tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ottolenghin kookos-appelsiinikakku



Meillä työnjako keittiössä menee selkeästi niin, että makeat leivonnat hoitaa vaimoni, minä pääasiassa ruoan ja leipää leipovat molemmat. En ole koskaan tullut sinuiksi kakkujen pikkutarkkojen ohjeiden enkä varsinkaan minkäänlaisten "vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi" käskyjen kanssa. Ei ne vaan ikinä vatkaannu oikealla tavalla.

Aikataulusyistä jouduin tekemään jokin aika sitten lasten synttäreille oletettavasti maailman helpoimman "kakun" eli mokkapaloja. Ohjetta kaikella taidollani noudattaen lopputuloksena kohdallani oli kuitenkin kuivien aineiden ja nesteiden erottuminen uunissa. Ihan täydellinen juhlamokapala.

Löysin Ottolenghin Jerusalem kirjasta kakkuohjeen, joka sopi jopa kaltaiselleni epäleipojalle. Valmistus on - grammantarkoista ainesosista huolimatta - todella suoraviivainen ja helppo. Eikä mitään tarvitse "vaahdottaa kuohkeaksi". Ohje tuo likeisesti mieleen Diana Henryn loisteliaan oliiviöljy-rosmariinikakun.

Ohje on uskollisesti kopioitu kirjasta, sillä erotuksella, että puolitin sen yhdelle kakulle sopivaksi ja vähensin siirapin sokerimäärää vastaamaan paremmin pohjoisemman leveyspiirin makutottumuksia.




KAKKU
0,9 dl rypsiöljyä
1,2 dl appelsiinimehua
80 g appelsiinimarmeladia
puolikkaan appelsiinin kuori hienoksi leikattuna
2 munaa
35 g sokeria
35 g kuivattua kookosta
45 g vehnäjauhoja
90 g mannaryynejä
1 rkl murskattuja manteleita
1 tl leivinjauhetta 

SIIRAPPI
70 g sokeria
0,7 dl vettä
1 1/2 tl appelsiininkukkavettä

maustamatonta paksua jugurttia

Sekoita (yleiskoneessa) öljy, applesiinimehu ja -marmeladi, kuoret sekä munat sekaisin. Riittää, että marmeladi hajoaa nesteeseen.

Yhdistä toisessa kulhossa kaikki kuivat ainekset ja miksaa sitten kuivat ja kosteat ainekset kunnolla sekaisin. Lopputulos on löysä ja juokseva taikina.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja öljytyyn (siis se leivinpaperi) vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 45-60 minuuttia.

Valmista siirappi sulattamalla sokeri veteen ja mausta se appelsiininkukkavedellä. Sivele siirappia kuuman kakun pintaan useita kertoja. Tarjoa kakku jugurtin kanssa.



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mokat todellakin, Voisin kokeilla uudestaan heti lasten ylioppilasjuhliin.

      Poista
  2. Tuo on ihana kakku:) MInullakin on siitä versio blogissa.Kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Täällä tuollaista tapaa useassakin paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näytti olevan. Ja nyt tiedän siis nimenkin: Aroma-kakku!

      Poista
  3. Minulla on samainen kirja, pitääpä kokeilla tätä, sillä minäkin olen epäleipoja... Pidän näistä ainesosista ja jääkaapissa sattuu olemaan vielä omaa appelsiinimarmeladia jota tein jouluna. :-)

    VastaaPoista