perjantai 19. helmikuuta 2010

Pasta Osso Buco

Muutaman viikon takaisen HS:n ruokatorstain innoittamana olin tekemässä lammasravioleja tarkkaan lehdessä olleen ohjeen mukaan. Taas kävi niin, että lopputuloksena oli jotakin ihan muuta.

Ensimmäisenä homma lähti sivuraiteille, kun en löytänyt kaupasta sopivaa luullista lampaanlihaa. Ostoskoriin päätyi sen sijaan naudan osso buco (tai osso pucco, kuten kaupan labelissa luki), jossa oli sopiva määrä sekä lihaa että luuta.

Päivään jolloin ravioleita piti tehdä ilmaantui niin paljon kaikenlaista pikkuhommaa ja yleislaiskuutta, että ravioliresepti rytättiin palloksi ja heitettiin seinän ja patterin väliin. Sen pohjalta syntyi kuitenkin pitkään hautunut pasta bolognesea muistuttava kastike.


puolisen kiloa osso bucoa
oliiviöljyä
pari valkosipulinkynttä
pari pientä sipulia
porkkana
pala juuriselleriä
tilkka punaviiniä
laakerinlehti
tölkki tomaattimurskaa
kourallinen silolehtipersiljaa
suolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi ja raasta porkkana ja selleri hienoksi. Kuullota kasviksia padassa öljyssä kunnes ne alkavat pehmetä.

Irrota liha luista ja poista turha rasva sekä kalvot. Leikkaa liha mahdollisimman pieniksi paloiksi. Lisää lihat ja luut pataan kasvisten kanssa ruskistumaan. Lisää hetken päästä viini, laakerinlehti ja tomaattimurska. Hauduta hiljalleen pari tuntia tai niin kauan, kunnes liha on varmasti pehmeää.

Poista kastikkeesta luut ja mausta persiljalla, suolalla ja pippurilla.

5 kommenttia:

  1. Minuun on nyt kovasti tuo italiakärpänen puraissut ja oonki pari-kolme päivää googlaillu pitkin poikin ja ettiny erityylisiä italialaisia ruokaohjeita joiden parissa meinaan itseäni sivistää lähitulevaisuudessa. Ossobuco on myös listallani...saas nähdä mitä siitä tulee.

    VastaaPoista
  2. kivasti kirjoitettu juttu! Yleislaiskuus on ollut tuttu tunne lähiakoina, mutta tänään ajattelin repäistä leivänleipomisen ja valokuvien laittelun saralla. Mies saa hoitaa ruuat!

    VastaaPoista
  3. Osso buco on kyllä varsin kokeilemisen arvoinen aine. Varsinkin kun sitä saa aika helposti. Sain kerran lähiravintolassani ihan loistavan pehmeää osso bucoa yksinkertaisessa tomaattikastikkeessa.

    http://www.ravintolahvittrask.fi/

    Onko sun kuvat Merituuli bittejä vai oikein perinteisiä paperillisia?

    VastaaPoista
  4. tilataan aina aika ajoin paperillisia, kun on koettu ettei mikään ole varmempaa. ja onhan albumeita niin ihana selailla, vaikka lasten kanssa sylityksinkin.

    nyt kyllä rupeaa taas kaihertamaan, sillä en saanut aikaiseksi laittaa yhden ensimmäistäkään. meillä on tooooosi vino pino kuvia melkein vuoden ajalta albumoimatta, noin 1000 kpl. auts! tilataan niitä aina palttiarallaa 300 erissä.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi tutulta. Meillä on vaimoni onneksi hoitanut paperikuvien tilaamisen, koska itse en jostain syystä saa koskaan aikaiseksi.

    Ja olet ihan oikeassa, että joissain tilanteissa on paaaljon hauskempaa katsoa kuvia albumista. Varsinkin kun siellä on ne parhaat otokset.

    VastaaPoista