sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Luonnonmukainen ilta Valiolla


Enpä tiennyt ennen keskiviikkoa, että Valion maitojen myynnistä vain kaksi prosenttia on luomua, että Mustapekka-juuston pippurit pyöritetään juustoon käsin, tai että ruokakermaa on saatavilla viidellä eri maulla maustettuna. Nämä ja monta muuta juttua selvisi Valion järjestämässä luomuteemaisessa bloggaajatapahtumassa, jossa olin mukana kahdeksan kollegan kanssa.

Ennen koekeittiön piisien ääreen pääsemistä brändipäällikkö Mary Petri kertoi Valion luomutuotteiden synnystä sekä luomun trendeistä ja ruokastylisti Sanna Kekäläinen ruokastailaamisesta (leikittely, graafisuus ja aidot asiat - tiedäthän!).


Valion syksyn uutuuksia esiteltäessä havahduin siihen tosiasiaan, että kuluttajana en ole mikään kokeileva edelläkävijä. Suuri osa uusista ja vanhoista tuotteista (kuten tuo maustettu ruokakerma) oli itselleni aivan vieraita. Kuluttajana - ainakin maitohyllyllä - käyttäydyn fakkiintuneesti laput silmillä ostaen aina samat tuotteet: rasvaton luomumaito lapsille, sininen tiiliskivimaito kahviin, sininen Oivariini leivälle, luomuvoi leivontaan ja oranssi kermapurkki vähän kaikkeen. Muu on vierasta ja kaikki valmiiksi maustettu varmaan sellaisena pysyykin.

Koekeittiössä seuraamme liittyi aina yhtä mahtava keittiömestari ja Mister Luomu Sasu Laukkonen sekä Valion hovikuvaaja Kristiina Hemminki, joka kuvasi valmistamamme annokset Valion sivuille. Työparini Johannan kanssa valmistimme menun jälkiruoat; mansikkaista luomupiimäjuomaa, toscaomenoita ja vaniljakastiketta sekä Sasulta lisänakkina saamamme financierin. Reseptiä pukkaa tuonnempana.


Iso kiitos hauskasta illasta kaikille valiolaisille, vieraileville tähdille ja tietysti kanssabloggaajille!

5 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostava tapahtuma.Ja uutuuksista on aina mukavaa saada tietoa tuottajilta:)

    VastaaPoista
  2. Vajaan vuoden Sveitsissä asumisen jälkeen ensimmäisellä kauppareissulla tuntui siltä, että erilaisten maustettujen maito- ja kermatuotteiden määrä oli kasvanut valtavasti. Laskin Sokoksella ruokakermojen määrän, 25 ja siinä ei ollut soija- yms. versioita. Ehkä tuollaisille tuotteille on ostajansa. Meille riittää luomuvoi, kuohukerma, luomumaito (kevyt- ja täys), rahka ja maustamaton jogurtti. Rasvaista rahkaa ja Keski-Euroopan jogurtteja on kyllä iso ikävä.

    VastaaPoista
  3. Eittämättä tuollaisille maustetuille ruokakermatuotteille ym. on ostajansa, kun niitä on kaupan. Herää kuitenkin kysymys kuinka LUOTU näiden tuotteiden tarve on. Aika kauan on ruokaa tehty niitä ilmankin.

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Hienoa kuulla, että ilta oli myös vieraiden mielestä onnistunut. :)
    Kiitos vierailusta!
    Terveisin,
    Pekka Valiolta

    VastaaPoista