lauantai 27. helmikuuta 2010

Siikaa, spelttiä ja fenkolisalaatti

Tuntuu, että viime aikoina lähes kaikki tekemäni ruoat ovat jotenkin muuttuneet matkan varrella alkuperäisistä suunnitelmista. Tällä kertaa olin tekemässä siialle chermoula-tyyppistä kastiketta, joka kuitenkin päätyi lavuaarista alas.

Speltit olivat jo hyvää vauhtia kiehumassa aiemmin testatulla ohjeella, kun kastiketta maistaessa totesin sen maistuvan kammottavasti pelkästään pistävälle valkosipulille. Mietin hetken, josko asiaa voisi jollain korjata. Ei voinut.

Jääkaapista kaivoin tilalle fenkolia ja kevätsipulia, joista keksin ihan hauskan lisukkeen perinteisten hölskytyskurkkujen hengessä. Tuli ihan hyvä ja raikas, vaikka itse sanonkin. Toisaalta fenkoli ja aniksen maut ovatkin aika lähellä omaa sydäntäni.

Oikeastaan on ihan hauskaa, että ruokaa tehdessä on myös tilaa sattumille. Näin niitä uusia juttuja syntyy...


puolikas fenkoli
kevätsipulin varsi
fenkolin siemeniä
valkoista balsamicoa
sokeria

Viipaloi fenkoli ja kevätsipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja laita kannelliseen rasiaan. Lisää fenkolin siemeniä, hyppysellinen sokeria ja pieni loraus valkoista balsamicoa. Ravista ainekset sekaisin ja anna tekeytyä jääkaapissa hetki - tai niin kauan kuin älysit varata aikaa.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Tomaattipapumuhennos ja fenkolimakkaraa

Tässä ruoka, jonka en mitenkään edes ajatellut päätyvän blogiin. Aiemmin itse tehdyille fenkoli-raakamakkaroille piti vaan keksiä joku höyste kaapista löytyvistä aineksista. Toisena kriteerinä oli, että vatsan piti täyttyä myös pelkästä lisukkeesta, kun kaikki eivät halunneet syödä pääruokana makkaraa.

Priimaa pukkasi, vaikka kuinka tavallista yritin! Kerrankin näin päin... Muhennos oli kertakaikkisen loistava, maukas ja halpa. Jännästi löysimme mausta sekä luumua että jouluisia aromeja. Ketsuppi toi ruokaan makeutta, joten annostelussa kannattaa olla varovainen.


oliiviöljyä
3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
vajaa tl jeeraa
vajaa tl korianterin siemeniä
1 tl chili-kaakao-mausteseosta tai molempia erikseen
laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria
ketsuppia
purkki tomaattimurskaa
purkki kidneypapuja


Leikkaa sipulit erikokoisiksi paloiksi: yksi aivan hienoksi, toinen ohuksi viipaleiksi ja kolmas reiluiksi lohkoiksi. Pilko valkosipulit. Kuullota sipuleita padassa oliiviöljyssä, kunnes ne alkavat pehmetä. Jauha jeera ja korianteri morttelissa ja lisää muiden mausteiden kanssa pataan. Hämmennä ja paista vielä hetki.

Lisää loraus ketsuppia, tomaattimurska ja pavut. Anna hautua kannen alla aivan pienellä liekillä tunnista puoleentoista. Nestetilannetta kannattaa tietysti tarkistaa silloin tällöin.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Pasta Osso Buco

Muutaman viikon takaisen HS:n ruokatorstain innoittamana olin tekemässä lammasravioleja tarkkaan lehdessä olleen ohjeen mukaan. Taas kävi niin, että lopputuloksena oli jotakin ihan muuta.

Ensimmäisenä homma lähti sivuraiteille, kun en löytänyt kaupasta sopivaa luullista lampaanlihaa. Ostoskoriin päätyi sen sijaan naudan osso buco (tai osso pucco, kuten kaupan labelissa luki), jossa oli sopiva määrä sekä lihaa että luuta.

Päivään jolloin ravioleita piti tehdä ilmaantui niin paljon kaikenlaista pikkuhommaa ja yleislaiskuutta, että ravioliresepti rytättiin palloksi ja heitettiin seinän ja patterin väliin. Sen pohjalta syntyi kuitenkin pitkään hautunut pasta bolognesea muistuttava kastike.


puolisen kiloa osso bucoa
oliiviöljyä
pari valkosipulinkynttä
pari pientä sipulia
porkkana
pala juuriselleriä
tilkka punaviiniä
laakerinlehti
tölkki tomaattimurskaa
kourallinen silolehtipersiljaa
suolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi ja raasta porkkana ja selleri hienoksi. Kuullota kasviksia padassa öljyssä kunnes ne alkavat pehmetä.

Irrota liha luista ja poista turha rasva sekä kalvot. Leikkaa liha mahdollisimman pieniksi paloiksi. Lisää lihat ja luut pataan kasvisten kanssa ruskistumaan. Lisää hetken päästä viini, laakerinlehti ja tomaattimurska. Hauduta hiljalleen pari tuntia tai niin kauan, kunnes liha on varmasti pehmeää.

Poista kastikkeesta luut ja mausta persiljalla, suolalla ja pippurilla.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Kastanjakeitto

Tein tämän Moro-keittokirjassa olleen ruoan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Tuolloin en saanut käsiini tuoreita kastanjoita, joten ostin purkillisen kastanjasurvosta.

Valitettavasti tajusin hiukan liian myöhään tahnan olevan melkoisen makeaa ja tarkoitettu ennemmin jälkiruokiin. Lopputulos oli aivan käsittämättömän makea. Se oli yksi harvoista ruoista, jotka ovat kirjaimellisesti jääneet syömättä.

Resepti tuli uudestaan mieleen, kun valmistin paahdettuja kastanjoita. Keiton ohjeessa oli kaikki edellytykset mahtavaan makuelämykseen ja olihan se ihan OK, mutta jotenkin kaikki ei vaan natsannut. Kokonaisuus oli liian raskas, ummehtunut ja chorizon hallitsema (vaikka käytin sitä vain alle tulitikkuaskin verran). Uudestaan tehdessä jättäisin makkaran kokonaan pois ja käyttäisin sen sijaan paprikajauhetta. Kastanjatkin maistuivat vain kokonaisia paloja purressa.

Keitto tuli joka tapauksessa tällä kertaa syötyä. Ehkä jostain löytyisi ensi talveksi ohje toisenlaiseen kastanjakeittoon. Kenties yksinkertaisemmin vain perunaa, selleriä ja kermaa...


400 g kastanjoita
oliiviöljyä
pieni sipuli
pieni porkkana
varsisellerin varsi
pieni pala chorizoa tai paprikajauhetta
pari valkosipulinkynttä
1 tl jeeraa
hiukan tuoretta timjamia
kuivattu pieni chili
sahramia kuumaan veteen liotettuna
tomaatti ronskisti pilkottuna
5 dl vettä
suolaa

Leikkaa chorizo pieniksi kuutioiksi ja paista kuumassa padassa. Pilko sipuli, selleri ja porkkana mahdollisimman pieniksi ja lisää pataan. Riippuen makkaran rasvaisuudesta, saattaa oliiviöljyä joutua lisäämään. Anna hautua parikymmentä minuuttia eli kunnes ainekset alkavat karamellisoitua ja ruskistua.

Tee ristiviillot kastanjoihin ja paahda suolapedillä 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan, kuori ja leikkaa 4-6 osaan.

Lisää pataan jeera, chili, valkosipulit ja timjami ja paista vielä hetki. Lisää tomaatti, kastanjat ja sahrami sekä puoli litraa vettä. Kiehauta ja anna porista kymmenisen minuuttia.

Aja osa kastanjoista tehosekoittimessa hienoksi ja sekoita takaisin keittoon.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Grillattua lohta, nuudelia ja Instant Asian Flavour

Tarjolla taas yksinkertaista ja hyvää pikaruokaa. Kaupasta lautaselle reilussa puolessa tunnissa. Riippuu tietysti, missä kauppa sijaitsee.

Öljysin ja suolasin lohimedaljongit ja paistoin ne parilalla molemmin puolin. Keitin samalla nuudeleita ja tarjosin kalat itse nimeämäni Instant Asian Flavour -kastikkeen kera. Makuyhdistelmä vie mielen todellakin kaukoitään, vaikka siellä tuskin juuri tällaista kastia onkaan tarjolla. Toimii testatusti myös grillatun lihan kanssa.

Mainiota ruoassa on myös, että se maistuu parhaalta hiukan jäähtyneenä. On siis hyvää aikaa räpsiä vähän kuvia ja odotella ihmisiä pöytään.


Instant Asian Flavour

yhden limen mehu
öljyä
soijaa
tuore punainen chili
valkosipulia
inkivääriä

Kastike on helppo muistaa, koska siihen tulee kolmea nestettä ja kolmea kiinteää ainesta - kaikkia suunnilleen yhtä paljon.

Sekoita nesteet pienessä kulhossa. Raasta terävällä, hienojakoisella raastimella joukkoon chili, valkosipuli ja inkivääri. Sekoita.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Tomaattikastikkeita

Minulla on ollut pitkään tapana tehdä iso padallinen tomaattikastiketta ja pakastaa sitä sopiviksi annoksiksi myöhempään käyttöön.

Äskettäin pakastin oli tältä osin tyhjä, joten tulin ostaneeksi Roinisilta italialaisen Colonnan valmistamaa luksustomaattikastiketta. Valmistaja on paremmin tunnettu laadukkaiden oliiviöljyjen tuottajana. Myös öljyjä oli myynnissä tiskin takana, mutta sinne ne myös jäivät.

Kotona avasin purkin ja hämmästelin kastiketta. Ensinnä siksi, että kylmänä suoraan purkista maistettuna se oli kovin mautonta ja koostumukseltaan vetistä. Tunne oli kuin olisi syönyt maailman tavallisinta tölkkitomaattimurskaa. Keitin kastiketta hyvän tovin, jotta se sakeni sopivaksi pastan kanssa syötäväksi. Lämpimänä maku menetteli, muttei herättänyt kovin suuria tuntemuksia.

Toiseksi hämmästyin sitä, että valmistukseen oli käytetty ainoastaan tomaattia, oliiviöljyä, suolaa, basilikaa ja persiljaa. Hyviä aineita kaikki, mutta aika vähän.

Ruoan suhteen, kuten elämässä yleensäkin, olen sillä linjalla, että vähemmän on enemmän, mutta tomattikastikkeita tehdessä enemmän on ollut enemmän. Olen näet kehittänyt omaa ohjettani lukemalla eri reseptejä ja ottamalla käyttöön kaikkien ohjeiden kaikki ainekset. Viimeeksi porisi padassa ainakin:

tölkkitomaatti
tomaattipyree
anjovis
sipuli
punaviini
valkosipuli
varsiselleri
oliiviöljy
kuivattu chili
suola
sokeri
mustapippuri
punaviinietikka
basilika
silolehtipersilja

Aineista varmastikin mainitsemisenarvoisin on anjovis, jota en monessa muussa ohjeessa ole nähnyt. Se maustaa kastiketta hämmästyttävällä tavalla ja tekee siitä oikeastaan vaan täyteläisemmän makuista. Anjovis toimii siis jonkinlaisena arominvahventeena, koska valmiista tomaattikastikkeesta kalan makua on vaikea löytää. Kuutta tomaattitölkkiä kohden käytin vajaat puolet pienestä anjovispurkista.

Toinen tärkeä aine on sokeri. On jännä miten paljon sokeria pitää laittaa, jotta se taittaa tomaatin hapokkuuden. Valmiin kastikkeen maustaminen suolalla, sokerilla, etikalla ja öljyllä on oikeastaan älyttömän mielenkiintoista, koska "oikeita määriä" ei voi tietää vaan kutakin täytyy lisätä juuri sen mukaan miltä kastike suussa maistuu.

Kirkkonummi - Ururi 1-0

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Sinisimpukoita valkoviinissä

Yhdeksän kuukauden ruokarajoittuneisuus on viimein päättynyt, ja päätimme sen kunniaksi valmistaa simpukoita. Söin itse loppukesästä Nuevossa vastaavalla tavalla tehtyjä simpukoita ja olen siitä lähtien halunnut tehdä näitä kotona.

Olisin mielummin käyttänyt hiukan pienempia yksilöitä, mutta saatavilla oli vain tuollaisia vähän isompia kavereita. Ainakin mielikuvissa pienemmät ovat jotenkin maukkaamman oloisia. Niin paljoa en simpukoita ole syönyt, että ihan tosissani niitä voisin vertailla.

Löysin hallista myös mahtavia tuoreita paksukuorisia valkosipuleita. En ole varma, mistä päin maailmaa ne olivat, mutta joka tapauksessa ne maistuivat taivaallisilta. On hämmästyttävää, miten raikkaalta tuore valkosipuli voi tuoksua ja maistua. Oikeastaan se tuntuu lähes eri lajilta kuin normaalisti kaupassa myytävät kuivat valkosipulit.

Kilossa simpukoita ei ollut ihan älyttömästi syötävää kahdelle (tai oikeastaan kolmelle, koska vajaan kahden vuoden ikäinen tyttäremme söi reippaasti pari simpukkaa). Leivoin oheen ciabattaa, jolla oli hyvä kaapia viimeisetkin liemen pisarat pannun pohjalta.

Simpukat ja liemi olivat kivan suolaisia, vaikkei suolaa tullut lainkaan lisättyä. Ilmeisesti simpukoissa on luonnostaan sopivasti merisuolaa. Aterian jälkeen jäi bonuksena koko taloon leijumaan merellinen simpukan tuoksu.


kilo eläviä simpukoita
oliiviöljyä
5 valkosipulinkynttä
tuore punainen chili
kokonaisia mustapippureita
reilu loraus valkoviiniä
silolehtipersiljaa

Pese ja harjaa simpukat huolellisesti ja heitä avautuneet ja rikkoutuneet pois. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Pese ja pilko chili. Kuumenna öljy pannussa ja lisää valkosipulit, chili ja kokonaiset mustapippurit. Kuullota hetki kovalla lämmöllä ja lisää simpukat, viini ja persilja. Laita kansi nopeasti päälle ja hauduta edelleen kovalla lämmöllä muutamia minuutteja. Pidä kansi päällä koko ajan, koska simpukoiden on tarkoitus kypsyä viinihöyryssä.

Heitä pois kaikki ne simpukat, jotka eivät ole avautuneet kypsennyksen aikana.

torstai 4. helmikuuta 2010

Siikaa espanjalaisittain

Tässä taas yksi variantti teemasta salaattia ja paistettua kalaa. Varmaan tämän teeman suosioon on syynä sekä mielikuvituksen että ajan puute. Tämähän on todellista pikaruokaa, joka syntyy nopeasti (kirjoitin ensin vartissa, mutta kun en ottanut aikaa...), toisin kuin monien keittokirjojen nopeat ruoat.

Ohje on perinteinen espanjalainen tapa valmistaa kanaa. Käsittely toimi hyvin myös kalalle. Jännittävää valmistuksessa on se, miten öljy, valkosipulit ja viini emulsioituvat sileäksi kastikkeeksi. Ja ihan ilman suurustamista!

Paistoin ensin kolme pitkittäin pienittyä valkosipulinkynttä reilussa (3-4 rkl) oliiviöljyssä pannulla. Kun valkosipulit alkoivat ruskistumaan, kaavin ne lusikalla syrjään ja laitoin tilalle suomustetun siikafileen nahkapuoli alaspäin. Maustoin kalan suolalla ja mustapippurilla.

Muutaman minuutin jälkeen käänsin kalan ja lisäsin pannulle pienen kourallisen kuumassa vedessä lionneita rusinoita, sahramia, pari laakerinlehteä, valkosipulit ja puolisen desiä kuivaa sherryä. Koska öljy oli todella kuumaa, viini räiskyi melkoisesti... Isommalta sotkulta ja tulipalolta onneksi vältyin.

Annoin ainesten porista hetken, ja sitten söimme herkun rucola-persilja-granaattiomena-bulgur-salaatin kanssa.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Paistetut perunat ja salsa verde

Miten hyvää ruokaa perunasta voikaan tehdä!

Suomalainen kouluruokailu teki todellisen karhunpalveluksen kahdeksankymmentäluvulla tarjotessaan keitettyjä perunoita neljänä päivänä viikossa. Itse en koulujen päätyttyä syönyt perunoita moneen vuoteen vaan lautasella oli ainoastaan pastaa, riisiä ja nuudeleita. Nykyään perunaa tulee käytettyä entistä enemmän, vaikka kuorineen keitettyjä pottuja en edelleenkään tee.

Tämä ruoka oli yksinkertaisuudessaan täydellinen. Ihmettelimme vaimoni kanssa yhdessä miten peruna voi maistua näin hyvältä (kun taustalla kuitenkin kun on oletus, että se on aika tylsää ja mautonta). Osasyynä tietenkin on reipas oliiviöljyn ja suolan käyttö...

Salsa verden ohjeita löysin tosi monesta keittokirjasta ja ne kaikki olivat keskenään hiukan erilaisia. Ilmeisesti kastike ei ole ihan samanlainen klassikko kuin vaikkapa pesto, jonka ohjeet
kaikkialla ovat melko samanlaisia. Yhteinen tekijä näytti olevan vain se, että lopputuloksena on kylmä vihreä kastike kuten nimestäkin voi päätellä.

Omaan salsa verdeeni laitoin mitä jääkaapista, pakastimesta ja kaupasta löytyi. Jännittävää oli, että kastikeessa oli vahva pähkinän ja sitruunan maku. Kumpaakaan ei siihen käytetty.
Varion ruoan eräästä Jamie-lehdessä olleesta ohjeesta. Valmistus on melko monivaiheinen, mutta lopputulos todellakin palkitsee.


8-10 perunaa
oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
valkosipulia

reilu pala vaaleaa vuokaleipää
pieni valkosipulinkynsi
puoli kourallista minttua
puoli kourallista persiljaa
puoli kourallista basilikaa
kourallinen rucolaa
neljä pientä anjovisfilettä
1 tl karkeaa sinappia
loraus sherryviinietikkaa
oliiviöljyä

Puolita kuoritut perunat ja keitä 10-15 minuuttia eli kunnes ne ovat puolikypsiksi. Kaada vesi pois ja anna perunoiden kuivahtaa. Kaada perunat uunivuokaan yhteen kerrokseen ja mausta reippaasti suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä. Paista 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Ravista vuokaa kerran paiston aikana.

Laita kastiketta varten kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Sekoita lopuksi lusikalla öljyä sen verran, että saat kastikkeeseen kivan koostumuksen.

Ota perunat uunista ja paina juomalasilla perunoita hiukan kasaan. Tarkoituksena on, että rakenne rikkoutuu, mutta perunat pysyvät kasassa. Ripottele päällä rosmariinia ja pistä takaisin uuniin kymmeneksi minuutiksi.

Leikkaa valkosipulinkynnet niin ohuiksi siivuiksi kun pystyt ja levitä ne perunoiden päälle. Paista vielä pari minuuttia eli kunnes valkkarit alkavat hiukan ruskistua.