sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Appelsiininen lammaspata


Syksyn ensimmäisestä lammaspadasta uhkasi tulla keitto, kun loppuvaiheessa lisäsin perunoiden kanssa vähän varomattomasti vettä. Kuvaankin varasin jo lusikat, vaikka ruoka lopulta syötiin ihan haarukalla ja veitsellä.

Appelsiini maustoi padan aika hyvin (yhden pienen ruokakriitikon mielestä liiankin), joten puolikaskin appelsiini saattaisi riittää. Tai toisen puolen voisi lisätä tarvittaessa loppuvaiheessa. Kokonaisuudessaan ruoka tuoreine yrtteineen oli yllättävän kevyt, eli oikein sopiva aloitus kylmän kauden pataruoille.


1 kg luullista lampaan etuselkää
suolaa ja mustapippuria
2 rkl vehnäjauhoa 
3 isoa porkkanaa
3 varsisellerin vartta
300 g pieniä sipuleita (kelta, ryväs, shalotti)
3 valkosipulinkynttä 
2 rkl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
pari vartta tuoretta rosmariinia ja timjamia
2,5 dl punaviiniä
2 rkl tomaattipyrettä
1 applesiinin kuori ja mehu

1/2 kg perunoita
1 punainen paprika
1 rkl oliiviöljyä
(vettä)
tuoretta korianteria ja silolehtipersiljaa

Siivoa lampaista mahdolliset kalvot ja ylimääräinen rasva. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria ja pyöritä palat vehnäjauhossa.

Pilko porkkanat, varsiselleri ja valkospiulit reiluiksi paloiksi. Kuori sipulit ja jätä kokonaisiksi.

Kuumenna padassa öljy ja ruskista ensin lihat ja niiden jälkeen kasvikset. Laita lihat takaisin pataan ja lisää laakerinlehdet, rosmariini, timjami, viini, tomaattipyre sekä appelsiinin mehu ja kuori (siis se oranssi pinta, ei valkoista). Kiehauta ja siirrä muhimaan kannella peitettynä 130-140 -asteiseen uuniin.

Parin tunnin jälkeen, kun liha alkaa olla kypsää kuori perunat. Lohko perunat ja paprika ja paista pannulla öljyssä, kunnes ne saavat hiukan väriä ja paistopintaa. Laita molemmat pataan ja lisää tarvittaessa hiukan vettä. Kuumenna pataa liedellä kunnes perunat kypsyvät. Viimeistele korianterilla ja persiljalla.

2 kommenttia:

  1. Applesiini lammaspadassa on mulle ihan uusi vinkki! Näyttää todella hyvältä. Tällaiset talviviikonloput melkeinpä pyytävät laittamaan pataruokaa. Eiku Creuset esille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Padat kuuluvat niin tähän aikaan. Mullakin on ollut Creuset puoli vuotta ihan käyttämättömänä.

      Poista