Taste of Kirkkonummi

Sillä välin kun puoli valtakuntaa on kokoontunut kansalaistorille täyttämään Instagramia ruokakuvilla, olen ihmetellyt keitä meille oikein tuli. Vaikka koko kevät asiasta keskusteltiin ja vaikka itse omin kätösin rakensin tuokokuussa aitauksia, niin silti yllätyin huomatessani, että me olemme rekisteröityneitä siipikarjan pitäjiä ja meillä asuu yhtäkkiä seitsemän kanaa, yksi kukko ja neljä kania.

Ja kyllä, ne ovat ihan kamalan lutuisia!

Eläinprojektilla on kaksi tarkoitusta: yhtäältä saada itse tuotettuja kananmunia ja lihaa, ja näin ollen olla varma siitä, millaisissa oloissa ruoka on kasvanut. Tavallaan eläimet ovat luonnollinen jatkumo kasvimaille ja  hyötykasvipuutarhalle. Matka omavaraisuuteen on toki pitkä mutta mielenkiintoinen.

Toisaalta tarkoitus on antaa lapsille eläinkontaktia sekä opettaa vastuuta eläimestä ja ruoan tuotannosta. Kanojen ja pupujen ruokkiminen ja silittäminen, niiden hyvinvoinnista huolehtiminen sekä kananmunien kerääminen munintapesistä on lapsista mahtavaa. Aikuiset toki valvovat ruokintatouhua ja siivoavat tarhat sekä vaihtavat veden kerran päivässä.

Sikäli kun parin viikon kokemuksella osaa kanoja lukea, ne ovat sopeutuneet kivasti uuteen kanalaan ja munivat tasaisesti yhden munan päivässä. Paistetut kananmunat ovat lasten mukaan parempaa kuin karkki.

Eilen jääkaapissa oli 28 munaa, joten oli hauskaa kun naapuri tuli ostoksille. Kaupan päälle he saivat vielä vaimon vasta leipomia nokkossämpylöitä ja korvapuusteja...

Näistä eläimistä on vähän vaivaa ja valtavasti iloa! Isot tarhat ja pieni eläinmäärä takaavat sen, että niillä on runsaasti tilaa juoksennella, kuopsuttaa, kaivaa, hypellä, venytellä, kylpeä, piiloutua, tutkia ja elää lajityypillistä elämää. Lisää juttua behaviorismin riemuvoitoista löytyy vaimon blogista.