lauantai 23. toukokuuta 2015

Rapea fenkolisalaatti



Nappasin rapean fenfolisalaatin resepti melkein sellaisenaan hienosta tanskalaisesta ruokakirjasta Spis, joka on äskettäin käänetty englanniksi nimellä Cook. Bongasin kirjan kirjoittajan Mikkel Karstadin ja valokuvaaja Anders Schonnemannin alunperin instagramista. Kirja keskittyy skandinaavisiin raaka-aineisiin sopivalla hienostelulla, mutta kuitenkin suurimmaksi osin ihan toteutettavissa olevin reseptein.

Me nautimme salaatin perjantaikalan, eli tällä kertaa paistettujen ahventen kanssa.


8 ohutta viipaletta saaristolaisleipää

1-2 rkl oliiviöljyä

1 iso fenkoli
1/2 kurkku
ruohosipulia

3 rkl maustamatonta jugurttia

1 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl karkeaa dijonia

1 rkl punaviinietikkaa
mustapippuria

Laita leivät uunipellille ja sivele oliiviöljy leipien pintaan. Paahda 175 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia eli kunnes leivävät ovat rapeita. Jäähdytä.

Leikkaa fenkoli hyvin ohuiksi siivuiksi terävällä veitselä tai mandoliinilla. Kuori kurkku, halkaise ja poista siemenet lusikalla. Leikkaa ohuiksi siivuiksi. Yhdistä fenkolit, kurkku ja leikattu ruohosipuli kulhossa.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja tarkista maku. Lusikoi kastike salaattiin ja lisää murretut leivät juuri ennen tarjoilua.


10 kommenttia:

  1. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta:)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea paahtaa saaristolaisleipiä uunissa :) en ole tehnyt ruiskrutonkeja kuin tavallisesta ruisleivästä, mutta saaristolaisleipä on varmasti tosi ihanaa paahdettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin krutongit onnistuivat hyvin uunissa ilman pannulla paistamisen järyä.

      Poista
  3. Aivan upean näköistä! Ja minullapa onkin sattumalta kaikkia noita aineksia keittiössä. Nostan yöksi pappan pyydystämät ahvenet pakkasesta jääkaappiin sulamaan ja tiedänkin jo, mitä meillä syödään huomenna sunnuntailounaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hyvältä. Pappan (eli meillä appikukon) ahvenet ovat kyllä parhaita.

      Poista
    2. Hyvää oli! Tätä tehdään ehdottomasti toistekin.
      Pappan (eli meillä isäni) itsepyydystämissä ahvenissa on kyllä jotain hienoa. Niin kuin kaikessa, jonka itse (tai läheinen) luonnosta pyytää tai poimii :)

      Poista
  4. Fenkolisalaatti kuulostaa hyvältä! Melkein voi jo maistaa sinapin ja fenkolin yhdistelmän.

    VastaaPoista
  5. Hauska idea tuo saaristolaisleivän yhdistäminen fenkolisalaattiin, täytyykin kokeilla!

    VastaaPoista