sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lamb Jerky eli kuivattua lammasta

Tein kuluneella viikolla kuivattua lammasta pariinkin kertaan. Olin viemässä lammasta Merituulin ja Jukan järjestämään blogitapaamiseen, joten ohjetta piti testata etukäteen.

Valmistin ensimmäisen satsin lampaan paahtopaistista ja toisen ulkofileestä. Paahtopaisti toimi tässä paremmin, koska siinä lampaan ominaismaku filettä paremmin esiin. Ulkofileestä eläinlajia ei niin selkeästi tunnistanut. Lapa tai etuselkä voisivat myös olla hyviä tähän käyttöön.

Ensimmäisen koe-erän jälkeen tajusin myös raapia lihoista turhat marinadit pois ennen uuniin laittoa. Valmistustapana lihan kuivaaminen onnistui alla olevan ohjeen mukaan ihan mainiosti. Ohjetta voisi varioida lihan ja mausteiden suhteen kai loputtomiin. Itsellä tuli seuraavana mieleen kokeilla kuivattua kanaa soija-chili-valkosipuli-marinadissa.


neljännes kilo lammasta
shalottisipuli
pari valkosipulinkynttä
2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
2 tl jeeraa jauhettuna
2 tl suolaa

vettä

Leikkaa liha väärin eli syiden suuntaisesti ohuiksi siivuiksi. Nuiji paloja tarvittaessa vähän lyttyyn, jotta ne ovat parin millin paksuisia.

Raasta marinadia varten sipuli kulhoon ja lisää korianterinsiemenet ja jeera. Murskaa valkosipulit suolan kanssa huhmareessa tasaiseksi tahnaksi ja lisää kulhoon. Laimenna marinadia vedellä sopivan juoksevaksi. Anna lihojen marinoitua pari tuntia.

Pyyhi lampaista ylimääräiset marinadit pois ja levitä uunipellille yhteen kerrokseen. Paista - eli kuivaa, lihoja noin 65 asteisessa uunissa kolmisen tuntia ja käännä paloja pari kertaa paiston aikana. Kypsyyttä voi tarkistaa repimällä lihaa kahtia: valmiina sen pitäisi olla nahkamaista ja taipuisaa. Ei siis rapean rouskuvaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvää! (Taidanpa käydä nappaamassa taas yhden)

    Oli tosi tosi kiva tavata sinua. Kiitos kun tulit herkkuinesi paikalle!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun maistui! Ilo oli kyllä ihan molemmin puolinen. Niin kiva oli nähdä ihmisiä, joita on ennen tietänyt vain etunimellä.

    VastaaPoista