lauantai 14. helmikuuta 2009

Pizza

Helsingin Sanomien muutaman viikon takaisen ruokajutun innoittamana ja Il Duettoon lievästi pettyneenä päätin tehdä pitkästä aikaa itse pizzaa. Italialaisia 00-jauhoja ei kyläkaupasta löytynyt, joten tein pohjan Myllyn Parhaan durumista.

Ohjeen mukaan hiivaa tuli vain kolmannes paketillinen kuuteen desiin jauhoja, ja taikinaa kohotettiin kolmesta neljään tuntia. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä taikinasta sai kaulittua todella ohuita pohjia ilman, että taikina olisi juurikaan repeillyt.


Esipaistoin kaksi neljästä pohjasta uunissa ilman täytteitä pari kolme minuuttia ja pakastin myöhempiä aikoja varten. Toiset kaksi täytin niukasti tomaattikastikkeella, mozzarellalla, paprikalla ja tuoreella tomaatilla ja paistoin uunissa täydellä lämmöllä.

Toiveeksi jäi vieläkin rapeampi pohja. Vaikka täytteissä yritinkin säästellä, ehti pohja vettyä jonkin verran ennen kuin viimeisen palan sai suuhun. Mutta kotona tuoksui aito pizzeria...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti