sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Grillipizzanen

Ensimmäisen onnistuneen grillipizzan pohjalta meinasin hieman muokata ruokaa. Ajatuksenani oli siis tehdä enemmänkin grillattu leipä, jossa on täytteitä päällä.

Tein pohjan samalla ohjeella kuin aiemmin, mutta jätin pohjan reilusti paksummaksi. Toisin sanoen taikinasta, josta olisi tullut kaksi ohutta pohjaa, tein nyt vain yhden. Jätin pois myös tomaattikastikkeen ja laitoin pohjaan vain ohuelti aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä tahnaa, jota ohensin hiukan vedellä. Täytteiksi valikoin tuoretta tomaattia ja mozzarellaviipaleita.

Lopputulos oli valitettavasti lievä pettymys. Pohja oli melkoisen kova ja kuivakka, vaikka onnistuinkin paistamaan sen aika hyvin (ei siis palanut pahasti eikä jäänyt raa’aksi). Syynsä oli varmaan myös sillä, että jostain syystä pohja kohosi tavallista huonommin. Myöskään täytteet eivät tuoneet kunnolla mehukkuutta, joten leipä tuli syötyä oliiviöljyyn ja balsamicoon donkaten.

Seuraavana kehitysaskeleena ajattelin kokeilla ihan rehellistä leipää ilman mitään täytettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti