keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Makkaratalkoot

Pidimme lankomiehen kanssa itsenäisyyspäiväviikon-loppuna pitkästä aikaa makkaratalkoot. Omassa repertuaarissani olivat tällä kertaa joulumakkara ja fenkolimakkara.

Ensimmäiseen käytin lihana lähinnä naudan lapaa ja lisäksi hiukan kassleria. Joulun makua makkaraan antoi Kronovalls Slott Glögg, hasselpähkinät, raastettu muskottipähkinästä ja tryffelisuola. Epäonnekseni en saanut ostettua silavaa, joten lisäsin massaan jonkin verran kermaa. Maistelupalojen perusteella makkara saattoi jäädä hiukan kuivaksi, mutta tarkemmin asia varmistuu vasta joulupöydässä.

Fenkolimakkara syntyi porsaan kasslerista, jonka olen monesti aiemmin todennut hyväksi makkaran raaka-aineeksi. Rasvaa siinä on niin paljon, ettei silavaa juuri tarvita. Lisäsin jauhetun lihan joukkoon pannulla paahdettuja fenkolin siemeniä; osan kokonaisina ja osan morttelissa jauhettuna. Pilkoin tuoreen fenkolin todella pieniksi kuutioiksi, kuullotin pannulla pehmeäksi ja lisäsin jäähtyneenä massaan.

Monien makkarantekokokemusten jälkeen on tullut kaksi asiaa selväksi. Makkaroissa ei oikeastaan voi olla liikaa mausteita ja tässäkin itse tehty on ostettua parempaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti