Sitruunarisotto ja jättikatkaravun pyrstöt

Tein tänään risoton, jossa käytin aiemmin tekemääni kalalientä. Yritin pitää ruoan mahdollisimman yksinkertaisena, enkä lisännyt risottoon oikeastaan mitään ylimääräistä. Mukaan tuli pilkottu shalottisipuli, vähän fenkolin siemeniä, oliiviöljyä, risottoriisiä, kalalientä ja lopuksi pieni nokare voita sekä reippaasti sitruunamehua.

Lopputulos oli varsin helposti syötävä ja selkeän makuinen. Helposti syötävä siinä mielessä, että risotot saattavat monesti olla vähän tunkkaisia ja raskaita ylettömän voin ja parmesaanin takia. Nekään eivät välttämättä ole pahoja, muttei sellaisia kauhean paljoa jaksa syödä.

Paistoin lisukkeeksi jättikatkaravun pyrstöjä valkosipulin kanssa. Ongelmana oli taas se, ettei pannu kuitenkaan ollut riittävän tulikuuma. Pyrstöt siis enemmän tai vähemän keittyivät pannulla sen sijaan, että olisivat rätisten paistuneet ja kenties jopa vähän ruskistuneet. Hyvällä ruokahalulla tuli syötyä silti.

Tomaattisipulipiirakka salvialla ja dijonilla

Kälyllä käydessämme olemme saaneet monesti hyvää tomaatti-dijon-piirakkaa, joten päätin tehdä oman samalla idealla. Mitään ohjetta ei ollut, mutta harvoinpa piirakoissa niitä tarvitsekaan. Kaikki on sallittua, kunhan huolehtii, ettei lopputulos ole liian kuiva lätty tai vaihtoehtoisesti paksu keitto. Molemmista on kokemusta, erityisesti jälkimmäisestä.

Leikkasin pari tavallista sipulia ja pari shalottisipulia aivan ohuiksi renkaiksi ja haudutin niitä pitkää pannulla vähässä öljyssä, kunnes sipulit olivat pehmeitä ja läpikuultavia. Jossakin vaiheessa lisäsin myös pari pilkottua valkosipulin kynttä.

Esipaistetulle pohjalle laitoin ensin sipulit ja niiden päälle tomaattiviipaleet. Näiden päälle lisäsin munamaitoseoksen, jossa oli reippaasti juustoraastetta ja kukkurainen ruokalusikallinen dijonia. Koristeeksi painoin pintaan vielä isot salvian lehdet ja jatkoin paistamista parikymmentä minuuttia.

Piirakka oli onnistunut improvisaatio ja yllättävän kevyt. Siitä kertoo ehkä sekin, että se tuli syötyä kolmistaan yhdellä istumalla.

Vaivatonta ja vaivaamatonta leipää padassa

Tässä oma versioni Jim Laheyn "No-Knead Bread"-leivästä, jota lankomies oli kokeillut.

Erikoista leivässä on se, että taikina on erittäin löysää ja sitä kohotetaan melkein vuorokausi. Lisäksi hiivaa käytetään vain neljännes teelusikallinen, taikinaa ei vaivata lainkaan ja leipä paistetaan padassa kansi päällä.

Joitain vuosia sitten tein Moro-keittokirjan innoittamana leipäjuuren pitkän kaavan mukaan viinirypäleistä, vedestä ja jauhoista. Nyt tekemäni leipä muistutti maultaan ja rakenteeltaan hyvin paljon tuohon juureen tehtyä leipää. Maku oli selvästi hapan ja rakenne melko tiivis.

Jostakin syystä tuolloin tekemässäni juuressa ei oikein pysynyt teho, eivätkä leivät kohonneet lopulta enää kunnolla (niihin leipiin en lisännyt hiivaa ollenkaan). Ehkäpä täytyy kokeilla tehdä tuo leipäjuuri uudestaan nyt kun viinirypäleetkin voisi poimia omalta pihalta.

Paistetut ahvenet ja loppukesän salaatti

Ahvenfileet valikoituivat pöytään ihan sen perusteella, että ne olivat tuoreinta kalaa tarjolla. Maustoin fileet juuri ennen paistamista suolalla ja valkopippurilla ja paistoin valurautapannulla voissa ja öljyssä.

Kalan seuraksi löytyi pihalta vielä parsasalaattia ja viinisuolaheinää sekä tietysti lehtipersiljaa ja ruohosipulia. Salaattiin tuli mukaan myös avomaankurkkua, retiisiä ja saaristolaisleipää, joka sopi ahvenen kanssa kuin nakuetttu.

Kirkkonummelainen maalaissiideri, osa 1

Tämän jutun historia on melko pitkä. Tarkemmin se on noin kuusi vuotta.

Ostin tuolloin Helsingin asematunnelin Kirjatorilta vitosella Jouni K. Kemppaisen ja Juha-Pekka Laakion Puolikuiva siiderikirja -nimisen teoksen, joka osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Kirja paitsi kertoo seikkaperäisesti siideristä, siinä on valtavan hauskaa kuvausta suomalaisesta ruoka- ja juomakulttuurista ja sen lähihistoriasta (kuten miten Helmeilevä Omenaviini eli Omppu sekoitti suomalaisten päät 1960-luvun lopussa). Kaiken kruunaavat uskomattoman upeat ja tyylillisesti aiheeseen sopivat valokuvat.

Olen lukenut kirjan viimeisten vuosien aikana moneen kertaan, ja jostain syystä teos saa aina hyvälle mielelle. Samoin joka kerta on kasvanut ajatus kokeilla joskus omaa siideriä. Monta vuotta piti kuitenkin odottaa ennen kuin ajatus tuli toteutettua.

Toinen syy itse tekemiseen on tietysti se tavallinen: kun kaupasta ei saa kunnollista. Tämä on tietysti hiukan kärjistettyä, mutta totta.

Jokaisella Englannin-matkalla olen juonut vahvaa, sameaa, oikeista omenoista (ja pelkästään niistä) tehtyä, rutikuivaa ja usein lähes hiilihapotonta siideriä. Juomaa, jolla ei nimen lisäksi ole mitään tekemistä Suomessa myytävien tuotteiden kanssa. Itse asiassa missään muussa maassa näitä omena-aromilla maustettuja limuviinoja ei saisikaan kutsua siideriksi.

Noin puolitoista viikkoa sitten keräsin ystäviemme puusta säkillisen makeita, kauniin vaaleanvihreitä omenoita. Lisäksi otin omasta rautatieomenapuustamme pieniä ja happamia omenoita sekä ballerina-omenapuustamme suuria ja happamia omenoita. Tämän kolmen lajin sekoituksen kävin puristuttamassa tuoremehuasemalla mehuksi. Osan mehusta joimme sellaisenaan ja osan laitoin käymään: mehu astiaan, hiivaa joukkoon ja kansi päälle.

Tähän asti kaikki on mennyt suunnitellusti. Käyminen vaikuttaa hiljentyvän, joten muutaman päivän päästä voisi ehkä katsoa ja maistaa, mitä on odotettavissa (tai onko koko juttu pilalla). Sitten pitääkin miettiä, kuinka kuivaa siideristä haluaa. Tai kuinka paljon tai vähän hiilihappoa siihen tulisi.

Elämme jännittäviä aikoja!

Kanankoipia ja krutonkeja

Tein ruokaa pitkästä aikaa kanankoivista. Yleensä kun tulee käytettyä rintaleikkeitä tai -fileitä tai sitten valmistettua kana kokonaisena.

Paistoin pippuroituja koipia salvian ja rosmariinin kanssa uunissa tunnin verran ja lisäsin oliiviöljyllä valellut leipäkuutiot mukaan puolessa välissä.

Lihat olisivat hyvin voineet paistua vielä pidempään (tai kuumemmassa uunissa), jotta ne olisivat olleet vieläkin rapsakampia, mutta kun oli jo nälkä ja kova kiire syömään...

Kanojen kanssa söimme vihreää salaattia ja kastiketta, jonka ohje alla. Kastikkeen koostumus on hyvin pehmeä ja majoneesimainen. Jännää on, ettei kala maistu tuossa kovinkaan paljoa. Vähempikin määrä anjovista kyllä riittää, jos lopulle keksii jotakin järkevää käyttöä.

pieni purkillinen anjoviksia
pieni purkki ranskankermaa
oliiviöljyä sopivasti
puolen limen mehu
suolaa

Soseuta anjovikset morttelissa hienoksi tahnaksi. Lisää ranskankerma ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Mausta limellä ja suolalla maun mukaan.

Sanomalehtilohi

Olen tehnyt tätä yrtteihin ja sanomalehteen käärittyä kalaa monesti loppukesällä, kun pihasta voi leikata roppakaupalla villinä rehottavia yrttejä. Yleensä olen tehnyt kokonaista kalaa, mutta tällä kertaa käytin lohifilettä.

Ohje menee lyhyesti näin: Suolaa ja mausta kala. Asettele avatulle sanomalehdelle reippaasti tuoreita yrttejä. Laita kala yrttien päälle ja peitä kala yrteillä. Kääri lehti tiiviisti kalan ympärille, sido paketti paistinarulla, kastele lehti märäksi ja pistä grilliin. Paistoaika on aika lailla herran hallussa, koska kypsyyttä ei näe mistään. Loppuvaiheessa ainakin alaosa lehdestä on aivan hiiltynyt.

Käytin omassa paketissani salviaa, oreganoa ja rakuunaa. Yrttejä pitää olla aika paljon, koska pointtina on, että koko kala on ympäröity niillä, eikä siis koske sanomalehteen ollenkaan. Grillasin reilun puolen kilon filettä kolmisen varttia, ja kypsyys oli oikein hyvä. Kääreessä kala myös pysyy varsin hyvin mehukkaana. Yrttien maku imeytyi myös hyvin ja tasaisesti läpi kalan, muttei silti maistunut liian voimakkaana. Oikeastaan file toimi tällä tavalla tehtynä jopa kokonaista kalaa paremmin.

Lisukkeena teimme viimeiset härkäpavut (ja ne toiset, joiden nimeä en edes muista) voilla, ruohosipulilla ja persiljalla höystettynä.

Artisokkapaprikapaella

Tarkoituksena oli tehdä paellaa taas pallogrillillä, mutta sää ei oikein suosinut ulkokokkausta, joten päädyin lieden ääreen ison kasarin kanssa.

Käytin ruoassa Lontoon-matkalla ostamiani kuivattuja espanjalaisia paprikoita. Paprikat olivat kuivattu kokonaisena, mutta olivat kuitenkin hiukan pehmeitä ja joustavia.

Poistin siemenet, revin paprikan paloiksi ja laitoin kiehuvaan veteen pehmenemään joksikin aikaa ennen ruokaan lisäämistä. Paprikat olivat varsin miedon makuisia (samanlaisia kuivattuja paprikoita myydään myös tulisina, eikä minulla ostaessa ollut tietoa, mitä olin hankkimassa) ja voisivat toimia hyvin vaikkapa tomattisessa kalakeitossa.

Liemenä käytin jokin aika sitten itse tekemääni kanalientä, joka syntyi melkein vahingossa. Olin ostanut kanan rintaleikkeitä, joista jostain syystä päätin tehdä fileitä tai paloja. Jäljelle jääneet luut keitin kasvisten kanssa kattilassa liemeksi ja pakastin sopivana vajaan litran kerta-annoksena.

Lammasmakkaratoast

Pientä huikopalaa miehiseen makuun: parilalla grillatun maalaisleivän välissä paistettua lammasmakkaraa ja sipulia, vuohenjuustoa, dijonia, majoneesia ja persiljaa. Hyvää ja ravitsevaa!

Vii Voan ja All Purpose Sauce eli jokapaikankastike

Hakaniemessä on kaksi syytä, jonka takia siellä voisi asua: kauppahalli ja Vii Voan eli helsinkiläisten etnokauppojen Rolls Royce. Kaupassa on uskomaton valikoima ruoka-aineita sekä tuoreena, purkitettuna että pakastettuna. Useimpien tavaroiden alkuperä ja käyttötarkoitus ei ainakaan minulle avaudu. Toinen ällistyttävä asia on ruokien hinta, joka monissa tapauksissa on todella edullinen tai jopa halpa.

Viimeeksi löysin kaupasta kalakastiketta kuudellakymmenellä sentillä, grillaus- ja chilikastiketta puolellatoista eurolla sekä All Purpose Sauce -pullon eurolla. Samaa "kaiken tarkoituksen kastiketta" oli myös tulisena versiona, mutta mukaan tarttui tämä perusmalli. En ole vielä avannut pulloa, joten en osaa sanoa mihin kastike kaikkein parhaiten sopisi.

Rosmariinitaimen

Vieressä blogini ensimmäinen vaimoni ottama kuva ja samalla ensimmäinen pystykuva.

Foto ylivalottui kivasti jo kuvausvaiheessa, ja pienesti ruuvaamalla tausta eli valkoinen paperi, johon kala kaupassa käärittiin, hävisi kuvasta kokonaan.

Kala oli taimen, joka sai vatsaansa ja kylkiviiltoihin tuoretta rosmariinia. Lautaselle se päätyi kuuman grillin kautta.

Hyvää oli. Oikein hyvää.

Lammastajine

Vaikkei vielä ole talvi ja syksykin vain kalenterin mukaan, tein pitkään haudutettua lihapataa. Vielä tuskin kannattaisi siirtyä näihin ruokiin, koska talvi on taas yllättävän pitkä.

Toinen syy tällä ruoalle oli vaimoni itselleen ostama Kokki-pata, jota piti päästä testaamaan.

lammasta kuutioina
öljyä
pari isoa sipulia
pari, kolme valkosipulinkynttä
jeeraa
korianterinsiemeniä
kuivattu chili
kanelitanko
hunajaa
sahramia kuumaan veteen liotettuna
suolaa ja mustapippuria

kuivattuja aprikooseja
korianteria
persiljaa
sitruunan kuorta

Ruskista lihoja valurautapannulla öljyssä. Jauha kuivat mausteet hienoksi ja viskaa pannulle lihojen joukkoon. Siirrä lampaat pataan ja kuullota sipulit ja valkosipulit samalla pannulla. Siirrä myös ne pataan, huuhtele pannu parilla desillä vettä ja kaada lihojen päälle.

Lisää mukaan kanelitanko, hunaja ja sahrami sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Voit lisätä jo tässä vaiheessa myös osan korianterista ja persiljasta.

Anna hautua erittäin miedolla lämmöllä tunnin verran, kunnes lammas pehmenee. Sekoita loppuvaiheessa mukaan kuivatut aprikoosit ja sitruunan kuori ja anna muhia vielä hetki.

Koko haudutuksen ajan kannattaa seurata, että padassa on riittävästi nestettä. Lautasella couscous imee lientä itseensä kuitenkin kuin sieni.