lauantai 10. heinäkuuta 2010

Minttutee

Viime aikojen helteillä nautittu ravinto on ollut enimmäkseen nestemäistä. Villinä rehottavasta puutarhasta on onneksi saanut aineksia minttuteehen, joka on GT:n ohessa kesäjuomista parhaimpia. Pannussa on hautunut mm. piparminttua, marokonminttua, omenaminttua ja lakritsiminttua.


1 tl mustaa teetä
pieni nippu tuoretta minttua
5 dl litraa vettä
1/2 tl sokeria per lasi

Kiehauta vesi ja laita mintut ja teen lehdet pannuun hautumaan. Lusikoi pienten lasien pohjalle hiukan sokeria ja kaada tee päälle.

7 kommenttia:

  1. lakritsiminttu kuulostaa mun jutulta!

    VastaaPoista
  2. Melkein yhtä hyvää kuin minttulakritsi!

    Maistuu aika vienosti lakritsalta ja kuvassa se on tuo nokkosen näköinen. Joinain vuosina tuota on kasvanut niin hirveästi, että siitä on ollut ihan riesaa.

    VastaaPoista
  3. Ja ken haluaa, niin meiltä saa ohikulkumatkallansa sekä lakritsimintun että omenamintun pistokkaita. Juurtuvat vesilasissa ja riehaantuvat puutarhassa nopeasti.

    VastaaPoista
  4. Minttutee on meillä ihan must aina illallisen jälkeen. Tehdään se yleensä ihan perinteisellä Maghrebin tyylillä mutta tollasia muunnoksia olisi kiva kokeilla, en muista ikinä edes lakrtisiminttua tai omenaminttua maistaneeni.

    VastaaPoista
  5. J: Miten valmistat minttuteen Maghrebin tyylillä?

    VastaaPoista
  6. Yleensä valmistan teen näin: Teekannuun vihreää teetä, päälle vähän kiehuvaa vettä, annetaan olla hetki. Vesi kaadetaan lasiin (pitäisi olla sellaista punaruskeaa) ja säilytetään. Kannuun lisää kuumaa vettä ja taas kaadetaan lasiin (nyt pitäisi olla vähän sellaista likaisenväristä) ja tämä kaadetaan pois. Sama voidaan toistaa vielä kerran. Tällä saadaan kitkeryyttä ja likaa pois teelehdistä.

    Sitten ensimmäinen lasillinen (se punaruskea) kaadetaan takaisin kannuun, lisätään kiehuvaa vettä, paljon sokeria (varmaan melkeen pari dl) ja reilusti minttua. Tee sekoitetaan rauhassa kaatamalla n. 5-6 kertaa teetä lasiin ja takaisin kannuun. Sitten vaan valmis tee laseihin, lasiin voi myös laittaa ennen kaatamista vähän tuoretta minttua.

    Ps. se tabbouleh-kommentti oli mun, laitan vaikka myöhemmin reseptin sähköpostiisi jos haluat.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta! Vähän monivaiheisempi, mutta täytyy varmaan kokeilla. Jos sulla on tuon taboullehin ohje jotenkin helposti eli sähköisesti saatavilla, niin laita vaan postiin.

    VastaaPoista