perjantai 28. kesäkuuta 2013

Marinoitu kuha


Kun edellisessä ohjeessa unohdin mainita, niin sanotaan se nyt heti: jos käytät sisävesistä pyydettyä kalaa raakana, niin käytä kala pakkasen kautta lapamatovaaran takia. En tiedä miten suuri riski tuo nykyaikana on, mutta parempi tietysti on käyttää tuoretta merestä pyydettyä kuhaa.


1 dl vettä
1 dl valkoviiniä
6 mustapippuria kokonaisena
1/2 tähtianis
1 laakerinlehti
1/2 limen kuori ja mehu
1 tl suolaa
1 tl sokeria

2 pientä kuhafilettä
ruohosipulia, soijaa ja suolankukkaa viimeistelyyn

Laita kaikki ainekset kuhaa lukuunottamatta kattilaan ja kiehauta. Kaada liemi fileiden päälle ja siirrä maustumaan jääkaappiin. Marinointiaika voi olla mitä tahansa puolesta tunnista puoleen vuorokauteen. Leikkaa kalasta ohuita siivuja ja tarjoa soijan ja ruohosipulin kanssa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taste of Kirkkonummi


Sillä välin kun puoli valtakuntaa on kokoontunut kansalaistorille täyttämään Instagramia ruokakuvilla, olen ihmetellyt keitä meille oikein tuli. Vaikka koko kevät asiasta keskusteltiin ja vaikka itse omin kätösin rakensin tuokokuussa aitauksia, niin silti yllätyin huomatessani, että me olemme rekisteröityneitä siipikarjan pitäjiä ja meillä asuu yhtäkkiä seitsemän kanaa, yksi kukko ja neljä kania.


Ja kyllä, ne ovat ihan kamalan lutuisia!


Eläinprojektilla on kaksi tarkoitusta: yhtäältä saada itse tuotettuja kananmunia ja lihaa, ja näin ollen olla varma siitä, millaisissa oloissa ruoka on kasvanut. Tavallaan eläimet ovat luonnollinen jatkumo kasvimaille ja  hyötykasvipuutarhalle. Matka omavaraisuuteen on toki pitkä mutta mielenkiintoinen.


Toisaalta tarkoitus on antaa lapsille eläinkontaktia sekä opettaa vastuuta eläimestä ja ruoan tuotannosta. Kanojen ja pupujen ruokkiminen ja silittäminen, niiden hyvinvoinnista huolehtiminen sekä kananmunien kerääminen munintapesistä on lapsista mahtavaa. Aikuiset toki valvovat ruokintatouhua ja siivoavat tarhat sekä vaihtavat veden kerran päivässä.


Sikäli kun parin viikon kokemuksella osaa kanoja lukea, ne ovat sopeutuneet kivasti uuteen kanalaan ja munivat tasaisesti yhden munan päivässä. Paistetut kananmunat ovat lasten mukaan parempaa kuin karkki.


Eilen jääkaapissa oli 28 munaa, joten oli hauskaa kun naapuri tuli ostoksille. Kaupan päälle he saivat vielä vaimon vasta leipomia nokkossämpylöitä ja korvapuusteja...


Näistä eläimistä on vähän vaivaa ja valtavasti iloa! Isot tarhat ja pieni eläinmäärä takaavat sen, että niillä on runsaasti tilaa juoksennella, kuopsuttaa, kaivaa, hypellä, venytellä, kylpeä, piiloutua, tutkia ja elää lajityypillistä elämää. Lisää juttua behaviorismin riemuvoitoista löytyy vaimon blogista.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Uppopaistettu majoneesi ja raparperikurkut


Double treat sanoisi amerikkalainen, joka todennäköisesti ensimmäisenä uppopaistoi majoneesia. Vaikka keksinkin idean majoneesin friteeraamisesta ihan yksin ja omassa päässä, niin nopeasti googlaamalla huomasin pettymyksekseni, että tietenkin joku oli jo tehnyt sen aiemmin. Damn, kaikki on jo keksitty! Ajatus oli kuitenkin niin nerokas, että se piti kokeilla.

Useimmiten majoneesia tulee käytettyä mausteena ja lisukkeena. Vähän kuin apupoikana - aivan kuten ketsuppiakin - vaikka ovat molemmat loistavia asioita itsessäänkin. Kun Blogirinki pyysi käyttämään keittiössä Hellmann'sin majoneeseja, lähdin ajatuksesta, että majoneesin pitää loistaa kerrankin pääraaka-aineena.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, friteerattu majoneesi ei ole ollenkaan niin raskas kuin ajatus siitä tuntuu. Jollakin oudolla tavalla rapea frittitaikina keventää majoneesia. Hiukan samanlainen epälineaarinen ilmiö tapahtuu, kun rasvaista turkkilaista jugurttia keventää kermavaahdolla. Uppopaistaminen muutti majoneesin rakennetta kermaisen pehmeästä hiukan tiukemmaksi ja juustomaiseksi. Kypsästä tuotteesta ei siis aivan ilmiselvästi arvaa sen olevan majoneesia. Vaikka ajatus tuntui aluksi - ja ymmärrän jos se sinusta tuntuu edelleen - vitsiltä, ei uppopaistettu majoneesi todellakaan ole sitä. Raikkaan ja hapokkaan lisukkeen kanssa se toimii aivan mahtavasti esimerkiksi grillijuhlien alkupalana.

Friteeraamiseen löytyy netistä ja kirjoista paljon ohjeita ja teoriaa, mutta tärkeintä on pitää öljy oikeassa lämpötilassa (noin 180°C) ja paistaa asiat riittävän pienissä erissä, jottei öljyn lämpötila laske. Oikein tehtynä uppopaistettu ruoka on yllättävän vähärasvaista. 




1/2 purkkia Hellmann's Real majoneesia
1 litra mietoa rypsiöljyä paistamiseen

1 1/2 dl porevettä
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl karkeaa maissijauhoa eli polentaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Lusikoi Hellmann'sin majoneesia jääpalamuottiin ja tasaa pinta niin, ettei majoneesin sisään jää ilmataskuja. Laita pakastimeen noin neljäksi tunniksi.

Aloita frittitaikinan valmistus sekoittamalla kaikki kuivat ainekset. Lisää seos veteen kokoajan sekoittaen.

Kuumenna öljy padassa noin 180 asteeseen. Irrota jähmettyneet majoneesikuutiot veitsen avulla. Pyöräytä majoneesit frittitaikinassa ja laske varoen öljyyn paistumaan pari kerrallaan. Kun palat ovat kypsyneet kullanruskeiksi nosta ne reikäkauhalla ja laske talouspaperin päälle kuivumaan.


1 kurkku
1 ohut raparperin varsi
1 tl merisuolaa
2 tl sokeria
tuoretta sitruunamelissaa
savustettua paprikajauhetta

Kuori kurkku ja leikkaa pitkittäin neljään osaan. Poista siemenet ja käytä vaikka veden maustamiseen tai mihin ikinä keksit. Leikkaa kurkut ja raparperi ohuiksi viipaleiksi ja laita suolan kanssa kannelliseen purkkiin. Ravista kunnolla ja laita jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi.

Valuta syntynyt neste pois ja mausta sitruunamelissalla sekä ripauksella paprikajauhetta.


Yhteistyössä Hellmann's

 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lammaspullia ja kvitteniä


Omaa satoa odotellessa ostin Lontoosta yhden tuoreen kvittenin. Raakana maistettuna ensimmäinen mielleyhtymä oli sitruunaomena. Ei siis hapan omena sellaisenaan vaan omenan ja sitruunan maut yhdessä. Koostumukseltaan kvitten oli varsin kova ja ohjeissa yleisesti käsketäänkin kypsentämään se läpikotaisin. Sellaisenaan omenan tapaan syötäväksi hedelmästä ei siis ole.

Valmistin kvittenin lampaan kanssa Ottolenghin Jerusalem kirjan ohjetta mukaillen. Suomalaisten kauppojen tarjonasta kvitteniä hyvin harvoin löytää, mutta helpoiten sen voisi korvata omenapäärynällä eli nashilla tai päärynällä ja sitruunalla.



500g lampaanjauhelihaa
2 tl suolaa
2 tl fenkolinsiemeniä
1 tl kuivatua chiliä
1 tl maustepippuria
2 valkosipulinkynttä
2 viipaletta kuivaa vaaleaa leipää
1/2 sipuli
1/2 puntti tuoretta korianteria varsineen
1 muna

1 kvitten (ison nyrkin kokoinen)
1/2 sipuli
1/2 l kanalientä
laakerinlehtiä
1 dl couscousia
tuoretta rakuunaa

Murskaa huhmareessa suola, fenkolinsiemen, chili, maustepippuri, valkosipuli ja leipä. Sekoita kulhossa jauheliha ja mausteet sekä pieneksi pilkottu sipuli, korianteri ja muna. Anna massan tasaantua jääkapissa puolisen tuntia.

Kuori kvittenit ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Muotoile massasta pullat ja ruskista kasarissa oliiviöljyssä kauttaaltaan. Lisää kvittenit, sipulit ja laakerinlehdet sekä kanaliemi. Hauduta kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes kvittenit  ovat pehmeitä. Lisää couscous aivan lopuksi ja anna kypsyä minuutti kannen alla. Viimeistele tuoreella rakuunalla.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ruokaterveisiä Lontoosta!

Vietin edellisviikon harmaassa Lontoossa öljykangastakki päällä ja sateenvarjo kädessä samalla, kun Suomessa nautittiin rannoilla ensimmäisistä helteistä. Kolme arkipäiväistä asiaa, jotka huomasin (tai siis EN huomannut) Lontoossa:

Kaikki räpläävät puhelimiaan kaikkialla, mutta kenelläkään ei ole Nokian puhelinta. En tiedä mikä Nokian markkinaosuus saarivaltiossa on, mutta empiirisellä tutkimuksella alle promillen. Matkan aikana näin noin kaksi nokialaista. Toisesta olen varma, toisesta en aivan.

Myöskään Angry Birdsejä ei näkynyt missään. Tai näin yhden pojan hupparissa, mutta hän oli luultavasti Suomesta. Kuvitelma siitä, että vihaiset linnut ovat kovempi juttu kuin Mikki Hiiri ei siis ihan pidä paikkaansa. Elämme Suomessa angrybirdskuplassa.

Pyöräilykypäröiden suosio on nousussa. Bongasin ainakin kolme pottapäistä pyöräilijää. En siis sentään ihan joka päivä, mutta trendi on selvästi ylöspäin. 





Yksin matkustaen sain ujutettua itseni illalliselle tähän superpieneen lähi-itäravintolaan, jossa oli vain 25 paikkaa ja sali noin yksiön kokoinen. Tiivis ja kirjaimellisen läheinen tunnelma antoi onneksi mahdollisuuden päästä tekemisiin paikallisten eli toisten asiakkaiden kanssa, joka kaupungissa on työn ulkopuolella sangen vaikeaa.

Illallinen toimi siten, että listassa oli kymmenkunta ruokaa, joista kaikkia sai tilata pää- tai alkuruokakokoisena. Lisäksi tarjolla oli meze, joka koostui vajaasta kymmenestä kasvisannoksesta. Ruoka ei ollut mitenkään puritaanisesti perinteistä Libanonilaista, vaan enemmän "inspired by". Hyvässä mielessä ruoasta tuli mieleen sellaiset ravintolat kuten Moro ja Ottolenghi.


Palvelu oli hyvin paikan näköistä; läheistä ja mutkatonta. Tarjoilijan käsi lepäsi olkapäällä niin monta kertaa ja niin pitkään (tai siis kokoajan, kun olimme tekemisissä) että taannoinen juttu Murun palvelusta saa nauramaan ääneen.



Ravintola on Dannyn ja Johnnyn toinen oikea ravintola ja avattu Shoreditchin vanhaan kaupungintaloon kolmisen kuukautta sitten. Alkujaan kaverit pitivät salaravintolaa omassa kämpässään, kunnes perustivat yläkertaan Upstairs at the Ten Bellsin.


Clove Club sijaitsee  trendimittareissa nousevalla Shoreditchin aluella lähellä Hoxtonia. Alueelle on noussut viime vuosina putiikkeja ja ravintoloita niin, että paikkaa pidetään jonkinlaisena uutena Sohona. Käyntikohteena se onkin ihan varteen otettava vaihtoehto vaikkapa Soholle ja Covent Gardenille varsinkin, jos olet työjumissa jossakin Cityssa päin. Alueella on välitön hipster-vaara. Ravintola on hyvin posh ja hip ja selkeästi vähän näyttäytymispaikka. Poskisuudelmien määrästä päätellen henkilökunta tuntee läheisesti noin puolet asiakkaistaan, mutta siitä huolimatta tunnelma oli (näin ulkopuolisestakin) tosi välitön ja rento.


Alkuun nauttimani maapähkinöillä ryyditetyt ja chiliöljyssä hölskytetyt kurkut olivat yksinkertaisuudessaan ihan järjenvievä ruoka, jonka jälkeen grillattu makrilli tilli-seljankukkasoosilla oli vähän pliisu. Mainio poikkeamispaikka syömiseen ja juomiseen ilman pöytävarausta.


Erityiskiitoksena mainittakoon peribrittiläisessä wc-epäkäytännöllisyydessä pitäytyminen: kylmä ja kuuma vesi valuvat kaukana toisistaan eri putkista aivan altaan takaseinää viistäen. Lovely, my friend!



MORO

Katsastin myös vanhan suosikin, Moron, lounaalla, enkä kauheasti löytynyt valittamista. Toisaalta ei tullut myöskään mielettämiä ahaa-elämyksiäkään. Puoli kahden aikaan ravintola alkoi olla jo tyhjenemän ja pöydän sai helposti.


Pääruoaksi otin sherryssä kypsennettyä kanaa ja valkosipulia sekä artisokkaa ja perunaa (ei kuvassa). Annoksen saadessani älysin, että olin joskus tehnyt tismalleen ruoan Moron keittokirjasta. Luulin sen blogannenikin, mutta en millään löytänyt ohjetta omasta blogistani.

Viiden kerran kokemuksella suosittelen hyvin lämpimästi!




THE PAINTED HERON

TimeOutin arvostelun ja kuvien perusteella kävin "Lontoon parhaassa intialaisessa". Ajatuksissani odotin jotain Amayan kaltaista michelin-ruokaa, mutta sapuska olikin yllättävän krouvia. Vähän kuin suomalainen peltilautasintialainen viritettynä viimeisen päälle valkoisin pöytäliinoin. Myös annoskoot olivat huomattavan isoja: alkupalasta, currysta, leivästä ja riisistä olisi helposti syönyt kaksi.


Ruoista hienoin oli ehdottomasti mansikkacurry, joka ajatuksesta huolimatta toimi älyttömän hyvin: miedossa suolaisessa curryssa makeita puolikkaita maksikoita. Täydellinen yhdistelmä.

Ravintola on harmittavasti melko syrjässä, joten ainakin täydellä vatsalla taksimatkaan kannattaa varautua.





Tavastani poiketen päädyin myös japanilaiseen ravintolaan. Tapani on, että syön japanilaista yksinomaan vaimoni seurassa, mutta koska ravintolasuositus tuli luotetulta taholta ja vaimoni oli tuhansien kilometrien päässä tein säännöstä omavaltaisen poikkeuksen.

Suuntasin paikalle heti kahdeksitoista ja huomasin hyvän enteen: ulkopuolella avaamista oli odottamassa suuri joukko japanilaisia luonastajia. Lista koostui pääasiassa kylmistä ja kuumista udon-nuudeleista erilaisissa liemissä. Se miten udon ja japanilainen ruoka maistuu on tietysti makuasia, mutta Koyan ruoat ja maut olivat hyvin puhtaita. Muutamista raaka-aineista valmistettuja yksinkertaisia ja pelkistettyjä annoksia.



Ja pari pakollista fiiliskuvaa. Jos matka Lontooseen sattuu torstai-lauantaille, on Borough Market ruokaihmiselle pakollinen käyntikohde. Koska matkalaukkuni oli jo valmiiksi painorajoilla, piti ostoksissa pitäytyä lähinnä maustelinjalla. Onneksi sentään uskaltauduin ostamaan kilon maailman parasta juustoa eli Neal's Yard Dairyn Montgomery cheddaria.