lauantai 2. lokakuuta 2010

Rouvan ruokahaaste, osa 1


Mitähän sitä huomenna söisi? Kysymys on jo pitkään tuntunut kamalan vaikealta. Ruokaharrastuksestani on puuttunut innostus ja palo, jota joskus alkuaikana siinä on ollut. On tullut urauduttua. Olen käynyt liian usein samoissa paikoissa ostamassa samoja aineksia ja tehnyt samoja ruokia pienillä variaatioilla. Olen monesti toivonut löytäväni kokonaan uuden ruoka-aineen, jotain ihan uutta. Varsinkin blogia pitäessä on huomannut, kuinka helposti kulkee samoja ratoja ruokavalintojen suhteen.

Ja vaikka ruokakirjoja on kuinka paljon tahansa, tulee niistäkin etsittyä vain ne tutun oloiset ohjeet, joiden lopputuloksen maistaa jo ennalta. Mielessä on ollut kokata jonkin keittokirjan läpi alusta loppuun, jotta tulisi tehtyä jotakin oikeasti uutta.

Kun keskusteli näistä asioista vaimoni kanssa (jonka blogissa on muuten meneillään koruarvonta), hän ehdotti, että ostaa yllärinä ruoka-aineita, joista saan keksiä ruoat. Ajatus oli siis sama kuin television klassikkosarja Kokkisodassa. Parin viinilasin jälkeen ehdotus kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kun hän lupasi aloittaa helpolla haasteella ja olla ostamatta porsaankorvia ja mansikkahilloa.

Viikonlopun ruokakassista löytyi:

tuoretta papaijaa
tuoretta tonnikalaa
savustettua basmatiriisiä
butternut-kurpitsa
anjovispurkki
mustapapua
retikka
silolehtipersiljaa


Kuten luvattu, ainekset olivat helpot ja pari ruokalajia syntyi aika helposti. Sikäli haaste toimi, että monet aineksista olivat sellaisia, joita en luultavasti olisi itse tullut ostaneeksi. Ironista kyllä, söimme silti paistettua kalaa ja lisuketta, joka on eri muodoissa juuri tyypillisimpiä ruokiamme.

Parilalla paistettu tonnikala sai viereen oliiviöljyssä paistetut papaijaviipaleet ja mustapavut. Kalan päälle raastoin raakaa retikkaa, joka raikasti kokonaisuutta kivasti. Yksinkertainen kastike syntyi oliivioljystä ja limestä.

On ihan varmaa, ettei tämä ei jää viimeiseksi viikonlopuksi, kun ruoat keksitään näin.

8 kommenttia:

  1. Ymmärrän tuskasi, liian helposti tulee tehtyä niitä samoja juttuja, jotka on jo kerran todettu hyviksi. Tuosta pääsee hyvin eroon ottamalla hyllystä keittokirjan ja vetämällä randomilla 2-3 kirjan aukaisua, joista joku resepti on sitten ihan pakko tehdä :D

    VastaaPoista
  2. Hassua, juuri ennen kuin kirjauduin Bloggeriin tarkistamaan seuraamiani blogeja, pohdin tätä ihan samaista asiaa. Meillä tämä ongelma ratkaistaan tämän päivän osalta niin, että Herra Prinsessa tekee käy kaupassa ja tekee ruoan, mutta kaikkina niinä muina päivinä kun muonitus on minun vastuullani, eli suurinpana osana kaikista päivistä ollaan nykyjään ongelmissa.
    Lisään tämän sinun vinkkisi omien suunnittelemieni keinojen listaan, suunnitelmallisen spontaaniuden ystävänä tästä ideasta ilahtuu varmasti myös Herra Prisessa.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea!

    Millaista on savustettu basmatiriisi ja mistä sitä saa?

    Minullakin on kausittain tuollaisia oloja, mutta ne paikkaa yleensä Jukan innostuneisuus. Eikä aina olekaan pakko syödä jotain uutta - kyllä se makaronilaatikko niiden kokeilujen välillä maistuu oikein oivalta.

    VastaaPoista
  4. Täss yksi vaihtoehto mitä-tänään-syötäisiin-probleemien ratkaisuun :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitokset ymmärryksestä ja idiksistä! Kiva kuulla, että muilla on toisinaan samoja fiiliksiä. Blogia pitäessä on jotenkin vielä vaikeampi tehdä samoja ruokia kun haluaisi blogata aina jotain uutta. Vaikkei kai missään blogaamisen kultaisessa kirjassa olekaan kielletty kirjoittamasta kahdesti samasta ruoasta.

    Savustettu basmati löytyi Ison Omenan Citymarketista ja maistui juuri siltä itseltään: savulta ja riisiltä. Laitan tuosta myöhemmin vähän lisää.

    VastaaPoista
  6. Mun suosikkiruuanlaittoa on se, kun tullaan nälkäisinä töistä ja pitää äkkiä häkätä ateria kasaan siitä, mitä kasvimaalta, metsästä, kaapeista tai pakastimesta löytyy. Saa koetella mielikuvitustaan.

    VastaaPoista
  7. Jasu, se on tää syksy kun pistää miettimään :) Mutta minäkin pidän siitä, että katsoo jääkaappiin ja yrittää keksiä ruokaa siitä mitä on. Kokkisota on hyvä idea! :)

    VastaaPoista
  8. Tuntuu olevan syksy pohdiskelun aikaa... Kyllä tuo nyhjää-tyhjästä-improvisointi on ihan kiva taito ja aika monena päivänä ihan välttämätön.

    VastaaPoista