maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulukinkku sanoi bää!

Tänäkään vuonna ei joulupöydässämme ollut kinkkua. Nyt possu vaihtui lampaaseen, jonka valmistus aloitettiin jo vähän ennen joulua.

Ennen grillausta viulu sai marinoitua kaksi ja puoli vuorokautta. Tein marinadin huhmareessa parista kourallisesta kuivattua minttua ja oreganoa, mustapippurista, savustetusta paprikajauheesta, suolasta ja oliiviöljystä. Lisäksi pistin veitsellä lihaan koloja, joihin työnsin teräväksi leikattuja valkosipuleita ja tuoretta rosmariinia.

Jouluaattona harjasin grillin lumesta ja latasin sisään pari kiloa brikettejä. Olin onneksi tajunnut ottaa kaikki välineet jo pari päivää aiemmin sisälle lämpenemään ja kuivumaan, joten syttymisen kanssa ei ollut ongelmia. Laitoin viulun viereen vedessä liotetun palan leppää antamaan lihaan savun makua. Grillasin lammasta kuvun alla epäsuoralla lämmöllä puolisentoista tuntia, jonka jälkeen siirsin sen vielä puoleksi tunniksi folion alle 120-asteiseen uuniin: pelkäsin, että liha kuivuu liikaa. Olisin tosin yhtä hyvin voinut kääriä viulun tiukasti folioon ja jatkaa kypsennystä grillissä.

Lammas oli oikein maukas. Pitkä marinointi teki selvästi tehtävänsä. Liha oli lopulta lähes läpikypsää ja melko kuivaa, mutta toisaalta myös repeävän mureaa. Leppä antoin melko reippaasti savuaromia, joka pysyi tietysti pinnassa, eikä maistunut sisäpaloissa lainkaan. Eli tässä voisi antaa pitkät niille, joiden mielestä pallogrilli kelpaa lähinnä nakkien paistamiseen festareilla!

Talvella grillaamisessa on hienoa, kun juomat pysyvät kylmänä!   
 

tiistai 21. joulukuuta 2010

Aniskeksit


Vielä ehtii vääntää vaihtoehtoiset joulupiparit. Mä söin nämä teen kanssa jo aikoja sitten, mutta voisivat sopia hyvin myös glögin seuraan. Vähän kovia. Aika hyviä.

Ohje löytyi Frank Camorran ja Richard Cornishin kauniista MoVida Rustica kirjasta.

200 g vehnäjauhoja
75 g sokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 dl oliiviöljyä
2 tl fenkolin siemeniä
yhden sitruunan kuori
puoli desiä anislikööriä
muna

Sekoita kulhossa jauhot ja kaneli. Kuumenna öljy pannulla ja paista hetki siemeniä. Kaada öljy ja siemenet jauhoihin ja lisää taikinaan likööri ja sitruunankuori pieneksi pilkottuna. Sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta kolmen sentin paksuinen tanko ja leikkaa siitä parin sentin levyisiä kiekkoja. Kauli kiekot jauhotetulla alustalla ohuiksi ja siirrä pellille. Voitele keksit vatkatulla munalla ja ripottele päälle vielä vähän sokeria. Paista 180 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes näyttävät hyviltä.

Hintatietoisille vinkki Alkon myyjältä: osta liköörin sijaan pieni pullo anisviinaa ja sekoita siihen sopivasti vettä ja sokeria (150-200g/l). Ainakin ruoanvalmistuksessa toimi hyvin.

torstai 16. joulukuuta 2010

Tervetuloa! Grillausta ja kahvia!

Aina ajoittain tulee kaivetuksi hyllystä keittokirjojen klassikot Kotiruokaa ja Tervetuloa! Kotitaloutta 8.-9. luokille. Näissä kirjoissa ei kamalasti puhuta kampasimpukoiden liekittämisestä, mutta ruskean kastikkeen ja karjalanpiirakoiden ohjeet löytyvät varmasti.

Selailin yläasteen kotitalouskirjaa vähän tarkemmin ja löysin aivan hulvattomia juttuja vuodelta 1989.

Kirjasta löytyy Makumuistoja vieraista maista -niminen kappale. Suurista maailmankeittiöistä esitelläään ranskalainen, kiinalainen ja tietenkin venäläinen keittiö. Itsenäistymisestämme oli tuolloin kulunut vasta 72 vuotta! Sen sijaan italialainen ruokakulttuuri ei ollut ansainnut omaa lukua. Se oli niputettu yhteen Välimeren maiden keittiöt -otsakkeen alle.

Hauskimmat kirjoitukset löytyivät kuitenkin kappaleesta Amerikkalainen keittiö.

"Yhdysvalloissa tyypilliseen ruoanvalmistukseen kuuluu runsas puolivalmisteiden käyttö."

"Amerikkalainen tapa on myös kutsua ystävät pihakutsuille grillin ääreen, jolloin suuren lihakimpaleen kypsyessä seurustellaan vilkkaasti. ... Ruokajuomana on yleensä kahvi tai kuumana aikana jäätee."

"Juomana venäläiseen ateriaan kuuluu samovaarissa valmistettu tee. Sitä voidaan myös tarjota aterian lopuksi hunajalla tai vadelmahillolla maustettuna."

Tietääkö kukaan, uskalletaanko nykyään yläasteella kertoa, että grillin äärellä juodaan maasta riippumatta olutta ja viiniä, ja että Venäjällä on ihan ok nauttia votkaa läpi aterian?

maanantai 13. joulukuuta 2010

Nalle Luppakorvan viimeiset seikkailut

Keksinpä karhupadalle Rosson lastenlistan hengessä nokkelan nimen!

Valmistin siis viikonloppuna ensimmäistä kertaa karhua. Tarkemmin miettien en ollut sitä aiemmin edes maistanut. Luultavasti ei hetkeen tule maistettua uudestaan.

Halusin tarkoituksella pitää padan mahdollisimman yksinkertaisena, jotta karhun maku pääsisi oikeuksiinsa, eikä peittyisi turhien mausteiden tai lisukkeiden alle. Metsien kuninkaan tarunomainen ja kunnioitusta herättävä olemus antoi odottaa voímakasta makua. Vaikka olin lukenut, ettei karhussa ole kovin vahvaa makua, oli se silti hienoinen pettymys. Jos en olisi tiennyt, olisin helposti luullut syöväni nautaa.

Lihassa oli vieno metsäinen riistan maku, joka omassa suussani maistui hiukan maksalta. Kun kokoliha ei maistu kummoiselta, voisi päätellä, ettei purkeissa myytävä karhusäilyke, jossa varmaan on mukana muutakin lihaa, ole varsinkaan kovin ihmeellistä.

Rakenne sen sijaan oli uskomattoman pehmeä ja murea. Siistin lavan tarkasti ylimääräisistä kalvoista ja rasvasta, joten epämääräisen sitkeitä paloja ei ollut yhtään. Liha vaikutti enemmänkin paistilta tai fileeltä. Kokonaisuudessaan karhu oli kiva kokeilu, muttei missään nimessä niin ihmeellistä, kuin hinnan ja mielikuvan perusteella voisi odottaa.

Padan kanssa söimme uunissa paahdettuja porkkanoita ja palsternakkoja, joille tein glaseerauksen dijonista, hunajasta ja rosmariinista.

vajaa kilo karhun lapaa
kolme sipulia
viisi valkosipulin kynttä
kokonaisia mustapippureita
kokonaisia katajanmarjoja
laakerinlehti
suolaa
voita
desi tummaa olutta

Siisti liha rasvasta ja kalvoista ja kuutioi reiluiksi paloiksi. Ruskista lihat padassa voissa parissa erässä. Ruskista samassa padassa valkosipulit ja puolitetut kuoritut sipulit. Lisää mausteet ja suola. Kaada pataan olut ja kaavi puulastalla irti pohjaan jämähtäneet töhkät. Siirrä pata hautumaan 175-asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Juo loput oluesta.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Baba Ghanoush

En lannistunut. Totaalisesti epäonnistuneen munakoisokeiton jälkeen päätin kokeilla toista ohjetta, jossa voisin grillata munakoisoja suoraan kaasuliekin päällä. Valmistustapa on munakoisolle sen verran yleinen, etten hetkeäkään uskonut, että syy aiempaan epäonnistumiseni olisi grillaamisessa itsessään. Ja kun kerran kaasu on, niin olisi tyhmää olla sitä käyttämättä. Sitä paitsi suoralla liekillä grillaaminen sisällä vetoaa maskuliiniseen puoleen ja samalla sisälle saa mukavan tuoksun, joka saattaa kuitenkin jakaa kanssaeläjien mielipiteitä. Tuuletin päälle ja menoksi!   

Baba Ghanous tai Baba Ganous (en saanut selville, miksi kaksi kirjoitusasua) on hummuksen kaltainen dippisoosi, johon löytyy lukemattomia hiukan toisistaan poikkeavia ohjeita. Ruoan juuret lienevät lähi-idässä, mutta ohjeita löytyi Pohjois-Afrikasta Intiaan. Yhteisenä kaikissa ohjeissa oli munakoiso, tahini ja sitruunamehu. Monissa ohjeissa käytettiin myös kuminaa.

En ole syönyt Baba Ghanoushia Libanonin matkani jälkeen. En tuolloin erityisesti ihastunut siihen, enkä ihastunut erityisesti vieläkään. Syynä ehkä kahtiajakoinen suhtauminen munakoisoon: en ole ihan varma tykkäänkö siitä lopulta vai en. Missään nimessä tämä ei vedä vertoja hummukselle, mutta toimii sille ihan kivana vaihteluna.

munakoiso
pari rkl tahinia
1 tl suolaa
puolikkaan sitruunan mehu
valkosipulinkynsi
ripaus chilijauhetta
pieni nippu silolehtipersiljaa
oliiviöljyä

Grillaa munakoisoa suoraan liekin päällä viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes kuori alkaa kunnolla tummua ja sisus pehmetä. Siirrä syrjään jäähtymään.

Halkaise jäähtynyt munakoiso, irrota kuori ja heitä pois. Vältä kaikkia hiiltyneitä paloja. Kiinteistä munakoisoista kuoren sai kätevästi pois fileerausveitsellä.

Aja munakoisot öljyä lukuunottamatta muiden ainesten kanssa tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Siirrä seos kulhoon ja sekoita lusikalla joukkoon reilusti oliiviöljyä. Maistele ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja sitruunamehulla.

Jäähdytä pari tuntia ennen tarjoamista.

torstai 2. joulukuuta 2010

Bataattia, pecanpähkinää ja vuohenjuustoa


Olisi kiva sanoa, että keksin näin hyvän ruoan omasta päästä. En vaan voi. Ohje on suoraan Smitten Kitchen –blogista, joka on yksi harvoista englanninkielisistä ruokablogeista, joita tulee aktiivisesti seurattua. En tiedä miksi ulkomaalaisia blogeja ei tule luettua juurikaan, vaikka lukemani keittokirjat ja lehdet ovat lähes poikkeuksetta englanninkielisiä.

Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen sivu on 101Cookbooks. On hauskaa, että luin ja ihailin pitkän aikaa tuota blogia tajuamatta sen olevan kasvisruokablogi. Aivan kuin lihasyöjänä minun ei kuuluisi lukea kasvisruokablogia... Erityisesti ihailen noita maanläheisiä ja vähäeleettömiä kuvia.

Bataatit olivat aivan parhaimmillaan suoraan uunista tulleena ja kuumana syötynä. Vähän jäähtyneenä maku vähän latistui. Viimeiset pari menivät jääkaappiin ja toimivat vielä seuraavana päivänä kylmänäkin.

Maut olivat kerrassaan kohdallaa. Ainoastaan shalottisipuli maistui paikoitellen liian tymäkkänä, joten sen määrää voisi vähän pienentää tai vaihtaa punasipuliin. Sipulitkin tietysti ovat keskenään erivahvuisia kuten chilit.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Ilta kaltaistensa seurassa

 Sain kunnian viettää unohtumattoman illan Sre:n järjestämässä blogimiitissä, johon oli kutsuttu tänä vuonna palkittujen ruokablogien tekijät. Vaikka osallistumisprosentti ei yltänyt ihan sataan, oli hienoa tavata tämän alan uusia kollegoja
 Aloitimme illan ravintola Sundmansin viinikellarissa, joka sijaitsee Kauppatorin kulmilla. Kuvasta päätellen tämän hetken sesonkiruoka myydään jossain muualla.
 Paikalla oli myös tasavallan presidentin keittiömestari Sirkka-Liisa Ruottinen, joka kertoi ruoanvalmistuksesta ja tavoista linnan keittiöissä ja saleissa. Valitettavasti sen kuuluisan linnan boolin resepti jäi edelleen salaisuudeksi.
 Onneksi ei tarvinnut pelkästään juoda kuohuvaa...
 Siirryimme illallistamaan vastikään avattuun Chef & Sommelieriin. Kahdella sanalla ravintolaa voisi kuvata intiimiksi ja kodikkaaksi. Keittiömestari Sasu Laukkonen (chef) kertoi laveasti luomu-fine-dining -ravintolansa synnyttämisestä ja raaka-aineiden alkuperästä.   
Illan aikana nautimme viiden ruokalajin menun, jonka lisäksi pöytään tuli ainakin saman verran erilaisia koemaistiaisia ja muita terveisiä keittiöstä. Päällimmäiseksi mieleeni jäivät lampaanmunuaistäytteiset lihapiirakat, joita on pakko saada uudestaan tai kokeilla itse.
 Jokaisen hyvän ravintolan ja kotikeittiön perusraaka-aine isona...
 ...ja pienenä. Voin aluslautasena uuskonstailemattomasti rikkinäinen seinäkaakeli entisestä keittiöstä.
Lähi- ja luomulinja piti läpi aterian. Ruoka oli hyvässä mielessä yllätyksetöntä: raaka-aineet maistuivat niiltä itseltään, eikä niiden makuja peitetty mausteilla. Poikkeuksena vain appelsiinisellerilisuke, joka maistui ainoastaan ensimmäiseltä.

Juomapuoli ei ihan yltänyt ruoan tasolle. Emme nauttineet varsinaista viinimenuta, vaan joimme ruokien kanssa yhden valkkarin, punkun ja jälkkäriviinin. Tilanteeseen tosi sopiva ja vähemmän muodollinen setti on hyvä myös siksi, että tulee juotua vähemmän. Viinit itsessään olivat mielenkiintoisia, ja Johan Borgarilla (sommelier) riitti niistä anekdootteja kerrottavaksi. Tosin Douron laakson punkku ja väliruokana nautitut suomalaiset juustot saivat molemmat toistensa huonot puolet esiin.
Vaikkei kokonaisuus ihan ristiriidaton ollutkaan, Chef & Sommelier oli ja on erinomainen ravintola, jolle jo pelkästään luomuideologiansa takia toivoo menestystä.Uusintatsekkaus tulossa viimeistään tammikuussa.

Ilta oli hieno. Iso kiitos siitä sekä kutsujille että kanssablogaajille!


torstai 25. marraskuuta 2010

Pimp My Coleslaw

Banaani, Hedelmäpommi ja nyt uutuutena joka piltin suosikki: kaalinmakuinen jogurtti. Tai ehkä kuitenkin vähän aikuisempaan makuun.

Oikeasti ruoka oli tosi hyvää, ja söimme sitä koko kulhollisen. Tähän piti vaan suhtautua niin päin, että se on jogurtilla maustettu kaaliruoka lähi-itä-twistillä, eikä kaalinmakuinen jogurtti.

Ohje syntyi ihan hatusta, kun piti keksiä vaihteeksi jotain muuta kuin lammaskaalia. Pohjana oli siis coleslaw'n ohje, mutta koska jääkaapissa ei ollut majoneesia, korvasin sen ulkoisesti eniten sitä muistuttavalla aineella, joka oli maustamaton jogurtti. Seesaminsiemenet ja sumakki veivät coleslaw'n makua vähän kaakkoon.

neljännes kaali
1 dl etikkaa
2 dl vettä
muutama kokonainen valkopippuri
laakerinlehti
1-2 dl maustamatonta jogurttia
pari rkl seesaminsiemeniä
sumakkia

Leikkaa kaali pieniksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Kiehauta etikka, vesi, laakerinlehti ja pippuri. Kaada etikka kulhoon kaalin päälle ja anna seistä hetki. Kaada ylimääräinen neste pois. Sekoita kaalin joukkoon jogurtti, paahdetut seesaminsiemenet ja sumakki.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Dialogi marketin kalatiskillä

Välillä usko kaupan henkilökunnan tietämykseen ja palveluhaluun on koetuksella. Tällä kertaa kalat meinasivat ensin jäädä kokonaan ostamatta ja sitten olin saada vanhaa kalaa. Kuvan voissa paistetut kuhafileet ovat kuitenkin tuoreita, ja höystönä on pikapaistettua punasikuria, pekonia, fenkolia, varsiselleriä ja chiliä - eli yhdenlainen pyttipannu.

Minä:
Päivää. Pitääkö teillä pyyntiajat taulussa paikkaansa?

Myyjä1:
Joo pitää. Tai en mä kyllä tiedä. (Kysyy toiselta myyjältä.)

Myyjä2:
En mä niitä ole sinne päivittänyt.

Minä:
No, mikä teillä on tuoreinta kalaa?

Myyjä1:
Kaikki nämä ovat tuoreita, kun ne ovat täällä myynnissä.

Minä:
Niin, mutta mikä on tuoreinta?

Myyjä1.
Kaikki on tulleet eilen.

Minä:
Milloin ne on pyydetty?

Myyjä1:
No, en mä oikein tiedä. Muutamia päiviä sitten. Ne on kaikki pyydetty yhtäaikaa.

Myyjä2:
Hauki ja kuha on pyydetty tänään aamulla.

Minä:
Kiva. Otan sitten kuhaa.

Myyjä1 alkaa ottaa kuhafileitä tiskistä.

Myyjä2:
Nuo on kyllä vanhoja. Ne tänään pyydetyt on tuolla takahuoneessa. Mä voin käydä hakemassa niitä sulle.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kyyhkyjä isänpäivänä


Isänpäivänä meillä nautittiin appiukoltani saamiamme pohjalaisia kyyhkyjä, perunapalsternakkapyrettä, granaattiomena-karpalokastiketta ja karamellisoituja sipuleja.

Aloitin ruoan jo perjantaina sulattamalla kyyhkyt ja maustamalla ne lauantaina suolalla, pippurilla ja tuoreella timjamilla. Sunnuntaina linnut saivat paistopinnan valurautapannulla ja jatkoivat kypsymistä savipadassa viinitilkan kera. Kyyhkyt olivat 175-asteisessa uunissa kolmisen varttia.

Kyyhkyjä oli hieno syödä jo pelkästään siksi, että niitä saa niin harvoin. Maku oli erinomainen - yllättävän riistamainen ja metsäinen. Siitä löysi sekä maksan että sienten aromeja. Rakenteeltaan liha muistutti tiheäsyistä kanaa; maultaan ei yhtään. Kuin todisteena ruoan alkuperästä linnuista löytyi yksi hauli, joka oli päivänsankarille kuin manteli joulupuurossa. Kuvassa näkyy myös kivasti kyyhkyn noutaneen koiran pieni kulmahampaan jälki.

Valmistin kastikkeen yhdistämällä kattilassa yhden granaattiomenan siemenet ja puolisen desiä karpaloita. Nuijin marjat perunanuijalla ja paseerasin tiheän siivilän läpi. Kiehuttelin mehua hiljakseen, kunnes suurin osa nesteestä oli haihtunut ja mehu muuttunut paksuksi. Maustoin kastikkeen aavistuksella suolaa ja mustapippuria ja vatkasin joukkoon nokareen voita.

Ohje karamellisoiduille sipuleille löytyi täältä.


Viinivalintani ruoalle oli hiukan tavallisuudesta poikkeava: sveitsiläinen pinot noir. Kun maassa, joka ei todellakaan ole perinteinen viinimaa, valmistetaan viiniä tunnetusti vaikeasta rypäleestä, eivät odotukset olleet kovin korkealla.

Eivätkä ne ylittyneet. Periaatteessa ajatukseni riittävän kevyestä viinistä, joka ei peittäisi kyyhkyn hienoa makua, toteutui. Hiukan voimakkaampaa viiniä ruoka olisi kyllä kaivannut.
 

Isänpäivälahja oli huolella valittu ja joka luvussa oli mukana myös "to do with kids"-osio. Mielessä on selvästikin ollut se hiukan suurempi keittiöpuutarha, joka jossakin tulevaisuudessa odottaa. Toivottavasti jo pian.

torstai 11. marraskuuta 2010

Suolaiset (makeat) bataattipiiraat

Ihan hyviä piiraita kaupan valmiiseen lehtitaikinaan tehtynä. Olen kuullut, että lehtitaikinaakin voisi tehdä itse, mutta en kyllä tunne lähipiiristäni ketään, joka sitä olisi tehnyt. Tai sitten en ole vaan jokaiselta kysynyt. Tässä ohjeessa erilaisia täytteitä oli niin paljon, että itse lehtitaikinan maku ei tullut liian voimakkaana. Joskushan lehtitaikinaleivonnaiset maistuvat vain siltä itseltään.

Valmiissa piiraissa bataattien makeus yllätti. Suolan määrää on tällaisessa ruoassa aika vaikea tarkistaa kesken valmistuksen, joten sitä kannattaa annostella reilulla kädellä. Tämäkin ohje on pikkuisen muuteltuna Ottolenghin keittokirjasta. Tällä kertaa kirja ei onneksi pettänyt.    
 


kolme pientä bataattia
paketti lehtitaikinaa
muna
ranskankermaa
100 g englantilaista cheddaria murennettuna
kurpitsan siemeniä
tuore punainen chili pieneksi pilkottuna
ruokalusikallinen oliiviöljyä
valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna
silolehtipersiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria

Paista bataatteja kuorineen 200-asteisessa uunissa 35-45 minuuttia, kunnes ne ovat ulkoa pehmeitä ja sisältä kovia. Anna jäähtyä, kuori ja paloittele noin kolmen millin siivuiksi.

Leikkaa lehtitaikinalevyt neliöiksi ja voitele munalla. Levitä kunkin palan päälle vähän ranskankermaa ja asettele pari kolme bataattiviipaletta. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle juusto, kurpitsan siemenet ja chili ja paista 200-asteiseessa 20-25 minuuttia, kunnes piiraat näyttävät hyviltä.

Kun piiraat ovat uunissa, sekoita pienessä kulhossa valkosipuli, silolehtipersilja, oliiviöljy ja ripaus suolaa. Sudi seos kuumien piiraiden päälle.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Maa-artisokkagratiini


Löysin Jamie-lehdestä uuden ohjeen maa-artisokkagratiinille. Uutta peruslaatikkoon verrattuna oli käyttää kerman sijaan ranskankermaa ja lisätä siihen sitruunaa. Ohje toimi kohtuullisesti, mutta sitruunaa oli alkuperäisessä ohjeessa makuumme melkoisesti liikaa. Samoin paistoaika oli ihan alakantissa: 40 minuutin paistolla laatikko oli hyvin al dente.

Tämän lisäksi maustakin puuttui vielä jotakin, joka olisi hyvin voinut olla kardemumma. Jotenkin se olisi sopinut maa-artisokan makuun, vaikken ole muistaakseni niitä koskaan yhdistänyt. Alla siis ohje sellaisena kuin tekisin sen nyt uudestaan. Ja varmaan teenkin, koska gratiini oli puutteineenkin hyvää vaihtelua ikuiselle kermaperunalaatikolle.

puoli kiloa maa-artisokkaa
pari isoa perunaa
pieni purkki ranskankermaa
valkosipulin kynsi
pari kourallista parmesaania

timjaminlehdet parista varresta 
pari rkl eli vajaan puolikkaan sitruunan mehu
ripaus kardemummaa
reilu kourallinen leivänmuruja tai korppujauhoa
suolaa ja valkopippuria


Sekoita paistovuoassa pilkottu valkosipulin kynsi, timjami, kardemumma, sitruunamenu ja suurin osa parmesaanista ranskankermaan. Maista ja mausta. Kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat viipaleiksi. Sekoita viipaleet ranskankermaseokseen heti pilkottuasi, koska maa-artisokka tummuu ilmassa nopeasti.

Levitä päälle kunnon kerros leivänmuruja ja loput parmesaanista. Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes perunat ja artisokat ovat kypsiä. Ajan kanssa saa olla tarkkana, koska maa-artisokka menee kypsyessään yhtäkkiä muusiksi.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Irlantilainen lammaspata 2.0


Nopeana kommenttina edelliseen postaukseen: takakyljys ja niska on jo syöty. Viisi palaa odottaa vuoroaan. Ensimmäisenä valmistin kyljyspalan uunissa.

Marinoin lihaa tuoreella rosmariinilla, kuivatulla mintulla ja valkosipulilla kaksi vuorokautta jääkaapissa. Kypsensin lammasta juuresten kanssa miedossa lämmössä uunivuoassa melkein pari tuntia. Lopputulos oli odotuksiin nähden hiukan pettymys. Pala kun pitäisi olla viulun ohella ns. "parasta osaa" lampaasta. Tai siis kaupassa se ainakin olisi sieltä kalliimmasta päästä.

Niskan valmistin tarkalleen samalla reseptillä, jolla onnistuin vuosi sitten. Ohje on tosi konstailematon ja hyvin vuoden aikaan sopiva. Kuten saattoi odottaakin, niska oli hyvin erilainen kuin kyljyspala. Niska hautui nesteessä kannen alla erittäin pehmeäksi ja liha irtosi luusta helposti. Ruoassa oli voimakas lampaan lihan ominaistuoksu - tuoksu, joka varmasti jakaa mielipiteitä.

Myös maku oli vahvempi kuin aiemmin valmistamassani palassa. Saattaa kuulostaa hienostelulta, mutta liha maistui selvästi erilaiselta riippuen siitä mitä kohtaa niskaa söi. Pään puolelta liha oli niin talisen makuinen, että ihan kaikkia paloja ei edes tehnyt mieli syödä. Sen sijaan lapojen puolella lihassa ei ollut tuota villasukkamaista flavouria juuri ollenkaan. Näistä kahdesta palasta niska vei ehdottomasti voiton. Eli otti niskalenkin!

Kuten pataruoat monesti, tämäkin oli kuvauksellisempi ennen uuniin menoa kuin sieltä tullessa.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Lampaan paloittelun lyhyt oppimäärä

 
Paloittelin eilen elämäni ensimmäistä kertaa kokonaista ruhoa. Siihen asti suurin kokonainen käsittelemäni eläin taisi olla fasaani, jonka anatomia ja paloittelu vastasi broileria. Nyt pääsin käsiksi kahteen kesälampaaseen eli karitsaan. Serkullani olleista kymmenestä kesälampaasta kaksi päätyi vanhemmilleni ja niistä toisen puolisko meille. Karitsat teurastettiin reilu viikko sitten, ja siitä lähtien ruhot olivat riippuneet maakellarissa noin kuudessa asteessa. Riiputusaika vaihtelee viikosta kolmeen vallitsevan lämpötilan ja riiputtajan mieltymysten mukaan. Kylmällä ilmalla ruhoja on riiputettava pidempään kun taas lämpimällä riittää vähempikin aika.
Elävien lampaiden kokoon nähden ruhot olivat yllättävän pieniä, vaikka kaksivuotiaamme totesikin ensimmäiseksi: ”Tuo ei kyllä mahdu meidän uuniin!” Toinen ruho painoi 14 ja toinen 17 kiloa. Suolistuksen ja nylkemisen jäljiltä ne olivat hyvin siistit ja helpohkot käsitellä. Tuoksu oli hiukan hapan, muttei epämiellyttävä.

Paloittelin lampaat isäni kanssa, joka oli edellisvuonna tehnyt saman työn enoni kanssa. Minulle homma oli täysin uutta, joten kovin paljoa kokemusta ei siis kummallakaan ollut. Keittokirjoistani ainoastaan Kotiruokaa-kirjassa oli lihan riiputuksesta ja paloittelusta jotakin tietoa. Netistä löytyi muutama hyödyllinen sivu.

Paras työkalu urakkaan olisi ollut vannesaha, jollaisella esimerkiksi kauppahalleissa leikataan lihaa. Vannesahalla ruhon olisi voinut halkaista selkärangasta pitkittäin kahtia, jolloin olisi tullut kaksi identtistä, tai oikeammin peilikuvallista palaa. Samoin sillä olisi voinut tehdä helposti kyljyksiä tai parikyljyksiä. Kun vannesahaa ei ollut, piti käyttää vähän luovuutta ja tyytyä tietynlaisiin paloihin.
Kaikista työvaiheista ei tullut otettua kuvia, joten teksti ja kuvat eivät mene ihan samaan tahtiin.

Työ aloitettiin sahaamalla sorkat. Ne olivatkin oikeastaan ainoat osat, jotka eivät päätyneet pakkaseen. Sitten irrotettiin molemmat takajalat. Nämä viulut olivat suurimmat ja lihaisimmat yksittäiset palat, jotka lampaasta tuli. Viulussa paistit ovat luun ympärillä ja painoa niillä oli reilut pari kiloa kappaleelta.
Seuraavaksi leikattiin etujalat. Ne eivät vaikuttaneet olevan lainkaan luulla kiinni muussa ruumiissa, sillä ne irtosivat helposti ilman sahaa vain puukolla viiltämällä.

Tämän jälkeen sahasimme rintalastan halki, jonka jälkeen erotimme niskan sahaamalla sen irti ensimmäisen kylkiluun kohdalta. Koska jaoin toisen lampaan siskoni kanssa, sahasimme niskan rangasta halki ja saimme kaksi samanlaista palaa.
Seuraavaksi leikkasimme kylkiluiden takana roikkuvat vatsanahat pois. Tässä osassa ei ollut paljoakaan lihaa, joten se päätynee grilliin.
Sitten teimme grillikylkiä katkaisemalla kylkiluut. Työ ei sahalla oikein onnistunut, joten isäni keksi käyttää peltisaksia. Luut napsahtelivat poikki noin viiden sentin päästä selkärankaa.
  
Tässä vaiheessa jäljellä oli enää selkäranka ja siinä kiinni olevat lyhyet kylkiluun pätkät, sekä sen ympärillä olevat sisä- ja ulkofileet. Tästä olisi voinut tehdä poikittain sahaamalla parikyljyksiä tai selkärangan halkaisemalla ja poikittain sahaamalla tavallisia kyljyksiä. Ilman vannesahaa homma olisi ollut tosi työläs, joten jaoimme yksinkertaisesti palan poikittain neljään osaan sopiviksi kerta-annoksiksi.

Sitten jäljellä oli enää palojen siistiminen ylimääräisestä talista ja kalvoista. Saimme yhdestä karitsasta neljätoista pakettia pakkaseen. Sisä- ja ulkofileiden tai eri paistien irrottaminen ruhosta olisi ollut tosi vaikeaa, ja hukkapaloja olisi tullut varmasti paljon. Näin käsiteltynä pois ei jouduttu heittämään muuta kuin sorkat ja ylimääräistä talia.
Päivä oli ehdottoman hyvä oppitunti lampaan anatomiasta. Vaikka olen tiennyt, että niska tai lapa sijaitsee eläimen etuosassa ja vaatii sidekudosten takia pitkää kypsytystä, on se jotenkin helpompi hahmottaa, kun on saanut tutkia kokonaista ruhoa rauhassa ja irrottaa palat omin käsin.
Kuten mainitsin, niin en ollut mukana itse teurastuksessa. En tiedä ottiko kukaan näistä talteen sisäelimiä, mutta luonnollisesti myös niistä voisi loihtia vähän erikoisempia herkkuja, kuten Merituuli ja Jukka olivat tehneet. Talja lähti käsiteltäväksi ja siitä tulee talvella lämmikettä lapsille.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Älä yritä tätä kotona...

...äläkä missään muuallakaan. Keiton ohje on suoraan useasti hehkuttamastani Ottolenghi: The Cookbookista. Valitettavasti tällä kertaa ei todellakaan osunut napakymppiin.

Vaimoni kuvaili makua runollisesti koiranoksennukseksi tuhkakupissa. Hän sentään söi keittoa kaksi lusikallista ennen kuin pokka petti. Itse en onnistunut nielaisemaan ensimmäistäkään. Yhdessä päätimme, ettemme ole kumpikaan syöneet ikinä mitään näin kamalaa. Lapsille ei uskallettu edes tarjota.

On ihan turha kirjoittaa tarkkaa ohjetta (kokeilisit kuitenkin!) näin huonoon ruokaan. Todettakoon vaan, että ruoka perustui avotulella (suoraan kaasuhellan liekin päällä) mustaksi grillattuihin munakoisoihin, joiden sisus kaavittiin keittoon ja ryyditettiin kermalla ja sitruunamehulla. Voi olla, että infernaalinen tuhkan maku tuli pienen pienistä hiiltyneistä kuoren paloista, joiden päätymistä keittoon ei kyllä millään voinut välttää.

Oliko tästä postauksesta kenellekkään mitään hyötyä? Tuskin, paitsi jos omistat kyseisen keittokirjan, niin revi irti tai teippaa kiinni sivu 91.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Purnausta, lohta linsseillä ja yrttihöystöllä


Perusruokaa. Kalaa ja linssejä.

Ei muuta kuin, että tuli vaan mieleen ikuinen valitus kotimaisen kalan huonosta saatavuudesta ja korkeasta hinnasta. Aihe on niin loppuun puhuttu, ettei siitä oikein edes jaksa sanoa mitään. Jotenkin ei vaan mene kaaliin miksi Norjasta tuotu kala on edullisempaa ja tuoreempaa kuin kotimainen. Onhan se omalla tavallaan hyvää, ei siinä mitään, mutta silti olisi kiva valita monesti jotain muuta...

Norjan lohen vieressä makaa surullisen sameasilmäinen ja kuivan himmeä siika. Ei houkuttele, vaikka kuinka olisi "eilen tullut". Tullut mihin? Käyttöikänsä päähän? Tutuksi mikrobikasvuston kanssa?

Lapsuudessani paikallinen kalastaja kiersi talosta taloon myymässä silakoita (en ole varma oliko hänellä ikinä mitään muita kaloja) Ladan takakontista. Nykyään kotikulmillani pyörii kalayrityksen auton, joka myy pakastettuna muun muassa pangasiuksia, tonnikaloja, merikrotteja ja miekkakaloja. Sanomattakin on selvää, etteivät ne taida tulla lähivesistöistä.

Jos joku vielä tulisi koti-ovelle tarjoamaan itsepyytämiään tuoreita kaloja, ostaisin heti. Hankkisin etukortin ja mainoslippiksen.

Mutta eihän sellaista tietenkään saa tehdä. Kaloja ei ehkä ole perattu direktiivien mukaisissa oloissa. Tai kylmäketju voi vaikka katketa.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Lauanday Roast Leftovers, eli ruokaa tähteistä


Yllättäen seitsemän henkeä ei jaksanut syödä parin kilon paistista kuin puolikkaan. Osa meni vieraille matkaevääksi ja lopusta tehtiin sunnuntaina lounasta. Paistin lisäksi käytin edellispäivältä perunapalsternakkamuusin loput. Sekoitin muusiin kokojyvävehnäjauhoa niin paljon, että massa tuntui sopivan jäykältä ja sain muotoiltua siitä pyöreät littanat pihvit. Varovasti paistettuna ja vain kerran käännettynä kakut pysyivätkin aika hyvin koossa.

Paahtopaistiviipaleiden ja paistettujen muusikakkujen lisäksi käytin annokseen pilkottua sipulinvartta, tuoretta punaista chiliä ja paahdettuja pinjansiemeniä. Viimeinen silaus tuli oliiviöljyllä, soijalla ja mustapippurilla. Ollakseen ihan suunnittelematon ruoka, kokonaisuus oli kyllä uskomattoman hyvä. Ja ihan nätti myös.

Olen lukenut viime aikoina Diana Henryn Food from Plenty -kirjaa, jossa kerrotaan paljon tähteiden hyödyntämisestä. Jotenkin suomenkielen sanalla tähteet (onko sanan yksikkö muuten tähde?) on vähän kurja klangi. Mielikuva ruoan valmistamisesta tähteistä assosioituu pula-aikaan ja ahdinkoon. Englanninkielen leftovers kuulostaa heti hiukan kivemmalta, mutta ranskan les restes saa jo sanana veden kielelle.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Lauanday Roast

Aika usein olen miettinyt, miksi Suomessa saa pubeista jokaisena viikonpäivänä vain niitä samoja kolmioleipiä. Ja suolapähkinöitä. Gastro pub tarkoittaa täällä sitä, että vitriinistä voi valita haluamansa kokoiseen kippoon oliiveja, suolakurkkuja ja emmental-kuutioita.

Olen varma, että 1970-luvulla baareissa oli paremmat ruoat, koska alkoholia ei saanut tarjoilla, ellei tilannut myös syötävää (siitä huolimatta, että syötävät olivat pakollista rekvisiittaa, joka korjattiin koskemattomana pois). Kaikesta päätellen Suomessa pubeissa on tarkoitus vain juoda. Tältä pohjalta ei ole ihme, ettei brittien Sunday Roast ole pahemmin levinnyt Suomeen.


Lontoossa ruokaa saa lähes jokaisesta pubista. Tasoltaan hyvin vaihtelevaa, mutta oikeaa ruokaa silti. Erityismaininnan ansaitsee tietysti Sunday Roast, johon ainakaan Lontoossa ei voi olla sunnuntaisin törmäämättä. Yleisimmin ruokaan kuuluu paistiviipaleita, perunamuusia, pieniä "pannukakkuja", herneitä tai vihreitä papuja ja ruskeaa kastiketta.

En tiedä tehdäänkö tätä yleisesti sunnuntaisin brittiläisissä kodeissa vai onko kyse juuri pubien erikoisuudesta. Parasta Sunday Roastia olen hiukan yllättäen syönyt Albany-nimisessä paikassa, joka on itse asiassa myös comedy club (miksei näille sanoille voi olla suomennoksia, vai enkö vain tiedä niitä?)

Tältä pohjalta valmistin lauantaina vieraillemme paahtopaistia, peruna-palsternakkamuusia ja ruskean lisukekastikkeen sipulilla ja porkkanalla.

Paahtopaistin valmistamisesta minulla ei juurikaan ollut kokemusta, joten turvauduin sopivalta kuulostavaan ohjeeseen, jota noudatin melko kirjaimellisesti. Reilun parin kilon paisti kypsyi yllättävän nopeasti sisälämmöltään 60 asteeseen. Luotin kuitenkin ohjeeseen ja mittariin ja käärin paistin vetäytymään reiluksi puoleksi tunniksi.

Muusiin laitoin perunaa ja palsternakkaa saman verran. Mausteina toimi kaneli ja tilkka viskiä, sekä tietysti kerma ja voi. Olen onnistuneesti käyttänyt palsternakan kanssa myös konjakkia, mutta sitä ei kaapista löytynyt.

Kastike syntyi ruskistamalla pannulla (samassa, jossa paisti oli ruskistettu) sipulilohkoja ja porkkanaviipaleita. Kun kasvikset saivat väriä, kumosin ne pieneen uunivuokaan. Kaadoin kuumalle pannulle reilusti punaviiniä ja hiukan balsamicoa ja kaavin pannusta irtoavat maut vuokaan. Kun porkkanat ja sipulit uivat melkein kokonaan nesteessä, valutin päälle vielä hunajaa ja maustoin suolalla. Annoin kastikkeen hautua paistin vieressä puolisen tuntia miedossa lämmössä. Paistin poistuttua lisäsin kastikkeeseen lihasnesteet paistin vuoasta ja jatkoin haudutusta vielä lihan vetäytymisen ajan noin 200 asteessa. Aivan lopuksi suurustin kastikkeen ja revin mukaan hiukan timjamia.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Rva haastaa, osa 2, eli paahdettu butternut-kurpitsa riisitäytteellä



Viikonlopun toisena ruokana valmistin uunissa riisillä täytettyä butternut-kurpitsaa. Kesäkurpitsaa lukuunottamatta en kovin paljoa ole kurpitsoita käyttänyt, joten montaakaan kurpitsaohjetta ei tullut mieleen. Muistin silti jostakin keittokirjassa lukeneeni kyseisenkaltaisen ohjeen. Mistään kirjasta en kuitenkaan hakemaani ohjetta löytänyt, joten ehkä muistikuva olikin jonkun muun blogista tai televisio-ohjelmasta. Katsastin netistä haulla ”roasted butternut with rice filling” muutaman ohjeen, joiden mukaan kurpitsan valmistin. Tai lähinnä tarkistin sopivan kypsennysajan ja -lämpötilan.

Jostain syystä olin luullut, että butternut on yksinomaan englantilaisten herkku, vähän kuten double cream, jota käytetään aina brittiläisissä keittokirjoissa, mutta jota Suomesta ei mistään saa (tai jos saa niin laita viestiä kommenttilaatikkoon...). Yllätys oli siis iloinen, kun löysin haastekassista kyseisen kurpitsan. Butternutin maku ja koostumus oli hyvin lähellä bataattia. Riisin kanssa kokonaisuudesta tuli väistämättä mieleen porkkana- ja lanttulaatikko.

Toinen uusi tuttavuus oli savubasmati, jonka maku sopi aika kivasti maanläheiseen kurpitsaan. Riisin pakkauksessa kertomukset olivat vain saksaksi ja italiaksi, joten minulle ei selvinnyt, miten savun maku riisiin oli saatu. Suomalaisessa ainesluettelossa ei ollut mainittu riisin lisäksi mitään aromeista, ehkä maku on ihan oikeasta savusta peräisin. Toivottavasti.

Laitoin täytteeseen myös tuoretta retikkaa, joka toimi taas raikkaana vastapainona muille aineksille. Mausteena käyttämäni anjoviksen jättäisin ensikerralla pois, mutta lisäisin täytteeseen raastettua muskottipähkinää.

butternut-kurpitsa
pari pientä sipulia
pari valkosipulinkynttä

oliiviöljyä
75 g savubasmatia
1,5 dl vettä
pieni kourallinen retikkaa raastettuna
pieni kourallinen silolehtipersiljaa
pari anjovisfilettä
suolaa ja mustapippuria


Halkaise kurpitsa pituussuunnassa ja kaavi siemenet pois lusikalla. Öljyä ja pippuroi leikkauspinnat. Laita kurpitsat uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin kolme varttia.

Pilko sipuli ja valkosipuli ja freesaa hetki kattilassa. Lisää kattilaan riisi ja vesi. Keitä hiljakseen kannen alla kypsäksi. Raasta karkealla terällä retikkaa riisiin joukkoon. Lisää pieni kourallinen persiljaa.

Ota kurpitsat uunista. Kaavi hiukan pehmeää kurpitsaa riisiretikkatäytteeseen. Mausta täyte pieneksi silputulla anjoviksella. Lusikoi täyte kurpitsojen päälle ja paista uunissa vielä viitisen minuuttia.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Rouvan ruokahaaste, osa 1


Mitähän sitä huomenna söisi? Kysymys on jo pitkään tuntunut kamalan vaikealta. Ruokaharrastuksestani on puuttunut innostus ja palo, jota joskus alkuaikana siinä on ollut. On tullut urauduttua. Olen käynyt liian usein samoissa paikoissa ostamassa samoja aineksia ja tehnyt samoja ruokia pienillä variaatioilla. Olen monesti toivonut löytäväni kokonaan uuden ruoka-aineen, jotain ihan uutta. Varsinkin blogia pitäessä on huomannut, kuinka helposti kulkee samoja ratoja ruokavalintojen suhteen.

Ja vaikka ruokakirjoja on kuinka paljon tahansa, tulee niistäkin etsittyä vain ne tutun oloiset ohjeet, joiden lopputuloksen maistaa jo ennalta. Mielessä on ollut kokata jonkin keittokirjan läpi alusta loppuun, jotta tulisi tehtyä jotakin oikeasti uutta.

Kun keskusteli näistä asioista vaimoni kanssa (jonka blogissa on muuten meneillään koruarvonta), hän ehdotti, että ostaa yllärinä ruoka-aineita, joista saan keksiä ruoat. Ajatus oli siis sama kuin television klassikkosarja Kokkisodassa. Parin viinilasin jälkeen ehdotus kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kun hän lupasi aloittaa helpolla haasteella ja olla ostamatta porsaankorvia ja mansikkahilloa.

Viikonlopun ruokakassista löytyi:

tuoretta papaijaa
tuoretta tonnikalaa
savustettua basmatiriisiä
butternut-kurpitsa
anjovispurkki
mustapapua
retikka
silolehtipersiljaa


Kuten luvattu, ainekset olivat helpot ja pari ruokalajia syntyi aika helposti. Sikäli haaste toimi, että monet aineksista olivat sellaisia, joita en luultavasti olisi itse tullut ostaneeksi. Ironista kyllä, söimme silti paistettua kalaa ja lisuketta, joka on eri muodoissa juuri tyypillisimpiä ruokiamme.

Parilalla paistettu tonnikala sai viereen oliiviöljyssä paistetut papaijaviipaleet ja mustapavut. Kalan päälle raastoin raakaa retikkaa, joka raikasti kokonaisuutta kivasti. Yksinkertainen kastike syntyi oliivioljystä ja limestä.

On ihan varmaa, ettei tämä ei jää viimeiseksi viikonlopuksi, kun ruoat keksitään näin.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuivatut kirsikat


Vastoinkäymiset kirsikoiden kanssa jatkuvat...

Tarkoituksena oli vain ottaa maistiaiset suuresta purkillisesta happamia kirsikoita. Avatessa purkki kuitenkin lensi kaaressa lattialle. Kaavimme kirsikat lattialta ja mietimme mitä niillä vielä voisi tehdä. Jotenkin sekä roskiin heitto että uudestaan jääkaappiin säilöminen tuntuivat vähän huonoilta ideoilta.

Hetken pohdinnan jälkeen kirsikat menivät siivilässä pesun kautta pellille ja uuniin. Kuivatin kirsikoita noin sadassa asteessa reilut puolitoista tuntia. Luukku oli koko ajan hiukan raollaan ja kuivauksen aikan ravistelin peltiä pariin otteeseen.

Valmiit kirsikat olivat oikeastaan aika hauskoja. Ulkonäöltään ja suutuntumaltaan ne vaikuttivat oikein isoilta ja meheviltä rusinoilta. Maku taas on ihan silkkaa kirsikkaa. Suurin osa tulee varmasti naposteltua suoraan suuhun, mutta ajatuksenani on kokeilla niitä ainakin tajinessa tai muussa pataruoassa, jossa kirsikat mehustuisivat takaisin alkuperäiseen olomuotoon.

torstai 23. syyskuuta 2010

Fenkolisalaatti

Jos sekoittaa ruoka-aineina kaikkea mistä tykkää eikä tee aineksille juuri mitään, niin voiko tulla kovin pahaa? Aika epätodennäköisesti.

Tällaista salaattia tuli menneenä kesänä tehtyä useaan kertaan. Postaus on hiukkasen jäljessä, koska fenkoleiden paras sesonki meni jo. Granaattiomenoita taitaa onneksi saada edelleen ihan kivasti. Salaatti täytyi kuitenkin kirjata ylös, jotta tähän muistaa keväällä palata.

Silolehtipersilja ja fenkoli kuuluvat suussani erottamattomasti yhteen. Rakuuna pääsi mukaan jo sen takia, että sitä kasvoi pihalla niin valtavasti. Itseasiassa se sinnittelee hengissä vieläkin. Kevyt ripaus kuivia mausteita antoi raikkaalle salaatille vastapainoksi vähän lämpöä.

Aineksina salaatissa käytin fenkolia, fetaa, silolehtipersiljaa, rakuunaa ja rucolaa. Mausteina pienen ripauksen mustapippuria, kanelia ja sumakkia ja kastikeena pelkästään oliiviöljyä ja sitruunamehua.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Pastaa, makkaraa, kermaa ja paria sinappia

Aivan mahtava pastaruoka, jos otsikon aineksista tykkää. Syödessä tuli mieleen, että opiskeluaikana tuli kermalla kruunattua melkein ruoka kuin ruoka. Kun kerran oli keksinyt, miten se parantaa minkä tahansa aterian, sitä laittoi vähän kaikkialle.

Nykyään taas kermaa tulee käytettyä hyvin harvakseltaan. Useimmiten silloinkin se menee vaahdoksi vatkattuna hillon kanssa rahkaan pikajälkkäriksi. Tässä ruoassa kerma oli kuitenkin ihan paikallaan pyöristämässä makuja ja taittamassa sinapin terää. Oikeastaan sinappia olisi voinut olla vieläkin ronskimmin.


4-5 pienehköä sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
kukkurainen rkl hienoa dijonia
kukkurainen rkl karkeaa sinappia

neljänneskilo raakamakkaraa
2 dl kermaa
ruukullinen basilikaa
pastaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä kunnes ne alkavat saamaan väriä. Sekoita sipulien joukkoon sinapit ja hämmennä hetki. Poista makkaroista suoli ja paloittele liha sipulien joukkoon. Jatka paistamista kuumalla joitain minuutteja. Riippuen makkaralaadusta pannulla saattaa olla tässä vaikeessa melkoisesti rasvaa, joten sitä voi lusikoida hiukan pois.

Lisää kerma ja anna hautua kymmenisen minuuttia (eli pastan keittoajan) kunnes kerma sakeutuu sopivasti. Lisää loppuvaiheessa puolet basilikasta kastikkeeseen. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen ja annostele loput basilikasta suoraan lautaselle.

torstai 16. syyskuuta 2010

Pihlajanmarjan makuinen lammastahna

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista, ja oli aivan oikeassa. Mutta vain vähän sokeria ja paria muuta ainesta lisäämällä syntyi alkuruoka, joka toimi muutenkin kuin vitsinä.

Vitsinä siksi, että ruoan idea tuli alkujaan kaksivuotiaalta esikoiseltamme, joka eräänä päivänä keksi sanaleikin ja ryhtyi puhumaan lammastahnasta. Tiesin heti, että jos kyseistä ruokaa ei vielä ole, niin se on ehdottomasti keksittävä. Google ei löytänyt lammastahnalle yhtään reseptiä, joten näin syntyi ensimmäinen ohje. Alun perin lammastahnasta piti tulla mintun makuinen, mutta päätinkin yhdistää tahnan syyskuun ruokahaasteen, jossa piti kehittää alkupala luonnonantimia hyödyntäen.

Lammastahna jakoi hieman mielipiteitä. Vaimoni piti kokeilua erittäin onnistuneena, kun taas itse olin makuyhdistelmän kanssa hiukan kahden vaiheilla. Minttu olisi vaihtoehtona ollut varmasti turvallisempi - ja tylsempi. Makua voisi hyvin kuvata sanalla "pikantti". Pihlajanmarjan maku ei ollut missään nimessä ollut liian läpitunkeva tai ilmiselvä. Päinvastoin! Alkuruoka toimii täydellisesti etmuutenarvaamitätähänonkäytetty-leikissä.



40 isoa pihlajanmarjaa
1 rkl sokeria
2 rkl vettä
1 lampaan ulkofilee (150 g)
3 tuoretta katajanmarjaa
suolaa
maalaisleipää
savupaprikamaustetta


Laita kattilaan pestyt pihlajanmarjat, sokeri ja vesi. Murskaa marjat haarukalla ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran, kunnes seos muuttuu hillomaiseksi. Varo tekemästä toffeeta.

Paista lampaan ulkofilee pannulla melko kypsäksi ja anna jäähtyä folioon käärittynä. Pilko jäähtynyt lammas paloiksi ja aja murskattujen katajanmarjojen kanssa tehosekoittimessa erittäin hienoksi. Sekoita joukkoon pihlajanmarjat ja jatka tehosekoittamista.

Lisää koneen pyöriessä oliiviöljyä vähitellen, kunnes seos muuttuu paksun tahnamaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan.

Öljyä leipäviipaleet ja paista parilalla. Levitä päälle lammastahnaa ja ripottele päälle aavistus savupaprikaa.