keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuivatut kirsikat


Vastoinkäymiset kirsikoiden kanssa jatkuvat...

Tarkoituksena oli vain ottaa maistiaiset suuresta purkillisesta happamia kirsikoita. Avatessa purkki kuitenkin lensi kaaressa lattialle. Kaavimme kirsikat lattialta ja mietimme mitä niillä vielä voisi tehdä. Jotenkin sekä roskiin heitto että uudestaan jääkaappiin säilöminen tuntuivat vähän huonoilta ideoilta.

Hetken pohdinnan jälkeen kirsikat menivät siivilässä pesun kautta pellille ja uuniin. Kuivatin kirsikoita noin sadassa asteessa reilut puolitoista tuntia. Luukku oli koko ajan hiukan raollaan ja kuivauksen aikan ravistelin peltiä pariin otteeseen.

Valmiit kirsikat olivat oikeastaan aika hauskoja. Ulkonäöltään ja suutuntumaltaan ne vaikuttivat oikein isoilta ja meheviltä rusinoilta. Maku taas on ihan silkkaa kirsikkaa. Suurin osa tulee varmasti naposteltua suoraan suuhun, mutta ajatuksenani on kokeilla niitä ainakin tajinessa tai muussa pataruoassa, jossa kirsikat mehustuisivat takaisin alkuperäiseen olomuotoon.

2 kommenttia:

  1. Vau! Säästä kälyselle pari maistiaista lauantaiksi!

    VastaaPoista
  2. Kuulin, että olette tulossa ja sitten taas ettette. Jos ehtii loppua niin tehdään lisää.

    VastaaPoista