tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ensimmäiset omat uudet perunat


Ensimmäiset omat perunat! Suuri askel minulle, vaikkei mikään hirveä harppaus ihmiskunnalle. Varmasti joku muukin on joskus kasvattanut itse perunoita... Kuten esimerkiksi vanhempani lapsuudenkodissani jokaikinen kesä. Tuolloin puolipakolla perunamaata kitkettyäni ihmettelin, mitä järkeä on kasvattaa itse perunoita, kun niitä voi ihan helposti ostaa kaupasta. Paljon kasvattamista helpommin.

Olen syönyt koko lapsuuteni omia perunoita, mutta silti olen aivan íhmeissäni mukuloista, jotka ovat ilmestyneet oman kasvimaan nurkkaan. Ja miten helposti! Käänsimme toukokuussa maan ja painoimme maahan kuutisen riviä Timon ja Siiklin siemenperunoita. Luonto suosiollisesti hoiti taimien kastelun ja juhannuksen jälkeen aloin odottamaan perunoiden kukkimista. Koska kukkiminen oli käsitykseni mukaan jonkinlainen merkki perunoiden valmistumisesta ja lupa nostaa niitä.

Eï tullut kukkia juhannuksen jälkeen, ei heinäkuun alussa eikä puolessa välissä. Kukkia ei ole tullut tähän päivään mennessä, mutta tätä uhmaten nostin eilen ensimmäiset varret ja sain saaliiksi erikokoisia täydellisen kauniita ikiomia perunoita. Kahdesta varresta yhteensä puolisentoista kiloa. Karkeasti laskettuna koepenkissä pitäisi siis muhia pottuja vielä viitisen kymmentä kiloa.

Kaupan uusiin pottuihin verrattuna huomasin pari seikkaa. Omissa kuori oli uskomattoman ohut; lähes olematon. Tuntui ihan pahalta harjata niitä juuresharjalla. En tiedä miten kuori paksunee säilytyksessä noston jälkeen, mutta ainakin tällä hetkellä kaupasta ostetuissa uusissa perunoissa on jo aikamoinen kuori. Tuntui myös, että omat perunat kypsyivät tavallista nopeammin.

Entäs maku sitten? Tekisi mieli tietysti sanoa, etten ole ikinä syönyt mitään maistuvampaa. Todellisudessa ne maistuivat ihan uusilta perunoilta. Ei sen paremmilta tai huonommilta kuin kaupasta tai torilta ostetut. Joidenkin mielestä Timo on vähän mauton lajike, joten ehkäpä Siikli sitten räjäyttää pankin.

11 kommenttia:

  1. Onnea uusille potuille!
    Ainakin kaupasta ostettuna Timo on usein vähän vetinen ja mauton. Pari vuotta olemme keittämisen sijaan höyryttäneet perunat ja silloin sen rakenne ja maku on parempi (ainakin tutulta toriakauppiaalta Siiklejä odottaessa ostetuissa Timoissa).

    VastaaPoista
  2. Mekään ei maltettu odottaa, vaan kaivettiin jo pari satsia Siiklejä ylös. Taisi sateinen kesä vähän vesittää perunoiden makua. Ja etanat on jo näin aikaisin liikkeellä, great.

    VastaaPoista
  3. Omissa potuissa on parasta juuri se, että ne voi vain huolella huuhdella noston jälkeen. Harjaa ei tarvitse edes näyttää. Ja on siinä nostamisessakin viehätyksensä!

    VastaaPoista
  4. Juu, ne ekat omat perunat. Muistan tunteen. ;)

    Kun rivin päästä nostin, niin löysin maasta seitsemäntoista ihan uppoihanaa mukulaa. En huomannut punnita satoa, mutta jatkoin laskemista. Valitettavasti se sato kyllä pieneni, mitä pidemmälle rivissä ja pellossa etenin.

    Mutta ne omat perunat on vähän niinkuin omalla mukulalla ne ekat hampaat. Kaikki merkittäviä. ;)

    VastaaPoista
  5. Ah,omat uudet perunat,voin ihan kuvitella että olivat superhyvät!

    VastaaPoista
  6. Oih, en voi kun ihastella.

    -Heidi K.
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, miten muutkin innostuvat uusista perunoista! Me nostimme tänään ensimmäiset siiklit ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että vähän petyttiin. Aika mauttomia nekin olivat. Vähän niin kuin Timot, mutta jauhoisempia. Ehkäpä sateet todellakin ovat tänä vuonna huuhtoneet maut pois...

    VastaaPoista
  8. Hienot perunatunnelmat, onnittelut!
    Niitä oman maan uusia arvostaa kyllä tosiaan erityisesti siinä vaiheessakun kun yrittää kaupan omista jynssätä puhtaita....

    VastaaPoista
  9. Onnea uusista perunoista, on varmasti huikea fiilis nostaa ne omasta maasta ruokapöytään :)

    VastaaPoista
  10. itsekin nostin viime viikolla ensimmäiset omat uudet perunat, lajikkeena Timo ja kyllä ne vaan oli mielestäni kertaluokkaa parempia kun suoraan pellolta pöytään saa oman tillin kanssa. Tietty en kitsastellut suolan enkä voinkaan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Jos ei potut käsin pesten puhdistu kokeile pesuhanskoja.

    juolevi

    VastaaPoista