torstai 31. joulukuuta 2009

Kirkkonummelainen maalaissiideri, osa 3

Syksyllä tehty siideri on levännyt vaatehuoneessa jo jonkin aikaa, ja nyt on muutama pullo sitä tullut maisteltua. Vaatimattomasti voi sanoa, että kokeilu onnistui aika odotetusti ja lopputulos oli niin kelvollista, että sitä uskalsi viedä valikoituihin paikkoihin jouluviemisinä.

Maku oli hyvin raikkaan omenainen eikä missään nimessä vetinen. Päinvastoin se maistui enemmän omenalta kuin suurin osa myynnissä olevista siidereistä. Joukossa ei myöskään ollut sivumakuja, eli mikään ulkoinen tekijä ei ollut onneksi pilannut juomaa.

Harmikseni ensimmäiseen satsiin ei yrityksestä huolimatta tullut hiilihappoa yhtä pullollista lukuun ottamatta. Toisen tein stilliksi tarkoituksella. Luultavasti pullotusvaiheessa hiiva ei ollut enää elossa eikä jälkikäymissokeri näin ollen käynyt.

Nyt kun välineitä ja kokemusta jo hiukan on, niin ensi syksynä siideriä täytyy ehdottomasti tehdä lisää. Onneksi edessä on pimeitä kuukausia ja hyvää aikaa opiskella aiheesta lisää.

Suuri kiitos myös kaikille lukijoille tästä vuodesta. Malja ensi vuodelle ja lisää hyviä ruokia!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Täytetty flat bread

Kuten aiemmin kirjoitin, en ole ikinä onnistunut tekemään hyvää flat breadia. Onneksi eräästä lähikaupasta löytyy toisinaan Leipomo Ärzän leipiä, jotka ovat varsin samanlaisia kuin Libanonissa syömäni.

Useimmiten ne tulevatkin syötyä sellaisenaan hummuksen kanssa, mutta tällä kertaa pistin sisään vähän enemmän purtavaa: tahinia, silolehtipersiljaa, minttua, raakaa sipulia, harissaa ja turkkilaista jogurttia. Päälle ripautin vielä hitusen kanelia.

Nämä leivät söimme kylmänä iltapalana. Hiukan ruokaisampi versio olisi tullut lämmittämällä ne ja lisäämällä mukaan vaikkapa grillattua lammasta. Sellaisia söin kerran Borough Marketilla, ja olivat huippuhyviä.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Munakoisolasagne

Yksi ehdottomia lapsuuden lempiruokiani oli lasagne. Ruoka vei kielen jo ensimmäisellä kerralla joskus 80-luvun loppupuoliskolla. Me lapset olisimme syöneet sitä helposti vaikka joka toinen päivä, mutta valitettavasti lasagnea tehtiin huomattavasti harvemmin.

Joskus muistan äitini perustelleen tätä sillä, että se oli varsin työläs tehdä. En tiedä kuinka oikea vastaus tämä oli, mutta näin jälkikäteen ajateltuna on ollut ihan hyvä, ettei lapsena saanut syödä pelkkiä herkkuruokia. Tästä samasta yritän nyt itse pitää kiinni omassa perheessäni.

Aikuisena olen tehnyt lasagnea säännöllisesti, mutta aina lähes samalla ohjeella. Nyt ensi kertaa kokeilin jotain uutta. Idean keksin Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia, jonka ohjeessa käytettiin munakoisoa lihan tilalla. Tuossa ohjeessa myös valkokastike korvattiin mozzarellaviipaleilla ja punaisella maidolla, mutta itse käytin perinteistä valkokastiketta. Lisäsin lasagneen myös pinjansiemeniä ja levyihin pestoa.

Vaikka blogeissa monesti onkin vaarana ylisanojen ryöstöviljely, niin tämä oli ihan käsittämättömän maukasta! Ruoka oli ylivoimaisesti parasta lasagnea mitä olen koskaan tehnyt ja ehkä parasta mitä olen missään syönyt. Mikään kevyt ruokahan tuo ei suinkaan ollut, joten lihaakaan ei osannut kaivata.

Ja vaikkei ruoka kovin vaikea ollut, niin myönnettävä on, että onhan siinä aika monta vaihetta.


Lasagnelevyt
200 g durum- tai vehnäjauhoja
pari pientä munaa
reilu rkl pestoa
tilkka oliiviöljyä

Valkokastike
pari kunnon nokaretta voita
pari rkl vehnäjauhoja
2-3 dl maitoa
parmesaania
muskottipähkinää
valkopippuria
suolaa

Tomaattikastike
vaikkapa tällä ohjeella

Lisäksi
iso munakoiso
pieni kourallinen pinjansiemeniä

Leikkaa munakoiso ohiksi siivuiksi ja levitä ne siivilään. Ripottele päälle reilusti suolaa ja itketä viipaleita reilut puolituntia. Kun munakoisosta irtoaa selvästi nestettä, pyyhi viipaleet nesteestä ja suolasta ja levitä uuninpellille. Paahda 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia, kunnes ne saavat aavistuksen väriä.

Munakoisojen tekeytyessä siivilöi jauhot isoon kulhoon. Tee jauhojen keskelle kuoppa. Riko munat kuoppaan ja lisää pesto ja öljy. Sekoita aineksia jauhoihin haarukalla, kunnes muodostuu taikina. Vaivaa käsin 5-10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisa ja sileä. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot samalla koko ajan sekoittaen. Kun jauhot ovat hiukan ruskistuneet, lisää maito pienenä norona samalla sekoittaen. Mausta parmesaanilla, suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä. Voit lisätä maitoa tai juustoa, jotta saat sopivan paksun, mutta juoksevan koostumuksen.

Laita uunivuokaan kerroksittain tomaattikastiketta, lasagnelevyjä, munakoisoja, pinjan siemeniä ja valkokastiketta. Päällimmäiseksi kerroskseksi tulee valkokastiketta, jonka päälle voit raastaa vielä parmesaania. Paista 225 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia eli kunnes pinta näyttää hyvältä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Ranskalainen sipulikeitto siiderillä

Joulukuun ruokahaasteena oli tehdä ruokaa käyttäen alkoholia. Edellytyksen tähän olivat aika hyvät, koska varsinkin valkoviiniä tulee lorauteltua melkein joka ruokaan. Valkkareista tarkemmin sanottuna Noilly Pratia, jolla on se hyvä ominaisuus, että se maistuu sellaisenaan juotuna varsin pahalta, joten se tosiaankin tulee käytettyä ruoanlaittoon.

Valkkari olisi kuitenkin ollut vähän liian itsestäänselvä aines tähän haasteeseen, joten päätin tehdä siiderillä maustetun sipulikeiton. Ohje ei ole suoraan mistään kirjasta, vaikka ainakin netistä näytti löytyvän useampiakin vastaavia ohjeita. Keitto onnistunee vaikka sen tekisi kaupasta ostetusta siideristä...


pari rkl voita
750 g sipulia

2 dl kuivaa siideriä
5 dl kanalientä (Puljonki)
laakerinlehti
timjamia
suolaa ja mustapippuria

maalaisleipää
muna
parmesaania
kokojyväsinappia

Kuori ja halkaise sipulit ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Sulata voi paksupohjaisessa kasarissa. Laita sipulit kasariin ja anna niiden pehmetä. Lisää tilkka vettä ja aseta kansi päälle. Hauduta sipuleita, kunnes ne karamellisoituvat ja alkavat ruskistua. Tähän mennee puolesta tunnista tuntiin.

Valmistele tällä välin leivät. Riko muna kulhoon. Lisää joukkoon reilu ruokalusikallinen kokojyväsinappia ja reilusti vastaraastettua parmesaania. Levitä tahna leiville ja grillaa kuumassa uunissa vastuksen alla 5-7 minuuttia.

Kun sipulit kasarissa alkavat ruskistua, lisää joukkoon siideri, kanaliemi, laakerinlehti ja lehdet muutamasta timjaminoksasta. Kiehauta ja keitä hiljakseen kymmenisen minuuttia.

Kauho soppa kulhoon ja asettele leipä keiton päälle.

torstai 17. joulukuuta 2009

Uunipäärynät

Tähän aikaan vuodesta on aina muodikasta haukkua suomalaista tuorevalikoimaa, kun mikään ei ole sesongissa ja kasvikset ovat nahistuneita.

Yhtä helppo puheenaihe on ulkomailta tuotavat hedelmät: myrkytettyjä, raakana kerättyjä, mauttomia, eikä mitään siihen verrattuna kun paikan päällä syö.

Vaikka molemmat asia ovatkin ihan totta, niin asia ei valittamalla parane. En siis aio sortua narisemaan kummastakaan, vaan totean, että omasta mielestäni päärynä on mitä mainioin talviherkku.

Tähän ohjeeseen sopivat oikeastaan juuri hiukan kovat, melkein puoliraa'at päärynät, koska mehukkaan kypsiä ja pehmeitä yksilöitä ei viipaleiksi pysty leikkaamaan.


4 päärynää
nokare voita
1 rkl sokeria
noin puolitoista desiä kermaa
puolikas vaniljatanko

Voitele pieni uunivuoka kevyesti voilla. Kuori päärynät, viipaloi ne pitkittäin ohuiksi viipaleiksi ja asettele vuokaan päällekkäin ja lomittain.

Laita kerma kattilaan ja lisää vaniljatanko halkaistuna sekä sokeri. Kuumenna varovasti. Kaavi vaniljatankosta siemenet kerman joukkoon ja heitä tanko pois. Kaada kerma päärynöiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa pari kymmentä minuuttia.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Parmesaanikeksit

Kuten olen aiemminkin maininnut en ole varsinaisesti mikään leipojatyyppi ja leipomiseni keskittyy lähes tulkoon pelkästään leipään. Ottolenghin keittokirjasta löytyi kuitenkin helppo parmesaanikeksiohje, jota oli pakko kokeilla.

Oikeassa ohjeessa keksien reunoille tuli vielä unikonsiemeniä, mutta niitä ei löytynyt omista kaapeista löytynyt. Ei haitannut koska toimivat mahtavasti ilmankin. Paistovaiheessa keittiön täytty älyttömän hyvä paistetun parmesaanin tuoksu, joka leijaili vielä myöhään iltaan.

100 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus paprikajauhetta
ripaus cayannepippuria
ripaus mustapippuria
80 g voita huoneenlämpöisenä
80 g parmesaania

Siivilöi jauhot, mausteet ja leivinjauhe kolhoon. Sekoita raastettu parmesaani ja voi keskenään. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen.

Jauhota työtaso ja kädetä hyvin. Muotoile taikinasta lieriö, jonka halkaisija on noin 3-4 senttiä. Kääri taikina kelmuun ja pidä jääkaapissa puolisen tuntia.

Leikkaa taikinasta sopivan paksuisia keksejä ja paista 170 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä ennen syömistä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Makkaratalkoot

Pidimme lankomiehen kanssa itsenäisyyspäiväviikon-loppuna pitkästä aikaa makkaratalkoot. Omassa repertuaarissani olivat tällä kertaa joulumakkara ja fenkolimakkara.

Ensimmäiseen käytin lihana lähinnä naudan lapaa ja lisäksi hiukan kassleria. Joulun makua makkaraan antoi Kronovalls Slott Glögg, hasselpähkinät, raastettu muskottipähkinästä ja tryffelisuola. Epäonnekseni en saanut ostettua silavaa, joten lisäsin massaan jonkin verran kermaa. Maistelupalojen perusteella makkara saattoi jäädä hiukan kuivaksi, mutta tarkemmin asia varmistuu vasta joulupöydässä.

Fenkolimakkara syntyi porsaan kasslerista, jonka olen monesti aiemmin todennut hyväksi makkaran raaka-aineeksi. Rasvaa siinä on niin paljon, ettei silavaa juuri tarvita. Lisäsin jauhetun lihan joukkoon pannulla paahdettuja fenkolin siemeniä; osan kokonaisina ja osan morttelissa jauhettuna. Pilkoin tuoreen fenkolin todella pieniksi kuutioiksi, kuullotin pannulla pehmeäksi ja lisäsin jäähtyneenä massaan.

Monien makkarantekokokemusten jälkeen on tullut kaksi asiaa selväksi. Makkaroissa ei oikeastaan voi olla liikaa mausteita ja tässäkin itse tehty on ostettua parempaa!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Kikherhe-purjokeitto

Vaikka voi kuulostaa vähän lattealta, on pakko tunnustaa, että Jamie Oliverin TV-ohjelmat antoivat ison sykäyksen ruokaharrastukselleni. Erityisesti vaikuttivat juuri ne ensimmäiset FST:n näyttämät ohjelmat, joissa Jamie oli vielä nuori ja solakka.

Sittemmin en ole seurannut hänen tekemisiään kovin tarkasti - tosin tyystin siltä ei tietenkään ole voinut välttyä. Vaikka Jamie (tai hänen yrityksensä) on tuottanut jo kai toistakymmentä keittokirjaa, on omassa kirjahyllyssäni edelleen vain se ensimmäinen.

Tuo Alaston Kokki -kirja on samalla tavalla raikas ja inspiroiva kuin ensimmäinen televisiosarjakin. Toisaalta sen käännös on aivan uskomattoman korni. Englanninkieliset letkautukset ja rento puhekieli eivät vain toimi sellaisenaan suomeksi käännettynä ja vielä kirjoitettuna (oma kirjani on kustantajalta saatu arvostelukappale, joten tässä tämä arvostelu - hetken kesti...).

Kenties kirjan eniten tekemäni ruoka on kikherne-purjokeitto, joka on uskomattoman helppo ja herkullinen ruoka. Alla ohje hiukan oiottuna ja kahdelle hengelle muokattuna.


purkki kikherneitä
peruna
pari purjoa
oliiviöljyä
nokare voita
pari valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
vajaa puoli litraa kanalientä
parmesaania

Halkaise purjot pituussuunnassa ja huuhtele multa pois. Leikkaa purjot poikittain suikaleiksi. Kuori peruna ja pilko pieneksi kuutioiksi. Leikkaa valkosipulit veitsellä paperinohuiksi siivuiksi.

Kuumenna padassa voita ja oliiviöljyä ja freesaa purjoja, perunoita ja valkosipulia miedolla lämmöllä kunnes purjot pehmenevät ja muuttuvat makeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää kikherneet sekä kanaliemi ja kiehauta keitto. Anna kiehua hiljakseen kymmenisen minuuttia.

Kuten Jamie kirjassa sanoo, voi keiton soseuttaa tai syödä sellaisenaan. Olen itse ottanut osan keitosta syrjään ja soseuttanut sen, jolloin rakenteeseen tulee kivasti pehmeää suutuntumaa, mutta silti jää myös purtavaa.

Ruoan kruunaa keiton päälle vuoltavat parmesaanilastut.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Jewelled Persian Rice

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani yhdestä lempikeittokirjastani eli Diana Henryn Crazy Water Pickled Lemons -teoksesta, jonka ohjeet painottuvat Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan.

Kirjan ruoissa toistuvat sahrami, manteli, ruusuvesi, kardemumma, kaneli, granaattiomena sekä tietysti minttu ja silolehtipersilja. Reseptit ovat kuin suoraan Tuhannen ja yhden yön tarinoista täynnä makuyhdistelmiä, joita ei länsimaisessa keittiössä koskaan tapaa.

Varmaan parhaiten koko kirjaa kuvaava ruoka on Jewelled Persian Rice, jonka valmistus ei varsinaisesti ole vaikea, mutta kylläkin monivaiheinen. Jopa niin monivaiheinen, että sitä on turha tässä tarkkaan kirjoittaa auki. Alla sen sijaan lista raaka-aineista ja mausteista.

Ruoka valmistetaan padassa liedellä, ja lopputulos on uskomattoman aromaattinen yhdistelmä eri makuja ja tuoksuja.

basmatiriisiä

appelsiinin kuorta
porkkanaa
manteleita
sahramia
kuivattuja ruusun terälehtiä
kanelia
kardemummaa

pistaasipähkinöitä
rusinoita
kuivattuja happomarjoja
öljyä, voita, pippuria, suolaa ja sokeria

Hauskana anekdoottina huomasimme, että tämä olisi mitä myös mitä parhainta jouluruokaa. Mausta löytyi viittauksia selvästi sekä joulupuuroon (riisi, manteli, suolaisuus), panettoneen (appelsiini, rusina, makeus) että porkkanalaatikkoon (porkkana ja riisi).

maanantai 23. marraskuuta 2009

Irlantilainen lammaspata

Löysin tähän ruokaa Maatilapuodista tuoretta karitsan niskaa. Ingemo kertoi lihan olevan Tammisaaresta ja vakuutti se olevan nimen omaan karitsaa eikä lammasta. Olihan sitä ostettava.

Olen valmistanut lammasta paljon ja monilla tavoilla. Se on lihoista kaikkein eniten käyttämäni. Silti tämä oli ensimmäinen kerta kun lihan kirjaimellisesti pystyi vetämään luusta irti. Oikeastaan se oli niin pehmeää, että se lähti luusta melkein ajatuksen voimalla.

Harmillista, että pala oli niin pieni, mutta toisaalta todella hyviä asioita riittää yleensä vähempikin.


voita
noin puoli kiloa lampaan niskaa
pari sipulia
pari porkkanaa
4 tai 5 perunaa
tuoretta rosmariinia
pari laakerinlehteä
reilu kourallinen ohrasuurimoita
suolaa ja mustapippuria
paprikajauhetta

Ruskista lammas voissa pannulla ja siirrä syrjään. Paista viipaloidut porkkanat ja sipulit samalla pannulla huuhtelematta sitä välillä, kunnes kasvikset saavat hiukan väriä, ja siirrä myös ne syrjään. Kaada pannulle lasillinen vettä, kiehauta ja kaavi paistossa juuttueet töhnät nesteeseen.

Levitä padan pohjalle kerros perunaviipaleita. Laita lampaanniska perunoiden päälle ja lisää loput perunaviipaleet, porkkana ja sipuli sekä ohrasuurimot sekaisin lampaan ympärille. Lisää pataan rosmariinit, laakerinlehdet, pannun paistoliemi sekä puoli litraa kiehuvaa vettä. Ripottele päälle vielä paprikajauhetta

Kypsennä pataa 175-asteisessa uunissa noin kaksi ja puoli tuntia tai kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.

Ohrasuurimot imevät nestettä kypsyessään melkoisesti, joten kypsennyksen puolen välin jälkeen kannattaa seurailla tilannetta, jottei pata pääse kuivumaan.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Munakasta

Viime viikkoina olemme useampaan otteeseen tehneet kiireessä munakasta, joka on oikeastaan aivan täydellinen arkiruoka.

Ensinnäkin se valmistuu ihan oikeasti muutamassa minuutissa, toisin kuin jotkut ruoat, joiden kyllä luvataan olevan nopeita. Mistähän johtuu että monien ohjeiden valmistusajat ovat jotenkin alakanttiin? Ehkä olen vain hiukan hidas kokki.

Toinen mainio puoli munakkaassa on, että siihen voi heittää melkein mitä kaapista löytyy. Tässä mielessä se on jopa pizzaakin parempi tapa päästä eroon puoliksi syödyistä ruoka-aineista.

Vakiotäytteinäni on aina sipulia ja juustoa. Viime kertoina on tullut kokeiltua salamia, paprikaa, pestoa ja parsakaalia, joista varsinkin viimeksi mainittu oli todella hyvää. Parsakaali toi munakkaaseen niin voimakkaan pähkinän maun, että oli vaikea uskoa, ettei itse pähkinää ruoassa ollut.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Timjamisiikaa, tomaatteja, kaprista ja säilöttyjä sitruunoita

Kuten muutkin ovat valitelleet, niin marraskuun pimeys ei ole todellakaan insproinut tekemään ruokaa, vaan enemmänkin on viime aikoina tullut syötyä hengenpitimiksi. Vaikka ruokakirjoja ja -lehtiä tuleekin selailtua jatkuvasti, huomaa kaupassa ostavansa koko ajan niitä tuttuja juttuja ja toistavansa keittiössä samoja reseptejä.

Valmistin taas kokonaista siikaa, joka taitaa olla yksi eniten käyttämistäni raaka-aineista. Tällä kertaa revin pihalta mausteeksi toiseksi viimeiset timjaminvarret.

Lisukkeeksi pikapaistoin pannulla kirsikkatomaatteja, reilusti pikkukapriksia sekä säilöttyä sitruunaa. Lisäsin tavallisuudesta poiketen mukaan kähärälehtipersiljaa, jota löytyi pakkasesta.

Persiljasta puhuttaessa tarkoitan lähes poikkeuksetta silolehtipersiljaa, joka mielestäni maistuu jollakin tapaa hienostuneemmalta ja maukkaamalta. Ennen kaikkea niissä on aivan erilainen suutuntuma. Sen lisäksi että perinteinen kähärälehtipersilja maistuu helposti vähän rautaiselta, juuttuu se monesti ikävän karheasti kurkkuun. Toki sillä on oma paikkansa varsinkin lihakeittojen mausteena.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Valkopapukeitto

Varasimme äskettäin pöydän Demosta taas perinteiselle joulunalusillalliselle. Viime kerralla (tai sitä edellisellä - kumma kun ei muista...) saimme taivaallista valkopapukeittoa, jonka vaahtomainen ja ilmava koostumus jäi mieleen.

Tuon muiston innoittamana kokeilin tehdä oman version kotona. Seuraavalla kerralla käytän kyllä punaisen maidon tilalla löysäksi vatkattua kermaa...

purkillinen luomuvalkopapuja
purjo
valkosipulin kynsi
tilkka oliiviöljyä
suolaa ja valkopippuria

punaista maitoa
tryffeliöljyä

Pilko purjo ja valkosipulin kynsi hyvin pieneksi ja kuullota pehmeäksi padassa. Lisää kypsät valkopavut ja soseuta sauvasekoittimella täysin sileäksi. Paseeraa keitto siivilän läpi takaisin pataan ja mausta.Vaahdota punaista maitoa espressokeittimen maidonvaahdottimella vaahdoksi. Sekoita maitovaahto keittoon varoen, annostele lautasille ja mausta tryffeliöljyllä.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Savustettuja ahvenia ja haudutettua kaalta

Tässä appiukon bravuuri, eli savustetut ahvenet, saivat kaveriksi hiukan eksoottisempaa lisuketta eli hapanimelää haudutettua kaalta ja porkkanaa.

Juuri avatun paikallisen Citymarketin kalatiski yllätti positiivisesti tarjoamalla tuoretta kalaa suoraan paikalliselta kalastajalta tosi edulliseen hintaan. Tarjolla oli sekä siikaa että ahventa, joista otin siis jälkimmäistä. Muuten kauppa olikin sitten niin yllätyksetön, kuin vain Keskon kauppa voi olla.

Annoin ahventen suolaantua vajaan vuorokauden reippaassa merisuolassa ja savustin ne käyttäen tällä kertaa kirsikkapuuta.

Raastoin juustohöylällä kaalista ja porkkanasta suikaleita kasariin ja paistoin hiljakseen saksanpähkinäöljyssä, joka myös antoi ruokaan melkoisesti makua. Lisäsin joukkoon kourallisen rusinoita, chilin pieneksi pilkottuna, kalakastiketta ja sitruunamehua.

Yhdistelmä oli aika epäortodoksinen. Silti sekä ahvenet että kaali olivat makoisia ihan omillaankin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kirsikkamuffinssi

Muutama viikko sitten kävin pikaisesti ruoka- ja viinimessuilla, josta tarttui mukaan iso purkki älyttömän hyviä ja älyttömän makeita kirsikoita.

Ensimmäinen leipomus, joihin käytin kirsikoita, oli suklaamuffinssit. Tein perusaikinan, johon upotin pari kirsikkaa muffinssia kohti. Lisäsin myös kirsikoiden säilöntälientä (kirsikkaa ja sokeria) taikinaan.

Muffinssit olivat juuri niin äkkimaikeita kuin vain voi kuvitella, joten pellillä tehdyt neljä riittivät useammaksi päiväksi.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Lammasta perunapaistoksessa

Tämä perunapaistos oli varsin maistuva, vaikkei ihan putkeen mennytkään.

Ongelmaksi osoittautui liian vähäinen kokemus uppopaistamisesta. Öljyni ei ollut selvästikään riittävän kuumaa, joten taikina imaisi sitä itseensä oikein kunnolla.

Tein samalla kaksinkertaisen annoksen täytettä myöhempää käyttöä varten.

reilu puoli kiloa perunoita
1 rkl vehnäjauhoa
oliiviöljyä
sipuli
kanelia
mustapippuria
muskottipähkinää
kardemummaa
neilikkaa
200 g lampaan jauhelihaa
50 g pinjansiemeniä
1 rkl tomaattipyrettä
persiljaa
suolaa
öljyä paistamiseen

Keitä ja kuori perunat. Muussaa ne hienoksi, sekoita jauhot joukkoon ja mausta suolalla.

Kuullota hienonnettu sipuli pannulla öljyssä. Lisää sipuliin mausteet ja kuullota hetki. Sekoita joukkoon jauheliha ja ruskista. Kun liha on kypsää, lisää vielä pinjansiemenet, tomaattipyre, persilja ja tarvittaessa tilkka vettä, jotta massa on sopivan notkeaa.

Jaa taikina neljään osaan ja muotoile siitä jauhotetulla alustalla ohuehkoja pyöreitä lättyjä. Laita pari ruokalusikallista täytettä lätylle ja käännä taikinan toinen sivu päälle. Lopputuloksena täyte on siis puoliympyrän mallisen taikinanyytin sisässä.

Kaada paistinpannnulle reilusti kunnon kerros öljyä. Paista nyyttejä molemmin puolin kuumassa öljyssä. Taikina hajoaa helposti, joten kääntämisessä kannattaa olla tarkkana.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Juuresta leipää

Viime viikkoina on useammassakin lehdessä kirjoitettu suomalaisesta leivästä ja erityisesti pienistä leipomoista. Vaikka kauppojen leipähyllyjä hallitsevatkin muutaman suuren leipomon tuotteet, on Suomessa lähes tuhat pientä leipomoa, jotka tuottavat leipiä vain lähialueelle.

Kauppalehti Option leipäjutussa puhuttiin vehnäleipäjuuresta, jota Suomessa ei juurikaan tunneta. Meillähän juureen tehty leipä on perinteisesti tarkoittanut ruislimppua. Hauskana yhteensattuma olin nelisen viikkoa sitten aloittanut oman vehnäleipäjuuren valmistamisen Moro-keittokirjan ohjeen mukaan.

Tein joitakin vuosia sitten leipäjuuren saman ohjeen mukaan. Ajan kuluessa juuren teho jostain syystä heikkeni, eivätkä leivät enää kohonneet samalla. Luovuin juuresta lopulta kokonaan. Kun omat viinirypäleet olivat alkusyksystä kypsiä, päätin tehdä uuden juuren niitä käyttäen.

Erittäin yksinkertaistetusti juuren teko meneen kutakuinkin näin:

Suureen kulhoon laitetaan vettä, vehnäjauhoja sekä viinirypäleitä harsokankaan sisään. Rypäleitä murskataan hiukan, ja seos jätetään huoneenlämpöön.

Kahden viikon kuluttua rypäleet nostetaan pois ja mahdolliset mehut puristetaan juureen mukaan. Tämän jälkeen tätä taikinoiden tamagotchia ruokitaan kahden viikon ajan kaksi kertaa päivässä: juuresta heitetään osa pois ja tilalle sekoitetaan vettä ja vehnäjauhoa.

Näin syntyy vaalea, selvästi happamalta tuoksuva juuri, jonka konsistenssi muistuttaa paksua jogurttia. Ihmeellisintä kuitenkin on, että juuri selvästi elää. Sen pinnassa näkyy pientä kuplimista, ja tarkkaan kuunnellessa erottaa pientä sihinää.

Leivoin ensimmäisen leivän käytten kohottamiseen pelkkää juurta. Kohoaminen onnistui kohtuullisesti, vaikkei koostumus tietenkään ollut ranskanleipää. Kun leipää nuuhki silmät kiinni, olisi voinut vannoa, että se on leivinuunissa paistettua ruislimppua. Niin vahva hapan tuoksu leivässä oli.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Salviataimen ja ohrahöystö

Taimenen mausteeksi ei ollut kovin paljoa valinnan varaa. Ulkona alkaa olla sen verran talvi, että yrteistä on kunnolla hengissä enää salvia, joka onkin ihmeen hienossa kunnossa.

Tungin salviaa kalan kylkiviiltoihin sekä vatsaan ja paistoin nopeasti kuumassa uunissa, kunnes nahka muuttui kivan rapsakaksi ja se irtosi helposti lihasta.

Kalan seuraksi improvisoin lisukkeen ohrasta, purjosta, vihreistä oliiveista, granaattiomenasta ja persiljasta. Eli aika pitkälti siitä mitä kaapista löytyi.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Lammaspapukeitto

Tästä ruoasta kuuluu kiitos vahvasti sukulaisille. Keiton liha on näet lampaasta, joka vielä joitain viikkoja sitten juoksi aitauksessa (ja toisinaan sen ulkopuolellakin) siskoni pihalla.

Kävimme edellispäivänä kylässä vanhemmillani, jotka valmistivat herkullisen lampaanselän kakluuniuunissa. Kaikkea ei tullut syötyä kerralla, joten saimme mukaan luun kaluttavaksi seuraavan päivän ruokaa varten.

Tein lammaskeiton pohjan sipulista, valkosipulista, pihan viimeisistä varsisellereistä ja enolta saaduista porkkanoista. Haudutin oikein pieneksi pilkottuja aineksia pitkään ja maustoin ne kevyesti kanelilla, jeeralla ja kurkumalla. Lisäsin joukkoon kanalientä, kypsät kikherneet ja kiehutin keittoa hetken.

Laitoin lampaan lautaselle, kaadoin kuuman keiton päälle ja lisäsin vielä tuoretta chiliä ja persiljaa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Mantelirosmariinikakku

Viimekertaisesta kakun teosta on kulunut reipas vuosi. Tein tuolloin sitruuna-limettikreemikakkua, joka epäonnistui melko totaalisesti.

Koska siskoni oli tuolloin tulossa kylään, eikä muuta tarjottavaa juuri ollut, tuli se laitettua pöytään ja muistaakseni melkein kokonaan syötyäkin. Tämän jälkeen vaimoni on huolehtinut perheemme makeista leipomuksista.

Löysin yhdestä suosikkikeittokirjastani mantelirosmariinikakun ohjeen, jota onneksi uskaltauduin kokeilemaan. Pohjaan tuli sokerin ja munan lisäksi hienoksi jauhettuja manteleita, rosmariinia, sitruunan kuorta ja kuivahtanutta leipää. Kakun kanssa söimme sitruunarosmariinisiirappia, granaattiomenaa ja turkkilaista jogurttia.

Ohje osoittautui niin mainioksi, että sitä on turha kirjoittaa auki. Voin nimittäin melkein luvata, että kakkua on tarjolla seuraavalla käynnillä kaikille vieraille!

torstai 22. lokakuuta 2009

Grillattu munakoisosalaatti

Samoihin aikoihin kun tuli tehtyä syksyn ensimmäinen lihapata, tuli tehtyä myös viimeinen kesäsalaatti.

Grillattujen munakoisojen seuraksi keräsin pihalta viimeiset persiljat ja mintut. Nyt täytyy enää odottaa lyhyet kuusi kuukautta niin voi taas alkaa haaveilemaan tuoreista yrteistä ja kasviksista.

Mitähän sitä sillä aikaa söisi?

maanantai 19. lokakuuta 2009

Provencelainen lihapata

Kyllä harmitti.

Kaupassa oli tarjolla hirvestä vaikka mitä osia, muttei kuitenkaan mitään luullista lihaa. Ajatukseni kuitenkin oli tehdä pataa, enkä halunnut laittaa sinne sisäfilettä, joten tulin protestina ostaneeksi naudan etuselkää.

Lihojen kanssa padassa hautui vain sipulia, valkosipulia sekä yrttejä. Nesteenä oli luonnollisesti vähän punkkua.

Lisukkeena söimme voipapu-purjogratiinia, joka oli älyttömän hyvää. Pannulle pehmeäksi haudutetun purjon joukkoon lisättiin voipapuja ja pari pilkottua tomaattia. Joukkoon sekoitettiin pieni purkki ranskankermaa, suola ja pippuri. Koko hoito kipattiin vuokaan, päälle ripoteltiin korppujauhoa ja raastettiin juustoa. Sen jälkeen sitä paistettiin uunissa reippaat puoli tuntia.

Valitettavasti gratiinista ei tullut kuvaa. Ehkä se ei haittaa, sillä se kuului ruokalajeihin, jotka maistuvat paremmalta kuin näyttävät...

torstai 15. lokakuuta 2009

Kulhollinen linssejä ja pinaattia

Näin alkaa asteittainen siirtyminen mozzarellasalaateista hirvipatoihin ja muihin hiukan tuhdimpiin ruokiin.

Tämä mainio padan ja keiton väliin menevä ruoka oli muunnelma Nigel Slaterin Appetite -kirjan ohjeesta. Olen taas pitkästä aikaa lukenut innolla tuota ikiklassikkoa, joten luultavasti sieltä on luvassa vielä lisää ruokia.

Tykkään itse kamalan paljon tuosta kuvasta. Jotenkin siihen tarttui sellainen rauhallisen ja hiljaisen syyssunnuntain fiilis. Tai sitten se tarttui vain kuvaajan päähän.

sipuli
pari vartta varsiselleriä
pari palkosipulin kynttä
oliiviöljyä
silolehtipersiljaa
vihreitä linssejä
Puyn linssejä
kanalientä
sitruuna
pinaattia
minttua


Pilko sipulit, sellerit ja valkosipulit ja kuullota padassa. Kun ne ovat pehmenneet, lisää reippaasti persiljaa sekä pieni kourallinen molempia linssejä. Kaada joukkoon kuumaa lientä niin paljon, että ainekset peittyvät, ja keitä hiljakseen kunnes linssit ovat kypsähköjä. Lisää pataan ohuita sitruunalohkoja ja tarkista suola.

Huuhtele pinaatit ja laita ne märkinä kattilaan. Kiehauta ja anna höyrystyä minuutti. Jaa pinaatit kulhoihin, lisää keitto ja päälle mintunlehtiä.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Habanerohillo

Käydessäni jokin aika sitten entisessä lähikaupassani Mankkaalla tulin ostaneeksi irtomyynnistä yhden habanero-chilin.

Ostohetkellä minulla ei ollut mitään käsitystä, missä tuota käyttäisin tai missä sitä edes voisi käyttää. Käsitykseni mukaan habanero on yksi voimakkaimmista myynnissä olevista chileistä, joten peruscurryyn sitä tuskin kannattaisi laittaa. Parinkympin kilohinta ja kolmenkymmenen sentin kappalehinta eivät kuitenkaan estäneet impulsiivista ostopäätöstä.

Habanero, tai oikeastaan osa siitä, päätyi lopulta hilloon. Pilkoin chilin hyvin pieneksi, ja tietenkin sitä oli pakko maistaa myös sellaisenaan. Ero tavallisiin marketti-chileihin oli mieletön. Nuppineulan pään kokoinen pala sai suuhun uskomattoman poltteen. Mausta ei voi sanoa yhtään mitään, koska suussa tuntui vain polttava kipu.

Vaikka pienestä habanerosta tuli käytettyä hilloon vain neljännes, toivon, että sokeri ja säilöntä edes hiukan pyöristävät ja pehmentävät makua. Purkkeihin mennessä hillo oli nimittäin melko ytyä.

Kuriositeettina täytyy mainita, että Kirkkonummella kasvatetaan ja myydään vielä tulisempaa lajiketta, jonka nimeä en saa päähäni (naga jotakin - kertokoon ken muistaa). Vaikka kannatankin lähiruokaa, jäävät ne luultavasti kaupan hyllyyn.

tölkki kuorittuja tomaatteja
punasipuli
paprika
pari valkosipulin kynttä
1/4 habanero
1/2 dl punaviinietikkaa
100 g hillosokeria

Kumoa tomaatit liemineen kasariin. Lisää punasipuli, paprika, valkosipulit ja habanero hyvin pieneksi hienonnettuna ja hauduta puolisen tuntia tai kunnes seos on paksua ja sakeaa. Hienonna seosta vielä hiukan perunanuijalla.

Lisää punaviinietikka ja hillosokeria maun mukaan. Kaadoin itse nuo suoraan pullosta ja purkista, joten tarkkoja määriä on taas vaikea sanoa. Ja luonnollisesti chiliä voi käyttää niin paljon kuin luulee suun sietävän.

Säilö desinfioituihin lasipurkkeihin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Paistettua kuhaa ja selleriperunamuusia oivassa kastikkeessa

Kuha ei ikinä ole ollut suosikkikalojeni top-kolmosessa, tuskin edes viiden parhaan joukossa. Mielestäni se on ollut vähän mauton ja persoonaton kala, ja pari kertaa kokonaista kuhaa uunissa tai grillissä tehtyäni on lopputulos ollut jostain syystä kurjan vetinen.

Viikonloppunan nappasin kuitenkin pari kalatiskistä pari kuhafilettä, koska ne olivat tuoreinta saatavilla olevaa kalaa ja ruokaa piti saada nopeasti. Paistoin suolatut fileet pannulla öljyssä ja voissa.

Kuhan kanssa söimme perinteistä perunamuusia sellerillä ryyditettynä. Korvasin osan perunasta juurisellerillä ja maustoin muusin ripauksella kanelia, kuten äitini teki kun olin pieni.

Kuhan ja muusin seuraksi tein Nigel Slaterin Appetite kirjasta kastikkeen nimeltä a simple, useful sauce for every day eli vapaasti käännettynä yksinkertainen ja käyttökelpoinen kastike vaikka mihin tai jotain sinne päin.

Sinänsä kastike oli tosi maukasta, mutta kuhalle se oli hiukan liian tymäkkä. Grillatulle lohelle tai muulle rasvaiselle kalalle tai vaikka vaalealle lihalle kastike olisi sopinut kuin nakutettu.


1 dl valkoviinietikkaa
1 dl vettä
shalottisipuli
pari oksaa minttua
kokonaisia mustapippureita
2 dl ranskankermaa
pari tl dijonia

Laita valkoviinietikka, vesi, pilkottu shalotti, mintut ja pippuri kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut, eli sitä on jäljellä noin puoli desiä. Siivilöi shalotti, minttu ja pippurit pois. Lisää nesteeseen ransakankerma ja dijon ja kiehauta. Hauduta vielä hetki, jos kastike on liian löysää.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Lammasta ja viikunavuohenjuustosalaattia

Vähään aikaan en ole syönyt näin hyvää ateriaa!

Marinoin lampaan paahtopaistia timjamilla, rosmariinilla ja valkosipulilla ja annoin maustua yön yli jääkaapissa. Ennen paistoa kaavin turhat yrtit pinnasta pois ja mätkin paistia kaulimella littanaksi. Paistoin lammasta parilalla molemmin puolin kolme minuuttia ja annoin vetäytyä ennen leikkausta.

Salaattiin tuli tuore viikuna kahdeksaan lohkoon leikattuna, vuohenjuustoa, paahdettuja saksanpähkinöitä sekä tuoretta minttua ja silolehtipersiljaa.

Sekä lampaassa, että salaatissa oli varsin selkeitä ja helposti tunnistettavia makuja. Sen sijaan ruoan kruunannut kastike oli toista maata. Vähistä raaka-aineista huolimatta siitä syntyi jännä yhdistelmä, josta yksittäisiä makuja oli vaikea tunnistaa.

1,5 dl appelsiinimehua
0,5 dl punaviinietikkaa
pari rkl hunajaa
1 tähtianis
1 kanelitanko

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä puolisen tuntia hiljakseen kunnes kastike paksunee ja on koostumukseltaa siirappista.

torstai 8. lokakuuta 2009

Sweet and Sour Figs eli hapanimelät viikunat

Törmään taas ongelmaan siinä miten ruokasanastoa on vaikea suomentaa. Ainakin itselleni sweet and sour -termi yhdistyy mielessä kiinalaisten ravintoloiden hapanimelä-kastikkeisiin, joita tarjoillaan friteerattujen porsaanpalojen kanssa. Periaatteessahan kyse on samasta asiasta (yhdistetään makeaa ja hapanta), mutta silti tässä on kyse jostain ihan muusta.

Nämä keitetyt viikunat olivat ihan älyttömän hyvä lisuke juuri tekemilleni hirvimakkaroille. Jäljelle jääneet viikunat ajattelin napostella vuohenjuuston ja keksien kanssa.

4 tuoretta viikunaa
kanelitanko
1/5 dl balsamicoa
1/5 dl punaviinietikkaa
1/5 dl sherryviinietikkaa
reilu 1/5 dl sokeria

Mittaa ainekset viikunoita lukuunottamatta kattilaan. Kiehauta ja anna porista hiljalleen viitisen minuuttia. Lisää halkaistut viikunat ja keitä hiljakseen kymmenisen minuuttia kunnes liemi hiukan paksunee. Tarjoile jäähtyneenä.

Hirvimakkaraa ja linssejä

Tässä oma versioni arkisesta ruoasta nimeltä makkarapannu. Lähikaupastani löytyi lähimakkaratehtaani tekemiä hirviraakamakkaroita, joita oli ihan pakko ostaa.

Ruskistin makkarat pannulla ja siirsin syrjään. Paistoin samalla pannulla ohueksi leikatut sipulin lohkot ja muutaman viipaleen pieneksi riivittyä ilmakuivattua kinkkua. Kun sipulia ja kinkku olivat pehmenneet ja ruskistuneet laitoin makkarat takaisin pannuun, lisäsin Puyn linssejä, tilkan punkkua ja muutaman oksan tuoretta timjamia pihalta. Haudutin pannua vartin verran kunnes kaikki ainekset olivat kypsiä.

Makkarapannun oheen tein tuoreita viikunoita, joista pian lisää.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kirkkonummelainen maalaissiideri, osa 2

Nyt siideri on sitten pullossa! Käymistä kesti kaikkiaan kolmisen viikkoa ja kaikki meni kutakuinkin suunnitellusti. Pullotusvaiheessa siideriä piti tietenkin maistella riittävästi, jotta pystyi antamaan arvion tähän astisesta tuotteesta.

Juoma on kauniin vaaleankeltaista ja hyvin kuivaa. Sekä maussa että tuoksussa tunnisti raikkaan ja kirpeän omenan. Ei epäilystäkään, mistä juomasta on kyse. Parasta kuitenkin on, että maussa ei ollut mitään sivumakua, joka olisi viitannut pilaantumiseen eli koko projektin epäonnistumiseen.

Siiderin olisi voinut tässä vaiheessa myös kirkastaa gelatiinilla ja rikkihapolla, mutten tietenkään halunnut lisätä siihen mitään ylimääräisiä aineita. Varsinkin kun tarkoituksena oli tehdä juuri tunnelmallisen sameaa siideriä.

Päädyin lopulta tekemään kahta erilaista juomaa: toinen täysin kuiva ja hiilihapoton eli still sekä toinen hiukan makeutettu ja kupliva. Nyt pullot ovat vaatehuoneessa kypsymässä ainakin pari kuukautta.

Jouluun mennessä maun pitäisi siis kehittyä parhaimmilleen. Edessä on koko siiderin teon vaikein vaihe eli odotus.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Hummusta ja leipää

Ulkomaanmatkojen ja erityisesti ulkomailla syötyjen ruokien muisteleminen on aina muodikasta. Muistaakseeni Juha Itkonen on sanonut, että ne, jotka eivät puhu lapsistaan puhuvat matkoistaan. Silläkin uhalla tulee nyt vähän muistelua.

Kaikista käymistäni maista suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Libanon, jossa vietin muutaman viikon vuosia sitten. Mieleen se on jäänyt kolmesta syystä.

Missään maassa en ole tavannut yhtä lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä. Ravintoloissa ja baareissa ihmiset tulivat luontevasti juttelemaan ja kyselemään, mitä maassa teimme. Kuitenkaan joillekin maille tyypillistä tyrkyttämistä tai aggressiivista kerjäämistä ei ollut ollenkaan.

Toiseksi Libanon on ällistyttävän kaunis, monimuotoinen maa. Kaupunkikulttuuri on hieno sekoitus eurooppalaisuutta ja Lähi-Itää. Beirutissa pystyi hyvin kuvittelemaan olevansa vaikkapa Pariisissa. Toisaalta imaamien huudot minareeteista ja kaduilla leijuva shisha-piippujen tuoksu muistutti siitä, missä päin maailmaa oikeasti on.

Matkani oli lopputalvesta, jolloin Beirutissa eli rannikolla oli sää kuin Suomessa alkukesästä. Päivisin tarkeni t-paidassa ja rannalla pystyi käydä uimassa. Muutamien kymmenien kilometrien päässä vuoristossa taas oli täysi talvi ja hiihtokeskukset auki. En ole missään eläessäni nähnyt niin paljon lunta kun Libanonin vuoristossa.

Kolmantena mieleen on jäänyt ruoka, josta voisi kirjoittaa paljon. Paljon siksi, että se oli hyvää, omintakeista, ja sitä syötiin paljon. Tyypillisimmät ruoka-aineet varmastikin ovat minttu, persilja, sitruuna, munakoiso, kikherne, tahini ja granaattiomena. Lihoista eniten näkyi lammasta. Lista on melkeinpä sellaisenaan luettelo omista lempiraaka-aineistani.

Ruoista on pakko mainita kolme: hummus, taboulleh ja flat bread eli ohut vaalea leipä, jolle ei kai ole mitään oikeaa suomennosta, koska sitä ei saa täältä. Tuota leipää tarjottiin nimenomaan hummuksen kanssa niin, että leipästä revittiin paloja, joilla kaavittiin kulhosta tahnaa päälle. Tätä yhdistelmää syötiin sekä sellaisenaan nopeana lounaana että osana lounasta tai illallista.

Olen onneksi onnistunut tekemään varsin autenttista hummusta ja taboullehia myös kotona, mutta monista ohjeista ja yrityksistä huolimatta samanlaista leipää en ole pystynyt leipomaan. Kuvan leipä on toinen versioni Jim Laheyn leivästä.

Valitettavasti ulkoministeriö ei edelleenkään suosittele tarpeetonta matkustamista maahan. Mutta kuinka tarpeetonta hyvän ruoan perässä matkustaminen oikeastaan on?


Hummus

purkki valmiiksi keitettyjä kikherneitä
2- 3 rkl oliiviöljyä
1/2 - 1 sitruunan mehu
pari valkosipulinkynttä
3-4 rkl tahinia
suolaa
paprikajauhetta

Murskaa valkosipulinkynnet ja teelusikallinen suolaa huhmareessa silkkiseksi tahnaksi. Aja kikherneet tehosekoittimessa melko hienoksi. Lisää valkosipuli, tahini, sitruunan mehu ja lopuksi oliiviöljy, ja käytä tehosekoitinta, kunnes koostumus on hieno ja tasainen. Ohenna tarvittaessa tilkalla vettä. Kumoa hummus astiaan, kaada päälle vielä loraus oliiviöljyä ja ripaus paprikajauhetta.

Aineiden mittasuhteet ovat varsin joustavia ja oikean määrän tietää tietenkin vain maistamalla.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Sitruunarisotto ja jättikatkaravun pyrstöt

Tein tänään risoton, jossa käytin aiemmin tekemääni kalalientä. Yritin pitää ruoan mahdollisimman yksinkertaisena, enkä lisännyt risottoon oikeastaan mitään ylimääräistä. Mukaan tuli pilkottu shalottisipuli, vähän fenkolin siemeniä, oliiviöljyä, risottoriisiä, kalalientä ja lopuksi pieni nokare voita sekä reippaasti sitruunamehua.

Lopputulos oli varsin helposti syötävä ja selkeän makuinen. Helposti syötävä siinä mielessä, että risotot saattavat monesti olla vähän tunkkaisia ja raskaita ylettömän voin ja parmesaanin takia. Nekään eivät välttämättä ole pahoja, muttei sellaisia kauhean paljoa jaksa syödä.

Paistoin lisukkeeksi jättikatkaravun pyrstöjä valkosipulin kanssa. Ongelmana oli taas se, ettei pannu kuitenkaan ollut riittävän tulikuuma. Pyrstöt siis enemmän tai vähemän keittyivät pannulla sen sijaan, että olisivat rätisten paistuneet ja kenties jopa vähän ruskistuneet. Hyvällä ruokahalulla tuli syötyä silti.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tomaattisipulipiirakka salvialla ja dijonilla

Kälyllä käydessämme olemme saaneet monesti hyvää tomaatti-dijon-piirakkaa, joten päätin tehdä oman samalla idealla. Mitään ohjetta ei ollut, mutta harvoinpa piirakoissa niitä tarvitsekaan. Kaikki on sallittua, kunhan huolehtii, ettei lopputulos ole liian kuiva lätty tai vaihtoehtoisesti paksu keitto. Molemmista on kokemusta, erityisesti jälkimmäisestä.

Leikkasin pari tavallista sipulia ja pari shalottisipulia aivan ohuiksi renkaiksi ja haudutin niitä pitkää pannulla vähässä öljyssä, kunnes sipulit olivat pehmeitä ja läpikuultavia. Jossakin vaiheessa lisäsin myös pari pilkottua valkosipulin kynttä.

Esipaistetulle pohjalle laitoin ensin sipulit ja niiden päälle tomaattiviipaleet. Näiden päälle lisäsin munamaitoseoksen, jossa oli reippaasti juustoraastetta ja kukkurainen ruokalusikallinen dijonia. Koristeeksi painoin pintaan vielä isot salvian lehdet ja jatkoin paistamista parikymmentä minuuttia.

Piirakka oli onnistunut improvisaatio ja yllättävän kevyt. Siitä kertoo ehkä sekin, että se tuli syötyä kolmistaan yhdellä istumalla.

torstai 24. syyskuuta 2009

Vaivatonta ja vaivaamatonta leipää padassa

Tässä oma versioni Jim Laheyn "No-Knead Bread"-leivästä, jota lankomies oli kokeillut.

Erikoista leivässä on se, että taikina on erittäin löysää ja sitä kohotetaan melkein vuorokausi. Lisäksi hiivaa käytetään vain neljännes teelusikallinen, taikinaa ei vaivata lainkaan ja leipä paistetaan padassa kansi päällä.

Joitain vuosia sitten tein Moro-keittokirjan innoittamana leipäjuuren pitkän kaavan mukaan viinirypäleistä, vedestä ja jauhoista. Nyt tekemäni leipä muistutti maultaan ja rakenteeltaan hyvin paljon tuohon juureen tehtyä leipää. Maku oli selvästi hapan ja rakenne melko tiivis.

Jostakin syystä tuolloin tekemässäni juuressa ei oikein pysynyt teho, eivätkä leivät kohonneet lopulta enää kunnolla (niihin leipiin en lisännyt hiivaa ollenkaan). Ehkäpä täytyy kokeilla tehdä tuo leipäjuuri uudestaan nyt kun viinirypäleetkin voisi poimia omalta pihalta.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Paistetut ahvenet ja loppukesän salaatti

Ahvenfileet valikoituivat pöytään ihan sen perusteella, että ne olivat tuoreinta kalaa tarjolla. Maustoin fileet juuri ennen paistamista suolalla ja valkopippurilla ja paistoin valurautapannulla voissa ja öljyssä.

Kalan seuraksi löytyi pihalta vielä parsasalaattia ja viinisuolaheinää sekä tietysti lehtipersiljaa ja ruohosipulia. Salaattiin tuli mukaan myös avomaankurkkua, retiisiä ja saaristolaisleipää, joka sopi ahvenen kanssa kuin nakuetttu.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kirkkonummelainen maalaissiideri, osa 1

Tämän jutun historia on melko pitkä. Tarkemmin se on noin kuusi vuotta.

Ostin tuolloin Helsingin asematunnelin Kirjatorilta vitosella Jouni K. Kemppaisen ja Juha-Pekka Laakion Puolikuiva siiderikirja -nimisen teoksen, joka osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Kirja paitsi kertoo seikkaperäisesti siideristä, siinä on valtavan hauskaa kuvausta suomalaisesta ruoka- ja juomakulttuurista ja sen lähihistoriasta (kuten miten Helmeilevä Omenaviini eli Omppu sekoitti suomalaisten päät 1960-luvun lopussa). Kaiken kruunaavat uskomattoman upeat ja tyylillisesti aiheeseen sopivat valokuvat.

Olen lukenut kirjan viimeisten vuosien aikana moneen kertaan, ja jostain syystä teos saa aina hyvälle mielelle. Samoin joka kerta on kasvanut ajatus kokeilla joskus omaa siideriä. Monta vuotta piti kuitenkin odottaa ennen kuin ajatus tuli toteutettua.

Toinen syy itse tekemiseen on tietysti se tavallinen: kun kaupasta ei saa kunnollista. Tämä on tietysti hiukan kärjistettyä, mutta totta.

Jokaisella Englannin-matkalla olen juonut vahvaa, sameaa, oikeista omenoista (ja pelkästään niistä) tehtyä, rutikuivaa ja usein lähes hiilihapotonta siideriä. Juomaa, jolla ei nimen lisäksi ole mitään tekemistä Suomessa myytävien tuotteiden kanssa. Itse asiassa missään muussa maassa näitä omena-aromilla maustettuja limuviinoja ei saisikaan kutsua siideriksi.

Noin puolitoista viikkoa sitten keräsin ystäviemme puusta säkillisen makeita, kauniin vaaleanvihreitä omenoita. Lisäksi otin omasta rautatieomenapuustamme pieniä ja happamia omenoita sekä ballerina-omenapuustamme suuria ja happamia omenoita. Tämän kolmen lajin sekoituksen kävin puristuttamassa tuoremehuasemalla mehuksi. Osan mehusta joimme sellaisenaan ja osan laitoin käymään: mehu astiaan, hiivaa joukkoon ja kansi päälle.

Tähän asti kaikki on mennyt suunnitellusti. Käyminen vaikuttaa hiljentyvän, joten muutaman päivän päästä voisi ehkä katsoa ja maistaa, mitä on odotettavissa (tai onko koko juttu pilalla). Sitten pitääkin miettiä, kuinka kuivaa siideristä haluaa. Tai kuinka paljon tai vähän hiilihappoa siihen tulisi.

Elämme jännittäviä aikoja!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Kanankoipia ja krutonkeja

Tein ruokaa pitkästä aikaa kanankoivista. Yleensä kun tulee käytettyä rintaleikkeitä tai -fileitä tai sitten valmistettua kana kokonaisena.

Paistoin pippuroituja koipia salvian ja rosmariinin kanssa uunissa tunnin verran ja lisäsin oliiviöljyllä valellut leipäkuutiot mukaan puolessa välissä.

Lihat olisivat hyvin voineet paistua vielä pidempään (tai kuumemmassa uunissa), jotta ne olisivat olleet vieläkin rapsakampia, mutta kun oli jo nälkä ja kova kiire syömään...

Kanojen kanssa söimme vihreää salaattia ja kastiketta, jonka ohje alla. Kastikkeen koostumus on hyvin pehmeä ja majoneesimainen. Jännää on, ettei kala maistu tuossa kovinkaan paljoa. Vähempikin määrä anjovista kyllä riittää, jos lopulle keksii jotakin järkevää käyttöä.

pieni purkillinen anjoviksia
pieni purkki ranskankermaa
oliiviöljyä sopivasti
puolen limen mehu
suolaa

Soseuta anjovikset morttelissa hienoksi tahnaksi. Lisää ranskankerma ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Mausta limellä ja suolalla maun mukaan.

torstai 17. syyskuuta 2009

Sanomalehtilohi

Olen tehnyt tätä yrtteihin ja sanomalehteen käärittyä kalaa monesti loppukesällä, kun pihasta voi leikata roppakaupalla villinä rehottavia yrttejä. Yleensä olen tehnyt kokonaista kalaa, mutta tällä kertaa käytin lohifilettä.

Ohje menee lyhyesti näin: Suolaa ja mausta kala. Asettele avatulle sanomalehdelle reippaasti tuoreita yrttejä. Laita kala yrttien päälle ja peitä kala yrteillä. Kääri lehti tiiviisti kalan ympärille, sido paketti paistinarulla, kastele lehti märäksi ja pistä grilliin. Paistoaika on aika lailla herran hallussa, koska kypsyyttä ei näe mistään. Loppuvaiheessa ainakin alaosa lehdestä on aivan hiiltynyt.

Käytin omassa paketissani salviaa, oreganoa ja rakuunaa. Yrttejä pitää olla aika paljon, koska pointtina on, että koko kala on ympäröity niillä, eikä siis koske sanomalehteen ollenkaan. Grillasin reilun puolen kilon filettä kolmisen varttia, ja kypsyys oli oikein hyvä. Kääreessä kala myös pysyy varsin hyvin mehukkaana. Yrttien maku imeytyi myös hyvin ja tasaisesti läpi kalan, muttei silti maistunut liian voimakkaana. Oikeastaan file toimi tällä tavalla tehtynä jopa kokonaista kalaa paremmin.

Lisukkeena teimme viimeiset härkäpavut (ja ne toiset, joiden nimeä en edes muista) voilla, ruohosipulilla ja persiljalla höystettynä.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Artisokkapaprikapaella

Tarkoituksena oli tehdä paellaa taas pallogrillillä, mutta sää ei oikein suosinut ulkokokkausta, joten päädyin lieden ääreen ison kasarin kanssa.

Käytin ruoassa Lontoon-matkalla ostamiani kuivattuja espanjalaisia paprikoita. Paprikat olivat kuivattu kokonaisena, mutta olivat kuitenkin hiukan pehmeitä ja joustavia.

Poistin siemenet, revin paprikan paloiksi ja laitoin kiehuvaan veteen pehmenemään joksikin aikaa ennen ruokaan lisäämistä. Paprikat olivat varsin miedon makuisia (samanlaisia kuivattuja paprikoita myydään myös tulisina, eikä minulla ostaessa ollut tietoa, mitä olin hankkimassa) ja voisivat toimia hyvin vaikkapa tomattisessa kalakeitossa.

Liemenä käytin jokin aika sitten itse tekemääni kanalientä, joka syntyi melkein vahingossa. Olin ostanut kanan rintaleikkeitä, joista jostain syystä päätin tehdä fileitä tai paloja. Jäljelle jääneet luut keitin kasvisten kanssa kattilassa liemeksi ja pakastin sopivana vajaan litran kerta-annoksena.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Lammasmakkaratoast

Pientä huikopalaa miehiseen makuun: parilalla grillatun maalaisleivän välissä paistettua lammasmakkaraa ja sipulia, vuohenjuustoa, dijonia, majoneesia ja persiljaa. Hyvää ja ravitsevaa!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Vii Voan ja All Purpose Sauce eli jokapaikankastike

Hakaniemessä on kaksi syytä, jonka takia siellä voisi asua: kauppahalli ja Vii Voan eli helsinkiläisten etnokauppojen Rolls Royce. Kaupassa on uskomaton valikoima ruoka-aineita sekä tuoreena, purkitettuna että pakastettuna. Useimpien tavaroiden alkuperä ja käyttötarkoitus ei ainakaan minulle avaudu. Toinen ällistyttävä asia on ruokien hinta, joka monissa tapauksissa on todella edullinen tai jopa halpa.

Viimeeksi löysin kaupasta kalakastiketta kuudellakymmenellä sentillä, grillaus- ja chilikastiketta puolellatoista eurolla sekä All Purpose Sauce -pullon eurolla. Samaa "kaiken tarkoituksen kastiketta" oli myös tulisena versiona, mutta mukaan tarttui tämä perusmalli. En ole vielä avannut pulloa, joten en osaa sanoa mihin kastike kaikkein parhaiten sopisi.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Rosmariinitaimen

Vieressä blogini ensimmäinen vaimoni ottama kuva ja samalla ensimmäinen pystykuva.

Foto ylivalottui kivasti jo kuvausvaiheessa, ja pienesti ruuvaamalla tausta eli valkoinen paperi, johon kala kaupassa käärittiin, hävisi kuvasta kokonaan.

Kala oli taimen, joka sai vatsaansa ja kylkiviiltoihin tuoretta rosmariinia. Lautaselle se päätyi kuuman grillin kautta.

Hyvää oli. Oikein hyvää.

torstai 3. syyskuuta 2009

Lammastajine

Vaikkei vielä ole talvi ja syksykin vain kalenterin mukaan, tein pitkään haudutettua lihapataa. Vielä tuskin kannattaisi siirtyä näihin ruokiin, koska talvi on taas yllättävän pitkä.

Toinen syy tällä ruoalle oli vaimoni itselleen ostama Kokki-pata, jota piti päästä testaamaan.

lammasta kuutioina
öljyä
pari isoa sipulia
pari, kolme valkosipulinkynttä
jeeraa
korianterinsiemeniä
kuivattu chili
kanelitanko
hunajaa
sahramia kuumaan veteen liotettuna
suolaa ja mustapippuria

kuivattuja aprikooseja
korianteria
persiljaa
sitruunan kuorta

Ruskista lihoja valurautapannulla öljyssä. Jauha kuivat mausteet hienoksi ja viskaa pannulle lihojen joukkoon. Siirrä lampaat pataan ja kuullota sipulit ja valkosipulit samalla pannulla. Siirrä myös ne pataan, huuhtele pannu parilla desillä vettä ja kaada lihojen päälle.

Lisää mukaan kanelitanko, hunaja ja sahrami sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Voit lisätä jo tässä vaiheessa myös osan korianterista ja persiljasta.

Anna hautua erittäin miedolla lämmöllä tunnin verran, kunnes lammas pehmenee. Sekoita loppuvaiheessa mukaan kuivatut aprikoosit ja sitruunan kuori ja anna muhia vielä hetki.

Koko haudutuksen ajan kannattaa seurata, että padassa on riittävästi nestettä. Lautasella couscous imee lientä itseensä kuitenkin kuin sieni.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Saltimbocca

Työkaverini on monesti kehunut itsetekemäänsä saltimboccaa. Kun salvia rehottaa vielä pihalla, enkä sitä oikein ole osannut hyödyntää ruoanlaitossa, päätin kokeilla tuota italialaista ruokalajia ensimmäistä kertaa.

Ohjeita löytyy varsinkin netistä vaikka kuinka paljon, mutta lyhyesti asia menee näin: ohueen vasikan leikkeeseen kiinnitetään hammastikulla salvianlehti ja siivu ilmakuivattua kinkkua. Leikkeet paistetaan pannulla voissa ja pannun paistorippeistä tehdään valkkarin kanssa liemi.

Itse käytin vasikan tilalla kanaa. Salviaa taas laitoin vähän reilummin eli sen verran, että leikkeet peittyivät molemmin puolin. Painelin kokonaiset lehdet tiiviisti kuivaan lihaan ja käärin muutaman siivun serranoa ympärille. Päättelin salvian ja kinkun pysyvän paikoillaan ihan ilman hammastikkuja, joten iskin leikkeet pannulle sellaisenaan.

Ei suinkaan ole ihme tai sattumaa, että saltimbocca on klassikkoruoka. Kanan, salvian ja ilmakuivatun kinkun yhdistelmä oli aivan erinomainen! Tässäkin tapauksessa kokonaisuus oli erikoisella tavalla enemmän kuin osiensa summa.

Lihan kanssa tein uunissa reippaasti rosmariinilla maustettuja lohkoperunoita. Periaatteessa helppo lisuke onnistuu aika harvoin täydellisesti. Tällä kertaa niin kuitenkin kävi. Perunat paistuivat ulkoa sopivan rapeiksi ja pysyivät sisältä kuitenkin pehmeinä. Lopputulokseen vaikutti varmasti perunalajike, mutta ehkä myös paistoastia. Tein perunat ohuessa pinnotetussa vuoassa, eli perunat paistuivat ennemin kuin kypsyivät muhien. Samasta syystä lasagne ei ole koskaan onnistunut tuossa vuoassa.

perjantai 28. elokuuta 2009

Artisokka-härkäpapurisotto

Yksi perheemme lempiruokia on risotto ja erityisesti artisokkarisotto. Se miksi tämä taitaa olla ensimmäinen risottoruoka blogissani johtuu yksinomaan siitä että risotoista tuntuu olevan mahdotonta saada kivoja kuvia. Ruoka kun ei itsessään ole kovin näyttävän näköistä. Onneksi sitäkin parempaa maulta. Toisaalta risotto on myös ruoka, joka on paras syödä heti valmistuttuaan, joten kovin paljoa aikaa ei kuvaamiseenkaan halua uhrata.

Tällä kertaa artisokka sai kaverikseen tuoreita härkäpapuja. Kiitos (taas) Ullalle siemenistä!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kalaliemi

Kävin eilen pitkästä aikaa Hakaniemen kauppahallissa ostoksilla. Kuten aina, poikkesin Reitin Kalassa ja ostin muutamia isoja ahvenia savustettavaksi.

Rupattelin myyjän kanssa aikani, ja tuli puhe kalanperkeistä. Tiskissä oli myynnissä lohenperkeitä parin euron kilohinnalla, mutta vaaleiden kalojen perkeitä sai aivan ilmaiseksi! Tästä riemastuneena otin tietenkin mukaan kunnon paketillisen siian, kuhan ja ahvenen päitä sekä niiden lihaisia selkäruotoja.

Kotona avasin paketin, jossa oli kaikkiaan viitisentoista kalan jäänteet. Poistin ensin silmät (kidukset oli jo leikattu), huuhtelin sen jälkeen perkeet ja laitoin ne kattilaan. Mukaan pistin porkkanan, sipulin, varsiselleriä, persiljaa, pari laakerinlehteä ja valkopippuria sekä pari litraa kylmää vettä.

Annoin liemen kiehua parikymmentä minuuttia ja kuorin pinnalle tulevaa vaahtoa pois. Nostin kalat ja vihannekset pois ja siivilöin valmiin liemen jäähtymään.

Nyt pitää sitten vaan keksiä, missä tuota mainiota lientä käyttää. Kalakeiton pohjanahan se on tietysti paikallaan, mutta Reitin Kalan myyjä ehdotti käyttämään kalalientä myös riisin keittoon ja risottoon. Myös merenelävillä ryyditettyyn paellaan se sopisi varmasti.

maanantai 24. elokuuta 2009

Paahdettuja manteleita

Löysin Moro-keittokirjasta ohjeen paahdetuille ja maustetuille manteleille. Ohjeessa niitä maustettiin vain savustetulla paprikalla, mutta kokeilin itse samalla tavalla myös kanelinmakuisia manteleita.

Levitin uunipellille pari sataa grammaa kuorittuja manteleita ja paahdoin 150-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Tällä välin tein huhmareessa kaksi mausteseosta. Toiseen jauhoin teelusikallisen suolaa ja paprikaa aivan hienoksi pölyksi ja toisessa vastaavasti kanelin ja suolan. Jaoin paahtuneet mantelit kahtia ja sekoitin molempiin vähän oliiviöljyä sekä mausteet ja suolan. Paahdoin manteleita uunissa vielä joitakin minuutteja.

Jäähtyneinä mantelit maistuivat ihan kivana snacksina. Noista kahdesta ehdottomasti paremmin toimi tuo savustetulla paprikalla maustettu, joka oli siis alkuperäisessäkin ohjeessa, mutta kanelilla maustetut olivat nekin hyviä. Itse asiassa ne maistuivat hämmästyttävän paljon samalta kuin ne pubien pienissä lasikipoissa tarjoiltavat pähkinät.

tiistai 18. elokuuta 2009

Kolmen mintun jäätelö

Onnistuneesta sherryrusinajäätelostä innostuneena aloin tehdä uutta kotijäätelöä itsevarmuutta täynnä. Tällä kertaa päätin valmistaa minttujäätelöä, koska se on aina ollut yksi lempijäätelöistäni ja koska minttulajikkeet kasvoivat pihalla vielä täysillä.

Tein jäätelön samalla ohjeella kuin aiemminkin, mutta jätin pois kanelin ja tietysti liotetut rusinat. Lisäsin kermamaitoseokseen reilusti pipar- ja omenamintun lehtiä. Kaikki sujui hienosti siihen kaikkein kriitisimpään vaiheeseen.

Lisättyäni vaahdotetut munat kermamaitoon aloin lämmittää seosta ja huomasin aika pian pientä ryynimäisyyttä lusikassa. Tuli siis minttumunakokkeli. Jäätelö meni saman tien lavuaarista alas ja otin muutaman päivän tauon asian kanssa.

Toisella kertaa toistin kaiken täsmälleen samalla tavalla ja varoin tekemästä samaa mokaa uudestaan. En tiedä, miksi seosta ylipäätään pitää tässä vaiheessa lämmittää ja miten tuon oikean lämmön voisi arvioida.

Ennen pakastusta sekoitin jäätelöön aivan pieneksi silputtuja markokonmintun lehtiä. Pipar- ja omenamintut olin siivilöinyt jo aiemmin pois. Tässä vaiheessa puristin mukaan myös puolikkaan limen mehun antamaan vähän terää, koska jäätelö maistui vähän yksioikoiselta.

Pieni vastoinkäyminen sattui myös jälkimmäisellä kerralla. Pakastuksen loppuvaiheessa meni koko talosta sähköt, enkä uskaltanut enää avata pakastinta sekoittaakseni jäätelöä. Siihen asti olinkin vatkannut seosta pallovispilällä hullun lailla parinkymmenen minuutin välein.

Maku oli lopulta oikein hyvän minttuinen. Limeä olisi voinut olla vielä ronskimmin ja rakenteessa oli samanlaista hileisyyttä kuin aiemminkin. Pienistä puutteista huolimatta tätä on syöty hurjan paljon mielummin kuin mitään kaupan tekelettä.

Täydellinen jäätelö on vielä tulossa.