lauantai 16. toukokuuta 2009

Grillattua rautua ja fenkolisalaatti

Tänään söin elämäni ensimmäisen kerran rautua. Yhden kokemuksen perusteella voisin syödä pian toistamiseenkin. Nappasin reilun puolen kilon kalan E. Erikssonilta Wanhasta Kauppahallista ja lähdin kotiin lämmittämään grilliä. Raudun kauniiseen nahkaan en raaskinut tehdä viiltoja, joten heitin vain suolaa vatsaan.

Kala ehti maustua puolisen tuntia. Grillasin sen kokonaisena hyvin kuumassa, niin että nahka paikoin hiillostui. Kaikkiaan grillaus kesti ehkä vain 10-15 minuuttia. Kala oli sekä maultaan että koostumukseltaan ja kypsyydeltään täydellistä. Liha pysyi erittäin mehukkaana, mutta irtosi ruodoista helposti. Maku oli hyvin hienostunut: vähän niinkuin kirjolohen ja siian hyvät puolet olisi yhdistetty. Hämmästyttävää oli ettei kala vaatinut lainkaan lisää suolaa, vaikkei se alunperinkään ehtinyt kovin kauaa suolaantua. Harvoin olen syönyt kalaa, joka maistuu erinomaiselta lähes suolattomana.

Lisukkeeksi tein fenkolisalaattia Ottolenghin keittokirjasta:

1/2 granaattiomena
2 fenkolia
1,5 rkl oliiviöljyä
2 tl sumakkia
1 sitruunan mehu
4 rkl rakuunan lehtiä
2 rkl silolehtipersiljaa
70 g fetaa
suolaa ja pippuria

Tehdään suurin piirtein kuten salaatit nyt yleensä tehdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti