perjantai 19. syyskuuta 2014

Kanipatee, maalaisleipää ja viikunahilloa



No, nyt on kuvakin. Tavoistani poiketen kirjailin ohjetta blogiin jo ruokaa tehdessä ja huomasin jälkeenpäin kämmänneeni jutun julkiseksi.

En ole kovinkan suuri maksan ystävä, mutta omaan makuuni juuri pateessa se on parhaimmillaan. Yhtenä osana tukemassa kokonaisuutta ennemmin kuin omana itsenään. Ja patee, maalaisleivän päällä viikunahillon kanssa on on aika täydellinen pala rauhalisena syysviikonloppuna.

Jos joskus, niin nyt kannattaisi tehdä viikunahilloa itse, koska viikunoiden sesonki tuntuu olevan nyt ja hinnat kerrankin ihan järkevät. Itse turvauduin jääkaapissa olleeseen Nicolas Vahen viikunahilloon.

Leivän tein juureen samalla Tartine Bakeryn maalaisleipä ohjeella, jolla olen pääsiassa tehnyt leipää jo monia vuosia. Ohje on monivaiheinen ja pitkä, mutta kuitenkin hyvin helppo. Sasu Laukkonen on kääntänyt ohjeen suomeksi, mutta kyseessä on 1:1 Tartinen juureen tehty maalaisleipä. PDF-ohje latautuu ao. linkistä.

http://www.hackman.fi/content/download/665/16136/version/1/file/Hackman_Resepti_Sasu_2013.pdf


Kanipatee

1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
kaksi kanin maksaa (130g)
lihat kanin yhdestä etu- ja takajalasta (375g)
140 g rasvaista porsaan kylkeä
1 muna
12 g suolaa
50 g calvadosta
15 g kuorittua pistaasia rouhittuna
pari kierrosta mustapippuria
pieni rosmariinin oksa silputtuna
noin 1 dl kermaa
laakerinlehtiä

Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi ja kuullota miedolla lämmöllä oliiviöljyssä. Jäähdytä.

Irrota lihat luista ja laita luut syrjään liemen keittoa tms. varten. Aja lihat, maksat ja porsaan kylki lihamyllyssä hienoimman terän läpi. Sekoita joukkoon sipulit, muna, suola, calvados, pistaasit, mustapippuri ja rosmariini.

Lisää massaan vähitellen kermaa kokoajan sekoittaen, kunnes taikina on pehmeän notkea, muttei kuitenkaan ihan juokseva.

Laita pateevuokaan leivinpaperi ja lusikoi massa vuokaan. Kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmat lähtevät massasta. Paina pateen pintaan pari laakerinlehteä koristeeksi.

Kypsennä pateeta 175 asteisessa uunissa vesihauteessa kunnes sisälämpö on 72 astetta.

2 kommenttia:

  1. Oi jestas, että kuulostaa ja näyttää törkeän hyvältä :-0

    VastaaPoista
  2. Viikunahillo kuulostaa juuri parhaalta. Tälläisen ohjeen kanssa kyllä aina painin, että syönkö kanin kanina vai raaskiiko sitä laittaa tämmöiseen superherkulliseen. Parasta olisikin kun olisi niin reippaasti kania että voisi sekä pitää kakun että syödä sen :D.

    VastaaPoista