SRE:n blogitapaamisessa Sasu Laukkonen tarjosi Chef & Sommelier -ravintolassa välipalana karitsanmunuaisilla täytettyjä lihapiirakoita, jotka veivät kielen mennessään. Syödessä tuli heti olo, että tällaisia on tehtävä itse.
Googletin lihapiirakan reseptin täältä, enkä muuttanut ohjetta muuten, kuin että jaoin kaikkien aineiden määrän neljällä. Silti taikinasta tuli kuusi hyvän kokoista piirakkaa. Fine dining -lihapiirakoita (eli tulitikkurasian kokoisia) taikinasta olisi tullut parikymmentä.
Täytteenä oli edellisen postauksen lampaasta raavitut rippeet ja kaksi karitsanmunuaista, jotka halkaisin ja paistoin pannulla. Munuaista ja lihaa oli molempia suunnilleen yhtä paljon: kypsänä yhteensä 150 grammaa. Tehosekoittimessa lihat hienontuivat helposti tasalaatuiseksi massaksi.
Lisäksi laitoin täytteeseen pari kukkuraista ruokalusikallista kypsää riisiä, yhden ruokalusikallisen raakaa hyvin hienoksi silputtua sipulia ja silolehtipersiljaa. Mausteena käytin ainoastaan suolaa ja maustepippuria, jonka ehdottomasti kuuluu maistua lihapiirakassa.
Kaulin taikinan LP-levyn (muistattehan vielä LP-levyn?) kokoiseksi ja jaoin kuuteen sektoriin. Levitin täytteen paloille, käänsin toisen puolen kanneksi ja painelin reunan kiinni. Lopputuloksena oli kuusi torven mallista piirasta, jotka saivat kohota liinan alla vajaan puoli tuntia.
Uppopaistoin lihikset isossa valurautapadassa 180-asteisessa öljyssä kaksi kerrallaan. Hämmästyin jälleen, kuinka vähän rasvaa (oikein) uppopaistaessa ruokaan tarttuu: kun kaadoin jäähtyneen öljyn padasta takaisin pulloon, puuttui alkuperäisestä määrästä noin kaksi ruokalusikallista, joista toinen jäi padan karheaan pintaan. Kuudessa lihapiirakassa oli siis yhteensä yksi ruokalusikallinen öljyä!
P.S. Tässä, kuten muissakin kirjoituksissani, huomaan käyttäväni sanoja lammas ja karitsa iloisesti sekaisin, vaikka tiedänkin, että niillä on eroa aivan kuten vasikalla ja naudalla. Siitä huolimatta ne toimivat synonyymeinä blogissani myös jatkossa.
Muutkin ovat näköjään tehneet äskettäin lihiksiä!
VastaaPoistaTuo ruokalusikallinen öljyä kuutta lihistä kohden kuulostaa uskomattomalta (ja hyvältä). Öljyn oikea lämpötila taitaa olla avainasia - joskus olen ostanut koulun myyjäisistä munkkeja, jotka hitihäti jaksoin kantaa kotiin. Niissä rasvaa oli ehkä pari desiä per rinkula.
VastaaPoistaJäivät syömättä.
Hei vautsi!
VastaaPoistaMahtavaa Jasu, kiitos tästä ja ehkäpä uskallan kokata munuaisia joskus tässä muodossa itsekin! Tällä hetkelläkin ne ovat kyllä kotonani ihan tuttu juttu, nimittäin kissan ruokana :P Voi kyllä tulla emännälle ja kattilapsille riitaa siitä, että kuka ne valmiit munuaispiirakat sitten napaansa vetää :D
Hannele: ei mullakaan ole paljoa uppopaistamisesta kokemusta, mutta ratkaisevaa on juuri riittävän kuuma ja tasainen lämpötila ja ettei ruokia paista liian pitkään.
VastaaPoistaHanna: myös sun kissalla taitaa olla tavallista paremmat safkat! Mieleeni tulee entinen kollega, jonka kissa lopetti syömästä kananmunaa, kun oli saanut kerran viiriäisen munia. Samoin kävi broilerille kun se maistoi kalkkunaa.
...mutta kyllä munuaisia tosiaan ihmisetkin voi syödä ;)
Vau! Ois kiva oppia laittamaan munuaisia. Toistaiseksi ainoa kokemus on 90-luvulta, jolloin koiralle munuaisia paistaessa levisi keittiöön karmea pissan haju...
VastaaPoistaNäyttää munuaiset olevan suosittua eläinten ruokaa!
VastaaPoistaEi munuaisista uutta herkkua tullut mutta tällaisessa ohjeessa lihan joukossa oli hyvää. Sellaisenaan syötynä se maistui vähän maksalta.
Oletpa saanut lihiksistäsi todella kauniin muotoisia! Nämä ovat varmasti maistuneet taivaallisilta.
VastaaPoistaJaana: kyllä ne olivat aika taivaallisia. Kun aloitin kaulimisen, mulla ei ollut mitään käsitystä miten ja minkä muotoisia piirakoita oon tekemässä. Taikina oli onneksi helppo työstää ja tuolla tavalla ei mennyt yhtään taikinaa hukkaan.
VastaaPoistaNämä olivat hyviä, hyviä, hyviä! En osannut tehdä yhtä kauniita ja maustepippurikin harmillisesti uupui keittiön kaapista, mutta...hyviä, hyviä, hyviä!
VastaaPoistaNo älä! Ihan parhaita!
VastaaPoista