keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

DIY salt & vinegar chips

Oli pakko tehdä itse, kun ei kaupasta saa mieleistä. Aiemmin söin melkein ainoastaan Kartanon perunalastuja - niitä kuorellisia, pelkällä suolalla maustettuja lastuja, jotka olivat rouskuvan rapeita ja sympaattisen epämääräisen mallisia. Hyvällä tavalla ne vaikuttivat kotitekoisilta. Joitain vuosia sitten taffelilaiset muuttivat ohjetta tylsemmäksi ja tavallisemmaksi. Lähetin tuolloin pari pussia tehtaalle takaisin, kun luulin lastuissa olevan jotakin vikaa...

Tämän hetkinen sipsitarjonta on mielestäni yhtä tasapäistävän tylsää, kuten suomalainen ruokatarjonta valitettavan usein muutenkin. Kaikkialla on tarjolla samat isot merkit, jotka näennäisesti tarjoavat paljon vaihtoehtoja. Ja sipsien tilanne on täsmälleen samanlainen kuin broilerihyllyllä. Kuluttajalle on kyllä jätetty mahdollisuus valita, minkä makuisessa kastikkeessa hän suikaleensa ostaa, mutta perustavara on sitä samaa. Missä ovat pienten valmistajien rakkaudella ja käsityönä valmistamat perunalastut, joita esimerkiksi Lontoosta löytää ihan etsimättä?



Omien sipsien teko oli siis kytenyt mielessäni jo pidempään. Koe-erään tuli mahdollisuus, kun harrastimme viikonloppuna lankomiehen kanssa uppopaistoa. Muista tekemisistä löytyy kuvia täältä.

Lastuihin ei ollut kovinkaan tarkkaa ohjetta. Maalaisjärjellä valitsin kaupasta kiiteämaltoista Siikliä. Kuoret saivat luonnollisesti jäädä mukaan, joten harjasin perunat hyvin ja viipaloin monitoimikoneessa ohuksi siivuiksi. Huuhtelin ylimääräisen tärkkelyksen pois viipaleista ja kuivasin ne puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen.

Paistoon löysin muutamia erilaisia ohjeita. Toisissa käskettiin paistamaan perunat ensin miedommassa lämmössä, valuttamaan ja paistamaan uudestaan kovemmassa lämmössä. Me käytimme suoraviivaisempaa metodia: keitin niin kuumalle kuin saa, potut öljyyn ja pois kun näyttävät hyvältä. Toimi.

Paistettujen lastujen päälle ripoteltiin jauhettua suolaa ja spreijattiin suihkepullolla valkoista balsamicoa, jonka arvelin olevan tilanteeseen sopivan neutraalia. Lopputulos oli ehdottomasti vaivan arvoinen: lastut olivat juuri niin rapeita ja maukkaita, kuin niiden toivoinkin olevan. Teimme samalla metodilla yhden satsin bataattilastuja, jotka olivat ehkä vielä perunoitakin parempia.

Tarkoituksena oli kuivata paistetut sipsit miedossa uunissa, jotta loppukin kosteus häviäisi ja lastut säilyisivät pidempään. Ensimmäinen satsi paloi uuniin, joten seuraavat päätimme syödä tuoreeltaan.

Ainoana haittapuolena uppopaistossa oli siitä syntyvä haju, joka viipyi terassilla vahvasti vielä seuraavanakin päivänä. Kokemuksen perusteella en todellakaan alkaisi uppopaistamaan omassa keittiössäni. Hassua oli myös, että vasta nyt osasin yhdistää tuon hajun friteeraukseen. Samaan tuoksuun olen törmännyt jo ovella monissa ravintoloissa - varsinkin kiinalaisissa.

8 kommenttia:

  1. On muuten niin totta, että sipsit ovat kovin tylsiä Suomessa! Mutta, ehkä nyt kun pienjäätelöyrityksiäkin on tullut, joku jossain pohtii perunakasan äärellä tekevänsä ihan mielettömiä sipsejä kansalle? Toivottavasti.

    VastaaPoista
  2. Niin mäkin toivon! Markkinarako on ihan ilmeinen. Ja lisätoiveena olisi vielä, että pussit/purkit pitäisi olla riittävän pieniä, ettei aiheudu äkhy-paha-oloa, kun syö kuitenkin kaiken kerralla.

    VastaaPoista
  3. Laatusipseistä maksaisikin mielellään vähän ekstraa. Määrällä ei tosiaan pysty kilpailemaan laatua vastaan. Onneksi K-kaupoista sentään saa Blairsin chili-sipsejä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä. Tuo Blairs on itselleni uusi tuttavuus. Kävin juuri lähi-Koossani, muttei näkynyt siellä...

    VastaaPoista
  5. Ite oon tähän mennessä päätynyt tekemään vain uunissa valkosipulilla ja juustokuminalla maustettuja lohkoperunoita kun on tehnyt mieli suolaista. Ja toinen loistava vaihtoehto on ollu kotitekoiset chilisuolapähkinät.

    Maito, maissi ja soija-allergiat estää mua koskemasta oikeastaan kaikkiin muihin markettien sipseihin paitsi Pirkan ihan tavallisiin ja Kartanon perunalastuihin, joten kyse on todellakin näennäisestä valinnanvarasta. Ihan yksinkertaisesti toivoisin muutamalla mausteella maustettuja perunalastuja, ilman maissitärkkelyksiä, maitojauheita ja soijalesitiinejä. Ei voi olla niin vaikeaa.

    VastaaPoista
  6. Niin sitä luulisi, että olisi helpompi tehdä perunalastuja parista aineesta kuin kahdestakymmenestä. Kaupan lastujen tuoteselosteet ovat kuitenkin yllättävän pitkiä...

    VastaaPoista
  7. Törmäsin tähän keskusteluun etsiessäni mistä voisin ostaa salt%vinegar sipsejä. Ja sinun diy-sipsejä kuulostavat herkullisilta :) Ihan perussipseistä oma suosikki on tällä hetkellä Estrellan herkkuchips, niissä ei ole mitään lisäaineita, ainoastaan perunaa, öljyä ja suolaa.

    VastaaPoista
  8. Hauskaa, kun löysit tänne! Mun suosikit on tällä hetkellä poimulliset perustaffelit 150g pussissa (sopiva koko) ja Kettlen "suola ja mustapippuri".

    VastaaPoista