tiistai 30. lokakuuta 2012

Briossi eli ei skonssi


Maaliskuussa 2010 kirjoitin siitä, kun skonsseja leipoessa kuvittelin tekeväni briossia. Totuuden paljastuttua suunnittelin kokeilevani briossia oikealla ohjeella heti vuoden päästä. Meni vähän kauemmin.

Uudelleen kokeilua edesauttoi kesällä hankkimamme yleiskone, jota ilman ainakaan tätä briossitaikinaa ei tehdä. Pari kertaa briossia onnistuneesti (eikä yhtään kertaa epäonnistuneesti) tehtynä, se on noussut suosikikseni makeista leivonnaisista: valmistus on riittävän lähellä tavallisen perusleivän leipomista.

Jos ranskanleipää on halveksivalla äänensävyllä kutsuttu pullaleiväksi, niin nimitys sopii briossiin paremmin kuin hyvin. Kevyen ilmava rakenne, maussa hienoisesti appelsiininkuorta ja sopivasti voita ja sokeria. Aika täydellinen vaihtoehto maalaisleivän ja täytekakun välimaastoon.

Ohje on käännetty (kaksoismerkityksellä!) Ottolenghi: The Cookbook -kirjasta.


2 rkl haaleaa vettä
1 tl kuivahiivaa
190 g vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
20 g sokeria
2 munaa + 1 muna voiteluun
75 g suolatonta voita kylmänä ja pieninä nokareina


Laita monitoimikoneen kulhoon vesi ja hiiva ja anna hiivan liuta. Lisää kulhoon voita lukuunottamatta kaikki ainekset ja sekoita. Vaivaa koneella pienimmällä nopeudella kolme minuuttia. Tässä vaiheessa taikina on tahmea ja tarttuu kulhon reunoille.

Jatka vaivaamista keskinopeudella ja pudottele taikinaan voinokareita vähän kerrassaan: edellisen voin pitää sekoittua täysin taikinaan ennen uuden lisäämistä. Tämä vaihe kestää kymmenisen minuuttia ja taikinaa joutunee pariin kertaan kaapimaan kulhon reunoilta. Lopulta taikina on tasainen ja kiiltävä.

Siirrä taikina kevyesti voideltuun kulhoon, peitä kelmulla ja jätä tunniksi huoneenlämpöön. Siirrä taikina jääkaappiin 14-24 tunniksi. Tänä aikana taikina ei juurikaan kohoa.

Voitele pienehkö tai keskikokoinen vuoka voilla. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle tasolle, muotoile vuokaan sopivaksi ja laita vuokaan. Peitä kelmulla ja jätä lämpimään paikkaa kohoamaan 2-3 tunniksi tai kunnes taikina on selvästi kohonnut kaksinkertaiseksi.

Voitele pinta vatkatulla munalla ja paista 170 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Briossista on tullut myös meidän suosikki, tosin mä teen sen suolaisena ja sienillä maustettuna: http://www.puutarhajahella.blogspot.fi/2012/05/korvasienibriossi.html
    Mukavaa viikonlopun aamiaisleipää :-) Ja tosiaan, ei tulis mieleen tehdä sitä ilman Keniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän muuta briossiin voisi laittaa? Mulla kun ei korvasienet oikein mene alas.

      Appelsiininkuorta meinasin kokeilla raastaa seuravaan taikinaan.

      Poista