Älä yritä tätä kotona...

...äläkä missään muuallakaan. Keiton ohje on suoraan useasti hehkuttamastani Ottolenghi: The Cookbookista. Valitettavasti tällä kertaa ei todellakaan osunut napakymppiin.

Vaimoni kuvaili makua runollisesti koiranoksennukseksi tuhkakupissa. Hän sentään söi keittoa kaksi lusikallista ennen kuin pokka petti. Itse en onnistunut nielaisemaan ensimmäistäkään. Yhdessä päätimme, ettemme ole kumpikaan syöneet ikinä mitään näin kamalaa. Lapsille ei uskallettu edes tarjota.

On ihan turha kirjoittaa tarkkaa ohjetta (kokeilisit kuitenkin!) näin huonoon ruokaan. Todettakoon vaan, että ruoka perustui avotulella (suoraan kaasuhellan liekin päällä) mustaksi grillattuihin munakoisoihin, joiden sisus kaavittiin keittoon ja ryyditettiin kermalla ja sitruunamehulla. Voi olla, että infernaalinen tuhkan maku tuli pienen pienistä hiiltyneistä kuoren paloista, joiden päätymistä keittoon ei kyllä millään voinut välttää.

Oliko tästä postauksesta kenellekkään mitään hyötyä? Tuskin, paitsi jos omistat kyseisen keittokirjan, niin revi irti tai teippaa kiinni sivu 91.

Purnausta, lohta linsseillä ja yrttihöystöllä

Perusruokaa. Kalaa ja linssejä.

Ei muuta kuin, että tuli vaan mieleen ikuinen valitus kotimaisen kalan huonosta saatavuudesta ja korkeasta hinnasta. Aihe on niin loppuun puhuttu, ettei siitä oikein edes jaksa sanoa mitään. Jotenkin ei vaan mene kaaliin miksi Norjasta tuotu kala on edullisempaa ja tuoreempaa kuin kotimainen. Onhan se omalla tavallaan hyvää, ei siinä mitään, mutta silti olisi kiva valita monesti jotain muuta...

Norjan lohen vieressä makaa surullisen sameasilmäinen ja kuivan himmeä siika. Ei houkuttele, vaikka kuinka olisi "eilen tullut". Tullut mihin? Käyttöikänsä päähän? Tutuksi mikrobikasvuston kanssa?

Lapsuudessani paikallinen kalastaja kiersi talosta taloon myymässä silakoita (en ole varma oliko hänellä ikinä mitään muita kaloja) Ladan takakontista. Nykyään kotikulmillani pyörii kalayrityksen auton, joka myy pakastettuna muun muassa pangasiuksia, tonnikaloja, merikrotteja ja miekkakaloja. Sanomattakin on selvää, etteivät ne taida tulla lähivesistöistä.

Jos joku vielä tulisi koti-ovelle tarjoamaan itsepyytämiään tuoreita kaloja, ostaisin heti. Hankkisin etukortin ja mainoslippiksen.

Mutta eihän sellaista tietenkään saa tehdä. Kaloja ei ehkä ole perattu direktiivien mukaisissa oloissa. Tai kylmäketju voi vaikka katketa.

Lauanday Roast Leftovers, eli ruokaa tähteistä

Yllättäen seitsemän henkeä ei jaksanut syödä parin kilon paistista kuin puolikkaan. Osa meni vieraille matkaevääksi ja lopusta tehtiin sunnuntaina lounasta. Paistin lisäksi käytin edellispäivältä perunapalsternakkamuusin loput. Sekoitin muusiin kokojyvävehnäjauhoa niin paljon, että massa tuntui sopivan jäykältä ja sain muotoiltua siitä pyöreät littanat pihvit. Varovasti paistettuna ja vain kerran käännettynä kakut pysyivätkin aika hyvin koossa.

Paahtopaistiviipaleiden ja paistettujen muusikakkujen lisäksi käytin annokseen pilkottua sipulinvartta, tuoretta punaista chiliä ja paahdettuja pinjansiemeniä. Viimeinen silaus tuli oliiviöljyllä, soijalla ja mustapippurilla. Ollakseen ihan suunnittelematon ruoka, kokonaisuus oli kyllä uskomattoman hyvä. Ja ihan nätti myös.

Olen lukenut viime aikoina Diana Henryn Food from Plenty -kirjaa, jossa kerrotaan paljon tähteiden hyödyntämisestä. Jotenkin suomenkielen sanalla tähteet (onko sanan yksikkö muuten tähde?) on vähän kurja klangi. Mielikuva ruoan valmistamisesta tähteistä assosioituu pula-aikaan ja ahdinkoon. Englanninkielen leftovers kuulostaa heti hiukan kivemmalta, mutta ranskan les restes saa jo sanana veden kielelle.

Lauanday Roast

Aika usein olen miettinyt, miksi Suomessa saa pubeista jokaisena viikonpäivänä vain niitä samoja kolmioleipiä. Ja suolapähkinöitä. Gastro pub tarkoittaa täällä sitä, että vitriinistä voi valita haluamansa kokoiseen kippoon oliiveja, suolakurkkuja ja emmental-kuutioita.

Olen varma, että 1970-luvulla baareissa oli paremmat ruoat, koska alkoholia ei saanut tarjoilla, ellei tilannut myös syötävää (siitä huolimatta, että syötävät olivat pakollista rekvisiittaa, joka korjattiin koskemattomana pois). Kaikesta päätellen Suomessa pubeissa on tarkoitus vain juoda. Tältä pohjalta ei ole ihme, ettei brittien Sunday Roast ole pahemmin levinnyt Suomeen.

Lontoossa ruokaa saa lähes jokaisesta pubista. Tasoltaan hyvin vaihtelevaa, mutta oikeaa ruokaa silti. Erityismaininnan ansaitsee tietysti Sunday Roast, johon ainakaan Lontoossa ei voi olla sunnuntaisin törmäämättä. Yleisimmin ruokaan kuuluu paistiviipaleita, perunamuusia, pieniä "pannukakkuja", herneitä tai vihreitä papuja ja ruskeaa kastiketta.

En tiedä tehdäänkö tätä yleisesti sunnuntaisin brittiläisissä kodeissa vai onko kyse juuri pubien erikoisuudesta. Parasta Sunday Roastia olen hiukan yllättäen syönyt Albany-nimisessä paikassa, joka on itse asiassa myös comedy club (miksei näille sanoille voi olla suomennoksia, vai enkö vain tiedä niitä?)

Tältä pohjalta valmistin lauantaina vieraillemme paahtopaistia, peruna-palsternakkamuusia ja ruskean lisukekastikkeen sipulilla ja porkkanalla.

Paahtopaistin valmistamisesta minulla ei juurikaan ollut kokemusta, joten turvauduin sopivalta kuulostavaan ohjeeseen, jota noudatin melko kirjaimellisesti. Reilun parin kilon paisti kypsyi yllättävän nopeasti sisälämmöltään 60 asteeseen. Luotin kuitenkin ohjeeseen ja mittariin ja käärin paistin vetäytymään reiluksi puoleksi tunniksi.

Muusiin laitoin perunaa ja palsternakkaa saman verran. Mausteina toimi kaneli ja tilkka viskiä, sekä tietysti kerma ja voi. Olen onnistuneesti käyttänyt palsternakan kanssa myös konjakkia, mutta sitä ei kaapista löytynyt.

Kastike syntyi ruskistamalla pannulla (samassa, jossa paisti oli ruskistettu) sipulilohkoja ja porkkanaviipaleita. Kun kasvikset saivat väriä, kumosin ne pieneen uunivuokaan. Kaadoin kuumalle pannulle reilusti punaviiniä ja hiukan balsamicoa ja kaavin pannusta irtoavat maut vuokaan. Kun porkkanat ja sipulit uivat melkein kokonaan nesteessä, valutin päälle vielä hunajaa ja maustoin suolalla. Annoin kastikkeen hautua paistin vieressä puolisen tuntia miedossa lämmössä. Paistin poistuttua lisäsin kastikkeeseen lihasnesteet paistin vuoasta ja jatkoin haudutusta vielä lihan vetäytymisen ajan noin 200 asteessa. Aivan lopuksi suurustin kastikkeen ja revin mukaan hiukan timjamia.

Rva haastaa, osa 2, eli paahdettu butternut-kurpitsa riisitäytteellä

Viikonlopun toisena ruokana valmistin uunissa riisillä täytettyä butternut-kurpitsaa. Kesäkurpitsaa lukuunottamatta en kovin paljoa ole kurpitsoita käyttänyt, joten montaakaan kurpitsaohjetta ei tullut mieleen. Muistin silti jostakin keittokirjassa lukeneeni kyseisenkaltaisen ohjeen. Mistään kirjasta en kuitenkaan hakemaani ohjetta löytänyt, joten ehkä muistikuva olikin jonkun muun blogista tai televisio-ohjelmasta. Katsastin netistä haulla ”roasted butternut with rice filling” muutaman ohjeen, joiden mukaan kurpitsan valmistin. Tai lähinnä tarkistin sopivan kypsennysajan ja -lämpötilan.

Jostain syystä olin luullut, että butternut on yksinomaan englantilaisten herkku, vähän kuten double cream, jota käytetään aina brittiläisissä keittokirjoissa, mutta jota Suomesta ei mistään saa (tai jos saa niin laita viestiä kommenttilaatikkoon...). Yllätys oli siis iloinen, kun löysin haastekassista kyseisen kurpitsan. Butternutin maku ja koostumus oli hyvin lähellä bataattia. Riisin kanssa kokonaisuudesta tuli väistämättä mieleen porkkana- ja lanttulaatikko.

Toinen uusi tuttavuus oli savubasmati, jonka maku sopi aika kivasti maanläheiseen kurpitsaan. Riisin pakkauksessa kertomukset olivat vain saksaksi ja italiaksi, joten minulle ei selvinnyt, miten savun maku riisiin oli saatu. Suomalaisessa ainesluettelossa ei ollut mainittu riisin lisäksi mitään aromeista, ehkä maku on ihan oikeasta savusta peräisin. Toivottavasti.

Laitoin täytteeseen myös tuoretta retikkaa, joka toimi taas raikkaana vastapainona muille aineksille. Mausteena käyttämäni anjoviksen jättäisin ensikerralla pois, mutta lisäisin täytteeseen raastettua muskottipähkinää.

butternut-kurpitsa
pari pientä sipulia
pari valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
75 g savubasmatia
1,5 dl vettä
pieni kourallinen retikkaa raastettuna
pieni kourallinen silolehtipersiljaa
pari anjovisfilettä
suolaa ja mustapippuria

Halkaise kurpitsa pituussuunnassa ja kaavi siemenet pois lusikalla. Öljyä ja pippuroi leikkauspinnat. Laita kurpitsat uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin kolme varttia.

Pilko sipuli ja valkosipuli ja freesaa hetki kattilassa. Lisää kattilaan riisi ja vesi. Keitä hiljakseen kannen alla kypsäksi. Raasta karkealla terällä retikkaa riisiin joukkoon. Lisää pieni kourallinen persiljaa.

Ota kurpitsat uunista. Kaavi hiukan pehmeää kurpitsaa riisiretikkatäytteeseen. Mausta täyte pieneksi silputulla anjoviksella. Lusikoi täyte kurpitsojen päälle ja paista uunissa vielä viitisen minuuttia.

Rouvan ruokahaaste, osa 1

Mitähän sitä huomenna söisi? Kysymys on jo pitkään tuntunut kamalan vaikealta. Ruokaharrastuksestani on puuttunut innostus ja palo, jota joskus alkuaikana siinä on ollut. On tullut urauduttua. Olen käynyt liian usein samoissa paikoissa ostamassa samoja aineksia ja tehnyt samoja ruokia pienillä variaatioilla. Olen monesti toivonut löytäväni kokonaan uuden ruoka-aineen, jotain ihan uutta. Varsinkin blogia pitäessä on huomannut, kuinka helposti kulkee samoja ratoja ruokavalintojen suhteen.

Ja vaikka ruokakirjoja on kuinka paljon tahansa, tulee niistäkin etsittyä vain ne tutun oloiset ohjeet, joiden lopputuloksen maistaa jo ennalta. Mielessä on ollut kokata jonkin keittokirjan läpi alusta loppuun, jotta tulisi tehtyä jotakin oikeasti uutta.

Kun keskusteli näistä asioista vaimoni kanssa (jonka blogissa on muuten meneillään koruarvonta), hän ehdotti, että ostaa yllärinä ruoka-aineita, joista saan keksiä ruoat. Ajatus oli siis sama kuin television klassikkosarja Kokkisodassa. Parin viinilasin jälkeen ehdotus kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kun hän lupasi aloittaa helpolla haasteella ja olla ostamatta porsaankorvia ja mansikkahilloa.

Viikonlopun ruokakassista löytyi:

tuoretta papaijaa
tuoretta tonnikalaa
savustettua basmatiriisiä
butternut-kurpitsa
anjovispurkki
mustapapua
retikka
silolehtipersiljaa

Kuten luvattu, ainekset olivat helpot ja pari ruokalajia syntyi aika helposti. Sikäli haaste toimi, että monet aineksista olivat sellaisia, joita en luultavasti olisi itse tullut ostaneeksi. Ironista kyllä, söimme silti paistettua kalaa ja lisuketta, joka on eri muodoissa juuri tyypillisimpiä ruokiamme.

Parilalla paistettu tonnikala sai viereen oliiviöljyssä paistetut papaijaviipaleet ja mustapavut. Kalan päälle raastoin raakaa retikkaa, joka raikasti kokonaisuutta kivasti. Yksinkertainen kastike syntyi oliivioljystä ja limestä.

On ihan varmaa, ettei tämä ei jää viimeiseksi viikonlopuksi, kun ruoat keksitään näin.