maanantai 15. syyskuuta 2014

Terävät veitset - lähellä sydäntä



Alkuun heti pari disclameria: juttu on tehty yritysyhteistyönä eli sisältää tuotesijoittelua ja minulle keittiöveitset ovat aina olleet vähän heikko kohta.

Ei siis heikko siinä mielessä, että omat veitset olisivat heikkoja, vaan päin vastoin. Jo aivan ruokaharrastuksen alusta alkaen laadukkaat keittiöveitset ja niihin liittyvä käsityö ja perinteet ovat aiheuttaneet poikamaista kiinnostusta ja ihailua. Siinä määrin, että opiskelijana oli ihan pakko saada saksalainen taottu kokkiveitsi siitäkin huolimatta, että se maksoi 385 markkaa. Nopeasti sen jälkeen valikoimaan kertyi reilut puolenkymmentä sekä japanilaista että eurooppalaista veistä,  joista aktiivisesti on käytössä kaksi tai kolme.

Uusia veitsiä en ole hankinnut miltei kymmeneen vuoteen, koska ne joita käytän, ovat kertakaikkisen hyviä, ne pysyvät oikein pidettynä uuden veroisina ja ennen kaikkea olen oppinut tuntemaan ne. Veitset sopivat juuri minulle, tiedän miten ne toimivat ja miten niitä tulee käyttää. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta enemmän kuin mikään muu keittiöväline, veitsi on henkilökohtainen asia ja kirjaimellisesti käden jatke.

Edellinen alustuksena sille, miksi lähdin hiukan empien mukaan Fiskarsin Fuctional Form -veitsien kampanjaan. Omassa keitiössäni Fiskarsin veitsiä ei aikaisemmin ole ollut. Tarkasteltuani laatikoita huomasin, että juustohöylämme (kaksi samanlaista, koska toinen on kuulemma aina pesukoneessa) on Fiskarsin valmistama ja ajanut asiansa hyvin jo vuosia. Puutarhassa Fiskarsin tuotteisiin sen sijaan törmää joka kulmassa: kirveet, haravat, lapiot, talikko, vesuri, hara ja joukko erilaisia puutarhasaksia - kaikki Fiskarsin. Kun merkistä näytti muodostuneen standardi kodimme ulkopuolella, kai veitsille voisi antaa mahdollisuuden sisällä.

Sain testattavaksi kahdeksan veitsen sarjan, veitsitukin, leikkuulaudat ja veitsenterottimen. Ensimmäinen ajatus oli, ettei kukaan oikeasti tarvitse niin montaa veistä. Itse pärjään käytännössä kolmella veitsellä: pienehkö kokkiveitsi melkein kaikkeen työhön, kuorimaveitsi juuresten ja hedelmien kuorimiseen sekä joustavateräinen fileerausveitsi kalan ja lihan käsittelyyn. Fiskarsin Functional Form veitsiä myydään myös yksittäin, joten sarjaa voi hankkia vähitellen sen mukaan, millaisia veitsiä tarvitsee.



Vertailin ensimmäisenä veitsiä rinnakkain omien vanhojen veitsieni kanssa viipaloimalla perunoita. Vaihdoin veistä jokaisen perunan jälkeen ja toistin leikkausliikettä konemaisesti samanlaisena arvioiden, miten terä uppoaa perunaan ja kuinka helposti veitsi leikkaa. Kymmenen perunakilon jälkeen tulos oli aika selvä: Fiskarsin veitset vaativat leikatessa selvästi enemmän voimaa japanilaisiin hiiliteräsveitsiin verrattuna. Harmittava huomio, muttei kuitenkaan ehkä yllättävä. Onhan vertailu viisi kertaa kalliimpiin veitsiin lähtökohtaisesti vähän epäreilu. Niinpä päätin laittaa macit ja globalit lomalle kaappiin ja kokeilla, miten keittiöelämä sujuu pelkillä Fiskarsin veitsillä.

Kymmen viikon kokemuksella se sujuu aivan mukavasti. Oikeastaan kaikki eteen tulleet tehtävät ovat sujuneet jollakin kahdeksasta veitsestä. Ja koska veitset voi pestä koneessa - ja olen tätä ominaisuutta todellakin käyttänyt - on tukki välillä ollut ihan tyhjillään.

Vaikka setissä ei ole varsinaista fileerausveistä, on yksi ohut veitsi korvannut sen ihan kivasti. Sahalaitainen tomaattiveitsi ei toiminut niinkään hyvin tomaatin pilkkomisessa, mutta oli mitä parhain kalan suomustuksessa. Testin aikana ehdottomaksi suosikikseni nousi santoku-veitsi, jolla pystyi kätevästi hoitamaan suurimman osan keittiön leikkauspuuhista. Jälleen mieltymykset ovat hyvin henkilökohtaisia, koska taas suunnilleen samankokoisen kokkiveitsen kanssa en tullut ollenkaan sinuiksi.

Säilytystukki ei oikein toiminut käytössä. Pienet veitset kaatuivat siinä ympäri taaksepäin ja koska veitsissä on kahta lukuunottamatta samanlainen kahva, ei käyttäjä tiedä, minkä veitsen milloinkin saa käteensä. Myös veitsien nihkeään kahvaan tarttuvat helposti jauhot ja leivänmurut, jonka huomasi varsinkin leipäseistä käytettäessä.

Veitsien mukana tullut leikkuulautasetti osottautui myös melko toimivaksi tuotteeksi: puulaudan päälle kiinnitetään muovisia leikkuulautoja, jotka voidaan pestä pesukoneessa. Meillä laudat jakautuivat seuraavasti: musta kalalle, harmaa kasviksille ja valkoinen sipuleille. Pienenä ongelmana huomasin muovilaudan liukumisen käytössä. Kun lauta on vain yhdestä pyöreästä nupista kiinni alkaa se leikatessa pyöriä akselinsa ympäri.

Kaikkiaan Fiskarsin Functional Form veitset ovat edullisia ja niillä on nimensä mukaisesti paljon käyttöarvoa.



Ankanrasvassa paistetut perunat

800 g perunaa
2 tl suolaa
1/2 dl ankan- tai hanhenrasvaa
3 valkosipulin kynttä
2 oksaa timjamia

Jos ajattelit tehdä perunoita syksyllä, ota ankanpoikia keväällä, kasvata rauhassa ja teurasta syksyllä. Valmiiksi purkitettua rasvaa löytyy myös isojen markettien tai herkkukauppojen hyllyltä.

Kuori perunat ja leikkaa ne tasakokoisiksi paloiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä noin 10-15 minuuttia kunnes perunat ovat lähes kypsiä.

Kaada keitinvedet tarkasti pois ja kumoa perunat uunivuokaan. Anna niiden jäähtyä ja kuivua muutama minuutti. Sekoita perunoita ravistelemalla vuokaa, jotta perunoiden pinta hiukan murtuu ja karheentuu.

Kuumenna rasvaa pienessä kattilassa hyvin kuumaksi eli kunnes se meinaa alkaa savuta. Kaada rasva perunoiden päälle ja lusikoi niin, että kaikki tulevat tasaisesti ja kauttaaltaa rasvatuiksi. Laita vuoka 225-asteiseen uuniin 30 minuutiksi.

Murskaa valkosipulit ison veitsen sivulla, kuori ja leikkaa silpuksi. Hienonna rosmariini. Sekoita molemmat perunoiden joukkoon ja jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia.

Valuta mahdolinen ylimääräinen rasva pois ja tarjoile heti.


Yhteistyössä Fiskars

13 kommenttia:

  1. Veitset on tosiaan aika henkilökohtainen juttu. Ja herättää kyllä sitä poikamaista innostusta :)
    Mulla on ollut yli 15 vuotta 6 kpl setti puukahvaisia Victorinox- veitsiä, enkä taitaisi osata muita enää käyttääkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoissa veitsissä - yhtä lailla kuin vaikapa mekaanisissa kelloissa - on jotain niin paljon enemmän kuin niiden välinearvo...

      Poista
  2. Onko Fiskarsin veitsissä tapahtunut jotain laatuparannusta viime vuosina? En ole pitkiin aikoihin katsellut Fiskarsiin päinkään, kun tähänastinen kokemukseni sen firman veitsistä on, että terät ovat pelkkää taipuisaa peltiä eikä kahvakaan ole (ollut) ainakaan minun käteeni sopiva. Täytynee ensi kerralla jossain tavaratalossa vilkaista näitä uusia malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa verrata vanhempiin malleihin, mutta ei nämä mitään ihan peltirimpuloita ole. Tsekkaa jos tulee marketissa vastaan.

      Poista
  3. Ihanat veitset! Minulla on veitsiobsessio,ja aika iso kokoelma kaikenlaisia veitsiä,mukana myös muutama Fiskars,Tosin on pari lempiveistä joita tulee käytettyä ja niitä muita harvemmin..Tel Avivissa on yksi mahtava veitsikauppa,missä käyn välillä ihailemassa ja hieman hipomassa veitsiä....Samaisessa kaupassa järjestetään kaikenlaisia workshoppeja,veitsiin liittyen,täytyy kai joskus osallistua sellaiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veitsiobsessio ;) Voi tunnistaa tuon, vaikka oma valikoimani on onneksi määrällisesti pysynyt kohtuudessa.

      Poista
  4. Suosittelen lämpimästi ottamaan niitä ankkoja! Olen ruskistanut omien ankkojeni kinttuja pannulla, kintut veke ja lohkotut perunat tilalle. Ruskistanut pottuja niin että saavat väriä, kintut pannulle pottujen päälle ja uuniin 150 asteeseen pariksi tunniksi. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen myös! Meillä oli ekat ankat kuluneena kesänä, ja olivat kyllä todella ihania eläimiä.

      Poista
  5. Kiitos, mielenkiintoisesta postauksestasi. Minulla on todella häpeälliset veitset kaapissani ja nyt luettuani kirjoituksesi, sain ajattelemisen aihetta niin paljon, että meinaan ehdottomasti mennä ostoksille ja hankkia itselleni uuden veitsen!

    VastaaPoista
  6. Minulla on Fiskarsin veitset arkikäytössä jos nyt niin voi sanoa. Käteviä juuri sen takia että ne voi pestä koneessa. Joskus (salaa) otan sitten miehen paremmat veitset käyttöön. Mutta ne ovatkin niin hyvät, että saa varoa sormiaan, ettei niistä puutu palaa. Samaa ongelmaa ei ole niillä arkiveitsillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisalta olen huomannut, että vaikka tosi terävillä veitsillä tuleekin haavoja, ne ovat tasaisia ja leikkauspinnalta siistejä eli umpeutuvat helposti ;)

      Poista
  7. Totta, veitsi on todella henkilökohtainen juttu. Omaan käteen ei meinaa enää mikään muu istua, kuin santoku veitsi. Käytän sitä lähes tulkoon kaikkeen paitsi kuorimiseen ja filerointiin. Merkeistä taas olen kiintynyt Victorinoxiin. Niiden kahvat on muotoiltu juuri oikeanlaiseksi juuri mun käteen :)

    Niin ja siis ihanan kattava ja asiantunteva tämä sun arviosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutte tuo santoku oli Fiskarsin myötä uusi tuttavuus ja veitsityyppinä tuntui tosi toimivalta "melkein jokapaika höylältä".

      Poista