maanantai 10. tammikuuta 2011

Arabilammas ja taateli-couscous

Itse paloitellusta lampaasta oli syömisvuorossa etuselkä (kaksivuotiaamme tosin väitti kiven kovaa, että tarjolla oli lampaan pylly). Mukana oli ulkofilettä, kylkiluita ja selkärangan alapuolella köllöttävät sisäfileet. Maustoimme lampaan itämaisilla mauilla, ja ruoasta tulikin aika Lähi-itä -henkinen. Mukana oli hyvin sekä suolaisuutta, happamuutta (sitruuna) että makeutta (taateli).

Erityismaininnan ansaitsevat Hakaniemen hallista löytämäni tuoreet iranilaiset taatelit. Olen karsastanut tuoreita taateleita, koska ne ovat monesti olleet niin kammottavan makeita, että niitä on ollut vaikea käyttää missään. Myyjä vakuutti näiden olevan vähemmän makeita, ja puhuikin onneksi totta. Taatelit olivat pyöreähköjä, sileitä ja hiukan luumun näköisiä. Maistuvampia kuin ne pitkulaiset kurttuiset, joita on monissa kaupoissa juuri nyt irtomyynnissä.

lampaan etuselkä

1 tl korianterinsiemeniä
1 tl sarviapilansiemeniä
1 tl jeeraa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl kanelia
1 tl suolaa
öljyä ja voita

3 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 dl appelsiinimehua

Siivoa lammas ylimääräisestä rasvasta ja kalvoista. Paahda mausteita kuivalla pannulla ja jauha huhmareessa hienoksi. Hiero mausteet lihan pintaan ja anna maustua jääkaapissa vuorokausi.

Halkaise ja kuori sipulit. Kuori valkosipulit ja lyö ne veitsen lappeella kevyesti rikki. Ruskista lammasta ja sipuleita padassa öljyvoiseoksessa. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja appelsiinimehu. Hauduta kannen alla 150-asteisessa uunissa pari tuntia.

1 1/2 dl couscousia
puolikas säilötty sitruuna
8 tuoretta taatelia
6 pientä luumutomaattia
pieni nippu silolehtipersiljaa
suolaa

Nosta kypsä lammas tarjoiluvadille ja siirrä se takaisin uuniin. Kauho sipulit ja liemi talteen. Laita samaan pataan couscous, pilkottu säilötyn sitruunan kuori, halkaistut taatelit ja tomaatit. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, mitä arvioit couscousin imevän ja hauduta pari minuuttia, kunnes couscous kypsyy ja muut ainekset lämpenevät. Asettele höystö lampaan viereen vadille ja lisää päälle sipulit ja paistolientä. Koristele silputulla persiljalla.

15 kommenttia:

  1. Tässä voisi olla ideaa viikonlopun aterialle! Keneltä ostit taatelit?

    VastaaPoista
  2. Kiva! En muista kauppiasta, mutta se on siinä lähellä Parhialaa. Taatelit on sellaisessa aika isossa värikkäässä pahvirasiassa ja maksaa muistaakseni kuusi euroa.

    VastaaPoista
  3. Mitä sä teit sarviapiloille? Mä en saa niistä koskaan mitään makua irti ja tekstuurikin on kivikova.

    VastaaPoista
  4. By the way, Ulla, "lähellä Parhialaa" tarkoittaa jotain ihan muuta kuin miltä ensiheitolla kuulostaa.

    VastaaPoista
  5. Joo, oon mä sen verran sivistynyt, että tiedän toisten Parhialan olevan eri kuin toisten :-D

    VastaaPoista
  6. En mä sarviapiloille tehnyt muuta kuin paahdoin ja murskasin huhmareessa muiden mausteiden kanssa. Se on vähän kumma mauste, jota en ole kovin hyvin osannut hyödyntää. Tuollaisiin seoksiin olen useimmiten käyttänyt.

    Mä en tiedä kuin sen yhden Parhialan, joka on maustekauppa...

    VastaaPoista
  7. Kivasti maustettua lampaan lihaa, couscousia ja taateleita - vaikuttaa tosi herkulliselta :)

    VastaaPoista
  8. Omenaminttu: Kiitos! Herkullista oli, ja jos näistä aineksista tykkää, niin kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  9. Joko teillä kohta on se lammas syöty? Meillä on ollut tänään poronluittenkeittopäivä, pyydettiin viimeisimmässä porolähetyksessä luita mukaan ja nyt on liemi kohta valmis. Siitä sitten monien ruokiin liemet pakkasesta molskautetaan mukaan:) Ilman yhtään E:tä, paitsi kun mietittiin niin yksi e löytyi, sellerissä on yksi e-kirjain!

    VastaaPoista
  10. Eikö sellerissä ole 2 eetä..? ;o)

    VastaaPoista
  11. On joo, nyt meni koko homma reisille:))

    VastaaPoista
  12. Uusano, tuo poroliemihän on ihan silkkaa einestä! ;-D

    Mäkin tein äskettäin lihalientä luista sun muusta ja siinä oli ainakin neljä eetä: perunassa, fenkolissa ja sellerissä. Pitää kai heittää suoraan pakkasesta roskiin. Onneksi en ehtinyt sitä blogata.

    Vielä on vähän lammasta jäljellä...

    VastaaPoista
  13. Eilen keitimme kanalientä, siitä tuli mahtavan tuoksuista. Oikein tarkkaan kun tuijottelin aineksia, en keksinyt muuta eetä, kuin sen broilerin luissa olevan, mutta kun keksin sanoa sitä kanaksi, ongelma oli ratkaistu:-) Päätin, että sanan liemi eetä ei tarvitse laskea. Olen lukenut juuri yhtäkyytiä niin kirjan Petos lautasella kuin Aitoa ruokaa (tiedän että ne on aikoja sitten ilmestyneet, mutten ole aiemmin saanut aikaiseksi), joten E on nyt mielessäni ylen määrin. Varmaan tämä tästä rauhoittuu ajan kanssa:))

    VastaaPoista
  14. Ymmärrän tilanteen. Kun luin Petos lautasella -kirjan sen ilmestyttyä, alkoi kaupassa seuraamaan tuoteselosteita aika tarkkaan. Silloin loppui mm. leikkeleiden ostaminen kokonaan. Tuo toinenhan on aika uusi ja olen vain selaillut sitä kirjakaupassa.

    VastaaPoista