tiistai 18. elokuuta 2009

Kolmen mintun jäätelö

Onnistuneesta sherryrusinajäätelostä innostuneena aloin tehdä uutta kotijäätelöä itsevarmuutta täynnä. Tällä kertaa päätin valmistaa minttujäätelöä, koska se on aina ollut yksi lempijäätelöistäni ja koska minttulajikkeet kasvoivat pihalla vielä täysillä.

Tein jäätelön samalla ohjeella kuin aiemminkin, mutta jätin pois kanelin ja tietysti liotetut rusinat. Lisäsin kermamaitoseokseen reilusti pipar- ja omenamintun lehtiä. Kaikki sujui hienosti siihen kaikkein kriitisimpään vaiheeseen.

Lisättyäni vaahdotetut munat kermamaitoon aloin lämmittää seosta ja huomasin aika pian pientä ryynimäisyyttä lusikassa. Tuli siis minttumunakokkeli. Jäätelö meni saman tien lavuaarista alas ja otin muutaman päivän tauon asian kanssa.

Toisella kertaa toistin kaiken täsmälleen samalla tavalla ja varoin tekemästä samaa mokaa uudestaan. En tiedä, miksi seosta ylipäätään pitää tässä vaiheessa lämmittää ja miten tuon oikean lämmön voisi arvioida.

Ennen pakastusta sekoitin jäätelöön aivan pieneksi silputtuja markokonmintun lehtiä. Pipar- ja omenamintut olin siivilöinyt jo aiemmin pois. Tässä vaiheessa puristin mukaan myös puolikkaan limen mehun antamaan vähän terää, koska jäätelö maistui vähän yksioikoiselta.

Pieni vastoinkäyminen sattui myös jälkimmäisellä kerralla. Pakastuksen loppuvaiheessa meni koko talosta sähköt, enkä uskaltanut enää avata pakastinta sekoittaakseni jäätelöä. Siihen asti olinkin vatkannut seosta pallovispilällä hullun lailla parinkymmenen minuutin välein.

Maku oli lopulta oikein hyvän minttuinen. Limeä olisi voinut olla vielä ronskimmin ja rakenteessa oli samanlaista hileisyyttä kuin aiemminkin. Pienistä puutteista huolimatta tätä on syöty hurjan paljon mielummin kuin mitään kaupan tekelettä.

Täydellinen jäätelö on vielä tulossa.

3 kommenttia:

  1. Jännän kuuloinen jäätelö! Paljonko tuohon laitetaan sokeria?

    -sarkka-

    VastaaPoista
  2. Tuohon ei tullut muuta sokeria kuin se mitä on munasokerivaahdossa. Eli 5 munaa ja 85g sokeria.

    VastaaPoista
  3. Pitää varmaan uskaltaa kokeilla itsekin. Kuva on niin herkullisen näköinen!

    -sarkka-

    VastaaPoista