Tuorepastaa pitkästä aikaa

Oli niin hyvää, että koko perheeltä meinasi päästä itku. Vähän kuin olisi syönyt pastaa ensimmäisen kerran.

Ehkä osittain siksi, että pastaa ylipäätään on tullut viime aikoina syötyä hirvittävän harvoin ja tuorepastaa tehtyä vieläkin harvemmin. Tuore sunnuntaipasta oli päräyttävä muistutus siitä, miten hyvää pasta oikeasti voi olla ja miten suuri ero kaupan kuivapastan ja itsetehdyn välillä on. Vaikka monenlaisia laadukkaita ja aitoitalialaisia kuivapastoja on herkkukaupat väärällään, on itse tehty tuorepasta kuitenkin ihan toiselta planeetalta. Aivan eri juttuja, vaikka molemmille onkin paikkansa.

Tein pastasta isomman annoksen, joista toisen puolen leikkasin fettuccineksi ja laitoin pakkaseen. Koko taikinasta olisi helposti riittänyt pääruoaksi kuudelle. Puritaanien mielestä oliiviöljy ei varmastikaan kuulu pastataikinaan - ja varmaan ovat siinä ihan oikeassa - mutta kun taikina tuntui vähän liian paksulta niin pistin vähän öljyä, kun en viitsinyt lisätä enää munia. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa vettä.

Toinen pasta oli klassinen pasta carbonara (nyt ilman kermaa), johon käytin itse valmistamaani pekonia ja omien kanojen munia. Toinen oli valkosipulilla ja vihreilä oliiveilla ryyditetty tomaattikastike.


450 g durumjauhoja
3 kananmunaa
3 kananmunan keltuaista
1 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa kymmenisen minuuttia, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa. Yleiskone toimii hommassa hyvin. Kääri taikaina kelmuun ja laita tunniksi jääkaappiin. Jaa taikina osiin ja aja pastakoneessa haluamaasi muotoon.

(Ja aiheeseen liittyen on pakko kertoa se maailman huonoin puujalkavitsi: Hannu Karpon ohjelman kuvauksissa tippui pasta-annos järveen. "Mitä pastaa se oli?" joku kysyi. "En tiedä, mutta tuolla se Karpo naaraa.")