Joulu tuli jo

Joulupukista en tiedä, mutta Amazonin setä ja postimies olivat huomanneet kuinka kiltti olen ollut.

Se mikä Amazonista tilatessa on kivaa ja kurjaa, mutta ehkä kuitenkin enemmän kivaa, on se että ihan tarkkaan ei tiedä mitä saa. Kun siis ei ole voinut selata ja lukea kirjaa kaupassa läpi. Sikälikin Amazonista tilaaminen on vähän kuin ostaisi itselleen joululahjoja.

Ja pataankin sain uuden nupin.

Tuorepastaa pitkästä aikaa

Oli niin hyvää, että koko perheeltä meinasi päästä itku. Vähän kuin olisi syönyt pastaa ensimmäisen kerran.

Ehkä osittain siksi, että pastaa ylipäätään on tullut viime aikoina syötyä hirvittävän harvoin ja tuorepastaa tehtyä vieläkin harvemmin. Tuore sunnuntaipasta oli päräyttävä muistutus siitä, miten hyvää pasta oikeasti voi olla ja miten suuri ero kaupan kuivapastan ja itsetehdyn välillä on. Vaikka monenlaisia laadukkaita ja aitoitalialaisia kuivapastoja on herkkukaupat väärällään, on itse tehty tuorepasta kuitenkin ihan toiselta planeetalta. Aivan eri juttuja, vaikka molemmille onkin paikkansa.

Tein pastasta isomman annoksen, joista toisen puolen leikkasin fettuccineksi ja laitoin pakkaseen. Koko taikinasta olisi helposti riittänyt pääruoaksi kuudelle. Puritaanien mielestä oliiviöljy ei varmastikaan kuulu pastataikinaan - ja varmaan ovat siinä ihan oikeassa - mutta kun taikina tuntui vähän liian paksulta niin pistin vähän öljyä, kun en viitsinyt lisätä enää munia. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa vettä.

Toinen pasta oli klassinen pasta carbonara (nyt ilman kermaa), johon käytin itse valmistamaani pekonia ja omien kanojen munia. Toinen oli valkosipulilla ja vihreilä oliiveilla ryyditetty tomaattikastike.


450 g durumjauhoja
3 kananmunaa
3 kananmunan keltuaista
1 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa kymmenisen minuuttia, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa. Yleiskone toimii hommassa hyvin. Kääri taikaina kelmuun ja laita tunniksi jääkaappiin. Jaa taikina osiin ja aja pastakoneessa haluamaasi muotoon.

(Ja aiheeseen liittyen on pakko kertoa se maailman huonoin puujalkavitsi: Hannu Karpon ohjelman kuvauksissa tippui pasta-annos järveen. "Mitä pastaa se oli?" joku kysyi. "En tiedä, mutta tuolla se Karpo naaraa.")

Hanhea ja juureksia

Otsikko kertoneekin ruoasta oleellisimman ja kuva loput.

Tällaisia yksinkertaisia ruokia tulee tehtyä paljon, mutta jotenkin niistä on vähän vaikea revitellä kauheasti kerrottavaa: "Mausta liha suolalla ja pippurilla, paista pinnat pannulla ja kypsennä uunissa tunnista puoleentoista. Kasviksille sama, mutta kypsennä eri vuoassa."

Älysin onneksi etukäteen, että hanhen koivesta ja siivestä irtoaa älyttömästi rasvaa, joten kypsensin ne sipulien kanssa omassa astiassa. Samassa astiassa kasvikset olisivat kirjaimellisesti uineet rasvassa.

Ai niin, oli se tietysti tosi hyvää.

Neljä sipulia ja yksi juusto

Piti tulla tällainen Nigel Slaterin sipulipiiras, mutta kun matka suunnitellusta poiketen ei kulkenutkaan kunnon juustotiskin ohi, piti taleggion putteessa sorvata ohjetta uusiksi.

Piiraat toimivat hyvin viikonlopun kevytlounaana. Ainoana hetkenä, jolloin vielä marraskuussakin voi syödä kuvata luonnonvalossa.

4 lehtitaikinalevyä

1 muna

3 rkl ranskankermaa

2 keltasipulia

2 punasipulia

2 valkosipulinkynttä

2 kevätsipulin vartta

pieni nippu timjamia

1 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja mustapippuria rouhittuna

75 g gruyeria

Sulata lehtitaikinalevyt. Voitele ne ensin munalla ja sitten ranskankermalla.

Kuori ja lohko kaikki sipulit. Kuullota sipuleita paistinpannulla öljyssä kunnes ne pehmenevät ja muttuvat läpikuultaviksi. Mausta sipulit timjamilla suolalla ja mustapippurilla.

Lusikoi sipuliseos taikinalevyjen päälle. Raasta päälle juusto ja paista 225 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja taikina kypsynyt. 

Eläimistä ja lihasta

HANNU HANHET

Lokakuu meni, eikä voi sanoa, että se olisi ollut meillä kovinkaan lihaton lokakuu. Päinvastoin. Vaikkei lihaa tullut tavallista enempää syötyä, tuli sitä käsiteltyä lokakuussa monella tapaa: sekä ajatuksen tasolla että ihan konkreettisesti hihat käärittynä kädet linnun sisällä.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, hankimme kesän alussa seitsemän kanaa, kukon ja neljä tuotantokania, joiden kaikkien tiedettiin päätyvän lopulta lautaselle. Yöpakkasten tultua kanat menivät pakastimeen, mutta kanit jatkavat elämäänsä talven yli. Poikasia odotetaan viimeistään kevääksi, jolloin laitamme kaneja vanhemmasta päästä ruoaksi.

 TUORE, EDELLEEN LÄMMIN HANHENMAKSA

Keskusteltaessa kasvimaista tai kaupunkiviljelystä lähes kaikki pitävät omavaraistuotantoa hienona ja kannatettavana. Jotkut harvat vähän hölmönä, koska perunaa saa kaupasta paljon vähemmällä vaivalla.

Omien tuotantoeläimien kasvattamisesta puhuttaessa suhtautuminen on aika paljon monimuotoisempaa. Se voi olla samalla tavalla ihmettelevää kuin suhtautuminen metsästykseen. Iloisesti lihaa syövä henkilö pitää sitä inhottavan vastenmielisenä ja luonnottomana. Toisaalta moni kasvissyöjä on ymmärtänyt hyvin halun tuottaa itse lihaa omiksi tarpeiksi. Useimmiten ensimmäiset reaktiot ovat kuitenkin ”miten noin söpöjä voi syödä” ja ”tapatteko te ne ihan itse”. 

KÄSI KALKKUNASSA

Eläimen ulkonäkö on kuitenkin vähän outo kriteeri valitessa millaista lihaa syö. Miksi söpöllä eläimellä olisi suurempi oikeus elää ja miksi vastenmielinen ansaitsisi tulla syödyksi? Se, millä oikeasti on merkitystä, on millaisen elämän (ja kuoleman) eläin saa elää.

Oikein ja nopeasti tainnutettu ja lopetettu eläin ei ehdi kärsiä. Teurastus ja tappaminen ovat sanoina karuja, eikä se käytännössäkään ole erityisen mukavaa: pitää sylissä ja päättää toisen elämä. Toisaalta kanin, kanan ja hanhen kokemuksella se ei myöskään ole ollut yhtä vaikeaa tai vastenmielistä kuin esimerkiksi katsoa videoita tehotuotetun lihan elinoloista. 

Kun oma kana on saanut elää elämänsä huolella hoidettuna kanamaisia tarpeita toteuttaen, kylpeä hiekassa, nukkua orrella, kun sille on päivittäin syöttänyt itse kasvatettua ja naapurin kasvattamaa ruokaa ja kun kanan lopulta hakee kanalasta ja kantaa sylissä kulman taakse, niin oikeastaan se tuntuu luonnolliselta. Sivumaku-blogin Jani kirjoitti jokin aika sitten, että jokaisen lihansyöjän pitäisi itse tappaa tai nähdä eläimen teurastus. Olen samaa mieltä. 

 KALKKUNA JA HANHI, EI JOUTSENIA

Pakastimessamme on nyt puolitoista lammasta siskoltani, itse teurastetut hanhi ja kalkkuna pientilalta ja seitsemän omaa kanaa. Omien kanien lisääntymistä odotellaan. Ensimmäistä kertaa olemme siinä tilanteessa, että lihaa ei tarvitse ostaa kaupasta, ja tiedämme, missä ja miten syömämme eläimet ovat elämänsä eläneet.

Eläimiä otettaessa halusimme myös näyttää lapsille, mistä ja miten liha tulee. Eläinten kanssa touhuaminen on opettanut myös aikuisia. Kun eläimen eteen on itse nähnyt vaivaa ruokkimalla ja hoitamalla, pitänyt sitä sylissä ja lopuksi teurastanut, arvostaa lihaa ruokana hyvin erilailla kuin kaupasta ostettuna. Arvokkaasta eläimestä haluaa hyödyntää kaiken hyödynnettävissä olevan mahdollisimman tarkasti: myös sisäelimet ruoaksi, luut keittoon, yli jäänyt rasva saippuaan, höyhenet lasten askarteluihin, turkit vinttikoiran vieheiksi tai jäljestyskoirille (jos joku tarvitsee, niin laita viestiä). 

Arvostamme entistä enemmän eläinten kasvatusoloja, eläinten hyvinvointia, pientilallisten työtä ja itse lihaa. Liha on arvoruokaa ja olemme valmiita tekemään työtä sen eteen. Hiukan yllättäen kaikkein eniten on muuttunut se, että lihaa tulee syötyä määrällisesti paljon aikaisempaa vähemmän.

 VIISI LAMMASTA MENOSSA PAKKASEEN

Päivän asu eli Gloria Blog Awards 2013

PUKU, BURBERRY. PAITA, PLECTRUM BY BEN SHERMAN. KENGÄT, LEFT SHOE COMPANY. SUKAT, PAUL SMITH. SOLMIO, ERMENEGILDO ZEGNA. LASIT, PAUL SMITH. HIUKSET, MALLIN OMAT.

Eilen oli taas se aika vuodesta kun perinteiset, jo toiset, Gloria Blog Awardsit jaettiin maamme parhaille ja kauneimmille blogeille. Juhlat olivat odotetusti hulvattomat, ja junamiesten lakko piti huolen siitä, ettei aamullakaan särkenyt päätä. Kiitos.

Parhaan ruokablogin tittelin pokkasi ihana Truly Kira, kauneimman ruokablogin ihana Suvi sur le vif, parhaan leivontablogin ihana Yummy Baker ja lukijoiden suosikin ihana Kinuskikissa. Onnea.

Ja kuten kuvista voi arvata, tänä vuonna palkintoja jaettiin ruoka- ja sisustusblogien lisäksi myös tyyliblogeille.

Kiitos, ihana Hanna pousauksesta ja ihana Akvis kuvista.