tiistai 4. maaliskuuta 2014

Maalaispatee


Samaan aikaan kun pitkästä aikaa eli hyvin monen vuoden tauon jälkeen valmistin ranskalaista maalaispateeta huomasin ruokablogeissa pyörivän kuukauden ruokahaasteen aiheena olevan juurikin pateet ja terriinit.

Vaikka alla olevassa ohjeessa ei ole perinteistä pekonivuorausta, on se hyvin perinteinen ranskalainen maalaipatee. Jopa niin perinteinen, ettei sillä ehkä parane osallistua kisaan vaan keksiä jotakin vähän omaperäisempää. Kuten porsaankotkasavuterrieri, jota lapset pyysivät valmistamaan.

Käytin pateessa omien kanojen seitsemän maksaa, jotka toimivat loistavasti. Itselleni kun maksa ihan sellaisenaan syötynä ei ole niin suurta herkkua. Joissain ohjeissa käsketään ajamaan massa blenderissä sileäksi, mutta lihamyllystä tulee mielestäni ihan sopivan hienoa pateeta.


1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
200 g kananmaksaa

300 g lampaan jauhelihaa
180 g savustettua porsaan niskaa tai kinkkua
12 g suolaa
1 tl mustapippuria

ripaus muskottipähkinää
2 tl tuoretta rosmariinia

30 g madeiraa30 g brandya
1 muna
noin 1 1/2 dl kuohukermaa


Kuori ja leikkaa sipuli ja valkosipuli hienoksi ja kuullota hetki pannulla oliiviöljyssä. Laita syrjään jäähtymään.

Jauha lihamyllyn hienommalla terällä maksat ja lihat tasaiseksi massaksi. Lisää mausteet, madeira ja brandy sekä muna ja sipulit. Sekoita massa suuressa kulhossa tasaiseksi.  Lisää kermaa samalla sekoittaen kunnes koostumus on notkea ja tasainen.

Vuoraa keskikokoinen vuoka leivinpaperilla ja lusikoi patee vuokaan. Kopauta vuokaa muutama kerta pöytään, jotta patee levitty tasaisesti ja turhat ilmat lähtevät massasta.

Paista pateeta vesihauteessa 175 asteisessa uunissa noin tunti eli kunes sisälämpötila on 70 astetta.

7 kommenttia:

  1. Ui, kun kuulostaa hyvältä!
    Käytittekö muuten kanojen sydämetkin? Viime kesänä sain niitä Demossa, ja jösses, että olivat hyviä! Kivipiirakin on kuulemma herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämet ovat tallessa. Ajatuksissa on ollet pistää ne vartaassa grilliin.

      Kivipiirat sen sijaan menivät hukkaan. Ensi syksyä varten täytyy opetella kanan anatomia vähän tarkemmin.

      Poista
  2. Tällä mukaan vaan, yksinkertaiset asiat ovat usein niitä ihan parhaita juttuja! Mutta jos olet oikeasti tekemässä myös porsaankotkasavuterrieriä, niin sillä sitten viimeistään kisaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti olen miettinyt tuo terrierin valmistusta, mutta ihan vielä en tiedä miten sen toteuttaisin.

      Poista
  3. No siis ehdottomasti kisaan mukaan tällä ohjeella, näyttää & kuulostaa todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä mennään, jos erikoisempaa en saa tehtyä (mikä on todennäköinen kohtalo).

      Poista
  4. äääh, en ole vielä koskaan onnistunut tekemään herkullista pateeta, aina niistä tulee luotaantyöntäviä voimakkaanhajuisia harmaita tiiliskiviä. Ja oikeasti siis tykkään kyllä pateesta. Siis hyvästä. Tämä näyttää siltä.

    VastaaPoista