Viinilaseja maistelemassa

Decanter järjesti eilen Essi Mäntylahden johdolla ruokablogisteille tastingin, jossa saimme kokeilla vaikuttaako juomiseen käytetty lasi viinistä saatuun nautintoon. Ja jos vaikuttaa, niin miten.

Harrastan ruokaa, en viinejä, joten suhteeni viiniin on aika arkinen: tärkeintä on, että se maistuu hyvälle ja sitä on riittävästi. Useimmiten hyllystä tulee valittua tuttu, hyväksi maistettu viini tai kysyttyä vinkkiä myyjältä (illan aikana selvisi myös, ettei tiettyjen Alkojen myyjiltä kannata välttämättä kysyä suosituksia...).

Aikaisemmat kokemukseni Riedelin laseista ovat hiukan kaksijakoiset. Perheessämme oli käytössä Riedelin Ouverture punaviinilasit. Kauniita laseja meni rikki siihen tahtiin, että viiniharrastus alkoi käydä kalliiksi. Vaihdoimme merkkiä suosiolla vähän edullisempaan Schott Zwieseliin, jonka isot punaviinilasit ovat olleet käytössä kaikenlaisten viinien ja toisinaan jopa oluen juomissa. Schottit ovat Riedelin tapaan hyvin ohutseinäisiä, joten en tiedä onko kyse vain sattumasta, mutta näitä on hajonnut vain noin yksi vuodessa.

Näillä kokemuksilla oli mielenkiintoista päästä maistamaan neljää eri tyyppistä viiniä ja yhtä konjakkia kuudesta erilaisesta lasista. Perusajatus Riedelillä on toiminnallisuus ennen muotoilua. Suunnittelun lähtökohta on siis toinen kuin perinteisessä lasinvalmistuksessa, jossa tarkoituksena on ollut tehdä hyvännäköinen lasi. Onneksi Riedelin lasit ovat yksinkertaisuudessaan myös tavattoman kauniita (ja hyvän kuuloisia).

Herra Riedel on suunnitellut lasin eri rypäleille/alueille niin, että kunkin viinin ominaisuudet tulevat lasissa parhaiten esiin. Maistelimme viinejä ensin niille suunnitellusta "oikeasta" lasista, jonka jälkeen maistoimme samaa viiniä toisen rypäleen lasista ja vanhanaikaisesta "standardisoidusta" maistelulasista.

Hämmästyttävästi sauvignon blancin hedelmäisyys latistui suurisuisessa chardonnay-lasissa. Toisin päin taas tammitettu chardonnay tuntui hyökkäävältä kapeasuisesta lasista. Useasti erot olivat helpommin havaittavissa tuoksussa kuin mausssa. Maistelussa näitä kahta aistia ei tietenkään voi irrottaa toisistaan, vaan makuelämys on yhdistelmä molempia.

Selvimmän muutoksen huomasin, kun maistelimme konjakkia pienipesäisestä ja -suisesta aromilasista ja sen jälkeen suurisuisesta ns. perinteisestä konjakkilasista. Ensimmäisessä sekä tuoksu että maku olivat miellyttävän hedelmäiset, vaniljaiset ja vähän makeat. Jälkimmäisessä lasissa pelkkä nuuhkaisu käräytti nenäkarvat ja maussa päällimmäisenä oli polttava alkoholi.

Maistelun välissä Essi kertoi myös miten laseista huolehditaan ja saadaan ne pysymään ehdänä. Tiskiharjaa parempi väline puhdistamiseen on sieni, koska harja on patojen kuuraamisen jäljiltä jo valmiiksi likainen. Laseja ei kannata laittaa tiskialtaaseen likoamaan vaan pestä juoksevan veden alla. Pesun jälkeen lasin annetaan valua hetki, jonka jälkeen sen voi kuivata puhtaalla liinalla.

Luonnollisesti koko lasikeskustelun voisi helposti leimata snobistiseksi hienosteluksi, mutta tuskin kenenkään paikallaolijan tarvitsi kuvitella eroja tuoksussa ja maussa eri lasien väleillä. Jos viineissä on eroja, on niitä myös laseissakin. Lopulta kyse on siitä, että sopivalla viinilasilla voi hyvästä viinistä saada enemmän irti.

Ja jottei ilta olisi mennyt pelkäksi juopotteluksi (tokihan syljimme kaikki viinit pois...), saimme nauttia keittiömestari Marko Laasosen valmistamia vietnamilaisia rullia, joissa riisipaperiin oli kääritty lohta, ankaa ja tofua. Suomessa uutuutta olevat sormisyötävät, ovat kuulemma suosittua syötävää Englannissa ja Australiassa. Ensimmäisen maistelukerran perusteella rullille uskoisin ja toivoisin menestystä myös Suomessa. Minuun nämä upposivat perinteistä sushia paremmin.