keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Älä yritä tätä kotona...

...äläkä missään muuallakaan. Keiton ohje on suoraan useasti hehkuttamastani Ottolenghi: The Cookbookista. Valitettavasti tällä kertaa ei todellakaan osunut napakymppiin.

Vaimoni kuvaili makua runollisesti koiranoksennukseksi tuhkakupissa. Hän sentään söi keittoa kaksi lusikallista ennen kuin pokka petti. Itse en onnistunut nielaisemaan ensimmäistäkään. Yhdessä päätimme, ettemme ole kumpikaan syöneet ikinä mitään näin kamalaa. Lapsille ei uskallettu edes tarjota.

On ihan turha kirjoittaa tarkkaa ohjetta (kokeilisit kuitenkin!) näin huonoon ruokaan. Todettakoon vaan, että ruoka perustui avotulella (suoraan kaasuhellan liekin päällä) mustaksi grillattuihin munakoisoihin, joiden sisus kaavittiin keittoon ja ryyditettiin kermalla ja sitruunamehulla. Voi olla, että infernaalinen tuhkan maku tuli pienen pienistä hiiltyneistä kuoren paloista, joiden päätymistä keittoon ei kyllä millään voinut välttää.

Oliko tästä postauksesta kenellekkään mitään hyötyä? Tuskin, paitsi jos omistat kyseisen keittokirjan, niin revi irti tai teippaa kiinni sivu 91.

7 kommenttia:

  1. no on. Me juuri V:n kanssa mietittiin, tulisiko tekemästäni munakoisokeitosta superhyvää juuri hiillyttämällä munakoisot ensin. :) Ilmeisesti ei? ;)

    Rakenne on aika paksu ja kun väri on harmaanruskea, ilman raikastavaa yrttiä ja öljyä fiilis on vähän sementtimäinen :) Mutta persiljalla ja juustolla... mm.

    VastaaPoista
  2. On virkistävää (eikä yhtään vahingoniloista) kuulla, että muillakin ruoka epäonnistuu joskus:-)

    VastaaPoista
  3. Nelle: mun kokemiksella sanoisin että "ei", mutta jos kokeilet niin kerro ihmeessä miten onnistuit. Tuo ohjeesi juustogratiointi on kyll mahtava idea, joka sopii syksyisiin keittoihin mahtavasti. Kuten sipulikeittoonkin.

    Uusano: niin on. Ja blogin kannalta on kaikkein tylsintä tehdä sellaista ihan ok ruokaa, josta ei oikein ole mitään sanottavaa.

    VastaaPoista
  4. Hatunnosto rehelliselle postaukselle. Kommelluksia sattuu itse kullekin, ja onhan se myös aina hieno potentiaalinen oppimisen paikka! :P

    VastaaPoista
  5. Totaalinen epäonnistuminen, kuten tässä, on toisinaan hauskempi kuin mitäänsanomaton perus-ok-ihanjees-lopputulos. Ainakin, kun pahoja mokia tulee sopivan harvoin. Ja kaikkihan täytyy ottaa oppimiskokemuksena...

    VastaaPoista
  6. Mä kärtsäsin kaasuliekillä munakoisoa ja tein siitä soossin. Sen maku ei kyllä ollut mitenkään supersavuinen tai hiiltynyt. Olisin jopa kaivannut vähän enemmän nuotion aromia. Ehkä huonoa tsägää siellä?

    VastaaPoista
  7. Anni: säkälläkin täytyy olla osuutensa, koska kyllähän tuo liekillä grillaus on munakoisolle aika yleinen valmistumenetelmä. Meinasin kokeilla tehdä baba ganoushia, jossa saisi grillata munista uudestaan.

    VastaaPoista