. Ja ihan nätti myös.

Olen lukenut viime aikoina Diana Henryn Food from Plenty -kirjaa, jossa kerrotaan paljon tähteiden hyödyntämisestä. Jotenkin suomenkielen sanalla tähteet (onko sanan yksikkö muuten tähde?) on vähän kurja klangi. Mielikuva ruoan valmistamisesta tähteistä assosioituu pula-aikaan ja ahdinkoon. Englanninkielen leftovers kuulostaa heti hiukan kivemmalta, mutta ranskan les restes saa jo sanana veden kielelle.

Lauanday Roast

2010-10-13T21:51:00.013+03:00

Aika usein olen miettinyt, miksi Suomessa saa pubeista jokaisena viikonpäivänä vain niitä samoja kolmioleipiä. Ja suolapähkinöitä. Gastro pub tarkoittaa täällä sitä, että vitriinistä voi valita haluamansa kokoiseen kippoon oliiveja, suolakurkkuja ja emmental-kuutioita.

Olen varma, että 1970-luvulla baareissa oli paremmat ruoat, koska alkoholia ei saanut tarjoilla, ellei tilannut myös syötävää (siitä huolimatta, että syötävät olivat pakollista rekvisiittaa, joka korjattiin koskemattomana pois). Kaikesta päätellen Suomessa pubeissa on tarkoitus vain juoda. Tältä pohjalta ei ole ihme, ettei brittien Sunday Roast ole pahemmin levinnyt Suomeen.

Lontoossa ruokaa saa lähes jokaisesta pubista. Tasoltaan hyvin vaihtelevaa, mutta oikeaa ruokaa silti. Erityismaininnan ansaitsee tietysti Sunday Roast, johon ainakaan Lontoossa ei voi olla sunnuntaisin törmäämättä. Yleisimmin ruokaan kuuluu paistiviipaleita, perunamuusia, pieniä "pannukakkuja", herneitä tai vihreitä papuja ja ruskeaa kastiketta.

En tiedä tehdäänkö tätä yleisesti sunnuntaisin brittiläisissä kodeissa vai onko kyse juuri pubien erikoisuudesta. Parasta Sunday Roastia olen hiukan yllättäen syönyt Albany-nimisessä paikassa, joka on itse asiassa myös comedy club (miksei näille sanoille voi olla suomennoksia, vai enkö vain tiedä niitä?)

Tältä pohjalta valmistin lauantaina vieraillemme paahtopaistia, peruna-palsternakkamuusia ja ruskean lisukekastikkeen sipulilla ja porkkanalla.

Paahtopaistin valmistamisesta minulla ei juurikaan ollut kokemusta, joten turvauduin sopivalta kuulostavaan ohjeeseen, jota noudatin melko kirjaimellisesti. Reilun parin kilon paisti kypsyi yllättävän nopeasti sisälämmöltään 60 asteeseen. Luotin kuitenkin ohjeeseen ja mittariin ja käärin paistin vetäytymään reiluksi puoleksi tunniksi.

Muusiin laitoin perunaa ja palsternakkaa saman verran. Mausteina toimi kaneli ja tilkka viskiä, sekä tietysti kerma ja voi. Olen onnistuneesti käyttänyt palsternakan kanssa myös konjakkia, mutta sitä ei kaapista löytynyt.

Kastike syntyi ruskistamalla pannulla (samassa, jossa paisti oli ruskistettu) sipulilohkoja ja porkkanaviipaleita. Kun kasvikset saivat väriä, kumosin ne pieneen uunivuokaan. Kaadoin kuumalle pannulle reilusti punaviiniä ja hiukan balsamicoa ja kaavin pannusta irtoavat maut vuokaan. Kun porkkanat ja sipulit uivat melkein kokonaan nesteessä, valutin päälle vielä hunajaa ja maustoin suolalla. Annoin kastikkeen hautua paistin vieressä puolisen tuntia miedossa lämmössä. Paistin poistuttua lisäsin kastikkeeseen lihasnesteet paistin vuoasta ja jatkoin haudutusta vielä lihan vetäytymisen ajan noin 200 asteessa. Aivan lopuksi suurustin kastikkeen ja revin mukaan hiukan timjamia.

Rva haastaa, osa 2, eli paahdettu butternut-kurpitsa riisitäytteellä

2010-10-05T20:08:00.002+03:00

Viikonlopun toisena ruokana valmistin uunissa riisillä täytettyä butternut-kurpitsaa. Kesäkurpitsaa lukuunottamatta en kovin paljoa ole kurpitsoita käyttänyt, joten montaakaan kurpitsaohjetta ei tullut mieleen. Muistin silti jostakin keittokirjassa lukeneeni kyseisenkaltaisen ohjeen. Mistään kirjasta en kuitenkaan hakemaani ohjetta löytänyt, joten ehkä muistikuva olikin jonkun muun blogista tai televisio-ohjelmasta. Katsastin netistä haulla ”roasted butternut with rice filling” muutaman ohjeen, joiden mukaan kurpitsan valmistin. Tai lähinnä tarkistin sopivan kypsennysajan ja -lämpötilan.

Jostain syystä olin luullut, että butternut on yksinomaan englantilaisten herkku, vähän kuten double cream, jota käytetään aina brittiläisissä keittokirjoissa, mutta jota Suomesta ei mistään saa (tai jos saa niin laita viestiä kommenttilaatikkoon...). Yllätys oli siis iloinen, kun löysin haastekassista kyseisen kurpitsan. Butternutin maku ja koostumus oli hyvin lähellä bataattia. Riisin kanssa kokonaisuudesta tuli väistämättä mieleen porkkana- ja lanttulaatikko.

Toinen uusi tuttavuus oli savubasmati, jonka maku sopi aika kivasti maanläheiseen kurpitsaan. Riisin pakkauksessa kertomukset olivat vain saksaksi ja italiaksi, joten minulle ei selvinnyt, miten savun maku riisiin oli saatu. Suomalaisessa ainesluettelossa ei ollut mainittu riisin lisäksi mitään aromeista, ehkä maku on ihan oikeasta savusta peräisin. Toivottavasti.

Laitoin täytteeseen myös tuoretta retikkaa, joka toimi taas raikkaana vastapainona muille aineksille. Mausteena käyttämäni anjoviksen jättäisin ensikerralla pois, mutta lisäisin täytteeseen raastettua muskottipähkinää.

butternut-kurpitsa
pari pientä sipulia
pari valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
75 g savubasmatia
1,5 dl vettä
pieni kourallinen retikkaa raastettuna
pieni kourallinen silolehtipersiljaa
pari anjovisfilettä
suolaa ja mustapippuria

Halkaise kurpitsa pituussuunnassa ja kaavi siemenet pois lusikalla. Öljyä ja pippuroi leikkauspinnat. Laita kurpitsat uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin kolme varttia.

Pilko sipuli ja valkosipuli ja freesaa hetki kattilassa. Lisää kattilaan riisi ja vesi. Keitä hiljakseen kannen alla kypsäksi. Raasta karkealla terällä retikkaa riisiin joukkoon. Lisää pieni kourallinen persiljaa.

Ota kurpitsat uunista. Kaavi hiukan pehmeää kurpitsaa riisiretikkatäytteeseen. Mausta täyte pieneksi silputulla anjoviksella. Lusikoi täyte kurpitsojen päälle ja paista uunissa vielä viitisen minuuttia.

Rouvan ruokahaaste, osa 1

2010-10-02T23:36:00.006+03:00

Mitähän sitä huomenna söisi? Kysymys on jo pitkään tuntunut kamalan vaikealta. Ruokaharrastuksestani on puuttunut innostus ja palo, jota joskus alkuaikana siinä on ollut. On tullut urauduttua. Olen käynyt liian usein samoissa paikoissa ostamassa samoja aineksia ja tehnyt samoja ruokia pienillä variaatioilla. Olen monesti toivonut löytäväni kokonaan uuden ruoka-aineen, jotain ihan uutta. Varsinkin blogia pitäessä on huomannut, kuinka helposti kulkee samoja ratoja ruokavalintojen suhteen.

Ja vaikka ruokakirjoja on kuinka paljon tahansa, tulee niistäkin etsittyä vain ne tutun oloiset ohjeet, joiden lopputuloksen maistaa jo ennalta. Mielessä on ollut kokata jonkin keittokirjan läpi alusta loppuun, jotta tulisi tehtyä jotakin oikeasti uutta.

Kun keskusteli näistä asioista vaimoni kanssa (jonka blogissa on muuten meneillään koruarvonta), hän ehdotti, että ostaa yllärinä ruoka-aineita, joista saan keksiä ruoat. Ajatus oli siis sama kuin television klassikkosarja Kokkisodassa. Parin viinilasin jälkeen ehdotus kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kun hän lupasi aloittaa helpolla haasteella ja olla ostamatta porsaankorvia ja mansikkahilloa.

Viikonlopun ruokakassista löytyi:

tuoretta papaijaa
tuoretta tonnikalaa
savustettua basmatiriisiä
butternut-kurpitsa
anjovispurkki
mustapapua
retikka
silolehtipersiljaa

Kuten luvattu, ainekset olivat helpot ja pari ruokalajia syntyi aika helposti. Sikäli haaste toimi, että monet aineksista olivat sellaisia, joita en luultavasti olisi itse tullut ostaneeksi. Ironista kyllä, söimme silti paistettua kalaa ja lisuketta, joka on eri muodoissa juuri tyypillisimpiä ruokiamme.

Parilalla paistettu tonnikala sai viereen oliiviöljyssä paistetut papaijaviipaleet ja mustapavut. Kalan päälle raastoin raakaa retikkaa, joka raikasti kokonaisuutta kivasti. Yksinkertainen kastike syntyi oliivioljystä ja limestä.

On ihan varmaa, ettei tämä ei jää viimeiseksi viikonlopuksi, kun ruoat keksitään näin.

Kuivatut kirsikat

2010-09-29T21:58:00.004+03:00

Vastoinkäymiset kirsikoiden kanssa jatkuvat...

Tarkoituksena oli vain ottaa maistiaiset suuresta purkillisesta happamia kirsikoita. Avatessa purkki kuitenkin lensi kaaressa lattialle. Kaavimme kirsikat lattialta ja mietimme mitä niillä vielä voisi tehdä. Jotenkin sekä roskiin heitto että uudestaan jääkaappiin säilöminen tuntuivat vähän huonoilta ideoilta.

Hetken pohdinnan jälkeen kirsikat menivät siivilässä pesun kautta pellille ja uuniin. Kuivatin kirsikoita noin sadassa asteessa reilut puolitoista tuntia. Luukku oli koko ajan hiukan raollaan ja kuivauksen aikan ravistelin peltiä pariin otteeseen.

Valmiit kirsikat olivat oikeastaan aika hauskoja. Ulkonäöltään ja suutuntumaltaan ne vaikuttivat oikein isoilta ja meheviltä rusinoilta. Maku taas on ihan silkkaa kirsikkaa. Suurin osa tulee varmasti naposteltua suoraan suuhun, mutta ajatuksenani on kokeilla niitä ainakin tajinessa tai muussa pataruoassa, jossa kirsikat mehustuisivat takaisin alkuperäiseen olomuotoon.

Fenkolisalaatti

2010-09-23T22:35:00.000+03:00

Jos sekoittaa ruoka-aineina kaikkea mistä tykkää eikä tee aineksille juuri mitään, niin voiko tulla kovin pahaa? Aika epätodennäköisesti.

Tällaista salaattia tuli menneenä kesänä tehtyä useaan kertaan. Postaus on hiukkasen jäljessä, koska fenkoleiden paras sesonki meni jo. Granaattiomenoita taitaa onneksi saada edelleen ihan kivasti. Salaatti täytyi kuitenkin kirjata ylös, jotta tähän muistaa keväällä palata.

Silolehtipersilja ja fenkoli kuuluvat suussani erottamattomasti yhteen. Rakuuna pääsi mukaan jo sen takia, että sitä kasvoi pihalla niin valtavasti. Itseasiassa se sinnittelee hengissä vieläkin. Kevyt ripaus kuivia mausteita antoi raikkaalle salaatille vastapainoksi vähän lämpöä.

Aineksina salaatissa käytin fenkolia, fetaa, silolehtipersiljaa, rakuunaa ja rucolaa. Mausteina pienen ripauksen mustapippuria, kanelia ja sumakkia ja kastikeena pelkästään oliiviöljyä ja sitruunamehua.

Pastaa, makkaraa, kermaa ja paria sinappia

2010-09-20T20:48:00.003+03:00

Aivan mahtava pastaruoka, jos otsikon aineksista tykkää. Syödessä tuli mieleen, että opiskeluaikana tuli kermalla kruunattua melkein ruoka kuin ruoka. Kun kerran oli keksinyt, miten se parantaa minkä tahansa aterian, sitä laittoi vähän kaikkialle.

Nykyään taas kermaa tulee käytettyä hyvin harvakseltaan. Useimmiten silloinkin se menee vaahdoksi vatkattuna hillon kanssa rahkaan pikajälkkäriksi. Tässä ruoassa kerma oli kuitenkin ihan paikallaan pyöristämässä makuja ja taittamassa sinapin terää. Oikeastaan sinappia olisi voinut olla vieläkin ronskimmin.

4-5 pienehköä sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
kukkurainen rkl hienoa dijonia
kukkurainen rkl karkeaa sinappia
neljänneskilo raakamakkaraa
2 dl kermaa
ruukullinen basilikaa
pastaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä kunnes ne alkavat saamaan väriä. Sekoita sipulien joukkoon sinapit ja hämmennä hetki. Poista makkaroista suoli ja paloittele liha sipulien joukkoon. Jatka paistamista kuumalla joitain minuutteja. Riippuen makkaralaadusta pannulla saattaa olla tässä vaikeessa melkoisesti rasvaa, joten sitä voi lusikoida hiukan pois.

Lisää kerma ja anna hautua kymmenisen minuuttia (eli pastan keittoajan) kunnes kerma sakeutuu sopivasti. Lisää loppuvaiheessa puolet basilikasta kastikkeeseen. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen ja annostele loput basilikasta suoraan lautaselle.

Pihlajanmarjan makuinen lammastahna

2010-09-16T21:14:00.003+03:00

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista, ja oli aivan oikeassa. Mutta vain vähän sokeria ja paria muuta ainesta lisäämällä syntyi alkuruoka, joka toimi muutenkin kuin vitsinä.

Vitsinä siksi, että ruoan idea tuli alkujaan kaksivuotiaalta esikoiseltamme, joka eräänä päivänä keksi sanaleikin ja ryhtyi puhumaan lammastahnasta. Tiesin heti, että jos kyseistä ruokaa ei vielä ole, niin se on ehdottomasti keksittävä. Google ei löytänyt lammastahnalle yhtään reseptiä, joten näin syntyi ensimmäinen ohje. Alun perin lammastahnasta piti tulla mintun makuinen, mutta päätinkin yhdistää tahnan syyskuun ruokahaasteen, jossa piti kehittää alkupala luonnonantimia hyödyntäen.

Lammastahna jakoi hieman mielipiteitä. Vaimoni piti kokeilua erittäin onnistuneena, kun taas itse olin makuyhdistelmän kanssa hiukan kahden vaiheilla. Minttu olisi vaihtoehtona ollut varmasti turvallisempi - ja tylsempi. Makua voisi hyvin kuvata sanalla "pikantti". Pihlajanmarjan maku ei ollut missään nimessä ollut liian läpitunkeva tai ilmiselvä. Päinvastoin! Alkuruoka toimii täydellisesti etmuutenarvaamitätähänonkäytetty-leikissä.

40 isoa pihlajanmarjaa
1 rkl sokeria
2 rkl vettä
1 lampaan ulkofilee (150 g)
3 tuoretta katajanmarjaa
suolaa
maalaisleipää
savupaprikamaustetta

Laita kattilaan pestyt pihlajanmarjat, sokeri ja vesi. Murskaa marjat haarukalla ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran, kunnes seos muuttuu hillomaiseksi. Varo tekemästä toffeeta.

Paista lampaan ulkofilee pannulla melko kypsäksi ja anna jäähtyä folioon käärittynä. Pilko jäähtynyt lammas paloiksi ja aja murskattujen katajanmarjojen kanssa tehosekoittimessa erittäin hienoksi. Sekoita joukkoon pihlajanmarjat ja jatka tehosekoittamista.

Lisää koneen pyöriessä oliiviöljyä vähitellen, kunnes seos muuttuu paksun tahnamaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan.

Öljyä leipäviipaleet ja paista parilalla. Levitä päälle lammastahnaa ja ripottele päälle aavistus savupaprikaa.

Harissakanaa grillissä

2010-09-13T20:50:00.004+03:00

Tämänhetkinen elämäntilanne kannustaa melko yksinkertaisiin ruokiin, joita pystyy tekemään yhdellä kädellä ja joiden valmistuksen voi tarvittaessa keskeyttää missä vaiheessa vaan. Tähän kategoriaan meni myös tekemäni harissakana grillissä. Koko ruoka kolmesta aineksesta!

Ei ehkä kovin hienostunutta, mutta tilanteeseen oikein sopivaa: ulkona syötynä loppukesän/alkusyksyn iltana, kun käsiä jo vähän paleltaa, mutta sisälle syömään siirtyminen olisi luovuttamista...

Laitoin edellisiltana kanankoivet marinoitumaan harissatahnaan jääkaappiin. Seuraavana iltana ravistelin turhat harissat lihoista pois ja grillasin kuumassa suoralla lämmöllä. Koivet kärtsäsivät hiukan tarkoitettua enemmän, mutta asia ei haitannut, koska nahka suojasi lihaa hyvin palamiselta. Oikeastaan oli parempi, että pinta sai kunnolla väriä.

Noin grillauksen puolivälissä lisäsin sitruunan puolikkaat sellaisenaan mukaan. Yllättäen ne eivät paljoakaan hätkähtäneet kuumaa grilliä, joten ne olisivat voineet hyvin olla mukana alusta asti. Yhdistelmänä mehukas broisku, harissa (syödessä lisää purkista) ja päälle puristettu sitruunamehu toimi yksinkertaisen hyvin. Ja sanomattakin on selvää, ettei tällaista voi syödä muuten kuin käsin.

Luumuja ja aprikooseja madeirassa

2010-09-06T21:01:00.001+03:00

En ole edelleenkään missään suhteessa jälkiruokaihminen. En niiden tekijä, enkä oikein syöjäkään. Viikonloppuna pöydässämme oli paistin jälkeen kuitenkin ihka oikeaa jälkkäriä: uunissa paahdettuja luumuja ja aprikooseja madeiraliemessä.

Vaikeusasteeltaan annos oli naurettavan helppo, mutta silti onnistuin hiukan mokaamaan unohtamalla paistoksesta kaurahiutaleet. Homma sinänsä ei mennyt mitenkään pilalle, mutta paahdettu kaura olisi tuonut suutuntumaan vähän lisäväriä. Ruoan idean nappasin taas Nigelin Slaterin televisio-ohjelmasta, jossa hän teki jotakuinkin vastaavan jälkkärin.

4-5 luumua
pari aprikoosia
loraus madeiraa tai muuta makeahkoa viiniä
pari rkl ruskeaa sokeria
kourallinen kaurahiutaleita

Lohko hedelmät pieneen uunivuokaan. Kaada joukkoon viini ja ripottele päälle kaurahiutaleet ja sokeri. Paista 200 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.

Muikkuja viininlehdessä

2010-09-02T21:46:00.009+03:00

Puutarhamme silmäterä, viinirypäle Zilga, piti tänä kesänä välivuotta ja tuotti lähinnä vain lehtiä. Aikaisempina kesinä olemme saaneet kerätä rypäleitä litrakaupalla ja keittäneet lopuista yleensä mehua. Nyt, kun rypäleitä ei oikein tullut, piti keksi käyttöä lehdille.

Löysin yksinkertaisen ohjeen, joissa grillattiin makrilleja viininlehteen käärittynä. Makrillia en halunnut käyttää, koska hyvää kalaa saa lähempääkin. Korvikkeeksi keksin muikut, joiden ajattelin olevan käyttötarkoitukseen juuri sopivan kokoisia.

Napsin pihalta suurimpia viininlehtiä ja ryöppäsin ne nopeasti kiehuvassa vedessä. Muikut saivat suolaantua jääkaapissa pari tuntia ennen kuin käärin ne pehmentyneisiin lehtiin. Grillasin kalakääröt nopeasti kuumassa grillissä molemmin puolin.

Ohjeen mukaan lehdetkin olisivat syötäviä, kunhan eivät olisi liian palaneita. Minulla lehdet grillaantuivat ihan paperisiksi, joten ne jäivät syömättä kokonaan. Hiukan miedompi lämpö tai toinen kerros lehteä olisi auttanut asiassa. Muikut sen sijaan pysyivät lehden sisässä mehukkaina ja hyvin kasassa.

Syöminen oli vähän piipertämistä, koska kalat oli pakko syödä käsin. Varsinkin, jos ei halunnut syödä kaikkia ruotoja, meni perkaamiseen enemmän energiaa kuin ruoasta sitä sai. Vaimoni heittikin vertauksen rapujen syömiseen, "jota ei kannata harrastaa nälkäisenä".

Kalojen seuraksi paistoin pannulla pikaisesti härkäpapuja, pancettaa, varsiselleriä ja valkosipulia. Korianterilla kruunattuna lisuke toimi muikkujen kanssa hienosti.

Omenapiirakka kvittenhillolla

2010-08-30T22:24:00.006+03:00

Hiukan epäonnisen kirsikkahillokokeilun jälkeen olen tosi onnellinen, että tämä omenapiirakka onnistui. Käytin piirakkaan oman puutarhan omenoita, joita ei tänä vuonna kummoisesti tullut. Lajikkeina omenapuumme ballerina ja rautatieomena ovat mitä parhaimpia juuri ruoanlaittoon ja leivontaan: kiinteitä ja happamia pikkuomenoita, joita sellaisenaan ei niin tule syötyä.

Mukailin ohjetta Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin aprikoosimarmeladia, mutta korvasin sen kvittenhillolla, jota löytyi jääkaapista juuri sopiva määrä. Jos piirakan tekisi makeammista omenoista, sopisi hilloksi vaikkapa hapan limemarmeladi. Hillon saa keitettäessä notkistaa selvästi juoksevaksi, jotta se valuu mukavasti omenalohkojen väliin. Itselläni hillo jäi vähän liian paksuksi ja jämähti paloina omenoiden päälle. Hyvältä se silti maistui.

Pohja

3dl vehnäjauhoja
100 g voita
pari rkl sokeria
hiukan vaniljasokeria tai vaniljaa tangosta
muna

Täyte

vajaa litra happamia omenoita
1 rkl ruskeaa sokeria
ripaus kanelia
reilu desi kvittenhilloa (tai mitä mieli tekee)
pari rkl vettä

Nypi pohjan ainekset sormin. Lisää viimeiseksi muna, sekoita taikina ja levitä tasaisesti vuokaan. Paista pohjaa ilman täytteitä 200 C asteessa kymmenisen minuuttia .

Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat kuorineen. Levitä lohkot esipaistetulle piirakkapohjalle ja ripottele päälle sokeri ja kaneli. Jatka paistamista vielä 20-25 minuuttia.

Kuumenna hillo kattilassa ja lisää vettä, kunnes hillo notkistuu juoksevaksi. Valuta hillo piirakan päälle ja anna jääntyä ennen tarjoilua.

Piri-piri rapuja ja coleslaw punakaalista

2010-08-25T17:19:00.003+03:00

Olen tuskin ainoa, jonka on hankala suhtautua tiettyihin raaka-aineisiin tai ruokalajeihin, vaikka niistä kovasti pitääkin. Hankalalla tarkoitan tässä sitä, että kun on kerran saanut syödäkseen täydellisen annoksen, ei sitä enää halua kokeilla uudestaan, koska pelkää, ettei se voi enää yltää samalle tasolle. Minulla on tällaisia ruokia kaksi: grillatut ravut ja tuore tonnikala.

Täydellisimmät ravut söin (tai oikeastaa söin aika monen iltana) vuosia sitten Mosambikin Maputossa Costa do Sol -nimisessä rantaravintolassa. Paikka oli, ja on edelleen, nostalginen art deco -henkinen hotelliravintola ulkona kaupungin keskustasta. Ravintola oli tunnelmaltaan ainutlaatuinen ja siellä syödyt merenelävät, lähinnä ravut, olivat tuoreudessaan ja maukkaudessaan unohtumattomia.

Pelkällä suolalla maustetut ravut tuotiin ravintolaan päivittäin suoraan vieressä olevasta merestä. Lautasella ei grillattujen rapujen lisäksi tarjottu muuta kuin ranskalaisia perunoita ja sitruunalohkoja. Eikä se muuta tarvinnutkaan. Oikeastaan ranutkin olivat enemmän koristeena.

Samoja tuoreita rapuja paikalliset pojat kalastivat merestä ja myivät rannalla vanhoissa peltipurkeissa. Edelleen hiukan harmittaa, etten tullut ostaneeksi niitä ja kokeillut paistaa jossakin nuotiolla rannalla.

Tonnikalan suhteen tilanne on juuri samanlainen. Söin niin mahtavaa tuoretta paistettua tonnikalaa Chilessä, etten ole sen jälkeen kokeillut sitä kuin kerran Gastonessa. Kala oli sinänsä ihan kunnollista, mutta mielessä oli vain ajatus siitä miten hyvää tonnikala voisi parhaimmillaan olla. Tuoretta tonnikalaa en ole ostanut kalatiskistä koskaan, koska tiedän, ettei kala ole voitu pyytää merestä edellisenä päivänä. Santiagolaisen ravintolan nimeä en millään saa päähän, mutta tiedän, että minulla on jossain tuonkin ravintolan käyntikortti, joten lisään sen kun löydän.

Mosambikin hengessä kokeillin tehdä grillattuja piri-piri rapuja. Portugalilaisena pidetty mausteseos on luonnollisesti alunperin Mosambikista, josta imperialistit ovat sen itselleen omineet. Marinadista tuli yllättävän kesy ja voisi toimia kivasti myös lohen kanssa.

Piri-piri ravut

neljänneskilo jättikatkaravun pyrstöjä
grillattu ja kuorittu punainen paprika
pari tuoretta punaista chiliä, siemenet poistettuna
pari valkosipulinkynttä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

Laita paprika, chilit ja valkosipulin kynnet tehosekoittimeen ja soseuta. Lisää etikka, öljy ja suola ja aja kasike tasaiseksi. Kuivaa ravut talouspaperiin ja seivästä ne vartaisiin. Anna rapujen maustua puolisen tuntia ja pyyhi ylimääräinen marinadi pois ennen grillausta.

Coleslaw

1 pieni valko- tai punakaalta ohuina suikaleina
2 porkkanaa ohuina suikaleina
suolaapippuria
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 dl väkiviinaetikkaa
2 dl vettä
2 laakerinlehteä
0,5 dl sokeria
2 dl majoneesia

Sekoita vihannekset ja juurekset laakeassa astiassa. Mittaa kattilaan etikka, vesi, laakerinlehti, sokeri ja suola. Kiehauta neste ja kaada se kasvisten päälle. Anna marinoitua hetki. Valuta ylimääräinen neste pois ja sekoita majoneesi joukkoon. Anna jäähtyä ja tarjoa.

Voissa tiristettyä salviaa

2010-08-19T21:30:00.001+03:00

Valitukseni salvian käytön vaikeudesta poiki Merituulilta hyvän ja yksinkertaisen ohjeen, jossa lehtiä yksinkertaisesti paistetaan hiljakseen voissa pannulla. Salvian maku muuttui miellyttävän pehmeäksi ja sen ominainen pölyyn ja saippuaan yhdistyvä ominaismaku melkein katosi. Voissa paistamalla näköjään melkein mistä vaan tulee hyvää!

Söimme salvianlehtiä sitruunakalkkunan ja risoton kanssa. Käytin tällä kertaa parmesaanin sijaan italialaista taleggio-juustoa, joka toimi risotossa älyttömän hyvin. Idea oli Nigel Slaterilta, joten häntä lainatakseni:

"...totally unauthentic, but you probably won't care when it melts into creamy strands."

No enpä todellakaan...

Ajatus yrteistä ja rakuunapesto

2010-08-12T21:26:00.003+03:00

En tiedä, miksi pihallamme kasvaa parhaiten yrtit, joista on kaikkein vaikein keksiä ruokia. Salviaa ja rakuunaa kasvaa siihen tahtiin, että voisi syöttää hevosille.

Sen sijaan basilika ja rosmariini, joita voisin käyttää vaikka joka ruoassa, jaksavat hädin tuskin pysyä hengissä. Basilikaa ei meillä tänä vuonna ole ollut ulkona ollenkaan. Tähän aikaan vuodesta kun kaupasta saa oikein hyviä yksilöitä.

Ihan onnistunut kokeilu oli korvata peston ohjeesta puolet basilikasta rakuunalla. Makuun tuli sopivan kirpakka vivahde. Kokonaan rakuunasta valmistettu pesto olisikin varmasti jo liian kitkerä. Toinen hyvä paikka rakuunalle on löytynyt hampurilaispihveistä.

Salviaa taas olen käyttänyt vain saltimboccaan, joka ei turhaan ole klassikkoruoka. Valitettavasti en ole saanut annoksista ikinä mitenkään järkevää kuvaa, joten blogausta tuosta ruoasta ei taida tulla...

Grillattu lampaankare ja tahinikastike

2010-08-09T22:34:00.003+03:00

Kesän paras grilliherkku syntyi ihan sattumalta. Iltapalaksi piti hankkia jotakin pientä grillattavaa. Ilman kummempaa suunnitelmaa mukaan tarttui pala lampaan karetta.

Vaikka pidän lammasta kenties lihoista parhaana - ja erityisesti luullista - voi olla, etten ole koskaan aiemmin valmistanut karetta. Pitikin hiukan googlettaa, mikä tarkalleen on lampaankare ja mikä kyljys. Jos oikein ymmärsin, kyljys syntyy kun kareesta leikataan kylkiluiden välistä palat erilleen niin, että syntyy tuollaisia tikkareita.

Kare tai kyljys - liha oli joka tapauksessa älyttömän maukas ja mehuisa. Arvioin paistoajan hiukan alakanttiin, joten liha jäi sisältä hiukan punaisemmaksi, kuin olin ajatellut. Tämä ei yhtään haitannut, vaan saattoi olla jopa parempikin. Lammas, mausteet, kastike ja korianteri toimivat yhdessä aivan huumaavan hyvin ja lautanen tuli nuoltua viimeistä kastikepisaraa myöten. Highly recommended, jos lampaasta tykkäät!

puolikas lampaankare (neljä kyljystä)
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl setsuaninpippuria
1 tl korianterin siemeniä
1 tl savustettua paprikajauhetta
oljyä

pari rkl tahinia
puolikkaan limen mehu
vettä
ripaus suolaa
tuoretta korianteria

Jauha mausteet, levitä kareen pintaan ja anna maustua. Valele lihan pinta öljyllä juuri ennen paistamista. Grillaa suoralla lämmöllä pari minuuttia puoleltaan. Kääri folioon vetäytymään 5-10 minuutiksi ja leikkaa kyljykset erilleen.

Sekoita huhmareessa tahini ja lime ja lisää vettä sen verran, että koostumus on sopivan juoksevaa. Tarkista suola.

Levitä tahinikastiketta lautaselle ja asettele kyljykset. Valuta päälle vielä lisää kastiketta, ja ripottele pinnalle korianteria ja suolankukkaa.

Nigel Slaterin tomaattipasta

2010-08-05T22:08:00.001+03:00

Nigel Slaterin ruokaohjelma Keittokirjalle kyytiä on osoittautunut melkein yhtä hyväksi kuin uskalsin odottaa. Nigelin sympaattisuus ja tietynlainen vaatimattomuus ovat vedonneet minuun samalla tavalla kuin hänen kirjoittamansa kirjat. Eikä se aksenttikaan ihan huonoimmasta päästä ole.

Kivaa on ollut myös se, kuinka ohjelmassa esitellään kotipuutarhurointia ja vihannesten kasvatusta. Taas on alkanut tehdä mieli isompaa pihaa ja kunnon kasvimaata, josta saisi tuoretta ruokaa suoraan lautaselle. Ainakin muutamana kuukautena vuodessa.

Vähän ohjelmaa vaivaa pintapuolisuus: asioihin ei oikein ehditä syventyä, kun puolessa tunnissa tehdään viisi ruokalajia ja käydään vielä katselemassa toisten kotipuutarhurien kasvimaita. Toki on turha odottaakaan, että televisio-ohjelmassa voisi jakaa samaa tietomäärää kuin viisisataasivuisessa keittokirjassa. Tässä viittaan tietysti keittiöni kulmakiveen Appetite, joka jaksaa inspiroida vuodesta toiseen.

Ohjelman innoittamana tein pastalle tomaattikastiketta tuoreista tomaateista. Useimmiten olen tehnyt tomaattikastiketta tölkkitomaateista käyttäen pitkän listan erilaisia aineksia. Kastikkeet ovat olleet aina paksuja ja hyviä. Joskus hiukan raskaita. Nigelin ohje oli taas kevyt ja simppeli:

Tuoreet tomaatit halkaistaan ja asetetaan vuokaan. Maustetaan suolalla ja päälle kaadetaan oliiviöljyä. Paahdetaan kuumassa uunissa, kunnes tomaatit kypsyvät pehmeiksi ja alkavat saada väriä. Tomaatit murskataan kevyesti haarukalla, sekoitetaan joukkoon basilikaa ja mustia oliiveja ja tarjoillaan pastan kanssa. Tomaattien happamuudesta riippuen mukaan voi lisätä joko sokeria tai jotakin hapokasta. Itse käytin lorausta balsamicoa.

Kastike oli huomattavan vetinen, mutta hämmästyttävästi pasta imaisi kastiketta itseensä niin, ettei lautaselle jäänyt aterian päätteeksi nestettä juuri ollenkaan. Tuoreista tomaateista tehty kastike oli hyvää vaihtelua ja sopi varsinkin kuumaan kesäpäivään mahtavasti.

Kirsikkahillo eli kirsikkatoffee...

2010-08-02T23:34:00.006+03:00

...eli vuoden major fuck-up.

Kuten blogiani lukiessa voi huomata, en pidä paljoakaan liian tarkoista ohjeista enkä varsinkaan niiden orjallisesta noudattamisesta. Ohjeet ovat hyviä suuntaviittoja, joista saa ideoita ja joiden avulla voi päätyä omanlaiseensa lopputulokseen. Tännekin kirjaamani reseptit ovat aika usein melko ylimalkaisia, tyyliin nakataan ainekset pannulle, paistetaan kunnes vaikuttaa sopivalta ja maustetaan maun mukaan. Useimmiten lopputulos on kuitenkin omaan suuhun maistuva ja lähes aina vähintään syömäkelpoista. Paitsi nyt.

Tänä kesänä kirsikkapuumme antoi satoa niin paljon, että raaskimme tehdä osasta hilloa. Suurin osa kun tulee syötyä suoraan puusta. Hilloa varten sain kälyltä tekstarilla hyväksi testatun ja helpon ohjeen, jossa kirsikoita keitetään kattilassa sokerin ja portviinin kanssa.

Pienensin ohjeen kolmannekseen ja noudatin sitä mielestäni aika hyvin. Jätin kattilan liedelle ja kävin kuorimassa vaahtoa pinnalta silloin tällöin. Keittämisen loppupuolella hämmensin hilloa hiukan ja tajusin sokerin karamellisoituneen (tai palaneen, kuten vaimoni asian ilmaisee) täysin. Lusikkaan tarttui ruskeaa venyvää toffeeta, joka jähmettyi hetkessä kovaksi. Muutaman epätoivoisen sekunnin ajan kuvittelin voivani jotenkin pelastaa ensimmäisen omista kirsikoista tehdyn hillon, mutta pian tajusin, että mitään ei todellakaan voinut enää tehdä.

Hillo oli kiehunut yksinkertaisesti ihan liian kuumana. Ohjeessa ei ollut mainintaa keittämisen voimakkuudesta tai lämpötilaa asteina, ja kun hillojen tekemisestä ei paljoakaan ole kokemusta, niin ketäpä voi syyttää. Ei ketään paitsi itseään. Jos haluaisi varmemmin onnistua, niin pitäisi kai noudattaa pitkiä ja tarkkoja ohjeita kirjaimellisesti, mitata ainekset vaa'alla ja maustemitalla ja käyttää paistolämpömittareita. Mutta eikö se olisi aika tylsää?

Jääkaapissamme on nyt purkki lasittunutta kirsikkahilloa, jonka pintaan ei pure edes teräväkärkinen keittiöveitsi. Yhtään ideaa jatkokäytöstä?

Kurkkulisuke grilliherkuille

2010-07-29T21:47:00.001+03:00

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, ei kesän ruokia ole juurikaan tullut suunniteltua etukäteen. Useimmiten kaupasta nappasi mukaan hyviä kasviksia ja lihaa tai kalaa grillattavaksi.

Kehittelin kesän aikana kevyttä ja raikasta lisuketta mausteisille ja raskaille grilliherkuille. Kurkku kuului tähän itsestäänselvästi. Chili ja valkosipuli toivat hiukan terää. Minttu ja ruohosipuli taas ovat aina hyviä ja sopivat hienosti tähänkin. Lisäksi niitä sai kivasti napsittua pihalta.

Näillä keleillä tällainen lisuke maistui pihvinkin kanssa huomattavasti paremmin, kuin vaikkapa uunissa paahdetut juurekset.

puolikas kurkku
tuore punainen chili
pieni valkosipulinkynsi
pieni nippu ruohosipulia ja minttua silputtuna
pari rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa

Halkaise chili ja poista siemenet. Pilko chili, kurkku ja valkosipuli. Yhdistä kulhossa kaikki ainekset. Jos ehdit, niin anna tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa.