maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sadetta pidellessä eli sisäpiknik ja juhannuslammas


Juhannusaattona saimme nauttia auringosta, grillauksesta ja ulkona syömisestä. Hupia kesti vuorokauden ja pian sai taas laittaa takkaan tulen, pidellä sadetta ja levittää huopa salin lattialle. Vietimme juhannuspäivänä piknikiä sisällä ja herkuttelimme grillatuilla pitaleivillä, joita olen hehkuttanut aikaisemminkin.

Leipiin tungettiin muunmnuassa loput aattona grillatusta lampaanviulusta. Olen tehnyt kolme viimeisintä lampaanviulua itsekehittämälläni reseptillä, joka ainakin omaan suuhun maistuu lähes täydelliseltä. Harvat vieraatkaan ovat suoraan haukkuneet.


1 lampaan viulu (2-2,5 kg)
1-2 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria jauhettuna


1 säilötty sitruuna
3 isoa valkosipulinkynttä

kourallinen tuoretta minttua
1,5 dl luonnonjugurttia
2 rkl oliiviöljyä


Poista lampaasta ylimääräinen rasva. Hiero pintaan suola ja mustapippuri.

Murskaa valkosipulit, silpputtu minttu ja pieneksi leikattu sitruuna morttelissa.Sekoita joukkoon jugurtti ja oliiviöljy. Levitä seos lampaan pintaan ja anna maustua jääkaapissa vähintään vuorokausi. Pyyhi pinnasta ylimääräinen marinadi ennen grillaamista.

7 kommenttia:

  1. Kauanko grillailet yhtä viulua? Kuinka paljon yksi viulu painaa noin niinkuin suurinpiirtein? Emme ole koskaan hankkineet viulua, kun olen ajatellut, että siinä on liikaa syömistä meidän pienelle perheellemme. Pitäisikö rohkaistua?

    VastaaPoista
  2. Suosittelen rohkaistumista! Luullinen viulu painaa raakana parista kilosta kahteen ja puoleen. Syömistä siinä on helposti kahdeksallekin ihmiselle, mutta jos kaikkea ei syö lämpimänä, niin liha on helppo käyttää seuraavina päivinä muihin ruikiin kuten pastaan tai vaikka pizzan päälle.

    Käytin paistamisessa lihalämpömittaria ja annoin sisälämpötilan nousta noin 65 asteeseen. Ainaa meni miedossa (125 C) lämmössä parisen tuntia.

    VastaaPoista
  3. Tarkemmin ajateltuna lämpotila kannattanee olla välillä 125-150, jotta tulee kypsää ennen kuin kuolee nälkään.

    VastaaPoista
  4. Pitääpä kokeilla tuota viulua myös, en ole sitä vielä kotona tehnytkään :) reseptisi kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos pitaleipäohjeesta! Miten se olikin aiemmin mennyt multa ohi. Mun pitaleipäkokeilut ovat olleet kaikki hiukan taikinaisia littanoita möykkyjä, seuraavaksi menen tällä.

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa kun palasit pitaleipien ääreen. Maku on mahtava, resepti loistava. Mutta mikä on, kun viime kesänä vain osa pullistui? Liian paksu? Liian ohut? Liian kuuma? Liian kylmä? Aber was? Matalapaineen piikkiin voi tietty laittaa kaiken, jotain hyötyä siitäkin.

    VastaaPoista
  7. Maasäteily voi myös aina vaikuttaa epäonnistumiseen. Itseasaissa mullakin osa noista leivistä ei paistettaessa pullistunut juuri ollenkaan ja tasku piti tehdä veitsellä. Ei siis mitään oikeaa arvausta syystä...

    VastaaPoista