torstai 16. elokuuta 2012

Härkäpapusalaatti


Juuri nyt on se ihmeellinen ja lyhyt aika vuodesta, kun voi mennä ulos ja katsoa mitä tänään söisi. Päätin syödä ensimmäiset härkäpavut. Toiset ja kolmannet pavut varmaan vielä saan, mutta tuskin enempää. Vaikka kasvimaalla kasvaa kivasti parisenkymmentä vartta, on pavuissa lopulta yllättävän vähän syötävää. Kilosta tuoreita palkoja saa ehkä muutaman sata grammaa syötävää.

Ja vaikka silpominen ja kuoriminen ovat työlästä, pidän härkäpavun mausta valtavasti: pehmeän voinen, kermainen ja pähkinäinen.

Ohje on mukailtu Chad Robertsonin Tartine Bread -kirjasta, joka sivumennen sanoen on paras lukemani leipäkirja. Olen valmistanut kirjan ohjeella maalaisleipää juureen säännöllisesti nyt puolitoista vuotta. Kenties joskus saan vielä kirjoitettua leivästä tännekin.

SALDE
1 punasipuli
0,5 dl punaviinietikkaa + vettä
vajaa kilo tuoreita härkäpapuja
pari viipaletta kuivahtanutta maalaisleipää
pieni nippu tuoretta minttua

KASTI
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
vajaa desi oliiviöljyä
ripaus suolaa ja sokeria


Kuori ja viipaloi sipuli ohuelti. Laita sipulit kulhoon ja kaada päälle etikka sekä vettä niin paljon, että sipulit peittyvät. Anna maustua puolisen tuntia.

Silvo härkäpavut eli avaa palko ja irroita papu. Lisää pavut kiehuvaan veteen ja keitä pari, kolme minuuttia ja tarkista kypsyys. Huuhtele kypsät pavut kylmän juoksevan veden alla. Kuori pavut uudestaan pullauttamalla vihreä sisus ulos painamalla papua etusormen ja peukalon välissä.

Valmista krutongit paistamalla leipäpaloja kuumalla pannulla oliiviöljy-voiseoksessa. Yhdistä astiassa pavut, krutongit, kuivaksi puristetut sipulit ja minttu.

Sekoita kastikkeen ainekset ja mausta suolalla ja sokerilla koko ajan maistellen. Parhaiten sekoitus onnistuu pienessä kannellisesssa lasipurkissa.

3 kommenttia:

  1. Onpa kiva salaatti, härkäpapu on itselle vähän vieras mutta koska olen tänä vuonna innostunut pavuista valtavasti tätä olisi kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä, jos löydät härkäpapua. Kuulin, että ainakin Ison Omenan Sittarissa Espoossa olisi tuoretta härkäpapua myynnissä.

    VastaaPoista
  3. Ahaa, ratkaisitte viime kesän 'ongelman' istuttamalla omia härkäpapuja. Kokemukseni mukaan (kun ostan Turun torilta härkäpapuja) on että ensimmäisellä viikolla saanti kilosta on noin 200 g ja ajan myötä kasvaa jopa yli 300 g. Mutta tämä riippuu varmasta lajikkeesta ja kasvuolosuhteista. Kun saavutaan tuohon yli 300 g jotkut pavut rupeavat jo usein olemaan tuleentuneita (?) eli rupeavat jo kellastumaan, ja niistä häviää se tuoreen vihreän pavun maku. (Maailmallahan sitten kuivataan nämä kypsät pavut, mutta kuivatut pavut eivät vedä vertoja tuoreisiin papuihin).

    Maria

    VastaaPoista