lauantai 26. lokakuuta 2013

Makea olutsuklaalimppu


Makeaa leipää vai suolaista kakkua?

Johonkin sille välille sijoittuu tämä leivonnainen, jossa perinteistä limppua on ryyditetty oluella, suklaalla ja pähkinöillä. Nesteenä leivässä on käytetty Sinebrychoffin uutta Brooklyn Two Tree Porteria, joka on Koffin yhteistyössä Brooklyn Breweryn kanssa tekemä portteri. Rinnakkain maisteltuna uusi versio maistui omassa suussa hiukan kuivemmalta ja humaloidummalta kuin perinteinen Koffin Porter.

Ohjetta kehitellessä tuli kokeiltua aineiden mittasuhteita pariinkin kertaan. Taikina kannattaa jättää loppuvaiheessa melko löysäksi ja vaivata lastalla kulhossa. Sikäli siis aikaisemmin otettu vaivauskuva on vähän harhaanjohtava. Sopiva paksuus taikinassa on, kun ylösalaisin laitettaessa se pysyy kulhossa muutamia sekunteja ennen kuin valuisi lattialle.

Fazerin tumma leivontasuklaa toimi - nimensä mukaisesti - hyvin leivässä ja pysyi kasassa pitkässä paistamisessa. Helpoiten suklaan saa muuten rouhittua nuijimalla sitä kunnolla avaamattomassa kääreessä.

Maltainen ja makea kakkuleipä maustui todella hyvin kylmenevässä syksyssä ja sitä tulee varmasti tehtyä joulun aikaan uudestaan. Ja tuliaisiksi myös - odottakaapa vaan!

Lisää olutsuklaa-ohjeita ja reseptikisaa pukkaa täällä.



1 pullo (0,33 l) Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porteria
1 pussi (11 g) kuivahiivaa
½ dl + 1 rkl tummaa siirappia
2 tl suolaa

1 ½ dl ruisjauhoja
3 ½ + 1 ½ vehnäjauhoja

100 g Fazer Bak & Dessert tummaa suklaata rouhittuna
60 g pecanpähkinää karkeana rouheena
1 rkl fenkolinsiemeniä

Lämmitä olut noin 42 asteiseksi esimerkiksi laittamalla avaamaton pullo hetkeksi kuumaan veteen. Kaada olut kulhoon ja lisää joukkoon hiiva, siirappi ja suola. Sekoita, kunnes ainekset ovat liuenneet nesteeseen.

Lisää 1 ½ dl ruisjauhoja ja 3 ½ dl vehnäjauhoja. Vaivaa taikina puulastalla sekaisin ja jätä liinan alle kohoamaan tunniksi.

Lisää taikinaan ensimmäisen kohotuksen jälkeen suklaa, pecanpähkinät, fenkolinsiemenet sekä loput vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa minuutin ajan puulastalla kulhossa ja lisää tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja.

Voitele ja jauhota leipävuoka ja siirrä taikina vuokaan. Kohota lämpimässä paikassa liinan alla 1-1 ½ tuntia, kunnes leipä on kohonnut vähintään kaksinkertaiseksi.

Paista leipää 225 asteisessa uunissa 25 minuuttia.

Sekoita ruokalusikallinen siirappia ja ruokalusikallinen vettä ja voitele leivän pinta kauttaaltaan. Jatka paistamista vielä pari minuuttia.

Poista leipä vuoasta ja anna jäähtyä ritilällä liinalla peitettynä.



Yhteistyössä Sinebrychoff

13 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi pätevältä! Laitetaan siis tätä joulupöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joulupöytään aina yksi lisäsyöminen mahtuu ;)

      Poista
  2. Säästä tätä mulle ens viikonlopuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meni jo, mutta katsotaan jos sitä syntyisi lisää.

      Poista
  3. Mä tein pari joulua sitten suklaaleipää, mutta taidan tänä vuonna lykätä joukkoon myös olutta! Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Oluen maltaisuus todella maistui tuossa leivässä.

      Poista
  4. Ihmettelin kun näin niin monta suklaista reseptiä blogilistalla mutta sitten selvisi että on tuo kampanja;D Varmaankin tosi maistuva leipä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä sen syy... Hyvä kamppis sikäli, ettei olisi tullut varmaan tätäkään keksittyä jos ei olisi vähän annettu reunaehtoja ;)

      Poista
  5. Oli nyt sitten kumpaa tahansa, mutta TAHTOO TÄTÄ! ( on pakko muuten tupla äänestää, en pysty tekemään valintaa sipulilan ja sun välillä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äänestä! Tätä saa ihan helposti tekemällä, kun ei ole edes vaikea ohje...

      Poista
  6. Kiitos äänestä meidänkin puolesta Nanna! Tämä resepti vaikuttaa kyllä hyvin houkuttelevalta. Helppo on mulle leivänteossa taikasana.

    On muutan unhottunut sanoa että olipa kivakuvainen juttu susta Glorian ruoka ja viinissä. Sun ajatuksia ruuasta ja raaka-aineista olis kyllä lukenut enemmän mieluusti!

    VastaaPoista
  7. Ihanan jouluinen resepti! Suklaata, olutta ja vielä leivässä - sano nyt vielä, että päälle voi levittää sormisuolalla maustettua voita, niin mä kupsahdan tuoliltani.

    VastaaPoista
  8. Voi, ja pitääkin, levittää voita! Oli kupsahdettavan hyvä leipä, jonka laitoin heti kotichefille tilaukseen. Maut olivat tasapainossa, samoin suola & sokeri. Nam!

    VastaaPoista