sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Toscakakkua ilman kakkua


Toscakakussa luonnollisesti on parasta päällinen, koska pohja on pelkkää vehnäjauhoa, sokeria ja voita, joten miksei päällistä voisi tehdä pelkästää? En tiedä onko tämä ohje johdettu toscakakusta, mutta ainakin ne olivat yhtä hyviä kuin päällinen.

Alkuperäinen ohje on Ottolenghi Cookbook -kirjasta. Vähensin leipoessa sokerista kolmanneksen, mutta vieläkin vähempi olisi riittänyt. Ohjeesta tulee viitisentoista piparia.




kasviöljyä leivinpaperin voiteluun
2 munanvalkuaista
100g sokeria (50-60g)
260g mantelilastuja
appelsiinin kuori raastettuna


Lämmitä uuni 150 asteeseen. Voitele leivinpaperi kasviöljyllä.
Sekoita pallovispilällä kaikki ainekset kulhossa. Kastele lusikka kylmällä vedellä ja nouki taikinasta kekoja pellille. Levitä piparit märällä haarukalla painellen niin ohuiksi kuin saat.

Paista uunissa noin 12-14 minuuttia kunnes piparit ovat kypsiä. Anna jäähtyä ja irroita palettiveitsellä varovasti leivinpaperista.

5 kommenttia:

  1. Ehdottomasti parasta on se päällinen! (mulla on muutenkin ollut pahana tapana syödä muistakin kakuista päälliset ja kuorrutukset;D)
    Ottolenghin kirjat ovat kyllä hyviä,itsellänikin on niistä yksi.

    VastaaPoista
  2. Ai, kuinka loistava ajatus! Täytyypä yrittää, miten onnistuu ilman munia.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Pääliset ja kuorrutteet ovat parhautta. samoin nuo Ottolenghin kirjat - ja ravintolat.

    Paula: Toscakakusta poiketen tähän tulee tosiaan munaa. Jos munan jättäisi pois, niin voita kannattaisi ehkä laitta.

    VastaaPoista
  4. Ai hitsi, kuinka loistava idea! :)

    VastaaPoista
  5. Rosmariini: Niinpä on! Eipä sentään ollut oma...

    VastaaPoista