keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Karitsankyljys ja salsa verde



Reiluun puoleen vuoteen ei ole käytännössä tullut ostettua lihaa, koska ns. 
omaa ja kavereilta saatua lihaa on ollut pakastimesta tarjolla riittämiin. Poikkeuksena laskettakoon jokunen salami ja meetwursti. Tällä hetkellä omia kaneja on hiukan toistakymmetä ja kanoja sama määrä. Lisäksi suunnitelmissa on tälle kesällä viiriäisten lisäksi pari muutakin uutta asukkia, joten lihan suhteen kohtuullinen omavaraisuus näyttää olevan taattu seuraavankin vuoden ajan. Eläintarhamme elämästä voi lukea enemmän täällä.



Pakastimesta löytyi vielä siskoni kasvattaman lampaan parikyljyksiä, jotka nautimme salsa verden ja sipulista, fenkolista ja paprikasta tehdyn paistoksen kera. Ja ennenkuin, kukaan ehtii kommentoimaan oikean salsa verden aineksia ja mittasuhteita, niin sanon tuossa toteutuvan kastikke performatiivisesti: vihreä kastike. Pinjansiementen lisääminen paitsi toi vähän lisää purtavaa, oli pieni askel italialaiseen pestoon päin. 




Salsa verde


1 valkosipulinkynsi
1/2 ruukkua basilikaa
nippu silolehtipersiljaa
2 anjovisfileetä
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl sherryviinietikkaa
75 g pinjansiemeniä paahdettuna
suolaa ja mustapippuria

Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi. Silppua basilika ja persilja ja laita mortteliin valkosipulin ja anjovisfileiden kanssa. Huhmaroi kastiketta hetki ja lisää oliviöljy ja etikka. Sekoita tasaiseksi.

Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla kunnes ne saavat hiukan väriä ja lisää ne kastikkeeseen. Murskaa siemeniä huhmareessa vähän ja tarkista maku ja koostumus. Lisää tarvittaessa suolaa, etikkaa ja/tai öljyä.

5 kommenttia:

  1. Hitsi. performatiivista kokkailua :)
    Sitä paitsi salsa verdeä on niinko eurooppalaista ja sitten merten takaista ja ovat kyllä eri asia.

    Mainio tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tuolle tosiaan ihan yhtä ja ainutta oikeaa ohjetta tosiaan ole, Mutta mitä siihen meren takaiseen kastiin sitten tulee?

      Poista
    2. tarkotin siis tuollasta meksiko-tyyppistä salsa verdeä.... tomatillot, lime, chili, korianteri, you know...

      Poista
  2. Mm,rakastan tuollaisia vihreitä soosseja;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Ne vaan kuuluu jotenkin kiinteästi kevääseen ja kesään. Ei voi siis tehdä talvella ;)

      Poista