Sen kummemmin miettimättä kirjoitin otsikoksi
papusalaatti, kunnes tarkemmin aloin pohtimaan salaatin käsitettä. Suomenkielessä tuo sana on jo itsessään kaksimerkityksinen tarkoittaen yhtäältä ruokalaijia ja toisaalta maan päällä kasvavaa vihreähköä kasvista. Kun miettii salaattia ruokalajina niin mikä sen käsitettä määrittelee? Valmistamassani ruoassa ei ollut ainoatakaan salaatinlehteä ja silti olin oitis valmis lokeroimaan sen salaatiksi. Onko kyse samasta ilmiöstä, kun pieni lapsi tunnistaa chihuahuan ja tanskandogin molemmat koiriksi, mutta tunnistaa silti kissan kissaksi?
Missä menee salaatin rajat?
Wikipedia ei paljoa auttanut: salaatti voi sisältää sekalaisia aineksia, se voi olla kylmää tai kuumaa ja se voidaan syödä missä tahansa kohtaa ateriaa. Tosi selkeää. Etymologisesti salaatti näyttää tulevan latinan suolaa tarkoittavasta sanasta
salata. Periaatteessa tämä on kai loogista, kun salaattiin kerran käytetään kastikkeessa suolaa. Toisaalta sillä perusteella melkein mitä vaan ruokaa voisi kutsua salaatiksi.
Tähän - eittämättä salaattiin - käytin
sekalaisia papuja, joita kasvimaalta vielä löysin. Keittin niitä seitsemän minuuttia kiehuvassa vedessä ja jätin kattilaan voinokareen kanssa. Papujen kiehuessa paistoin pannulla
leipäkuutioita,
valkosipulia ja
halloumia. Yhdistin pienessä kulhossa omia
kirsikkatomaatteja ja pilkottuja
ryvässipuleita. Lopuksi yhdistin kaikki ainekset kulhoon ja koristelin
pensasbasilikalla ja
mustapippurilla.
Aivan täydellinen salaatti: pehmeitä kermaisia papuja ja kovaa rouskuvaa leipää, suolaista halloumia ja järkyttävän makeita tomaatteja!