perjantai 5. elokuuta 2011

Keskisuuri porevesivertailu ja kilpailu

Pahoittelen, että tämä kirjoitus tulee kymmenen vuotta myöhässä. Keskustelu siitä, mikä kallis ulkomaalainen kivennäisvesi sopii parhaiten kenenkin makumieltymyksiin, on vaan niin kaksituhatlukulaista. Jostain syystä marina siitä, miten Helsingistä ei saa mistään ravintolasta Vossia, tuntuu nyt hyvin, hyvin kaukaiselta.

Tänään näin taantuman kynnyksellä (taas) ja hiilijalanjälkeä tiedostaen laulamme yhdestä suusta samaa virttä siitä, miten "meillä Suomessa on maailman puhtain ja paras kraanavesi", "pullotetuissa vesissä on tuhatkertaisesti mikrobeja hanaveteen verrattuna" ja "oikeastihan ne pullovedet maistuvat kaikki ihan samalta". Kenties selvimmin muutoksen on huomannut ravintoloissa. Yhä useammassa korkeankin profiilin ravintolassa (ja ehkäpä erityisesti juuri niissä) porevettä tilatessa saa pöytään karahvin, jonka vesi on hiilihapotettu ravintolassa paikan päällä.

Pullotetun veden järkevyttä on omassakin perheessä tullut mietittyä. Varsinkin, kun poreveden kulutus on luokkaa litra per päivä. AGA:n tarjotessa AQVIA hiilihapotuslaitettaan pääsin kokeilemaan, miten kuplivaa vettä saa tehtyä kotona. Aika kivasti saa!


Laitteen ensimmäiset iloiset yllätykset olivat, ettei se tarvitse sähköä eikä se pidä juurikaan ääntä. Ruotsissa valmistettu laite on myös yllättävän jämäkkä ja painava (mikä on yleensä laadun merkki, paitsi kitaroissa ja fillareissa), vaikkei ylläkään ihan Dualitin leivänpaahtimen tasolle. Ulkonäkö on tietysti makuasia, mutta AQVIA on vastaavista näkemistäni laitteista tyylikkäin ja omaan keittiööni sopivin.

Käyttöönotto ja käyttö oli helppoa, ja yhtäkkiä lasissa oli itsetehtyä porevettä, joka maistui... no, poreilevalta vedeltä. Eipä arvatenkaan juuri muulta.

Viikon säännöllisen käytön jälkeen yleisarvio: hyvää vettä helposti. Käytössä ilmeni pari pikkuvikaa. Alussa laiteesta valui vettä ylivuotoventtiilin kautta pöydälle. Pienoinen suunnitteluvirhe, joka ei haittaa, kun oppi käyttmään "oikein" ja tyhjentämään välillä astiaa pullon alla. Toinen vika on se, että pullon korkin tiivisterengas tippuu vähän liian herkästi.

Puhtaasti taloudellisesti laskien AGA:n hiilihapotuslaitteella tehdyn veden hinta muodostuu seuraavasti. Laskelmassa veden kulutus on litra päivässä:

1. Laitteen ostohinnan kuoletus kolmen vuoden aikana: 140 € : 365 litraa x 3 = 0,13 € /litra

2. Hiillihappopatruuna 10 € : 50 litraa = 0,2 € /litra

Yhteishinta ensimmäiseltä kolmelta vuodelta on siis 33 senttiä litralta. Hintaero tähän asti juomaamme Lidlin Saskiaan, joka maksaa 40 senttiä litralta, ei siis ole huomattava. Etuna tietysti on ekologisesti vähän siistimpi omatunto ja täysien ja tyhjien pullojen raahaamisen puuttuminen. Hiilihappopatruuna kun on vähän kevyempi kantaa.


Tein vaimoni kanssa puolisokkotestin kuudella vedellä: San Pellegrino, Perrier, Hartwall Vichy, Lidl Saskia ja itse poreutettu hanavesi sekä vanhalla soodasifonilla että AQVIAlla. Kaikkia vesiä oli tullut juotua aiemminkin ja jokaisesta oli jonkinlainen ennakkomielikuva, joka myös monen kohdalla piti paikkansa. San Pellegrino ja Vichy olivat ainoat, jotka tunnistin varmuudella sokkona.

Maistelussa vedet jakautuivat selvästi kahteen leirin: miellyttävät, pehmeät ja pienikuplaiset sekä hyökkäävät, agressiiviset ja suurikuplaiset. Molempiin kastiin päätyi kolme vettä. Sekä oma että vaimoni makumieltymys oli selvästi ensimmäisissä. Sekä minun että vaimoni kolmen kärjessä olivat samat vedet, vaikkakin eri järjestyksessä. Yhteispisteissä palkintosijat menivät näin:

1. San Pellegrino
2. Lidl Saskia
3. AGA AQVIA

Voittajaa kehuttiin pehmeäksi, pyöreäksi, pienikuplaiseksi, miellyttäväksi, neutraaliksi ja makeahkoksi. Kovin suuria eroja kolmikossa ei ollut, ja mitä tahansa niistä joisi mielellään päivittäin. Joudessa nousi mieleen fundamentalinen kysymys: miksi vedessä pitäisi olla poreita ylipäätään. En tiedä, mutta hanavettä sellaisenaan ei vaan tule juotua juuri koskaan.

AGA lahjoitti yhden AQVIA-laitteen lukijalahjana, joten jos haluat oman koneen, kirjoita kommentteihin, miksi juuri sinä haluaisit/ansaitsisit/tarvitsisit laitteen itsellesi. Paras perustelu valitaan kahden viikon kuluttua 20.8.!

55 kommenttia:

  1. Olin teininä aivan koukussa Hartwallin Vichyyn, raahasin sitä jopa rippileirille litratolkulla. Onneksi olen sen jälkeen saanut itseni tankkaamaan lähinnä hanavettä, ilman kuplia, koska inhoan pullojen raahaamista kauppaan!

    Hiilihapotuslaitteet ovat puoliksi salaa kiinnostaneet, mutta epäilen käytön olevan vain alkuinnostuksen aikaista ja sitten laite vaan jää pölyttymään.

    VastaaPoista
  2. Meillä on iso perhe (7henkeä) ja kuplavettä saisi kantaa selkävääränä päivittäin että kaikki saisivat kuplivaa sitä halutessaan.Meillä ihan perheen pieninkin tykkää kovasti juuri Lidlin Saskia mitä meillä siis menisi älyttömiä määriä jos joku jaksaisi kaupasta kantaa. Tämä laite kyllä helpottaisi kummasti ja silloin voisi tarjota kuplivaa myös vieraille.

    VastaaPoista
  3. Mie oon vichyjen suurkuluttaja myöskin, joten tämä laite on kuin piste i:n päällä keittiöön, jos sen omaksi saisi. Kieltämättä tämä on muotoilultaan nätein mihin oon törmännyt. Veteen sopii hyvin pieni ripaus suolaa, niin saa näin kesäkuumalla ne vichyn sisältämät suolat elimistöönsä.

    VastaaPoista
  4. Meidän pieni perhe urheilee paljon ja siksi juomme paljon vettä. Hiilihapotettu vesi nyt vaan maistuu niiin paljon paremmalta kuin tavallinen, että sellainen laite olisi saatava :) Jopa nelivuotiaamme juo innoissaan vichyä ja toivoo "vichykonetta" kotiin :) Rahatilanne ei oikein salli satsausta, joten jos sen muuten onnistuisi saamaan :)

    VastaaPoista
  5. Pilkkuvesikonetta meillä ei vielä ole! Parilla ystävällä on vastaavia laitteita ja kuulema pöristelevät niillä juomaa useinkin.

    VastaaPoista
  6. Aga on haka!

    Ja porevesipostauksen ensimmäinen lause on paras lukemani aloitus ikinä - kiitos sisäisistä naurukuplista!

    VastaaPoista
  7. "Juodessa nousi mieleen fundamentalinen kysymys: miksi vedessä pitäisi olla poreita ylipäätään?"

    Koska hiilihapotettu vesi maistuu raikkaammalta kuin hiilihapottamaton. Ainakin minusta.

    Fysikaalinen syy siihen, miksi hiilihapotettu vesi maistuu raikkaammalta, on se, että kun hilihappo on liuotettu paineen avulla veteen, vapautuu se vedestä heti, kun vesi lämpenee. Ts. kun hiilihapotettu vesi kohtaa n. 37-asteisen suun ja kielen, hiilihappo vapautuu vedestä. Siitä johtuu pirpsakka raikkaan tuntuinen hieman happoinen maku.

    Hiilihapotettujen vesien makuero johtuu tietenkin erilaisista resepteistä. Minulle oli yllätys, että vesien reseptien yksi olenainen osa on veteen liuotetun hiilihapon määrä.

    Miten on, voiko AQVIA-hiilihapotuslaiteessa säädellä hiilihapon ja paineen määrää?

    - Ja juu, olen lukenut viimeaikoina liikaa Modernist Cuisine -kirjaa. Siitä hiilihappotieto. Ja en, en osallistu happokonekilpailuun :)

    VastaaPoista
  8. Gadgetti kuin gadgetti kiinnostaa... eikun tosiaan, omistan itse FizzDevil-laitteen, joka on kyllä ollut todella toimiva. Ongelma on vain se, että siinä hiilihapotetaan suoraan PET-pulloihin ja nykyiset ohutmuoviset pullot eivät kestä hiilihapotusta. Enkä sitten varastoinut tarpeeksi niitä vanhoja pulloja ennen kuin kaupat siirtyivät näihin uusiin. Nyt on sitten vanhat pullot jo kulutettu ja uusian, mitkä hiilihapotuksen kestäisivät, en ole mistään löytänyt.

    VastaaPoista
  9. Eivätkö uudet pullot todellakaan kestä hiilihapotusta? Ovathan ne jo kertaalleen sen kestäneet.

    VastaaPoista
  10. No siis säälistä tietenki miulle tuo vehje! :) Koska olen köyhä yh-äiti niin eihän minulla ole varaa ostaa kallista vissyä kaupasta. Ja kun ei ole autoa niin on kyllä työlästä muiden viikottaisten ruokaostosten lisäksi kuljetella vissypulloja. Paljon liikuntaa harrastavalle vissy maistuu hyvin - no joo, menee kai se yhdestä treenistä kun repun täydeltä kantaa vissyä... :)

    Nuorimmainenkin mielellään joisi vissyä, mutta en oo kovinkaan paljoa noita kaupan vissyjä uskaltanu hänelle juottaa kun en tiedä onko niissä jotain aineita sit mistä lapsi voi saada "yliannostuksen". Tuolla laitteella sais tehtyä sitten ihan lisäaineetonta kuplavettä muksuillekin!

    VastaaPoista
  11. Muutama kesä sitten testailimme eri merkkisiä hiilihappojuomia, olihan siinä pulloja kellarin hyllyllä jäähtymässä. Toki suosikki löytyi silloin. Nyt olisi helpompaa testailla makuja,kun olis oma AQVIA laite ja makujakin kukin sais toivoa mielensä mukaan. Ja maustaa omilla mehuilla,jos niin haluaa

    VastaaPoista
  12. Meillä on kaksi lasta, jotka ovat halunneet poretta juomaan jo aika kauan. Lapset tykkäävät sellaisesta tekemisestä/kokeilusta/kokkailusta, jota voi tehdä itse. Tietty poreileva juoma maistuu aikuisellekin.Toivomme, että valitsette meidän perheen, Aqvialla olisi varmasti pitkäaikaista käyttöä ja ekologistakin vaikutusta osaltamme tämän maapallon hyvinvointiin.

    VastaaPoista
  13. Odotan parhaillaan lasta ja raskausdiabetes on aikaan saanut sen ettei kesähelteillä ole oikein vaihtoehtoja raikkaaksi juotavaksi. Light-juomat ei kiinnosta, inhoan makua ja suhtaudun varauksella niiden ns. terveellisyyteen, tuoremehut ovat pannassa sokerimäärän takia joten kuplavettä kuluu melkoiset määrät, mutta sen kiikuttaminen kotiin kaupasta on valtaisa urakka.

    Nykyisessä pullorumbassa nyppii myös se, että muutenkin ahtaassa keittiössä sitten pyöritellään niitä tyhjiä pulloja kun ei jaksa ihan joka päivä olla takaisin palauttamassa.

    Olen myös alkanut suhtautua epäilevästi siihen, kuinka terveellistä on juoda vettä, joka on seissyt pitkiäkin aikoja muovipullossa, mitä kaikkea muovista irtoaa juomaani veteen? Ehkä olen tullut vähän turhankin epäileväksi tämän asian suhteen, mutta parempi kai olla vähän liian varovainen kuin huoleton. Varsinkin kun on tutkimuksia joissa on epäilty einesruokien ja pullovesien muovien aiheuttavan sikiölle jos jonkinlaista vaivaa...
    Tyylikäs ja helppo laite otettaisiin siis ilolla vastaan, helpottaisi sekä käsivarsia kauppakasseja kantaessa että omaatuntoa kun ei tuota niin paljon jätettä.

    VastaaPoista
  14. Näin 7 lapsen isoäitinä tiedän miten paljon juomaa kuluu ja olisi upeaa tarjota koko katraalle itse laitettua turvallista hiilihapotettua juomaa.Olisi siinä suut messingillä niin isoilla kuin pienilläkin juojilla

    VastaaPoista
  15. Anonyymi kirjoitti...

    Eivätkö uudet pullot todellakaan kestä hiilihapotusta? Ovathan ne jo kertaalleen sen kestäneet.


    Oletettaisin, että limsapullot täytetään hieman eri tekniikalla tehtaissa kuin tuolla FizzDevilillä. Ainakin mitä itse nyt olen koettanut paria uutta pulloa täyttää, niin ne ovat pullistuneen jo pienen hiilihappomäärän jälkeen niin paljon, että pelkään pullon hajoavan.

    VastaaPoista
  16. Uskoisin laihdutusprojektini saavan aimo harppauksen eteenpäin kun saisin itse hapottaa veteni. Hanavesi alkaa välillä tökkimään ja silloin olisi mahdollisuus tehdä hiilihapotettua versiota :)

    VastaaPoista
  17. Vaimo haluaisi ehdottomasti tuommoisen .

    VastaaPoista
  18. Koska olen lopen kyllästynyt kantamaan niskakarvat limassa miehelleni Lidlistä 1½litran sixpack kuplivaa joka viikko.

    VastaaPoista
  19. Näin syksyllä mehumaija porisee ihan kiitettävästi tuossa, joten kellarista löytyy sitten tarpeeksi makuaineita. Mehu sellaisenaan ei kovin houkuttelevaa juomaa ole, vaan vaatisi kuplintaa. Joten itse tekisin vaihdellen punaherukkaa, karviaista, omenaa, viherherukkaa, puolukkaa ja sitten vielä näitä sekoitellen. Eli lasiin mehua pohjalle ja päälle hiilihapotettua vettä, niin aina olisi raikasta juomista, ja mehuja vaihdellen ei makuihin voisi kyllästyä

    VastaaPoista
  20. meillä vietetään kohta 5v synttäreitä ja olisi ihana saada tehtyä vasta keitetystä mehusta lapsille kuplivaa boolia!

    minna.o1@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mieheni ja minä olemme tehneet suuren elämäntaparemontin. Tuloksena minulta -8kg ja mieheltäni huimat -20kg ja alaspäin ollaan vielä menossa. Olo on kaikin puolin hyvä ja tyytyväinen, mutta.....Mieheni on aina ollut kova juomaan limsaa, nyt hän on kuitenkin pikku hiljaa saanut limsanjuonnin lopetettua vaihtamalla limsat vissyvesiin. Vissyvedet ovat kuitenkin kovin kalliita kun vain toinen perheen aikuisista on töissä. Kaiken lisäksi olemme menossa naimisiin 29.10.2011 joten kaikki ylimääräiset rahat on jo käytetty. ;) Minulla ei ole miehelleni vielä mitään huomenlahjaa hankittuna ja tämä olisi ihan ehdoton hänelle. Se toisi hänelle ne herkku hetket, mutta kuitenkin uuden elämän suomin ehdoin :) Olisin todella onnellinen voidessani antaa hänelle tuon lahjaksi, sillä hän on ollut minulle aivan käsittämätön tuki, enkä olisi selvinnyt tästä muutoksesta ilman häntä. <3

    anni409

    VastaaPoista
  22. Meidän perheestä löytyy oikeita hiilihappohiiriä. Limua, vissyä, energiajuomaa, mitä vain, mistä happoja löytyy, niitä ostetaan.

    Avopuolisoltani sanoi tovi sitten selkä sopimuksen irti, eikä hän saa kantaa mitään painavaa, ennenkuin on saatu selkä toimimaan.

    Säästäisin omankin selkäni, kun ei tarvitsisi enää kantaa kaupasta ruokaostosten lisäksi pullotolkulla juomia, vaan ne voisi tehdä kätevästi omassa keittiössä.

    Ja voisi pitää vaikka vähän isommatkin kekkerit, kun booliainekset saisi tehtyä kätevämmin itse.

    daemonicus69(a)netti.fi

    VastaaPoista
  23. Urheilen paljon, mutta veden juonti jää vähälle. Normivesi ei vain tahdo maistua, kaipaan jotain jymäkämpää suuntuntumaa (=kuplia). Aika hienoa olisi omistaa tuollainen ulkoapäinkin katseenkestävä vehje, jolla hiilihapotettua vettä olisi aina käden ulottuvilla. Saisin minäkin olla jossain asiassa laiska eikä tarvitsisi roudata litratolkulla vettä Lidlistä.

    VastaaPoista
  24. Olen aina haaveillut keittiööni sellaista AGAn liettä, jollaisia on englantilaisissa sisustuslehdissä. Luultavasti en sellaista koskaan tule saamaan, joten tuommoinen pienempi AGA olisi tosi kiva vaihtoehto. Ja kyllä meilläkin juodaan paljon vettä.

    VastaaPoista
  25. olen kova virvoitusjuomien kuluttaja ja olen jo pitkään harkinnu ja toivonu kyseistä laitetta .olisi suuri ilo saada aina tehdä aina raikasta juotavaa
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  26. Tämä tulisi siskolleni häälahjaksi, mikä olisi parempi kuin kevyttä juomaa valmistaiava laite. Hän varmasti tykkäisi terveysintoilijana tästä todella paljon :).

    x_unrated(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Varmastikkin tuo tulisi tarpeeseen.
    Nainen kun minulla juo tosi paljon hiilihappo juomia ja kun olisi tuo laite, niin hänen ei tarvitsisi mennä lähimpään lähikauppaan hakemaan uutta Pulloa Vichyä. Kun kotoa saa paljon parempaa itse tehtyä Vichyä. :) heh

    tyklon@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Hei,
    hauska ja mielenkiintoinen juttu bubbelivesistä. Joimme muutama vuosi sitten kotona lähes pelkästään pullovesiä, mutta onneksi JKL:n veden laatu parani huomattavasti. Raanaveden makua saa pehmeämmäksi ja mielestäni helpommin juotavaksi laskemalla vettä kannuun ja pitämällä kannua pöydällä (tai jääkaapissa jos kylmä vesi maistuu paremmin). Kuplavesiä tulee juotua kuumalla kelillä sekä ruokajuomana, että janoon. Oiva lenkinjälkeijuoma on kuplavesimehutilkalla.
    Oma kuplavesisuosikkini Suomesta saatavista on San Pellegrino, vahvakuplaiset Vichy-tyyliset saavat jäädä pulloon. Mielestäni lasipulloon pakattu kuplavesi maistuu paljon paremmalta kuin muovipulloon.
    Tuollaista kotivehjettä en olekaan tavannut, olisi mielenkiintoista tutustua!

    VastaaPoista
  29. Meillä (terveysintoilijan kodissa) juodaan hurjasti kuplavettä. Limsoja kun en suostu ostamaan, niin koko perhe juo erilaisia kuplavesiä n. pullollisen päivässä. Tokihan tämä vempele siis tulisi kovaan käyttöön ja säästäisi sekä rahaa että kauppareissuja. Mahtava laite ja ellen sitä nyt tällä selitykselläni, joka ei vedä vertoja monenkaan perustelulle, satu voittamaan, niin taidan hakea sen kaupasta itse :)


    Terkuin: Heidi (heidipeidi@hotmail.fi)

    VastaaPoista
  30. Vantaalla asuvalla siskollani on hiilihapotuslaite ja olen niin koukussa nimenomaan tuolla laitteella valmistettuun jääkaapissa viilennetyyn kuplaveteen, että käyn hänen luonaan visiitillä useammin kuin olisi tarpeen. Lisäksi alituinen seutulipulla matkustaminen tulee minulle kalliiksi. Haluaisin kyllä ostaa laitteen itsellenikin, mutta mieheni mielestä meillä on kotona liikaa tavaraa, eikä uuden ostaminen ole sallittua... Mutta jos voittaisin laitteen arvonnassa, ei miehellänikään varmaan olisi mukisemista asian suhteen!
    tuulipuu88@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Miksikö minä haikailen tätä mainiota vekotinta? Siitä yksinkertaisesta syystä, että raskaana oleva vaimo tuollaisen haluaa, kivennäisveden suurkuluttaja kun on. Ja eikös rakastavan miehen tule pyrkiä kaikki odottavan äidin toiveet täyttämään? Ainakin jos leffoja on uskominen ;) Sitäpaitsi luotan siihen, että minäkin sitä osaisin käyttää, vaikka vaimo kyllä on pariin otteeseen antanut ymmärtää, että ainoa kodinkone jonka hallitsen on vedenkeitin. Ilmeisesti telkkua ei lasketa kodinkoneeksi...

    VastaaPoista
  32. On tullut luvattua aikanaan "myötä- ja vastamäessä" mutta eipä sitä arvannut kuinka jyrkässä vastamäessä joutuu kassikaupalla kivennäisvesipulloja kaupasta raahaamaan. Se hyvä puoli toki hirmupainavissa kauppakasseissa on ollut, että talvella kotipihan ollessa umpijäinen saa kassit maahan täräyttämällä pysäytettyä huimaksi kiihtyvän vauhdin kun lähtee keskellä tasapainoillessa mäkeä takaperin luisumaan. Mutta ehkä liukasta mäkeä silti mieluummin kipuaisi ilman noita isoja vesipulloja ja nauttisi kotona sitten raikasta kuplajuomaa omalla laitteella valmistettuna.

    VastaaPoista
  33. Taloutemme hanavesi on laadultaaan huonoa, sen vuoksi raahaan Lidlistä selkä vääränä kivennäisvettä, johon sekoitan tiivistemehua. Olen aktiivinen kuntoilija, joten juon päivittäin lähes 3 litraa nestettä. Pullojätettä tästä syntyy todella paljon ja omatuntokin soimaa.

    Luonani laite saisi siis erittäin hyvän kodin ja tulisi todellakin aktiiviseen käyttöön!

    jauhis@netti.fi

    VastaaPoista
  34. Työpaikalla on vesi tosi huonoa ja kotona tulee juotua aika vähän vettä. Ennen raahattiin litratolkulla Lidlin vettä mutta nyt olen ostanut Prismasta kivennäisvettä. Seuraavaksi olen suunnitellut itse tehdä porevettä mutta en ole saanut kokeilla sitä joten nyt olisi oivat tilaisuus voittaa ja kokeilla. Sitten saisimme todella hyvää juomaa tällä itse tehtyä.
    harmaakissa@luukku.com

    VastaaPoista
  35. No koska nyt on tilattu uusi musta keittiö ja sinne
    Sopisi täydellisesti Aqvian hiilihapotuslaite!! Jos
    Kyseisen laitteen voitan niin lupaan jakaa kuvan siitä
    Unelmieni keittiössä :)

    VastaaPoista
  36. vesi on paras janojuoma, mutta kun tykkään niin kovasti hiilihapollisista juomista.. Kaupasta on ikävä raahata monta pulloa juotavaa, mikäli kotona aina olisi mahdollisuus saada raikasta juomista ilman kauppareissuja, olisi varmasti mukavampaa kävellä kauppaan ja takaisin kevyempien kassien kanssa. :) ( nastysam@hotmail.com )

    VastaaPoista
  37. Kuplavesi on parasta janojuomaa, tämän laitteen jos saisin ei tarvitsisi janoisena kärvistellä.

    VastaaPoista
  38. Kyllä olisi naama messingillä minulla jos tämän koneen saisin omakseni.Olen aina halunnut tälläistä, mutten ole raskinut ostaa.

    marja.n@mbnet.fi

    VastaaPoista
  39. Olen kohta ollut 3vuotta pois työelämästä. En omasta halusta, vaan selän terveydellisistä syistä...valitettavasti. Lapset ovat toivoneet tuota laitetta meille jo vuoden päivät, mutta kun itse olen kuntoutustuella ja vain mies käy 4 henkisessä perheessä töissä, on eläminen tunnetusi melkoisen niukkaa...varsinkin kun kuntoutustukeni menee lääkkeisiin sekä sairaalassa ramppaamiseen.

    Olen ollut melkoisen pahalla päällä viimeiset viikot koska rahatilanne on ollut kurja ja lapsille on tottakai joutunut ostamaan uudet reput yms koulutarvikkeet.

    Nyt tässä kuussa meillä on miehen kanssa hääpäivä(29.8) ja olen suunnitellut jonkunlaista pientä yllätystä(syömistä pitkän kaavan mukaan)koko perheelle...ja mukavaa yhdessäoloa pelaillen jne. Ja olisi ihana yllätys myös lapsille kun nostaisi koneen pöydälle ja he saisivat nyt toivomaansa kuplajuomaa =)

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  40. Meillä on lopetettu Lidlin veden kanto kotiin. Turhaa rahdata vettä pitkin maailmaa joten tällä saataisiin hyvää vettä suomesta ja edullisesti. Pöydällä olisi paikka juuri tälle laitteelle.
    jossu tyttönen

    VastaaPoista
  41. Rakkaani sairastui ja sai aivoinfarktin äitienpäivän aattona. Nyt hän on reilu 3 kuukauden kuntoutuksen jälkeen palaamassa kotiin ja hän niin kovasti pitää porevedestä. Itse en pysty sitä hänelle kaupasta kantamaan joten haluaisin ilahduttaa rakastani tällä mainiolla laitteella.

    irmeliina@netikka.fi

    VastaaPoista
  42. Meitä on monta taloudessamme monta juomaria, joten kulutus olisi kova. Lisäksi sukua käy jatkuvasti visiitillä, jotka ovat myös janoista väkeä. He voivat myös innostua hankkimaan itselleen samanlaisen laitteen, joten tässä tapauksessa olisi mainosta ja markkinointia luvassa tuotteen myyjälle. :))

    smmattila@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Pitäähän miehellä olla kolme hiilihapotuslaitetta, ja minulla on vasta kaksi Aqviaa itselläni. Kiitos, otan mielelläni vastaan palkintona kolmannen ;o)

    VastaaPoista
  44. Antaisin porekoneen veljelle lahjaksi. Veli muutti kuukausi sitten omaan asuntoon ja olishan se kiva mennä tupareihin hienon lahjan kanssa.
    Opiskelijalla ei kuitenkaan ole varaa tällaista hankkia (niin ei mulla ku veljelläkään :D ) Äitee ei usko tälläisiin hömppiin niin että antais vielä rahaakin koneeseen. Se vie kuitenkin veljelle jotain tylsiä mukeja, kahvia ja ruokaa.
    Mää voisin räjäyttää potin tällä vehkeellä :)
    Olisin varmasti VUODEN PIKKUVELI-palkinnon saaja nro 1 :) :D

    joelin.oma@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Ollaan poikaystäväni kanssa tästä jo puolisenvuotta haaveiltu, mutta ei ole varaa opiskelijoilla ostaa. Ollaan iha hirveitä juomaan limua ja vissyjä joten tämä tulis todellakin tarpeeseen:) luulempa että tulis säästettyä rahaa kivasti, sillä nykyään kaupasta ostetut limut ja vissyt on aika hintavia! Meille tosiaan kaikki sanoo että älkää ostako, iha turha vehje, mutta kyllä me tämä vielä aiotaan hommata, vaikka pitäis kauankin säästellä!

    -Ninnnis

    nina_aaw@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Olisikohan aika uusia taivaanikuinen Sodastream?Ei todellakaan ole mikään keittiö kaunistus vaan tosiaan kauhistus.Omistamani laitteen olen ostanut reilun kymmenisen vuotta sitten,voipi olla kauemminkin.Taitaa olla ensimmäisiä laiteitta,on ainakin retroa.Vettä kyllä kuluu päivittäin vähintään se 2,5l,kuplilla ja ilman.
    -Katariina

    VastaaPoista
  47. Noo kaikki voi sanoa tietty, että oon aina tuommoista halunnut. Kukatietää todellisen puolen: onko "aina" 5 minuuttia, kun sai tietää arvonnasta?
    Itse olen halunnut laitetta siitä asti, kun maistoin kaverillani jekku-batteryä! Energiajuomanmakuista uutetta, hiilihapotettua vettä ja jekkua! Namnam! Heinäkuun alussa kävin ostamassa Tallinnasta 1,75 litrasen jekku pullon (mielettömän kokoinen!) ja se tarvitsisi kaverikseen lantringin. Batteryt on kalliita, niitä en kehtaa ostaa opiskelia budjetillani.


    Terv. Anniina anpe92@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Autottomana pullojen raahaaminen on jäänyt valitettavan vähälle. Molempiin suuntiin. Ekoihmisinä kun haluaa vielä välttää kaikkea turhaa muovikrääsää. Tällainen vehje olisi aika kätsy.

    VastaaPoista
  49. Miksi juuri minä haluaisin: koska en halua/viitsi raahata muovipulloja edestakaisin
    ansaitsisin: olen ollut kiltti tänä vuonna
    tarvitsisin laitteen itselleni: rakastan kuplivaa, niin vettä kuin samppanjaakin :)

    Terveisin Tuula

    VastaaPoista
  50. Meillä on täällä maalla oma kaivo, jonka vesi on normaalisti ihan kelvollista juoda. Mutta kun sataa runsaasti, kuten viime päivinä, niin veden väri muuttuu harmaaksi ja maku mutaiseksi. Monesti olen kuukausia joutunut kantamaan 10 litran kanisterilla työpaikalta kunnollista vettä juomiseen.

    Olemme vuosia odottaneet kunnallista vesijohtoa tänne maalle, mutta se ei ole näköpiirissä vieläkään.

    Jos tuo AGA:n vempain tekisi meidän kaivovedestä maukkaampaa juoda, niin sitä voisi verrata ihmeeseen, joka tapahtui kauan sitten Kaanaassa kun vesi muuttui viiniksi.

    Terveisin MauriJuhani

    VastaaPoista
  51. Selkä suoristuisi kun ei enää tarvitsisi kantaa raskaita pulloja kaupasta.Tekisi hyvää myös kukkarolle. -Hanne-

    VastaaPoista
  52. Olen kuuromykkä orpoleski värisokea yksinhuoltaja jonka molemmat jalat on amputoitu ja kissakin kuoli äsken. Haluaisin voittaa porevesilaitteen. A.R.

    VastaaPoista
  53. Käytän ruokajuomana kevyesti hiilihapotettua pullovettä. Olisihan se mukavaa jos sen voisi valmistaa kotona.

    -Emmi

    VastaaPoista
  54. Tällä tehtyä vettä minäkin voisin juoda kun en juo kaupasta ostettua pullovettä.
    -Kayte 93

    VastaaPoista
  55. Kiitokset kaikille osallistujille ja kommentoijille. Hyviä ja aika samankaltaisia perusteluja oli paljon.

    Parhaaksi ja omaperäisimmäksi perusteluksi valitsin MauriJuhanin tarinan kehnosta kaivovedestä. Laitatko, MauriJuhani, sähköpostia minulle chezjasu@gmail.com, niin saan yhteystietosi.

    VastaaPoista