torstai 20. joulukuuta 2012

Blögi Ultimatum


Tällainen glögi tuli kehitettyä taannoista Me Naisten juttua varten. Palstamillimetrien loputtua ohje ei päätynyt lehteen. Sääli, koska juoma on ihan törkeän hyvää. Ja menee hyvin päähän, joten tässä ohje.

Kuvan pullon blögiä eli bloggarin glögiä veimme Nellelle tuliaisiksi. Koristeeksi vaimoni askarteli etiketin vuoden 1939 Suomen Kuvalehdestä. Tarkemmin lehden lääkereklaamista.

Blögiin olen käyttänyt lohjalaisen Vohloisten omenatarhan tuorepuristettua omenamehua, jota laskujeni mukaan meillä on loppuvuoden aikana juotu kolmisenkymmentä litraa. Kaikesta ei ole sentään tehty blögiä vaan suurin osa on nautittu ihan sellaisenaan. Joidenkin mielestä mehu happamuudessaa irrottaa hampaista kiilteet ja paikat, mutta minä olen tykkännyt.  

Uskaliain eksentrikko voisi kokeilla tehdä ohjeesta alkoholittoman version kuumentamalla omenamehua mausteiden kanssa. Takaan ettei maistu samalta.


200 g tuorepuristettua luomuomenamehua

15 g sokeria
30 g akvaviittia

30 g Cointreauta
30 g madeiraa
10 tippaa Angosturaa
puolikas kanelitanko

2 neilikkaa
1 tähtianis


Laita kaikki ainekset kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä välillä sekottaen kymmenisen minuuttia, kunnes sokeri on sulanut ja juoma höyryää. Ohje noin kahdelle.


8 kommenttia:

  1. Oh mikä blögi! Minulla on vielä glögit tekemättä,mutta nyt viikonlopuksi on luvattu sen verran kylmää että lämmikettä pitää saada....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen, siis kylmää siellä? Vai oletko käymässä Suomessa? Vai onko kylmyys vaan niin suhteellista ;)

      Poista
  2. Glögihulluna juon vaikka mitä sekoituksia mutta omenapohjaiset on lemppareita. Tämä ohje vaatii jo kunnon täydennystä baarikaappiin mutta toisaalta noita aineksia saisi helposti upotettua muuallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä opin vasta viime jouluna joumaan vaaleita glogejä, kun perinteisesti glögin on aina pitänyt olla punaista.

      Tuo vaatii tosiaan hiukan ostoksia Alkossa. Perushäveliäänä ihmisenä piti selitellä kassalla että "Kröhöm, tässä nyt vaan vähän glögiaineksia olen hankkimassa", ettei luule sekakäyttäjäalkoholistiksi.

      Poista
  3. Auts, tämä resepti taitaa jäädä odottamaan lasten kasvamista... :-)

    VastaaPoista
  4. Me ollaan odotettu vaan, että lapset ovat nukahtaneet :)

    VastaaPoista
  5. Tuo kuullostaa herkulta. Tuhosit juuri tipattoman tammikuuni, koska tuo on ihan pakko kokeilla. No ei vaiskaan :) Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Etsiresepti
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista