sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kaninmaksaa, kuivattua sipulia ja mustikkakastiketta



Tänään äitienpäivänä veimme ensimmäiset taimet kasvihuoneeseen, käänsimme sipulimaan, istutimme uudet sipulit ja söimme oman kanin maksaa.

En ole ikinä ollut suuri maksan ystävä, mutta pienenä annoksena alkupalana mieto kaninmaksa maistui omassakin suussa tosi hyvältä. Välillä vähän pakkomielteeksi kääntyvä erilaisten suutuntumien yhdistelmä toimi tässä luontevan täydellisesti: kuivan rapea sipuli, pehmeä paistettu maksa ja nektariininen mustikkakastike.

Kuivatut sipulit


2 keltasipulia
1 tl suolaa

Halkaise sipulit ja kuori ne. Leikkaa sipulit hyvin ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla. Levitä sipulit leivinpaperin päälle hiukan pällekkäin ja ripottele päälle suola. Kuivaa noin 100-asteisessa uunissa puolisentoista tuntia, kunnes sipulit alkavat ruskistua ja ovat selvästi kuivuneet.


Mustikkakastike


60 g mustikkaa
2 rkl punaviiniä
1 shalottisipuli pilkottuna
1 dl demi-glacea
2 rkl hunajaa
1 laakerinlehti
pieni varsi rosmariinia hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Laita kaikki ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia, kunnes kastike sakenee. Murskaa mustikat ja siiviöi kastike. Tarjoa kuumana.


8 kommenttia:

  1. Minäkään en oikein ole maksan ystävä, mutta tämtä maistaisin enemmän kuin mielelläni! Huikean kaunis annos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Noista sipuleista tuli ihan vahingossa tuollaisia artsuja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskasti tuo kastike kuvassa näyttää vähän raa'alta maksalta.

      Poista
  3. Mieletön kokonaisuus, kaunis ja taatusti herkullinen. Tilaisin ravintolassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohteliaisuuksista, Hannele! Äitienpäivänä piti vähän yrittää...

      Poista
  4. Minä taas olen maksan ystävä, joten en kommentoi, koska mielestäsi tulis varmaan liiikaa ylisanoja....sen sijaan kastike on hyytävän hyvännäköinen, luuletko, että sopis vaikka hirvenpaistille? Vois kokeilla....

    VastaaPoista
  5. Kaunista, mitä muuta tähän sanomaan? no vielä ainaki se, että oot idearikas cheffi.

    VastaaPoista