sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Perunasipulipizza


Ehkei ihan pizzaa, mutta leipää täytteillä kuitenkin. Muistan lukeneeni ohjeen tällaiseen peruna-sipulitäytteiseen pizzaan usemmastakin kirjasta. Nyt etsiessäni en löytänyt ensimmäistäkään ohjetta, joten resepti syntyi siis ihan takaraivosta.

Paistaminen toi perunoihin mukavaa rapsakkuutta ja makua. Samoin se kypsensi pottuja niin, että ne olivat valmiissa pizzassa kypsän pehmeitä. Kokonaisuuden olisi kruunannut tuore rosmariini, jos olisin sitä muistanut ostaa. Parhaiten se olisi toiminut juuri uunista tulleen pizzan päälle ripoteltuna, koska kuumassa uunissa se olisi turhaan kuivunuta ja palanut. Ilman rosmariiniakin pizza toimi hyvin sunnuntailounaana vihreän salaatin kanssa.

500 g 00-jauhoja tai tavallisia vehnäjauhoja
3,5 dl vettä

12,5 g eli neljännespaketillinen tuorehiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa

6-7 keskikokoista kiinteämaltoista perunaa
2-3 sipulia
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
100 g parmesaania
(rosmariinia)

Sekoita takinaa varten kaikki ainekset ja vaivaa pöydällä vartti, kunnes taikinaan muodostuu kunnon sitko. Jätä taikina kulhoon kohoamaan noin kolmeksi vartiksi, kunnes se on paisunut kaksinkertaiseksi.

Pese perunat ja viipaloi ne. Kuori ja halkaise sipuli pituussuunnassa. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi ja kuullota niitä nopeasti öljyssä pannulla. Ota sipulit veks ja ruskista perunoita vähän kovemmalla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Muotoile taikinasta pohja ja levitä perunat ja sipulit siihen. Murra päälle parmesaani, valuta kunnon loraus oliiviöljyä ja paista 250-asteisessa uunissa noin vartti, kunnes pizza on saanut väriä. Ripottele päälle silputtua rosmariinia, jos kaapista löytyy.

4 kommenttia:

  1. Hola! lueskelin joskus tässä blogissa käydessäni (tarkemmin ottaen tässä entryssä) jostakin Santiagolaisesta ruokapaikasta, jossa söit unohtumatonta tonnikalaa. Onko paikan nimeä sattumalta tullut vielä vastaan? Nimim. Tervesiä Chilesta, tonnikala maistuis! :)

    VastaaPoista
  2. Voi sua onnekasta! Santiago ei ole yhtään huono paikka viettää aikaa varsinkaan tammikuussa.

    Löysin tosiaan sen ravintolan kortin, mutten muistanut päivittää sitä tuohon postaukseen. Ravintola on nimeltään Sakura Fusion. Nopealla Googlauksella ei paikan sivuja löytynyt ja viimeisimmät arvostelut täällä
    on jo useamman vuoden vanhoja. Taitaa siis ravintola jo harmiksi lopettanut tai muuttanut.

    Asuin silloin lähellä El Golfin metroasemaa, jonka lähistöllä oli kiva katu täynnä ravintoloja ja terasseja, joissa oli elämää joka päivä puoleen yöhön asti.

    VastaaPoista
  3. Perunapizza on kyllä mahtava kokemus. Ehkei sitä ihan pizzaksi osaa mieltää, mutta hyvää joka tapauksessa. Oma versioni löytyy linkin takaa.

    VastaaPoista
  4. Eihän se tosiaan pizza siinä perinteisessä mielessä ole, mutta älyttömän hyvää vaihtelua.

    VastaaPoista