sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Parmesaanikeksit

Kuten olen aiemminkin maininnut en ole varsinaisesti mikään leipojatyyppi ja leipomiseni keskittyy lähes tulkoon pelkästään leipään. Ottolenghin keittokirjasta löytyi kuitenkin helppo parmesaanikeksiohje, jota oli pakko kokeilla.

Oikeassa ohjeessa keksien reunoille tuli vielä unikonsiemeniä, mutta niitä ei löytynyt omista kaapeista löytynyt. Ei haitannut koska toimivat mahtavasti ilmankin. Paistovaiheessa keittiön täytty älyttömän hyvä paistetun parmesaanin tuoksu, joka leijaili vielä myöhään iltaan.

100 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus paprikajauhetta
ripaus cayannepippuria
ripaus mustapippuria
80 g voita huoneenlämpöisenä
80 g parmesaania

Siivilöi jauhot, mausteet ja leivinjauhe kolhoon. Sekoita raastettu parmesaani ja voi keskenään. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen.

Jauhota työtaso ja kädetä hyvin. Muotoile taikinasta lieriö, jonka halkaisija on noin 3-4 senttiä. Kääri taikina kelmuun ja pidä jääkaapissa puolisen tuntia.

Leikkaa taikinasta sopivan paksuisia keksejä ja paista 170 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä ennen syömistä.

7 kommenttia:

  1. :-0 Just tuollaista ohjetta oon etsinyt siitä asti, kun tultiin kotiin Milanosta ihanien juusto-mustapippurikeksien kanssa. Kiitos, tää pannaan joulumenuun!

    VastaaPoista
  2. Näitä kannattaa tehdä kaksinkertainen annos kun teillä on sukujoulu! Alkuperäinen ohje olikin tuplasti tuon kirjoittamani ja meillä nuo tuli syötyä samantien.

    VastaaPoista
  3. tehtiin näitä tänään ja hyviä oli! pakattiin viemisiksi kyläänkin. iisiä ja nopsaa!

    Maustettiin hiukan eri tavalla, mutta ihan vaan inan verran. Meillä on Hallin DeliDelistä ostettua savunmakuista paprikajauhetta, joka on mun makuun aika mausteista. Laitettiin siis pari hyppysellistä sitä ja unohdettiin cayannet.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun onnistui!

    Tuo savustettu paprikajauhe on varmaan yksi parhaita mausteita mitä on. Varsinkin sitä tulee laitettua kaikkeen mikä millään tapaa viittaa Espanjaan.

    VastaaPoista
  5. Nää tuli tosiaan syötyä saman tien! Täytyy jouluks tehdä vielä toinen satsi.

    VastaaPoista
  6. Hei! Ihana ohje! Mitenkähän paljon noita keksejä tuosta ohjeesta tulee ja mitenkähän ne säilyy?

    VastaaPoista
  7. Ohjeesta taitaa tulla vajaa pellillinen eli ehkä 15-20 keksiä. Uskoisin, että ainakin pari kolme päivää säilyvät hyvänä ellei tule ennen sitä syötyä.

    VastaaPoista