lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lampaan lapa vaniljalla ja timjamilla


"Onko se oikea vai vasen etujalka?" kysyivät lapset pragmaattisesti, kun demonstroin ruokapäydässä mistä kohtaa lammasta syömämme liha on peräisin. Oikea vastaus on kai vasen. Hyvää se oli joka tapauksessa.

Koonsa puolesta lapa on tosi hyvä osa tällaiselle keskikokoiselle lihaa syövälle perheelle: kaikki saavat varmasti vatsan täyteen ja vähän jää vielä rippeitä sovellettavaksi seuraavan päivään (keittoon). Kovin usein en ole nähnyt kokonaista lapaa myytävän, joten sitä suuremman kiitokset siskolleni, jonka lammashhaasta lapa on peräisin.

Vaikka vaniljaa ei ihan ensimmäisenä ole tullut mieleen käyttää lihan mausteena se toimi yllättävän hyvin rasvaisen lampaan kanssa. Maku ei ollut ilmiselvän tunnistettava tai päällekäyvä. Lampaan kanssa nautimme korianterilla maustettua fetaa, minttu-basilikakurkkuja, vihreää salaattia, grillattuja valkosipuli-kesäkurpitsoja ja chili-oliiveja. Aika monet olivat omalta kasvimaalta. Perusillallinen siis. Lomalla.


1 lampaan lapa
15 g suolaa
1 vaniljatanko
1 kourallinen tuoretta timjamia
2 rkl oliiviöljyä

Murskaa morttelissa suola ja pilkottu vaniljatanko hienoksi. Lisää timjami ja oliiviöljy ja jauha tasaiseksi massaksi. Hiero seos lihan pintaan ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli. Grillaa miedolla, epäsuoralla lämmöllä noin puolitoista tuntia. Valele lapaa oliiviöljyllä ja käännä pari kertaa grillauksen aikana.

5 kommenttia:

  1. Vaniljaa on tullu kans kokeiltua lihan,kanan ja kalan kanssa. Lampaan kanssa en,muta varmasti sopi hyvin! Sopii myös hyvin pastan ja kylmäsavulohen kanssa.

    Minttu-basillikakurkut kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisen kuuloinen kombo tuo vanilja ja lammas. Äyriäisten kanssa on tullut testattua ja hyväksi havaittua, miksei siis lihan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä hyvältä! Nyt mietin, että sopisikohan tuo makumaailma myös villisialle. Pitääkin ehdottaa tätä kun tekee seuraavan villisian lavan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos noista vinkeistä! Its en ole aiemmin tainnut ikinä käyttää sitä minkään suolaisen kanssa, joten äyriäisyhdistelmä menee ainakin testiin.

    Villisian kanssa toimisi varmaan myös. Maistaisin!

    VastaaPoista
  5. Tuli vaan mieleen, että mahtuisikos teidän tiluksille pari lammasta laiduntamaan; siirrettävä aita, lisäravintoa naapurimaatilalta ja nurmikonleikkuu ja vierailevat nelijalkaiset-ongelma ratkaistu... :) Ja todella lähilihaa.

    VastaaPoista