Lihapiirakkaan kannattaa kokeilla lisätä hiukan munuaista, sydäntä tai muuta omavalintaista käsillä olevaa sisäelintä. Pienenä määränä muiden joukossa ne toimivat hyvin. En ole siis yleisesti järin taitava sisäelinten hyödyntäjä.
Teki lihapiirakoita miten tahansa, niin maustepippuria ei saa unohtaa. Se on nimittäin juuri se maku, joka tekee lihapiirakasta itsensä makuisen. Ja tietysti se uppopaistaminen.
TAIKINA
10 dl vehnäjauhoa
1 pussi kuivahiivaa
4 dl maitoa
2 rkl oliivöljyä
2 tl suolaa
2 tl sokeria
TÄYTE
1 1/2 dl riisiä
400 g kypsää peuraa tai muuta lihaa
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl maustepippuria
1/2 tl valkopippuria
2 tl suolaa
lisäksi
1 l rypsiöljyä paistamiseen
Lämmitä maito hiivalle sopivaksi. Sekoita kaikki ainekset jauhoihin ja vaivaa taikina käsin tai koneella sileäksi. Anna kohota peitettynä puolesta tunnista tuntiin.
Keitä riisi kypsäksi. Leikkaa tai riivi kypsä liha hienoksi. Sekoita joukkoon riisi ja mausta täyte.
Jaa kohonnut taikina kahtia ja kauli molemmat pyöreiksi, halkaisijaltaan noin 50 senttisiksi, lätyiksi. Leikkaa lätyt kuuteen sektoriin, jotta saat siis kaksitoista piirakkataikinaa.
Levitä täyte taikinoiden keskelle. Kostuta reunat vedellä. Käännä taikinan toinen sivu täytteen yli kanneksi ja puristele saumat yhteen tiiviiksi torven muotoisiksi piirakoiksi.
Uppopaista lihapiirakoita molemmin puolin 180-190 asteisessa öljyssä kaksi kerrallaan. Sopivassa lämmössä lihapiirakat kypsyvät hyviksi parissa minuutissa. Valuta valmiiti piirakat talouspaperin päällä.

Mä tilaan näitä sit seuraavalle visiitille. Kelpaa ihan jauhelihaversionakin!
VastaaPoistaOtakko yhel vai kahel nakil?
PoistaTodella arjen yläpuolelle!
VastaaPoistaKelpasivat hyin kyllä maanantainakin.
PoistaNäitähän voisi tehdä seuraavalla kerralla kun ottaa peuran jauhelihaa sulamaan. Melkein maistan jo maun tuosta kuvasta, niin hyvältä näyttää.
VastaaPoistaJust like sharing a favorite recipe brings joy and creativity to the kitchen, Roblox players enjoy tools that let them shape their own gaming experience. executordelta provides a smooth and reliable way to run scripts, keeping gameplay stable while offering plenty of customization options. It’s designed to make experimenting easy, so players can enjoy Roblox in a more flexible and fun way.
VastaaPoistaThe ACI launch definitely introduced a major shift toward application-centric networking, especially with its policy-driven approach. It’s interesting to see how these concepts continue to influence modern data center design, and many professionals now focus on building deeper expertise through structured paths like Arista training to better understand evolving network architectures and automation.
VastaaPoistaBranding tools are often expensive, but letra do minecraft para copiar offers free access to stylish fonts. This makes it possible for small businesses and individuals to build strong branding without financial barriers.
VastaaPoista