maanantai 8. marraskuuta 2010

Maa-artisokkagratiini


Löysin Jamie-lehdestä uuden ohjeen maa-artisokkagratiinille. Uutta peruslaatikkoon verrattuna oli käyttää kerman sijaan ranskankermaa ja lisätä siihen sitruunaa. Ohje toimi kohtuullisesti, mutta sitruunaa oli alkuperäisessä ohjeessa makuumme melkoisesti liikaa. Samoin paistoaika oli ihan alakantissa: 40 minuutin paistolla laatikko oli hyvin al dente.

Tämän lisäksi maustakin puuttui vielä jotakin, joka olisi hyvin voinut olla kardemumma. Jotenkin se olisi sopinut maa-artisokan makuun, vaikken ole muistaakseni niitä koskaan yhdistänyt. Alla siis ohje sellaisena kuin tekisin sen nyt uudestaan. Ja varmaan teenkin, koska gratiini oli puutteineenkin hyvää vaihtelua ikuiselle kermaperunalaatikolle.

puoli kiloa maa-artisokkaa
pari isoa perunaa
pieni purkki ranskankermaa
valkosipulin kynsi
pari kourallista parmesaania

timjaminlehdet parista varresta 
pari rkl eli vajaan puolikkaan sitruunan mehu
ripaus kardemummaa
reilu kourallinen leivänmuruja tai korppujauhoa
suolaa ja valkopippuria


Sekoita paistovuoassa pilkottu valkosipulin kynsi, timjami, kardemumma, sitruunamenu ja suurin osa parmesaanista ranskankermaan. Maista ja mausta. Kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat viipaleiksi. Sekoita viipaleet ranskankermaseokseen heti pilkottuasi, koska maa-artisokka tummuu ilmassa nopeasti.

Levitä päälle kunnon kerros leivänmuruja ja loput parmesaanista. Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes perunat ja artisokat ovat kypsiä. Ajan kanssa saa olla tarkkana, koska maa-artisokka menee kypsyessään yhtäkkiä muusiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti