Eläimistä ja lihasta

HANNU HANHET

Lokakuu meni, eikä voi sanoa, että se olisi ollut meillä kovinkaan lihaton lokakuu. Päinvastoin. Vaikkei lihaa tullut tavallista enempää syötyä, tuli sitä käsiteltyä lokakuussa monella tapaa: sekä ajatuksen tasolla että ihan konkreettisesti hihat käärittynä kädet linnun sisällä.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, hankimme kesän alussa seitsemän kanaa, kukon ja neljä tuotantokania, joiden kaikkien tiedettiin päätyvän lopulta lautaselle. Yöpakkasten tultua kanat menivät pakastimeen, mutta kanit jatkavat elämäänsä talven yli. Poikasia odotetaan viimeistään kevääksi, jolloin laitamme kaneja vanhemmasta päästä ruoaksi.

 TUORE, EDELLEEN LÄMMIN HANHENMAKSA

Keskusteltaessa kasvimaista tai kaupunkiviljelystä lähes kaikki pitävät omavaraistuotantoa hienona ja kannatettavana. Jotkut harvat vähän hölmönä, koska perunaa saa kaupasta paljon vähemmällä vaivalla.

Omien tuotantoeläimien kasvattamisesta puhuttaessa suhtautuminen on aika paljon monimuotoisempaa. Se voi olla samalla tavalla ihmettelevää kuin suhtautuminen metsästykseen. Iloisesti lihaa syövä henkilö pitää sitä inhottavan vastenmielisenä ja luonnottomana. Toisaalta moni kasvissyöjä on ymmärtänyt hyvin halun tuottaa itse lihaa omiksi tarpeiksi. Useimmiten ensimmäiset reaktiot ovat kuitenkin ”miten noin söpöjä voi syödä” ja ”tapatteko te ne ihan itse”. 

KÄSI KALKKUNASSA

Eläimen ulkonäkö on kuitenkin vähän outo kriteeri valitessa millaista lihaa syö. Miksi söpöllä eläimellä olisi suurempi oikeus elää ja miksi vastenmielinen ansaitsisi tulla syödyksi? Se, millä oikeasti on merkitystä, on millaisen elämän (ja kuoleman) eläin saa elää.

Oikein ja nopeasti tainnutettu ja lopetettu eläin ei ehdi kärsiä. Teurastus ja tappaminen ovat sanoina karuja, eikä se käytännössäkään ole erityisen mukavaa: pitää sylissä ja päättää toisen elämä. Toisaalta kanin, kanan ja hanhen kokemuksella se ei myöskään ole ollut yhtä vaikeaa tai vastenmielistä kuin esimerkiksi katsoa videoita tehotuotetun lihan elinoloista. 

Kun oma kana on saanut elää elämänsä huolella hoidettuna kanamaisia tarpeita toteuttaen, kylpeä hiekassa, nukkua orrella, kun sille on päivittäin syöttänyt itse kasvatettua ja naapurin kasvattamaa ruokaa ja kun kanan lopulta hakee kanalasta ja kantaa sylissä kulman taakse, niin oikeastaan se tuntuu luonnolliselta. Sivumaku-blogin Jani kirjoitti jokin aika sitten, että jokaisen lihansyöjän pitäisi itse tappaa tai nähdä eläimen teurastus. Olen samaa mieltä. 

 KALKKUNA JA HANHI, EI JOUTSENIA

Pakastimessamme on nyt puolitoista lammasta siskoltani, itse teurastetut hanhi ja kalkkuna pientilalta ja seitsemän omaa kanaa. Omien kanien lisääntymistä odotellaan. Ensimmäistä kertaa olemme siinä tilanteessa, että lihaa ei tarvitse ostaa kaupasta, ja tiedämme, missä ja miten syömämme eläimet ovat elämänsä eläneet.

Eläimiä otettaessa halusimme myös näyttää lapsille, mistä ja miten liha tulee. Eläinten kanssa touhuaminen on opettanut myös aikuisia. Kun eläimen eteen on itse nähnyt vaivaa ruokkimalla ja hoitamalla, pitänyt sitä sylissä ja lopuksi teurastanut, arvostaa lihaa ruokana hyvin erilailla kuin kaupasta ostettuna. Arvokkaasta eläimestä haluaa hyödyntää kaiken hyödynnettävissä olevan mahdollisimman tarkasti: myös sisäelimet ruoaksi, luut keittoon, yli jäänyt rasva saippuaan, höyhenet lasten askarteluihin, turkit vinttikoiran vieheiksi tai jäljestyskoirille (jos joku tarvitsee, niin laita viestiä). 

Arvostamme entistä enemmän eläinten kasvatusoloja, eläinten hyvinvointia, pientilallisten työtä ja itse lihaa. Liha on arvoruokaa ja olemme valmiita tekemään työtä sen eteen. Hiukan yllättäen kaikkein eniten on muuttunut se, että lihaa tulee syötyä määrällisesti paljon aikaisempaa vähemmän.

 VIISI LAMMASTA MENOSSA PAKKASEEN

Päivän asu eli Gloria Blog Awards 2013

PUKU, BURBERRY. PAITA, PLECTRUM BY BEN SHERMAN. KENGÄT, LEFT SHOE COMPANY. SUKAT, PAUL SMITH. SOLMIO, ERMENEGILDO ZEGNA. LASIT, PAUL SMITH. HIUKSET, MALLIN OMAT.

Eilen oli taas se aika vuodesta kun perinteiset, jo toiset, Gloria Blog Awardsit jaettiin maamme parhaille ja kauneimmille blogeille. Juhlat olivat odotetusti hulvattomat, ja junamiesten lakko piti huolen siitä, ettei aamullakaan särkenyt päätä. Kiitos.

Parhaan ruokablogin tittelin pokkasi ihana Truly Kira, kauneimman ruokablogin ihana Suvi sur le vif, parhaan leivontablogin ihana Yummy Baker ja lukijoiden suosikin ihana Kinuskikissa. Onnea.

Ja kuten kuvista voi arvata, tänä vuonna palkintoja jaettiin ruoka- ja sisustusblogien lisäksi myös tyyliblogeille.

Kiitos, ihana Hanna pousauksesta ja ihana Akvis kuvista.

Makea olutsuklaalimppu

Makeaa leipää vai suolaista kakkua?

Johonkin sille välille sijoittuu tämä leivonnainen, jossa perinteistä limppua on ryyditetty oluella, suklaalla ja pähkinöillä. Nesteenä leivässä on käytetty Sinebrychoffin uutta Brooklyn Two Tree Porteria, joka on Koffin yhteistyössä Brooklyn Breweryn kanssa tekemä portteri. Rinnakkain maisteltuna uusi versio maistui omassa suussa hiukan kuivemmalta ja humaloidummalta kuin perinteinen Koffin Porter.

Ohjetta kehitellessä tuli kokeiltua aineiden mittasuhteita pariinkin kertaan. Taikina kannattaa jättää loppuvaiheessa melko löysäksi ja vaivata lastalla kulhossa. Sikäli siis aikaisemmin otettu vaivauskuva on vähän harhaanjohtava. Sopiva paksuus taikinassa on, kun ylösalaisin laitettaessa se pysyy kulhossa muutamia sekunteja ennen kuin valuisi lattialle.

Fazerin tumma leivontasuklaa toimi - nimensä mukaisesti - hyvin leivässä ja pysyi kasassa pitkässä paistamisessa. Helpoiten suklaan saa muuten rouhittua nuijimalla sitä kunnolla avaamattomassa kääreessä.

Maltainen ja makea kakkuleipä maustui todella hyvin kylmenevässä syksyssä ja sitä tulee varmasti tehtyä joulun aikaan uudestaan. Ja tuliaisiksi myös - odottakaapa vaan!

Lisää olutsuklaa-ohjeita ja reseptikisaa pukkaa täällä.

1 pullo (0,33 l) Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porteria

1 pussi (11 g) kuivahiivaa

½ dl + 1 rkl tummaa siirappia

2 tl suolaa

1 ½ dl ruisjauhoja

3 ½ + 1 ½ vehnäjauhoja

100 g Fazer Bak & Dessert tummaa suklaata rouhittuna

60 g pecanpähkinää karkeana rouheena

1 rkl fenkolinsiemeniä

Lämmitä olut noin 42 asteiseksi esimerkiksi laittamalla avaamaton pullo hetkeksi kuumaan veteen. Kaada olut kulhoon ja lisää joukkoon hiiva, siirappi ja suola. Sekoita, kunnes ainekset ovat liuenneet nesteeseen.

Lisää 1 ½ dl ruisjauhoja ja 3 ½ dl vehnäjauhoja. Vaivaa taikina puulastalla sekaisin ja jätä liinan alle kohoamaan tunniksi.

Lisää taikinaan ensimmäisen kohotuksen jälkeen suklaa, pecanpähkinät, fenkolinsiemenet sekä loput vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa minuutin ajan puulastalla kulhossa ja lisää tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja.

Voitele ja jauhota leipävuoka ja siirrä taikina vuokaan. Kohota lämpimässä paikassa liinan alla 1-1 ½ tuntia, kunnes leipä on kohonnut vähintään kaksinkertaiseksi.

Paista leipää 225 asteisessa uunissa 25 minuuttia.

Sekoita ruokalusikallinen siirappia ja ruokalusikallinen vettä ja voitele leivän pinta kauttaaltaan. Jatka paistamista vielä pari minuuttia.

Poista leipä vuoasta ja anna jäähtyä ritilällä liinalla peitettynä.

Yhteistyössä Sinebrychoff

Grillattu salaattisikurisalaatti jokiravuilla

Salaattisikurisalaatti hyvinkin, mutta ilman parmesaania, vaikka kuvasta voisi toisin ajatella.

Latasin kuvat kamerasta koneelle ja sieltä fotariin. Samassa kansiossa oli muiden kuvien joukossa tuollainen juustoraastekuva, mutta vasta ohjetta kirjoittaessa tajusin ettei salaattiin tullut parmesaania. Enkä muista mitään muutakaan, johon tuota olisin käyttänyt. Kuvan muistan kyllä ottaneeni. Mihin se joutui? Ehkä meni salaa lasten suihin.

Olisi se joka tapauksessa salaattiin sopinut. Ennemmin vielä paksuina lastuina kuin raasteena.

Ja tilkka limeä myös.


kaksi salaattisikuria tai endiiviä
muutama viipale kuivahtanutta vaaleaaleipää
kourallinen pecanpähkinöitä
pari valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
pieni purkki jokiravunpyrstöjä
tuoretta korianteria
(limeä)

purkki ranskankermaa
kermaa tai punaista maitoa
pari rkl ketsuppia


Valmista kastike sekoittamalla ranskankermaan ketsuppi. Lisää kermaa tai maitoa koko ajan sekoittaen kunnes kastike on sopivan notkeaa. Mausta tarvittaessa suolalla.

Murra leipä ja pähkinät ja paista pannulla öljyssä. Lisää pilkottu valkosipuli ja paista vielä hetki.

Leikkaa sikurit pituussuunnassa kahtia ja voitele oliiviöljyllä. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Grillaa kohtalaisella lämmöllä leikkauspinta alaspäin 5-8 minuuttia eli kunnes ne pehmenevät ja saavat väriä.

Kokoa salaatti lautaselle ja viimeistele jokiravuilla ja korianterilla.

Vietnamilainen salaatti tonnikalalla

Ilmat ovat pysytelleet viime viikkona lämpöisinä, joten kanamme ovat edelleen ulkona ja tuottavat munia. Niinpä muokkasin vähän tätä klassikkosalaattia, ja vaihdoin kanan tonnikalaan. Jos mahdollista, niin ei ollut ainakaan alkuperäistä huonompi.


KALA JA MARINADI

2 purkkia tonnikalaa vedessä, valutettuna
1 rkl kalakastiketta
1 rkl soijaa
1 valkosipulin kynsi raastettuna
pieni pala inkivääriä raastettuna
2 rkl kasviöljyä
1 tl ruokosokeria


KASTIKE

2 rkl kalakastiketta
2 rkl vettä
1/2 limen mehu
1 rkl ruokosokeria
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna


SALAATTI

pari kouralllista kiinankaalia suikaloituna
pari kourallista kaalia suokaloituna
1 porkkana raastettuna
2 shalottisipulia ohuelti leikattuna
kourallinen maapähkinöitä paahdettuna
1 punainen chili ohuelti leikattuna
reilusta tuoretta minttua, basilikaa ja korianteria

Sekoita marinadin ainekset kalaan ja anna maustua (jos älysit varata aikaa) tai siirry suoraan seuraavaan kohtaan kuten itse tein.

Yhdistä kastikkeen ainekset ja sekoita kunnes sokeri liukenee nesteeseen. Sekoita kaikki salaatin ainekset ja valuta kastike päälle. Lisää lopuksi joukkoon marinoitu tonnikala ja tarjoa heti.

Marsalkka Mannerheimin pizza

Nyt, kun on taas se aika vuodesta, kun Mannerheim otetaan kaapista esiin, ajattelin kantaa asiassa oman korteni kekoon. Uskon nimittäin vahvasti, että Mannerheim ei ollut ainoastaan suuri suomalainen sotasankari ja hetero, vaan toi myös pizzan Suomeen.

Historiankirjoituksia ristivalotettaessa selviää, että Marskin ryypyn lisäksi Mikkelin Klubilla valmistettiin myös vähemmän tunnettu Marskin pizza, jossa oli täytteenä savumuikkuja, smetanaa ja emmentaalia. Savoyn tunnettu vorschmack sen sijaan - toisin kuin yleensä luullaan - kehitettiin alunperin juuri pizzantäytteeksi. Muita Mannerheimin suosikkitäytteitä olivat punajuuri ja suolakurkku.

Suuri mies ja hieno pizza!

Papusalaatti ja salaatin käsite

Sen kummemmin miettimättä kirjoitin otsikoksi papusalaatti, kunnes tarkemmin aloin pohtimaan salaatin käsitettä. Suomenkielessä tuo sana on jo itsessään kaksimerkityksinen tarkoittaen yhtäältä ruokalaijia ja toisaalta maan päällä kasvavaa vihreähköä kasvista. Kun miettii salaattia ruokalajina niin mikä sen käsitettä määrittelee? Valmistamassani ruoassa ei ollut ainoatakaan salaatinlehteä ja silti olin oitis valmis lokeroimaan sen salaatiksi. Onko kyse samasta ilmiöstä, kun pieni lapsi tunnistaa chihuahuan ja tanskandogin molemmat koiriksi, mutta tunnistaa silti kissan kissaksi?

Missä menee salaatin rajat?

Wikipedia ei paljoa auttanut: salaatti voi sisältää sekalaisia aineksia, se voi olla kylmää tai kuumaa ja se voidaan syödä missä tahansa kohtaa ateriaa. Tosi selkeää. Etymologisesti salaatti näyttää tulevan latinan suolaa tarkoittavasta sanasta salata. Periaatteessa tämä on kai loogista, kun salaattiin kerran käytetään kastikkeessa suolaa. Toisaalta sillä perusteella melkein mitä vaan ruokaa voisi kutsua salaatiksi.

Tähän - eittämättä salaattiin - käytin sekalaisia papuja, joita kasvimaalta vielä löysin. Keittin niitä seitsemän minuuttia kiehuvassa vedessä ja jätin kattilaan voinokareen kanssa. Papujen kiehuessa paistoin pannulla leipäkuutioita, valkosipulia ja halloumia. Yhdistin pienessä kulhossa omia kirsikkatomaatteja ja pilkottuja ryvässipuleita. Lopuksi yhdistin kaikki ainekset kulhoon ja koristelin pensasbasilikalla ja mustapippurilla.

Aivan täydellinen salaatti: pehmeitä kermaisia papuja ja kovaa rouskuvaa leipää, suolaista halloumia ja järkyttävän makeita tomaatteja!